Yrittäjyyteen kuuluu olennaisesti kaksi asiaa: vapaus ja riski. Entä jos YEL-uudistus vie vapauden, mutta riski jää?
YEL-asioista olisi paljonkin sanottavaa, mutta ajattelin, että kirjoitan aiheesta nyt vain tämän ensimmäisen ja viimeisen blogipostauksen, mutta avaan sanaista arkkua sen verran pitkästi, ettei tarvitse heti palata aiheeseen.
Me yrittäjät rakennamme liiketoimintaa, luomme uutta ja kannamme vastuun omasta menestyksestämme. Suomen kaikista yrittäjistä lähes 96 % on mikro- ja yksinyrittäjiä. Meitä on yli 250 000. Me emme ole palkkataulukoiden yläpäässä, eikä perinteinen työntekijät vs. työnantajat -vastakkainasettelu sovi arkeemme lainkaan. Silti päättäjät ovat säännönmukaisesti valmiit heittämään tämän yhteiskuntamme tärkeimmän ruohonjuuritason moottorin byrokratiamyllyn armoille.
Juuri nyt kaikkein pienimpiä firmoja kaatuu hirvittävää vauhtia. Se ei johdu pelkästään yleisestä taloustilanteesta tai huonoista liiketoimintamalleista. Se johtuu kafkamaisesta YEL-järjestelmästä, joka iskee suoraan pienituloisiin yrittäjiin. Ajattele, jos sinulla olisi nollatuntisopimus kaupan kassalla, ja yhtäkkiä vakuutusyhtiö ilmoittaisi, että sinun on maksettava 500 euroa kuukaudessa pelkästä oikeudesta tehdä töitä – tienasitpa jotain tai et. Sitten he kertoisivat lähtiessään, että korotuksia on myöhemmin luvassa.
Moni uusi yrittäjä joutuu heti uransa alussa kohtaamaan tylyn totuuden: YEL-vakuutus iskee kiinni heti, kun laissa määritelty tuloraja ylittyy (tai kun eläkeyhtiön mielestä sen pitäisi ylittyä).
Mielikuvitustulo syö todellisen leivän
Ongelman ydin ei ole pelkkä eläkemaksuprosentti (n. 24 %), vaan se, mistä tuo maksu lasketaan. Yrittäjä ei maksa eläkettä todellisista ansiotuloistaan kuten palkansaaja, vaan mielikuvitustulosta, jota nimitetään YEL-työtuloksi.
Nykyisessä järjestelmässä eläkeyhtiön laskuri arpoo tulosi liikevaihdon ja alan mediaanipalkan perusteella. Tämä toimii ehkä suutarilla, mutta entä kaltaisellani monialayrittäjällä? Olenko valokuvaaja, musiikkituottaja vai copywriter? Entä jos käytän alihankkijoita, jolloin liikevaihto ei kerro mitään todellisesta katteestani?
Ison yrityksen omistajalle tämä ei ole ongelma, sillä YEL-maksu on kokonaisuudessa pieni raha ja täysin verovähennyskelpoinen yritykselle. Mutta yksinyrittäjälle, jonka todellinen tuotto on esimerkiksi 15 000 euroa vuodessa, eläkeyhtiön arpoma 30 000 euron "työtulo" on katastrofi. Se tarkoittaa satojen eurojen kuukausittaista maksua rahasta, jota yrittäjä ei koskaan edes ansaitse. Tämä ei ole suoraselkäistä. Jos samanlaista mallia yritettäisiin soveltaa palkansaajiin, he nousisivat välittömästi barrikadeille.
Tämä ei ole suoraselkäistä. Tämä on rikkinäinen järjestelmä. Jos samanlaista mallia yritettäisiin ottaa käyttöön tavallisille työntekijöille, he nousisivat välittömästi barrikadeille ja menisivät lakkoon.
Karu vertailu: Palkansaaja vs. Toiminimiyrittäjä (30 000 € vuositulo)
Molemmat tienaavat 30 000 € vuodessa, mutta eläkejärjestelmä kohtelee heitä täysin eri tavoin.
| Erä | Palkansaaja (TyEL) | Yrittäjä (YEL) |
|---|---|---|
| Mihin maksu perustuu? | Todellisiin tuloihin | Eläkeyhtiön arvioon (mitä "pitäisi" tienata) |
| Joustavuus | Jousto tulojen mukaan | Ei jousta (lasku on vakio) |
| Liikaa maksetun palautus | Palautuu automaattisesti | Et saa koskaan takaisin |
| Maksu yhteensä (n. 24 %) | n. 7 440 € | n. 7 230 € |
| Oma osuus eläkemaksusta | n. 2 145 € (Työnantaja maksaa loput) | n. 7 230 € (Maksat kaiken itse) |
| Verovähennysoikeus | Vain työntekijän osuus | 100 % vähennyskelpoinen yrityksessä |
Päätoimisuuden loukku ja "valetyösopimukset":
Jos olet päätoiminen yrittäjä ilman muita tulonlähteitä, eläkeyhtiö lyö sinulle "alan mediaanin" mukaisen työtuloarvion. On aivan sama, teetkö tappiota vai nollatulosta, koska maksat silti eläkemaksut sen kuvitellun palkan mukaan. Järjestelmä on johtanut siihen, että osa yrittäjistä joutuu turvautumaan yrittäjyyden rinnalla näennäisiin palkkatöihin tai hakeutumaan koulun penkille "opiskelijaksi" vain saadakseen neuvoteltua YEL-tasonsa sellaiseksi, ettei se aja yritystä konkurssiin. Palkansaajalle järjestelmä on huomaamaton turvaverkko, yrittäjälle se on raskas ja ennakoimaton giljotiini.
Mikä koko sosiaaliturvassa ja YELissä mättää juuri nyt?
1. Järjestelmä perustuu fiktioon, ei todellisuuteen
YEL-työtulon käsite on auttamattoman vanhentunut ja epäoikeudenmukainen. Se kohtelee yrittäjiä eriarvoistavasti ja luo valtavan kuilun palkansaajien ja yrittäjien välille. Arviot, jotka perustuvat liikevaihtoon ja alan mediaanipalkkoihin, eivät ole läpinäkyviä. Ne eivät huomioi sitä, että valtaosa pienyrittäjistä on epäsäännöllisten tulojen varassa. Miksi yrittäjän pitää maksaa sama kiinteä summa kuukaudessa, vaikka tilillä olisi nolla euroa kun palkansaajalla homma perustuu prosenttiin todellisesta palkkatulosta?
2. YEL on jätetty rahastoimatta, eivätkä rahat jää odottamaan omaa eläkeikää
Toisin kuin palkansaajien TyELissä, jossa edes osa (noin viidennes) maksuista rahastoidaan kasvamaan korkoa, yrittäjien eläkejärjestelmä on 100-prosenttinen jakojärjestelmä. Se ei tuota yhtään mitään. Tänään hommia paiskivan yrittäjän eläkerahat eivät jää odottamaan yrittäjän itsensä eläköitymistä, vaan menevät suoraan nykyisten eläkeläisten tilille. Systeemi on kroonisesti ja syvästi alijäämäinen. Tätä mustaa aukkoa ei voida paikata sillä, että nykyisten, tiukoilla olevien pienyrittäjien maksuja korotetaan loputtomiin. Lääkkeet tähän ovat paljon radikaalimpia. Joko pitäisi imeä ulkomailta megasuuri määrä maahanmuuttajayrittäjiä maksamaan YEL-maksuja kantasuomalaisten yksinyrittäjien rinnalle, tai sitten valtion on tultava tavalla tai toisella apuun, rahastointi aloitettava välittömästi ja maksupohjaa laajennettava jollain muilla tavoin.
3. Uusi "Yhdistelmävakuutus" on kallis silmänkääntötemppu
Hallituspuolueiden kansanedustajat ehtivät jo hehkuttamaan, kuinka Orpon hallitus "teki mahdottoman". Lausuntokierrokselle lähetetty lakiesitys työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksesta kuulostaa paperilla juuri siltä, mitä kaltaiseni monimuotoisesti työllistyvät ovat huutaneet. Jatkossa voisit kerryttää ansiosidonnaisen työssäoloehtoa yhdistelemällä palkkatuloja, yrittäjän työtuloa ja työskentelyapurahoja.
Mutta kun avaa juhlapuheiden takana olevan konepellin ja lukee asiantuntijajärjestöjen lausuntoja, paljastuu karu todellisuus: ongelma ei ole siinä, miten maksat vakuutuksen, vaan siinä, miten saat korvauksia. Hallituksen esitys ei muuta sanallakaan sitä, miten TE-toimisto (tai tuleva KEHA-keskus) tulkitsee yrittäjyyttäsi. Voit maksaa yhdistelmävakuutusta kiltisti vuosikausia. Kun työttömyys iskee, virkailija voi edelleen katsoa sinun olevan "päätoiminen yrittäjä", vaikka todellinen työmääräsi olisi täysin olematon ja tulosi nollassa. Ja jos olet päätoiminen yrittäjä, et saa työttömyysturvaa senttiäkään. Ostit siis kalliin vakuutuksen, jonka ehtoihin oli piilotettu lauseke: "Korvataan vain, jos byrokraatti on hyvällä tuulella."
Kaikkein kylmäävimmän tilaston tiskiin iski lausuntokierroksella Mikro- ja yksinyrittäjät ry (MYRY). Heidän lukemansa hallituksen omista vaikutusarvioista paljastavat uudistuksen todellisen mittakaavan: "Arvioiden mukaan vakuutuksen piiriin hakeutuisi alkuvaiheessa noin 30 000 henkilöä, joista vain noin 2 000 ei täytä nykyisiä työssäoloehdon edellytyksiä." Tämä "historiallinen" uudistus tuo siis aidosti uusia ihmisiä ansioturvan piiriin koko Suomessa vain noin 2 000 kappaletta. Se on lisävakuutus niille, jotka ovat jo turvaverkossa, ei pelastusrengas niille, jotka hukkuvat sen ulkopuolella.
4. Maksut ovat kohtuuttomia suhteessa saatuun turvaan
Yksinyrittäjien todelliseen ansaintaan nähden YEL-maksut ovat kestämättömällä tasolla niiden tarjoamaan turvaan nähden. Maksut syövät valtavan osan yrittäjän kassavirrasta, mikä häiritsee liiketoiminnan kehittämistä ja tekee pienituloisen yrittäjän investoinnit ja jopa itsensä elättämisen mahdottomaksi. Ja mitä yrittäjä saa vastineeksi? Usein pelkän takuueläkkeen, ellei yrittäjä ole sattunut kerryttämään pottia aiemmalla palkkatyöurallaan. YEL on siis kallis vakuutus, joka ei useinkaan tarjoa kunnollista vastinetta rahalle. Se on se perimmäinen syy siihen, miksi aiempi luottamukseen perustuva YEL-järjestelmä ei toiminut. Harva yrittäjä halusi maksaa huonommasta vakuutuksesta, kuin mitä yksityisen sektorin tarjoamat vaihtoehdot pahan päivän varalle tarjoavat.
5. Keinotekoiset alarajat estävät turvan
Pakollisen vakuuttamisen alaraja on Suomessa kansainvälisesti katsottuna korkea. Vielä korkeampi on ansiosidonnaisen työttömyysturvan alaraja, joka on tällä hetkellä yli 14 800 euroa vuodessa. Jotta yrittäjä pääsee edes ansiosidonnaisen piiriin, hänen on maksettava satoja euroja kuukaudessa eläkemaksuja riippumatta siitä, onko hänellä siihen varaa. Tämä ajaa pienituloiset yrittäjät täysin turvaverkkojen ulkopuolelle, koska vaikka he maksaisivat niin paljon kuin pystyvät, se ei silti riitä kunnolliseen turvaan.
SAKON MALLI: Näin eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmä korjataan (YEL-uudistus 2026)
Olen sitä mieltä, että emme voi jatkaa laastarien liimailua uppoavaan laivaan. Nykyaikainen työelämä vaatii joustavuutta, luovaa tehoa ja järjestelmän, joka ei rankaise yritteliäisyydestä. Pelkkä kosmeettinen YEL-lakimuutos ei enää riitä. Tässä muutamia ehdotuksia, joilla aito YEL-uudistus voitaisiin viedä maaliin, jotta malli olisi oikeudenmukainen ja kestävää jälkeä tekevä.
1. Todelliset tulot, ennakkoveromalli ja aito yhdistelmävakuutus
Fiktiivisen työtulon käsite on heitettävä romukoppaan. Eläkemaksujen on perustuttava vain ja ainoastaan todelliseen, veroilmoituksessa näkyvään ansaintaan. Käytännössä tämä voisi toimia täsmälleen samalla logiikalla kuin yrittäjien ennakkovero: maksuja maksetaan pitkin vuotta oman arvion tai keskikuukausiansion mukaan. Vuoden lopussa verotuksen vahvistuessa tehdään automaattinen tasaus – jos maksoit liikaa, saat palautusta, ja jos arvioit alakanttiin, saat mätkyt. Tämä poistaisi kertaheitolla kaiken tarpeen kikkailla tai valehdella tulojaan suuntaan tai toiseen.
Tämä avaisi vihdoin oven myös aidolle yhdistelmävakuutukselle, jossa virkailijan mielivallalla ei ole osaa eikä arpaa. Työelämä on murroksessa, ja yhä useampi yhdistää saumattomasti yrittäjyyttä, pätkätöitä ja palkkatyötä. Euro on euro, ansaittiinpa se palkkakuitilla tai laskuttamalla, ja kaiken työn pitäisi kerryttää samaa eläketurvaa samaan laariin ilman keinotekoisia raja-aitoja pää- ja sivutoimisuudesta.
2. Reilu solidaarisuuskatto ja turvaava pohja
Päätoimisille yrittäjille, jotka eivät esimerkiksi kasvuyrityksen alkuvaiheessa nosta lainkaan palkkaa, voidaan asettaa kohtuullinen ja matala YEL-minimi (pohja) puhtaan verosuunnittelun estämiseksi ja valtion takuueläkeriskin minimoimiseksi. Toiseen päähän tarvitaan solidaarisuuskatto (esimerkiksi 150 000 – 200 000 euron vuositulon kohdalle). Tähän kattoon asti jokainen maksaa tulojensa mukaan, mikä turvaa järjestelmän solidaarisuuden. Katon ylittävältä osalta katsottaisiin, että yrittäjä on "hoitanut tonttinsa", ja saa sijoittaa yli jäävät tulonsa vapaasti haluamallaan tavalla.
3. Vapaus ja joustavuus nollatuloissa
Järjestelmän pitää elää yrittäjän mukana. Jos yrittäjä tienaa 0 euroa, hänet pitäisi vapauttaa sen kuun osalta yel-maksusta tai sen ainakin pitäisi pudottaa vuotuista eläkemaksukulua. Tällöin siltä kuukaudelta kertyisi eläkettä pyöreät nolla euroa, tai saman verran kuin työttömällä toimeentulotuen asiakkaalla, jolloin yhteiskunnan perusturva on kaikille sama. Kaikkein tärkeintä on poistaa lotto ja virkailijan harkinta: yrittäjän pitää tietää eläkemaksunsa ilman pelkoa yllättävistä arvioista.
4. Historiallinen velka kuuluu valtiolle, ei tämän päivän yrittäjälle
Kuka maksaa nyt eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeet? Vastaus on suoraselkäinen: valtio. Me nykyiset yksinyrittäjät emme ole vastuussa siitä, että aiemmat poliitikkosukupolvet jättivät YEL-maksut rahastoimatta. Koska valtio on YEL-eläkkeet säätänyt ja taannut, valtion on myös vastattava niiden rahoittamisesta siirtymävaiheessa. Menneisyyden laskuvirheitä ei saa maksattaa nykypäivän yrittäjillä.
5. Rahastointi on aloitettava välittömästi
Järjestelmän pelastaminen vaatii pitkän aikavälin strategian. YEL on rahastoitava osittain TyELin tavoin, jotta eläkevaroille saadaan tuottoa. Siirtymän pääomittaminen voisi tapahtua esimerkiksi valtion pitkäaikaisilla, matalakorkoisilla lainoilla, joilla rahastointi saadaan käyntiin. Rahastoituihin varoihin tulisi voida ottaa enemmän tuottohakuista riskiä kuin nykyjärjestelmässä.
6. Rajanvedot ja byrokratia minimiin
Pakollisen vakuuttamisen ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan alarajat on tuotava samalle tasolle palkansaajien kanssa. On epäoikeudenmukaista, että yrittäjän on maksettava moninkertaisesti maksuja päästäkseen edes alimman turvaverkon piiriin. Vakuuttamisen alarajan nostaminen vain lisäisi vapaaehtoisuutta, mikä työntäisi tuhansia yrittäjiä valtion takuueläkkeen varaan. Jokaisen tekevän ihmisen, ansaitsi hän elantonsa miten tahansa, tulisi olla vakuutettu yhdenvertaisilla ehdoilla ja tulorajoilla.
Järjestökenttä on jakautunut kahtia: Suomen Yrittäjät vs. MYRY (mutta Molemmat missaavat ison kuvan)
Olin itse vaikuttamassa näihin asioihin Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n (MYRY) hallituksen jäsenenä vuosina 2024–2025. Jäin kuitenkin yhdistyksen toiminnasta pois, koska koin, etteivät sen toimintatavat vastanneet arvojani. Olen myös kokenut, että järjestökentän poteroituminen vaikeuttaa aitojen ratkaisujen syntymistä.
Suomen Yrittäjät (SY) tuntuu miettivän vain suurimpien jäsentensä asiaa. He haluavat pitää kynsin ja hampain kiinni keksitystä "työpanoksen arvosta" ja nostaa pakollisen vakuuttamisen alarajaa. Korkea alaraja pakottaisi kymmenet tuhannet pienituloiset yksinyrittäjät kokonaan eläke- ja sosiaaliturvan ulkopuolelle, luoden Suomeen uuden, turvattoman yrittäjäluokan. Kyllähän se mullekin kävisi, että riskiä olisi enemmän, mutta todellisuudessa nämä yrittäjät olisivat suomessa kuitenkin oikeutettuja tarpeen mukaan toimeentulotukiin jne. jolloin malli olisi vain kallis.
Toisaalta koen, että MYRY:n näkökulma edustaa lähes yksinomaan kaikkein köyhimpien yrittäjien näkövinkkeliä. Vaikka allekirjoitan heidän vaatimuksensa todellisiin tuloihin perustuvasta maksusta ja matalasta alarajasta, pitäisi huomioita myös se, kuinka vältetään se, että paremmin toimeentulevat yrittäjät vain ohittavat systeemin nostamalla rahat pääomatulona palkan sijaan. Järjestelmän tulisi olla hyödyllinen ja motivoiva myös menestyvälle yrittäjälle.
Koen, että kumpikaan leiri ei kykene näkemään isoa kuvaa, eikä kumpikaan hae aidosti kaikkien kannalta reilua systeemiä. Siksi ehdottamani malli yhdistää molempien ääripäiden ratkaisut: suojataan pienituloiset matalalla alarajalla ja todellisiin tuloihin perustuvalla maksulla, mutta tuodaan mukaan joustavuus ja solidaarisuuskatto niille, joiden liiketoiminta kasvaa, sekä kiinteä alaraja, joka on käytössä kaikille päätoimisille yrittäjille. Tarvitsemme järjestelmän, joka on reilu kaikille, ei vain tietylle etujärjestölle.
Entä sivutoimiset? Yksilön kohtuuttomuus vs. markkinoiden reiluus
Yksi usein esitetty kysymys on: Onko oikeasti edes tarpeen, että YEL koskee muita kuin päätoimisia yrittäjiä? Jos henkilö maksaa päivätöistään jo korkeaa TyEL-maksua, moni kokee kohtuuttomana, että myös sivutoimisesta keikkailusta tai firmasta joutuu vielä maksamaan YEL-maksuja.
Tässä tullaan kuitenkin markkinatalouden ja reilun kilpailun ytimeen. Jos osa-aikainen yrittäjä vapautetaan eläkemaksuista (tai jos ALV-alarajaa nostetaan merkittävästi), se luo markkinoille täysin epäreilun kilpailuedun. Miksi kenenkään sellaisen, joka elää turvallisesti palkkatöillä tai muilla tuloilla, tulisi voida myydä palveluitaan ja tehdä liiketoimintaa "halvemmalla", siis ilman niitä lakisääteisiä sivukuluja, joita päätoiminen yrittäjä joutuu palvelunsa hintaan leipomaan?
Se, että sivutoimiset voivat myydä työtään halvemmalla, polkee koko alan hintatasoa niiden vahingoksi, joiden leipä ja elanto ovat kokonaan yritystulojen varassa ja jotka joutuvat maksamaan eläkemaksut ja arvonlisäverot täysimääräisinä.
Samasta syystä vastustan myös ALV-alarajojen nostoa (ja niiden olemassaoloa ylipäätään). Asiakkaita ei saisi opettaa siihen, että kukaan myy kenellekään verottomasti yhtään mitään. Se antaa epäreilua kilpailuetua ja haittaa päätoimisten yrittäjien elinmahdollisuuksia. Valvonnankin kannalta olisi paljon yksinkertaisempaa, jos kaikki verottomat kuitit olisivat merkki veronkierrosta, jolloin asiakkaidenkin olisi asiasta helpompi ilmoittaa.
Reiluuden nimissä sääntöjen on oltava kaikille samat. Euro on euro, ja jos teet liiketoimintaa ja myyt työtäsi markkinoilla, sen pitää kerryttää turvaa ja siitä pitäisi maksaa verot täsmälleen samojen periaatteiden mukaan, olitpa sitten kokopäiväinen konkari tai sivutoiminen kokeilija.
Samaa mieltä? Pidetään ääntä yhdessä.
Haluan viedä näitä asioita eteenpäin paikoissa, joissa päätöksiä tehdään. Yrittäjien ääni pitää saada kuuluviin, ilman poliittista jargonia ja korulauseita. Tutustu tavoitteisiini ja lähde mukaan tukemaan suomalaista luovaa tehoa.
Tutustu Sakon politiikkaan