sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Spotify rikkoo lauluntekijöiden moraalisia oikeuksia!

Ruotsalaissyntyinen Spotify vaikuttaa monessa suhteessa kertakaikkisen hienolta palvelulta! Sen käyttäjällä on pääsy erittäin kattavaan biisivalikoimaan ja soitosta maksetaan tekijöille korvausta hieman samaan tapaan kuin kaupallisissa radioissa (eli sen mukaan paljonko biisi soi suhteessa palvelun saamiin mainostuloihin).

Hienointa Spotifyssa on se, että sen käyttö kaikkine soittolistatoimintoineen on helpompaa kuin monien laittomien viritysten. Siksi se on jo varteenotettava haastaja sellaisillekin (valitettavan suosituille) palveluille kuin LimeWire tai eMule. Normaalin käyttäjän näkökulmasta huonoja puolia on oikeastaan vain se, että Spotifyn saamat lisenssit eivät (ihan vielä) kata aivan kaikkia maita.

Näin biisintekijänä en kuitenkaan voi olla kiinnittämättä huomiota erääseen toiseen epäkohtaan: Nimittäin siihen, että Spotifyn hakutoiminto tuntee ainoastaan kappaleiden esittäjät, ei niiden tekijöitä! Tekijätietoja ei lue myöskään albumin lisätiedoissa eikä missään muuallakaan Spotifyn palveluympäristössä, vaikka Suomen tekijänoikeuslaki sitä edellyttäisi.

Tarkalleen ottaen laissa lukee että jos teoksesta valmistetaan kappale tai teos saatetaan yleisön saataviin, tekijän nimi ja lähde on mainittava siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.

Voi olla, että Ruotsissa vastaavaa lakia ei ole (tai sitten ruotsalaisilla on huonommat tavat?), mutta se ei tarkoita sitä että Spotify voisi jättää tämän seikan noin vain huomiotta! Mielestäni Teoston ja erityisesti Elvis Ry:n olisi välittömästi puututtava tähän epäkohtaan, vaatimalla Spotifya kehittämään palveluaan tältäkin osin sellaiseksi, että se täyttää Suomen lain asettamat kriteerit.

Ollaanhan me lauluntekijät aika vaatimatonta porukkaa, mutta täytyy sitä nyt sentään tämän verran pitää oikeuksistaan kiinni :)