Juuri tuo kappale avasi parivaljakolle aikoinaan monta ovea. Oheisessa videopätkässä edesmennyt Aki Sirkesalo laulaa oman tulkintansa ko. biisistä, jonka jälkeen hän keskustelee Vexin kanssa hieman laululyriikan tekniikasta. Vexi intoutuu haukkumaan oman tekstinsä maanrakoon :)
Pätkän voi katsoa täältä.
Erityisen kiinnostavaa tässä on juuri se että ilman tuota biisiä koko kaksikosta ei ehkä ikinä oltaisi kuultukaan. Keskustelussa on toinenkin hauska piirre, sillä kun Aki esittelee ajatuksensa siitä kuinka taitojen karttuessa ideat loppuvat, niin Vexi toteaa saman asian hieman toisin sanoin ja lisäksi vielä heittää että sitten aletaan kierrättämään vanhoja ideoita!
Kiintoisaa sinällään on myös se että Vexi on monessa yhteydessä kertonut kuinka hänet laitettiin monta vuotta tämän kappaleen syntymisen jälkeen opiskelemaan dramaturgiaa Aristoteleen runousopista, kun hän siirtyi Musiikki-Fazerille InHouse-sanoittajaksi. Kuitenkin tämä kyseinen biisi on kuin suoraan dramaturgian oppikirjasta. Ei ainoatakaan dramaturgista ristiriitaa missään ja tekstiin on vielä hyvin selkeästi rakennettu alku keskikohta ja loppu. Lisäksi käsikirjoituspuolella paljon käytetty jännitteen rakentamisen kultainen järjestys: petaus, lataus ja laukaisu on helposti erotettavissa ko. tekstissä.
Ampuessaan oman tekstinsä alas Vexi tulee vahingossa pilkanneeksi koko Suomen kansaa, tai ainakin sitä osaa joka pitää teosta mestariteoksena (heidänhän pitää olla tyhmiä kun sellaisesta tykkäävät). "Taiteellinen tuhnu" tuskin olisi kuitenkaan kantanut noin pitkälle, joten saattaahan olla että Veksi on vain väärässä arvioidessaan omaa teostaan. Ehkä hän ei näe tekstissään niitä asioita jotka kansa on aikanaan nähnyt, tai ehkä liiallinen perehtyminen sanoittamisen teknisiin seikkoihin on hämärtänyt näkökulmaa niin, että metsää on enää vaikea nähdä puilta. Tiedä sitten. Henkilökohtaisesti uskon että Vexi halusi vain vähän provosoida ja ehkä hieman näpäyttää nuorta Aki-poikaa joka pyrki keskustelemaan hänen kanssaan (potentiaaliltaan) tasavertaisena tekstittäjänä ;)
Otin tämän esimerkin käsittelyyn siksi että haluaisin muistuttaa kaikkia sanoittajia (myös itseäni) siitä että tekstin arvo (tai arvottomuus) ei lopulta aina ole niissä asioissa missä itse niiden kuvittelee olevan. Tekstin elinikä määräytyy aina sen mukaan millaista vuoropuhelua se aiheuttaa kuulijan ja tekstin itsensä välille. Se mitä kirjoittajan ja tekstin välillä joskus oli on tuolloin jo herttaisen yhdentekevää.
Hitti voi olla vain sellainen biisi johon todella moni ihminen voi rakastua. Se ei välttämälttä ole ollenkaan sama asia kuin "hyvä laulu". Itseni tekemistä kappaleista ne mun omat lempparit eivät välttämälttä ollenkaan ole niitä joista on tehty kustannussopimus. Se johtuu siitä että minun ja tekstin välillä oleva dialogi on niissä tapauksissa usein sellainen että vastaavaa ei ehkä voikaan syntyä toisen kuulijan ja tekstin välille, tai ainakin sen syntyminen vie joltain muulta enemmän aikaa, mitä taas ei ole ennenkuin pääsee voimasoittolistalle.
Melkein jokainen hittibiisi on siis tässä mielessä Vexin sanoin "taiteellinen tuhnu". Itse en kuitenkaan menisi omia tekstejäni ampumaan tuolla tavalla alas. Se aiheuttaisi turhaa vaivaantumisen tunnetta kaikissa jotka lauluistani pitävät ja todennäköisesti olisin vieläpä väärässä. Lähtökohtaisesti työpöydältä ei ikinä lähde mitään, mihin en olisi ainakin sillä hetkellä tyytyväinen. Muutaman vuoden kuluttua voisi ehkä sanoa samat asiat toisin, mutta se ei tee jo tehdystä teoksesta yhtään sen huonompaa, tai ainakaan vähemmän arvokasta. Muutamassa vuodessa sitä voi vaikka jo unohtaakin ne syyt miksi silloin on tehnyt tekstin juuri sellaiseksi kuin se on tehty. Ihmiset kuitenkin olettavat kirjoittajan aina olevan tekstinsä paras asiantuntija. Jos hän sanoo että se on paskaa, se voi äkkiä ruveta näyttämään muidenkin mielestä siltä.
Henkilökohtaisesti pidän Vexi Salmen sanoittamasta materiaalista parhaimpana juurikin Irwin-tuotantoa. Muu iskelmäosasto on omaan korvaani aivan liian hajutonta ja mautonta. Taidon puutteesta se ei kuitenkaan ole kiinni sillä esim. Trio Niskalaukaukselle Vexi teki Rajaportti(?) albumille biisin nimeltä: "Älä enää lyö" joka kyllä on edelleen ehtaa tavaraa kaikessa kantaaottavuudessaan. Ei yhtä hyvin provosoivaa kuin Irwin-matsku, mutta hienosti paketoitu ja eheä biisi, josta hyvin välittyy se mitä biisillä ollaan sanomassa.
Tämän videoklipin nähtyäni jäin kuitenkin miettimään että onkohan tuossa nyt sitten vain kierrätetty vanhoja ideoita: Viina sekä miehet jotka hakkaavat perheitään ovat kuitenkin sellaisia asioita jotka aikanaan Irwin-tuotannossa toistuivat hyvinkin usein. Ehkä Vexi kuitenkin ideoiden kierrätyksellä tarkoitti enemmänkin kuvaston ja miljöiden kierrättämistä. Noh.. Tiedä sitten.
