Todellisuudessa se mikä näyttää ulospäin vielä pieneltä puuhastelulta ei sitä (sanan varsinaisessa merkityksessä) välttämälttä enää ole, sillä vaikka lauluntekijä toimisikin ilman tilauspalkkioita, saa hän kuitenkin teostotuloa tekemistään kappaleista, sen mukaan minkä verran niitä julkisesti esitetään.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että biisit tuottavat rahaa aina kun ne soivat joko radiossa, TV:ssä, Spotifyssa (tai muussa streamingpalvelussa) tai sitten ihan LIVE-keikoilla. (Raha maksetaan tekijälle könttänä puolivuosittain.)
Monen maallikon (ja joskus muusikonkin) on hankala käsittää, että lauluntekijän leipä on todella kapea, mutta erittäin pitkä ja syntyy monista puroista.
Monen maallikon (ja joskus muusikonkin) on hankala käsittää, että lauluntekijän leipä on todella kapea, mutta erittäin pitkä ja syntyy monista puroista.
- Kapea siksi, että yhden laulun tuoma tulo vuodessa on yleensä vain muutamia euroja.
- Pitkä siksi, että jokainen laulu (jos sitä esitetään) tuottaa teostotuloa läpi koko elämän ja vielä 70 vuotta kuoleman jälkeenkin (kuoleman jälkeen rahat valuvat perikunnalle).
- Monista puroista se syntyy siksi, että laulu tuottaa tekijälleen ihan yhtä paljon rahaa/esityskerta riippumatta siitä kuka sen esittää. Yhteinen piirre eniten teostotuloa tuottavissa kappaleissa on siis se, että niistä on tehty kymmeniä ellei satoja covereita. Yhden esittäjän varassa biisistä voi kyllä tulla hitti, mutta ei kultakaivosta! ;-)
Suurin yksittäinen este lauluntekijän toimeentulolle on usein juurikin se, että tuo kolmas kohta ei toimi: Biisintekijällä itsellään (varsinkaan aluksi) ei ehkä ole sopivia kanavia kappaleiden jalkauttamiseksi kentälle, tai sitten kappaleita esittävä yhtye tai trubaduuri ei viitsi tehdä Teostoon keikkaraportteja (syystä että biisit eivät ole hänen omiaan ja raportin tekemisestä on olevinaan kovasti vaivaa).
Alalla kaikki tietävät, että tästä aiheutuu teostotulojen jaossa vääristymää, jonka seurauksena saavat varminta tuloa ne jotka itse esittävät omia biisejään.
Baarinpitäjät ja keikkajärjestäjät kuitenkin maksavat tavallisesti Teostolle vuosittaista lisenssimaksua, joka on könttäsumma. Rahat siis kuitenkin kerätään ja sitten jaetaan niiden Teostoon tehtyjen keikkaraporttien mukaan. Jos esiintyjä jättää raportin tekemättä, tulee esiintyjä epäsuorasti jakaneeksi käyttämiensä biisien esittämisestä kuuluvan palkkion joillekin väärille tekijöille!
Millä tahansa muulla alalla yllä oleva olisi rikos, mutta musiikkialalla vallitsee viidakon laki ;-) Siksi lauluntekijän kannattaa olla hyvää pataa biisiensä esittäjien kanssa ja huolehtia siitä, että keikkaraportit eivät jää esiintyjiltä (ainakaan tietämättömyyden takia) tekemättä.

Jokaisen esiintyjän olisi ehkä hyvä tietää, että biisintekijä näkee puolen vuoden välein Teoston toimittamasta tilityskirjeestä, että mitkä biisit ovat tuottaneet minkäkin verran ja kuinka monta kertaa kutakin kappaletta on esitetty ja millä kokoonpanoilla. Myös LIVE-keikat ja radiosoitto on raporteissa erotettu toisistaan.
Olen itsekin joutunut joskus tilanteeseen, jossa olen ollut tietoinen suuresta osasta artistin esiintymisistä, mutta saanut myöhemmin huomata Teoston tilityskirjeestä, että luvut eivät täsmää. Tällaisen jälkeen yhteistyö yleensä kuihtuu hyvin nopeasti, jollei esiintyjän selitys ole todella omaa luokkaansa. Etenkään tilaustöitä tällaisille epeleille ei tee mieli sorvailla, elleivät sitten halua maksaa niistä etukäteen selvää rahaa.
Onneksi biisin voi aina antaa muidenkin esitettäväksi. Onneksi on niitä muitakin puroja.
Teoston tilityskirjeestä löytyy toki välillä myös positiivisia yllätyksiä: Esim. jos tilityskirjeestä ilmenee, että ennestään tuntematon bändi X on tuottanut biisintekijälle yhden vuoden aikana vaikkapa 1000€ esittämällä cover-kappaletta Y, niin sellaisen jälkeen biisintekijällä hyvinkin voisi olla kiinnostusta tehdä yhtyeen kanssa enemmänkin sitä yhteistyötä.

Aika yleinen kysymys, jota minulle toistuvasti esitetään sieltä ja täältä, on että: "Kuinka paljon sä saat yhdestä biisistä rahaa?"
Yleensä vastaan siihen jotain hyvin epämääräistä (tai siltä se ainakin maallikosta kuulostaa), koska sitähän ei oikeasti voi kukaan etukäteen tietää. Mistä minä voin tietää montako kertaa kappale soi ja montako kertaa niistä raportoidaan Teostolle?
Jotain laskelmia kuitenkin voidaan tehdä: Esim. jos mun tekemä biisi-X on Teoston tilityskirjeen mukaan tuottanut vaikkapa viimeiset kolme vuotta tasaiseen tahtiin 10€/vuodessa ja biisillä on useita esittäjiä ja voidaan olettaa sen pysyvän suunnilleen samana jatkossakin, niin biisin rahallinen tuottoarvo saadaan kertomalla tuo 10€ mun jäljellä olevilla elinvuosilla, höystettynä vielä 75 ylimääräisellä vuodella (koska biisi tuottaa rahaa vielä kuoleman jälkeenkin).
Jos vaikka oletetaan, että siitä eteenpäin kun biisi on ruvennut tuottamaan Teostotuloa, niin mulla olisi vielä 60-vuotta elinaikaa, niin laskukaava olisi seuraava:
Tämä on tietysti hyvin pelkistettyä matematiikkaa, eikä siinä oteta huomioon sitä että eri biisit voivat olla paremmin framilla eri aikoina, eikä myöskään sitä, että toiset hitit saattavat tahkota rahaa vain parina ensimmäisenä vuonna ja sitten tuottaa myöhemmin enää minimisummia. Lisäksi esiintyjätkin vanhenevat ja jos biisin soitto on vaikkapa vain yhden artistin varassa, niin se voi loppua milloin tahansa, jos esiintyjä niin päättää eikä kappaleesta ole muodostunut kunnon radiohittiä.
Sellainen se tulorakenne pähkinänkuoressa on. Kannattavuus tulee vasta pitkässä juoksussa, eikä pikavoittoja juurikaan ole.
PS:
Teosto ry:n asiakkaita on tällä hetkellä noin 26 000. Niistä vain vajaat 200 tekijää saa teostotuloa vuosittain yli 20 000€. Tämä tarkoittaa että valtaosa kuolisi nälkään, jos toimeentulo olisi pelkästään siitä kiinni.
PPS:
Eniten tienaavat ovat olleet pääsääntöisesti alalla hyvin pitkään ja heidän tulotasonsa perustuu siihen, että (uusien kappaleiden ohella) myös vanhat hitit elävät omaa elämäänsä maailmalla ja soivat yhä tänäkin päivänä.

60+70 = 130 vuotta
x10€ = 1300€
(josta btw. vain 600€ tulee tekijälle itselleen ja 700€ perikunnalle!)

Loistavasti olet onnistunut avaamaan lauluntekijän ihan oikeaa todellisuutta jutussasi! Herää tietysti kysymys, että miksi vain sinä? Soisin missiollesi monen kaverin astua mukaan - ainakin puskaradiotukea voimme antaa, jos ei muuta! Laitan ehdottomasti jakoon!! Kiitos!
VastaaPoistaKiitos kannustavista sanoistasi. Voi olla, että jotkut ajattelevat, että tiedon jakaminen osuu jotenkin omaan nilkkaan tms. ...jolla onni on, se onnen kätkeköön tai jotain sinne päin? :)
Poista