sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Erilainen polku elinikäiseen oppimiseen

Olen usein harmitellut sitä, että en koskaan älynnyt mennä yläasteen jälkeen lukioon. 


Samuli Koivulahti ja erilainen polku elinikäiseen oppimiseen

Nuorena mulla oli sellainen käsitys itsestäni, että olen huono oppimaan oikeastaan mitään ja pidin itseäni joskus jopa vähän tyhmänä. Miksi? 

Nippelitieto ei jäänyt päähän, eikä ulkoluku tuntunut olevan mun juttu. Yläasteen loppuessa luulin, että lukioon meno olisi tarkoittanut jatkuvia ulkolukuharjoituksia ja varmaa epäonnistumista. Päädyin amiksen autopuolelle, joka ei tuntunut senkään vertaa omalta. Tipahdin kelkasta jo ekan puolen vuoden aikana.

Kun en pärjännyt, siirsin painopisteen omiin kiinnostuksen kohteisiini

Päätin, että jos en kerran pärjää missään tavan oppilaitoksissa, niin voin sitten saman tien keskittyä tekemään vain niitä asioita mistä itse tykkään. 

Lähdin kokeilemaan kansanopistoja ja pääsin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea viestintää ja ilmaisutaitoa ja sen jälkeen Turkuun luovaa kirjoittamista. Näissä pärjäsinkin oudon loistavasti. 

Ihmeellistä, etten aiemmin ollut ymmärtänyt, että vapaa-ajan oppiminenkin on oppimista. Osasinhan valmiiksikin jo vaikka mitä. 

Judossa esimerkiksi olin ollut tosi hyvä, mutta en tajunnut, että siihenkin tarvitaan päätä. Myös ilmaistutaitoa olin tullut vahingossa opiskelleeksi harrastelijateatterissa. En vain tajunnut, että sekin on opiskelua kun valmistautuu näytökseen.

Työelämän haasteet innostivat opiskelemaan lisää

Kun ensimmäisen inttijakson jälkeen työllistyin siistiin päivätyöhön, innostuin työstäni niin paljon, että halusin oppia myös tästä alasta lisää. Solmin ensimmäisen oppisopimukseni. 

Duunikuviot on sittemmin eläneet muutamaankin otteeseen, mutta oppimiskärpänen ei ole vieläkään laantunut. Nyt yrittäjänä tämä on erittäin hyvä asia!

Mun kaksi ammattitutkintoa, yksi erikoisammattitutkinto ja paperit ammattikorkeasta ovat vain kuitteja siitä, että on läpäissyt jotain keinotekoisia kriteeristöjä, ei muuta. Ne todistaa vain pienen osan siitä mitä kaikkea tietää, kun nykyään opiskelu ei ole millään tavalla enää kouluista kiinni. 

Uusien asioiden opiskelusta on tullut elämäntapa

Nyt olen esimerkiksi kuunnellut äänikirjana BookBeatista lukion psykologian oppimäärää, eli vaikka en ole ajatellut hankkia papereita sieltä, niin tässä tämä ympyrä vähän kuin sulkeutuu.

Mulle elinikäisestä oppimisesta on tullut elämäntapa ja mitä enemmän opin asioista, sitä enemmän haluan ymmärtää. En vieläkään opi vuosilukuja tai numerosarjoja ulkoa millään, mutta se että ymmärtää asioita ja useimmiten tietää mistä puhuu, on jotain sellaista mihin jää kyllä koukkuun. 

Ymmärrys on myös kaiken kirjoitustyön perusta

Juuri ymmärrys on lähes kaikessa kirjoitustyössäkin avainasemassa. 
  1. Jos en ymmärtäisi mistä copywriting-asiakkaani puhuu tai mitä hänen asiakkaansa haluavat, en pystyisi kiteyttämään markkinointiviestejä oikein. 

  2. Jos en ymmärtäisi mitä tunteita esiintyjä haluaa yleisölleen välittää, saati mitä yleisö tarvitsee, en pystyisi sanoittamaan lauluja, jotka koskettavat. 
Voisikin sanoa, että kirjoittajana olen päätynyt uralle, jossa elinikäinen oppiminen ei ole vain suositus, vaan se on menestymisen kannalta jopa kriittisen tärkeää. Enpä olisi yläasteikäisenä uskonut.

Miten sulla?

Millainen suhde sulla on oppimiseen ja opiskeluun? Voit kommentoida vaikka Instaan »

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Pelimusiikki vaikuttaa koko musakenttään

Pelien äänimaailman tuotantoon satsataan joka vuosi yhä enemmän aikaa ja rahaa. Nykypeleissä musiikin rooli on merkittävämpi kuin elokuvissa.


Suositun pelin musiikki tavoittaa helposti miljoonia kuulijoita ja hyvin tuotettuna pelin soundtrack voidaan hyödyntää kaupallisesti myös itsenäisenä myyntituotteena.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Kustannussopimus musiikkialalla: evästystä ensimmäistään solmivalle!

Musiikin kustannustoiminta on kokenut vuosien varrella aikamoisen metamorfoosin.


Tämä artikkeli on 2020-luvun versio 14.7.2009 kirjoittamastani ohjeistuksesta. Käytännössä musiikkiala on tuosta päivämäärästä muuttunut niin paljon, että lähes kaikki on pitänyt kirjoittaa uusiksi.






Pari asiaa on kuitenkin pysynyt ennallaan:
  1. Kustantajan rooli musiikkibisneksessä on usein (varsinkin tuoreille biisintekijöille) epäselvä.
  2. Kustannussopimus ei saa olla pakkokytkyssä julkaisusopimukseen (ks. kilpailuviraston ratkaisu).

Olen usein törmännyt siihen, että monet biisintekijät eivät edes tiedä että kustannustoiminta ja julkaisutoiminta ovat musiikkialalla eri asioita. Tämä aiheuttaa harmaita hiuksia kummallakin puolella pöytää ja itse ajattelen, että on molempien osapuolten etu, jos kaikki ymmärtävät miksi sopimuksia tehdään (jos tehdään).

Termit ovat sekaisin vähän joka paikassa

Musiikkialan termiviidakko vaikuttaa olevan hakusessa vähän kaikkialla ja sekaannukset ruokkivat toisiaan. Eniten haittaa on varmaankin median sekoilusta ja maallikkotoimittajien tekemistä vääristä rinnastuksista.

Esim. kun lauluntekijät jyrähtävät, media saattaa otsikoida että artistit vastustavat jotakin asiaa.

Kuitenkin vain osa artisteista ovat lauluntekijöitä, ja heistäkin jotka ovat, vain pieni osa tekee biisinsä kokonaan yksin. (Se ei ole enää ollenkaan nykyaikaa.)

Kun biisintekijöiden ja artistien roolit ovat näin epäselviä, on vaikea hahmottaa heidän sopimuskumppaneidensakaan asemaa. Kustantajat kuitenkin tekevät sopimuksia vain biisintekijöiden kanssa, kun taas julkaisija on tavallisesti artistin sopimuskumppani.

Eli:
  • Kustantaja tekee kauppaa biisintekijöiden tekijänoikeuksilla joihin liittyy Teosto. 
  • Julkaisija sen sijaan tekee kauppaa tuottajan ja esiintyjien tekijänoikeuksilla, johon liittyy Gramex.

Ensimmäinen myy biisejä ja toinen levyjä (tai digiäänitettä). Äänitteeseen sisältyy siis kahdenlaista tekijänoikeuden alaista materiaalia: 1) sisältö, eli biisi 2) toteutus, eli esitys + tuotanto.

Biisintekijän osuus (eli sisältö) ei siis ole sidottu vain yhteen äänitteeseen. Kappaletta voi esittää myös livenä ja biisistä voidaan tehdä lukemattomia cover-versioita, jotka eivät tuota alkuperäiselle julkaisijalle tai alkuperäiselle esittäjälle senttiäkään, jos esittäjänä ovat muut.

Sen sijaan alkuperäisäänitteeseen sekaantuneet saavat tekijänoikeustuloa aina silloin, kun tuo nimenomainen äänite, jossa he esiintyvät pyörähtää radiossa tai jossain muualla.

Usein julkaisijat käyttävät myös ulkopuolisia jakelijoita, jotka nekin ovat osa sitä ketjua, jonka kautta biisi päätyy lauluntekijältä kuulijan korvaan. Jakelija yleensä tekee jonkinlaisen provisiodiilin julkaisijan kanssa sitä vastaan, että saattaa biisin eri kanavien kautta ihmisten kuultavaksi ja kerää siitä esimerkiksi striimitulot molempien pussiin.

Miten kustannustoiminta on muuttunut?

Ehkä tämän artikkelin alussa mainittu kilpailuviraston päätös on osaltaan selkiyttänyt kustantajien roolia. Biisit tehdään yleensä tilaustyönä julkaisijalle. Nuottien painaminen on lopetettu lähes kokonaan ja biisejä tehdään tiimeissä, joita kustantajat organisoivat.

  1. Nuotteja ei enää paineta: Musiikkikustantajan rooli oli alunperin hyvin erilainen kuin nykyään. Aikojen alussa se tarkoitti ensisijaisesti nuottien painamista ja julkaisemista. Populaarimusiikissa nuottijulkaisuilla ei kuitenkaan enää nykyisellään ole juurikaan merkitystä. 
  2. Nyt manageroidaan tekijöitä eikä teoksia: Moderni kustannustoiminta ei enää keskity vain suurten biisimassojen hallintaan, vaan enemmänkin biisien teettämiseen mittatilaustyönä ns. tallikirjoittajien avulla. Tilaajana on usein tuotantoyhtiö tai julkaisija.
  3. Biisejä tehdään tiimeissä: Nykyaikainen kustantaja järjestää yleensä myös biisileirejä, ryhmäyttää biisintekijöitä toistensa kanssa ja huolehtii siiltä tekijät löytävät toisilleen sopivia cowrite-kumppaneita.
  4. Kustantaja tarjoaa fasiliteetit: Usein moderni kustantaja myös tarjoaa biisintekijöilleen paikan tehdä materiaalia, ehkä työkaluja ja mahdollisesti myös silkkaa rahaa, esimerkiksi ennakon muodossa, mikä mahdollistaa luovaan työhön keskittymisen.

Mitä pitää varoa kun tekee kustannussopimusta?

Tyypillinen sudenkuoppa on tilanteessa, jossa bändi on saamassa julkaisusopimuksen ja ison levy-yhtiön kustantamo haluaa samalla solmia yhtyeen kanssa kustannussopimuksen. Näissä tapauksissa tilanne voi olla kiusallinen kaikille.

Huomioitavaa:
  • Onko ymmärretty, että kustannussopimuksesta valuu kustantajalle rahaa myös keikosta? 
  • Aikooko kustantaja jollakin tavalla edistää biisin soittoa myös muualla kuin ko. äänitteellä?
  • Onko ymmärretty, että kustannussopimus ei saa olla ehtona julkasusopimukselle? 
  • Onko ymmärretty, että kustannussopimus on ainoastaan säveltäjien ja sanoittajien asia? 

Jos bändissä on vaikkapa vain yksi biisintekijä ja kustannussopimus asetetaan julkaisusopimuksen ehdoksi, voi ryhmäpaine sen allekirjoittamiseen olla kova. Kustantajan osuus on 33% biisintekijän teostotuloista, mutta se ei vaikuta millään tavalla muiden bändien jäsenten tulovirtaan.

Bändeissä on kuitenkin yleensä totuttu kollektiiviseen päätöksentekoon ja kustannussopimuksesta kieltäytyminen voi aiheuttaa muissa jopa suuttumusta.

Oleellista näissä tilanteissa on varmistaa, että kustantaja aidosti tarjoaa jotakin vastineeksi. Jos kustantaja ottaa pallon vaikkapa myös keikkamyynnistä tai panostaa myös keikkojen markkinointiin ja/tai pyrkii saamaan biisin myös muiden yhtyeiden ja artistien keikkaohjelmistoon, voi kustannussopimuksessa olla järkeä.

Jos bändillä riittää keikkaa muutenkin, eikä yhtye (tai sen biisintekijät) halua kenenkään muun esittävän biisejään, kustannussopumusta ei kannata tehdä.

Loppuun vielä pieni musiikkisanasto:

Levy-yhtiö

Levy-yhtiöllä tarkoitetaan yleensä joko julkaisijaa, jakelijaa, kustantajaa tai niitä kaikkia kolmea. Se voi myös tarkoittaa yhtiötä, joka tekee noita kaikkia kolmea.

Musiikkikustantaja

Musiikkikustantajan tehtävä EI OLE ensisijaisesti julkaista biisiä äänitteellä, vaan saattaa kappele yleisöön saataviin saada se tuottamaan teostokorvauksia. Levyllä julkaiseminen on toki yksi keino. Teostokorvausta saa kuitenkin radiosoiton lisäksi esimerkiksi tavan LIVE-keikoista ja monista muista lähteistä. Kustantajan pitäisi siis markkinoida biisiä ja nykymallisessa kustannustoiminnassa usein myös tekijää musiikkialan sisällä. Tästä vastineeksi kustantaja saa 1:3 teostokorvauksista, soi biisi sitten äänitteeltä tai livenä.

Julkaisija eli musiikkituottaja

Julkaisija ja tuottaja ovat yksi ja sama asia. Julkaisijan tehtävä on tuottaa, eli maksaa äänite. (Taiteellinen tuottaja on erikseen, se ei yleensä saa rahaa muuten kun kertakorvauksena siltä julkaisijalta.) Julkaisijan osuus on 50% Gramex-korvauksista (loput menevät muusikoille). Gramex-tuloa kertyy aina kun tuota samaa äänitettä esitetään esim. radiossa. Musiikkituottajalla on siis julkaisuoikeudet tähän nimenomaisesti aikaansaatuun tallenteeseen, mutta ei kuitenkaan itse teoksiin, joiden oikeuksia vastaavasti hallinnoi musiikkikustantantaja tai lauluntekijä itse.

Jakelija

Jakelijan tehtävä on julkaisijan (eli tuottajan) maksamien äänitteiden jälleenmyynti ja jakaminen esim. vaikka radioille, kaupojen hyllyille, myyminen postimyyntinä. Usein julkaisija on myös jakelija ja usein kustantajakin. Toisin kuin kustantaminen ja julkaiseminen, jakelu saa olla kytkyssä kumman tahansa kanssa.

Teoksen suoja-aika

Usein kustannussopimuksessa lukee, että se on voimassa "teoksen koko suoja-ajan". Teoksen suoja-aika kestää tekijän kuoleman loppuun saakka ja vielä 70-vuotta sen jälkeenkin. Tämä tarkoittaa, että kustannusoikeudet teoksiin ovat rahan arvoisia vielä tekijän kuoleman jälkeenkin. Ikääntyvän tekijän voikin olla fiksua miettiä ajoissa koko biisikataloginsa kustannusoikeuksien myymistä jollakin könttähinnalla, mikäli haluaa että joku edistää biisien soittoa vielä sillloinkin kun hän itse ei enää jaksa.

PS: 
Mikäli huomaat puutteita tässä selostuksessa, tai jokin on mielestäsi väärin, laita viestiä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Avin Alyasin debyyttisingle ulos 7.2.2020


Joku mun tekemiäsiäni pidempään seurannut saattaakin muistaa Avin Alyasin vuosilta 2013-2014. 


Avin oli ensimmäisiä artistikiinnityksiäni, silloin kun vasta aloittelin managerointihommia Kulttuurituottaja-opintojen ohessa.

Avin teki tuolloin keikkoja mm. Benjamin Hakalan ja Roni Välikankaan kanssa ja settiin kuului ulkomaisia Covereita ja muutamia mun sanoittamia biisejä.

Sittemmin laitettiin soppari katkolle ja Avin kävi pyörähtämässä vuoden 2015 Voice Of Finlandissa ja ulkomailla.

Siellä tutuksi on tullut niin isot lavat, että en varmaan itse ole sellaisia koskaan nähnytkään! :D

tiistai 7. tammikuuta 2020

WANTED: Coochilla etsii laulajaa

Haaveiletko rock-laulajan urasta? Elämäsi tilaisuus on ehkäpä tässä! 👇


Groovaavaa vaihtoehtorockia soittava turkulaisbändi Coochilla etsii uutta karismaattista laulajaa.


Näin turkulaisena, näiden nuorten miesten tekemistä on tullut sivusilmällä seurailtua jokunen tovi. Meininki on ollut sen verran asiallista, että sitä olisi mukava nähdä ja kuulla lisää.

Pari sanaa bändistä

Turkulaisen Coochillan ensimmäiset siemenet kylvettiin oudokseltaan Hangossa. Mikko Barck oli päässyt hyvään makuun biisien tekemisessä ja Samuel Hätisen kanssa synkkasi siinä määrin, että hommasta oli pakko lähteä tekemään jotain isompaa.

Molemmat soittivat kitaraa ja halusivat panostaa muusikon uraan.

Aikansa asiaa mietittyään nuoret miehet tekivät rohkean liikkeen ja muuttivat epävirallisimpaan mahdolliseen rock-pääkaupunkiimme, eli Turkuun, josta bändiin löytyi nopeasti myös basisti (Tom Backman) ja rumpali (Matias Aaltonen).

Yhteissoitto pelaa, biisit ovat hyviä ja entisen laulajan kanssa ehdittiin tekemään jo jokunen keikkakin. Festarikansa muistanee kokoonpanon ehkä myös vuoden 2019 Ruisrockista.

Vuoden 2019 puolella julkaistu esikois-single Don't Feel Like Dancing Anymore on kerännyt myös yli 140 000 toistokertaa Spotifyssa.

Ko. biisin musiikkivideo löytyy tästä:

perjantai 27. syyskuuta 2019

Räppiriimejä ja suuria tunteita

Meidän oma räppäripoju Henrikki on nyt Seinäjoen Sanomien kansikuvapoika. 


En tavallaan ihmettele. Mies on painanut hurjasti duunia menestyksensä eteen eikä biisikään ole yhtään hullumpi vaikka ite sanonkin (näin yhtenä tiimin jäsenenä).

Nälkä on silti vielä kova.

Ehkä tulevien julkaisujen myötä saadaan myös valtakunnallista näkyvyyttä?

Lue artikkeli:

Räp-sanoitusten kirjoittaminen on aliarvostettu laji 

Lueskelin joskus muutamia vuosia sitten Pyhimyksen blogia ja se puheli siellä muistaakseni jotain sellaista, että lyriikoiden kirjoittaminen on helpompaa kuin räpin tekeminen kun vaan osaa orientoitua siihen, että se on löysempää.. noh... Googlella löytyy suora lainauskin:

torstai 22. elokuuta 2019

Jari Uutela ja me

Tämä on vähän kuin minun ja ystäväni Jari Uutelan yhteinen biografia, mutta ei sinne päinkään. (Tekstissä vuodet 2003-2019.)


Oheisessa "Vini" Ville Nisusen ottamassa kuvassa, olemme Hyvinkäällä Heinäkuussa 2019, jolloin Uutela esiintyi muuan toritapahtumassa. 

Ensin televisiosta tuli paskaa

Vuonna 2003 koomasin television ääressä ja ihmettelin Idolsin ekan tuotantokauden koelauluja.

Formaatti, jossa koelaulajia lyötiin verbaalisesti kuin vierasta sikaa, oli jotain uutta ja outoa. Kilpailun ikäraja oli 16 vuotta ja arvovaltainen raati nauroi tähteydestä unelmoivien teinien suorituksille päin naamaa.

Kyllähän minäkin nauroin mukana, mutta en ollut ihan varma tykkäsinkö. Hyvää viihdettä, mutta asianosaisille varmasti vähintäänkin kaameaa.

Kaikenlaiset bimbot oli tietty pääosassa (niistähän telkkarisarjat elää), mutta oli siellä pilkahdus aidompaakin meininkiä. Ehkä myös tulevaisuuden kaikuja. Esim. Antti Tuiskun koelauluveto Craig Davidin kappaleesta "Walking Away" antoi jo vähän osviittaa siitä, saattaa tosta realitysta ainakin joku stara nousta.

Tietenkin tuomaristo osoitti heti kättelyssä ymmärtämättömyytensä haukkumalla Antti Tuiskun soundia tylsäksi. Ei tosin liene eka kerta kun ammattilaisiksi nimitetyt ovat väärässä. Onneksi päästivät edes osan hyvistä jatkoon.

Siltä varalta, että jonnet ei muista, niin Anttihan ei skabaa voittanut. Pysti meni Hanna Pakariselle ja toiseksi sijoittui Jani Wickholm. Käytännössä kuitenkin vaikutti vähän siltä kuin kaikki kolme olisivat olleet voittajia. Sen ajan mediasirkuksessa television mahti oli ihan muuta kuin nykyään ja kaikille aukesi jonkinlainen polku musakentällä.

Miten Jari Uutela liittyy tähän?  

No mennään asiaan vaikka lanka onkin hukassa. Yksi niistä hyvistä laulajista, jotka tossa vuoden 2003 skabailussa putosi ennen kalkkiviivoja, oli Jari Uutela, jota Asko Kallonen nimitteli TV-ohjelman aikana useaan otteeseen Hangon keksiksi.

Uutela erottui joukosta positiivisuutensa takia ja siksi, että hänen laulunsa tuntui kumpuavan jostain paljon syvemmältä kuin muilla. Olin itse juuri alkanut (omasta mielestäni) päästä kunnolla jyvälle sanoitushommista ja kuuntelin miehen tulkintaa huuli pyöreänä.

Olispa siistiä tehdä yhteistyötä tuollaisen laulajan kanssa!

Kisan edetessä Kallosen Hangon keksi -läppä alkoi ärsyttää yhä enemmän (ainakin tässä katsomossa) ja kun Uutela lopulta putosi skabasta ennen finaalia, tuntui että pudotus tapahtui jostain muista kuin laulullisista syistä. Olikos tää nyt laulukilpailu vai mikä kisa tämä oli?

Muutamia viikkoja Idolsin jälkeen lähetin Uutelalle sähköpostin, jossa kehuin hänen suoritustaan ja ehdotin yhteistyötä. Kertoilin meneillään olevista projekteistani, jos vaikka sattuisi kiinnostamaan. Eipä paljoa kiinnostanut! :D

En saanut viestiini koskaan mitään vastausta, mutta myöhemmin kuulin Jarilta, että yhteydenotto oli kyllä jäänyt mieleen.