sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lauluja artistilähtöisesti 'co-writing' -työpajoissa!

Olen startannut uudenlaisen (artistilähtöisen) biisintekokonseptin, jonka ideana on tehdä isolla joukolla paljon raakademoja yhdelle esiintyjälle/yhtyeelle kerrallaan.

Homman nimi on se, että esiintyjältä/bändiltä tulee ennen session järjestämistä selkeä tilaus ja briiffi, jonka perusteella kokoan lauluntekijätiimin luomaan biisejä saman katon alle - toinen toistensa tekemisestä inspiroituen.

Tällä mallilla saadaan luotua yhden työpäivän (n.8h) aikana 5-20 biisirunkoa, joista tilaaja voi sitten valita parhaat päältä, minkä jälkeen lauluntekijät ja artisti voivat jatkaa niiden työstämistä haluamallaan tavalla tilaisuuden jälkeen.

Toimin itse illan isäntänä ja huolehdin siitä, että esiintyjäpuolen toiveet tulevat lauluntekijöiden keskuudessa ymmärretyiksi ja mahdolliset tilavuokrat ja muut kulut maksetuiksi.

Lisäksi osallistun itse aktiivisesti biisien tekoon ja pidän luovaa yleisvirettä yllä. (Halutessaan myös esiintyjä itse voi olla tilaisuudessa mukana!)

Kustannukset
  • Esiintyjä tai hänen edustajansa maksaa tilavuokrat. 
  • Kaikki saapuvat paikalle omalla kustannuksellaan, eikä osallistumisesta makseta tai peritä palkkiota.


Miten pääsee mukaan? 
  • Lauluntekijöitä infotaan sähköpostitse tulevista sessiopäivistä, mikäli he kuuluvat sisäpiiriin >>> 
  • Esiintyjä (tai hänen edustajansa) voi olla minuun yhteydessä sähköpostitse (liitä mukaan mahdollisimman kattava kuvaus projektistasi). Sähköpostiosoitteeni on: samuli[at]lyyrica.org 


PS:
Lauluntekijälle tällainen tilaisuus on myös erinomainen mahdollisuus oppia uutta ja laajentaa omaa perspektiiviään biisientekoon.

PPS:
Esiintyjäpuolelle tämä on tehokkain ja nopein keino saada esitettäväkseen mittatilaustyönä tehtyä materiaalia!