torstai 7. toukokuuta 2015

#Tarinakorut toivottaa onnea Activerille!

Olimme #Tarinakorut -projektin tiimoilta Paavon kanssa katsomassa pitchauksia Yritystä stadiin -tapahtumassa.  


Onnea Activerille kilpailuvoitosta! Hyvää työtä :)

Activer NY:n Jesse Kaislavuo, Tommi Ketola, Vesa Fagerlund,
Ville Salonen ja Julia Innilä

Kyseessä oli siis liikeideakilpailu, jossa pääpalkintona oli 15 000 euron stipendi Hyundailta. Tapahtuman nimeen nähden oli jotenkin koomista, että kisa oli näinkin turkulaisvetoinen. Lavalla nähtiin 9 yritystä, joista 5 oli Turusta!

Parempi nimi ois varmaan ollut "Yritystä stadiin Turusta!" :D

Tarinakorut ei ollut mukana, koska esikarsintana toiminut aiempi kilpailu ei mennyt ihan nappiin.

Ehkäpä, jos sitä olisi tajunnut että tulevassa loppukilpailussa kisailijoita on vain seitsemän(!) niin sitä olisi tullut panostaneeksi hommaan enemmän. Jostain syystä olin aiemmin saanut mielikuvan, että lavalla nähtäisiin 20-50 eri yritystä.

Osittain mielikuva varmaan johtui siitä, että yrittäjiä piti olla tulossa useammasta eri kaupungista ja meiltä Turusta lähti niin monta kokoonpanoa matkaan. Vähintään ajattelin, että Helsingistä olisi ollut kisaamassa porukkaa pilvin pimein.

Järjestäjien taholta hommaan liittyi kyllä jonkin verran muutakin kuin viestinnällistä sekoilua: Joku osallistujista oli ilmeisesti perunut tulonsa ja tuota peruutuspaikkaa oli sitten tarjottu päivää tai paria ennen turkulaiselle Sentinel Start Upille, joka ei kuitenkaan siinä vaiheessa enää voinut kisaan lähteä.

Koin ehkä hieman epäreiluksi että paikkaa ei tarjottu tietääkseni kellekään muulle, sillä ainakin Tarinakorut olisi ollut tällä kertaa paremmin tilanteen tasalla.

Myös Activer oli kilpailussa sikäli mustana hevosena, että heitäkään ei valittu kilpailuun aiemman pitchauskilpailun sijoituksen perusteella, vaan NY-kurssin vetäjät tekivät yksinvaltaisesti päätöksen siitä että he ovat kisassa mukana.

Alkuaan oli ollut puhetta, että karsintakilpailussa menestyjien lisäksi matkaan lähetettäisi joku NY-kurssilaisten vertaisarvioinnin perusteella, mutta jostain syystä vertaisarviointia ei sitten tehtykään.

Mielestäni voitto ei kuitenkaan mennyt ainakaan pahasti väärään osoitteeseen. Uskon, että viiden hengen Activer -tiimi osaa käyttää 15 000 euroaan järkevästi.

Seuraavaksi juttua, joka ei varmaankaan avaudu kauheasti muuta kuin paikalla olleille, mutta haluan kirjoittaa nämä ulos oman muistini tueksi :)

Alla siis hieman koontia pitchauskilpailusta. Ensin muutama sana omista suosikeista ja sitten pidemmälti Activerista joka voitti kisan. Kritiikit on kursivilla:

  • TIME MACHINE oli kilpailussa selvimmin kaupallista potentiaalia omaava tuote. Yrityksen ideana oli toteuttaa mobiiliaplikaatio, joka vähentäisi vaivaa esim. tuntien raportoinnista siirtämällä jo ylöskirjoitettua tietoa kalenterista (esim. palavereita etc.) aplikaatioon, johon sitten voi merkitä itsensä paikallaolevaksi ja poissaolevaksi, jonka lisäksi aplikaatiossa oli monia muita ajanhallintaan liittyviä käteviä toimintoja ja mahdollisuus tulostaa tuntilistoja, ilman että niitä tarvitsee työpäivän päätteeksi erikseen kirjoitella.

    Time Machinen ongelma oli se, että tässä vaiheessa hommaa tuote olikin vasta pelkkää ilmaa. Aplikaatiosta ei vielä ollut olemassa minkäänlaista demoversiota, saati edes integraatiota presentaatiossa mainittuun Googlekalenteriin tai Outlookiin. Standin luona tuotteesta kysellessäni vaikutti siltä että yrittäjillä ei oikein ollut edes hajua siitä mitä tuollaisen aplikaation toteuttaminen tulisi vaatimaan. Lisäksi heräsi kysymys, että eikö vastaavaa/vastaavia aplikaatioita muka jo ole olemassa pilvin pimein.

    Missä oli innovaatio?

  • KAFFILLARI oli kilpailun valmein yritys. Firma ryhtyy kesän aikana myymään erikoiskahvia liikkuvan ja erikoisvalmisteisen kahvilapyörän selästä Turussa. Perustajien olemus henkii hipsteriyttä ja hyvää tuulta. Espressopohjaiset tuotteet kelpaavat vaativampaankin makuun. Yhteistyössä heidän kanssaan toimii alan skenessä erittäin arvostettu Turun kahvipaahtimo.

    Itse olisin melkeinpä suonut voiton Kaffillarille, koska bisnes oli jo siinä vaiheessa, että on vaikea kuvitella että mikään enää voisi mennä pieleen. Syy miksi uskon että kahvilapyörä jäi ilman voittoa, oli se että siitä puuttuu kasvupotentiaali. Vaikka se on innovaatio täällä, niin maailmalla idea ei ole enää aivan tuore. Henkilökohtaisesti uskon, että tällaisia liikkuvia kahviloita tulee ilmestymään Suomeen lähivuosina enemmänkin, mutta en ole varma onko Kaffillarin järkeä tai haluakaan monistaa palveluaan muihin kaupunkeihin Turun lisäksi.

    Pieni on kaunista.

  • THINGER oli kerrassaan hauska idea. Kyseessä oli niin sanottu "tavaroiden treffipalvelu" johon käyttäjät voivat postailla itselleen tarpeettomaksi käyneitä vaatteita ja selailla muiden käyttäjien postaamia asuja sekä tykkäillä niistä. Mikäli kaksi käyttäjää tykkäävät toistensa vaatteesta syntyy "match" jolloin aukeaa keskusteluyhteys, niin että käyttäjät voivat ryhtyä käymään vaatteista vaihtokauppaa.

    Palvelun perusidea on mielestäni nerokas, mutta olen lähes varma siitä idea toimisi paremmin, jos vaatteiden sijaan palvelussa voisi vaihtaa mitä tahansa esineitä, tai jopa nimenomaisesti kaikkea muuta paitsi vaatteita! Tämäkin palvelu oli jo suunniteltu demoasteelle ja siinä oli sinällään kaikki muu paikallaan paitsi todellinen tarve ja ansaintalogiikka. Mikäli käyttäjien välille syntyisi vapaa keskusteluyhteys, niin luultavasti myös raha vaihtaisi nopeasti omistajaa ilman, että palvelun tuottaja pääsee ottamaan maksuliikenteestä prosentteja. Vaihtokauppa-aplikaatio on kuitenkin hyvä idea! Jos tämä toteutuu, tulen olemaan ensimmäisiä testaajia!

    Kierrätys on POP!

  • ACTIVER oli monessakin suhteessa kisan yllättäjä. Presentaatio huokui intoa ja yrittämisen paloa. Puhuja oli selvästi yhtiön visionääri. Activer-niminen aplikaatio olisi toisen polven sosiaalinen media, jonka avulla olisi mahdollista etsiä itselleen liikuntaseuraa. Applikaatiossa voi luoda itselleen profiilin, klikkailla mitä lajeja harrastaa tai haluaa kokeilla sekä määritellä niihin oman taitotasonsa. Lisäksi aplikaatiossa voi luoda niin suljettuja kuin julkisiakin tapahtumia. Loistavan presentaation lisäksi voittoon johti varmastikin yhtiön mahdollisuudet globaaliin bisnekseen ja huima kasvupotentiaali jos kaikki unelmat toteutuvat.

    Negatiivisia puolia Activerissa on lähinnä se että mistä saadaan tarpeeksi käyttäjiä, mutta toisaalta joukkueurheilijoista on helppo aloittaa. Toisena yhtiön haasteena taas on ollut toimivan ansaintalogiikan löytäminen. Nyt toistaiseksi he ovat miettineet jonkinlaista sponsori/mainos/banneriyhteistyötä. Itse kuitenkin uskoisin että palvelun kautta tulevat push-syötemainokset tehoaisivat parhaiten, sillä jos vaikkapa jalkapalloa harrastavan henkilön lähellä on joku futismatsi ja siitä tulee kisajärjestäjän sponsoroima tiedote tällaiselle käyttäjälle oikea-aikaisesti, niin konversioaste voisi olla hyvinkin korkea ja palvelun voisi siten pitää muuten mainosvapaana.

    Toisaalta, jos minä pystyn keksimään tämän niin tuskin se on ongelma Activer-tiimillekään ;-)

    Ehkä ainoa todellinen ongelma voi olla lopulta ryhmän turhan suuri koko: Viiden hengen startup-tiimissä jossa yksi on selkeästi visionääri ja kuudentena ulkojäsenenä heiluu talon ulkopuolinen koodaaja, tullaan äkkiä kysymykseen että tarvitaanko kaikkia oikeasti? Nyt kun kokoonpano on 15 000 euroa rikkaampi ja hommaa voidaan jatkaa osakeyhtiönä, olisi ehkä viisasta ostaa osa porukasta ulos.

    Koska Hyundain shekki kuitenkin maksetaan kolmessa osassa ja yhden henkilön ulosostohinta (15 000 : 5) on 3 000e, niin mennään miinusrahalle jos vaikkapa kolmesta pitäisi päästä eroon. Tästäkin huolimatta se olisi huomattavasti helpompaa nyt kuin myöhemmin, etenkin jos firma alkaakin menestyä.

    Onnea matkaan.


NY Start Up -projektin alin pohjanoteeraus on mielestäni se, että kurssin vetäjät eivät ole missään vaiheessa maininneet sopimusasioista mitään tai ohjeistanut niiden tekemisessä.

Itselleni henkilökohtaisesti olisi ongelma liikutella minkäänlaisia rahasummia yhteisesti, ilman että asoista on kirjallisesti sovittu tai pelisäännöt on tavalla tai toisella paperilla. Onneksi näistä asioista on itsellä entuudestaan jo jonkinverran otetta, niin en ole ollut kokonaan ohjauksen varassa.

Toivottavasti tulevissa NY-projekteissa käydään myös noita elintärkeitä sopimus- ja lakiasioita läpi, koska mielestäni on vain ajan kysymys milloin tuo Hyundain jokavuotinen shekki aiheuttaa taloudellisen vahingon lisäksi myös mielipahaa jollekin.

Näin ajatusleikkinä: Jos Hyundain ensimmäinen 5 000 e tipahtaisi ylihuomenna Activerin tilille ja yksi tiimiläisistä ostaisi sillä rahalla halvan työsuhdeauton?

Olisiko se rikos?
Ei kai kun mitään sopimuksiakaan ei ole.


PS:
Tarinakorujen osalta ei juuri nyt suuria suunnanmuutoksia. Joukkorahoituskampanjaa aletaan toteuttamaan kesällä ja siihen asti tehdään näkymätöntä työtä verkkokaupan jne. parissa. Facebook-sivun ohella, meitä voi seurata nyt myös InstagramissaKlik


https://instagram.com/tarinakorut





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti