sunnuntai 9. elokuuta 2020

Pelimusiikki vaikuttaa koko musakenttään

Pelien äänimaailman tuotantoon satsataan joka vuosi yhä enemmän aikaa ja rahaa. Nykypeleissä musiikin rooli on merkittävämpi kuin elokuvissa.


Suositun pelin musiikki tavoittaa helposti miljoonia kuulijoita ja hyvin tuotettuna pelin soundtrack voidaan hyödyntää kaupallisesti myös itsenäisenä myyntituotteena.

Vaikka taitavasti markkinoidulla pelimusiikilla onkin jo nyt valtavat maailmanlaajuiset markkinat, voi oman suosikkipelin musiikkia silti olla vaikea löytää kaupoista, sillä peliyhtiöt eivät vielä läheskään aina julkaise soundtrackeja peleistään.

Pelimusiikin myyntikanavat kehittyvät

Pelimusiikin myyntikanavat kuitenkin kehittyvät kiihtyvää tahtia ja varsinkin musiikin vaivattoman digitaalisen suoramyynnin uskotaan nostavan alan myyntilukemat uusiin ulottuvuuksiin. 

Suomessa Tekes tukee vahvasti koko pelialaa ja etsii yhteistyössä Teoston, sekä kotimaisten pelitalojen ja -säveltäjien kanssa sellaisia toimintamalleja, jotka nostaisivat pelimusiikin suuren yleisön saataville ja takaisi kaikille tekijöille oman osuutensa

Suositun pelin musiikki tavoittaa helposti miljoonia kuulijoita ja hyvin tuotettuna pelin soundtrack voidaan hyödyntää kaupallisesti myös itsenäisenä myyntituotteena. Tästä oivana esimerkkinä Suomessa toteutettu supersuosittu Angry Birds-peli, johon pelisound spesialisti Ari Pulkkinen sai Roviolta toimeksiannon kehittää ainutlaatuinen musiikiteema.

Myös listapoppi ottaa vaikutteita pelimusiikista

Pelimusiikin vaikutukset näkyvät juuri nyt vahvasti päivän ajankohtaisimpien artistien ja biisintekijöiden tuotannoissa. Kun kuuntelet tuoreimpien kappaleiden soundeja, törmäät todennäköisesti pelimusiikkimaisiin nyansseihin tuon tuosta. 

Toiset tuottajat suosivat retroja supermario- ja commondoresoundeja kun taas toiset keskittyvät ultramoredneihin äänimaisemiin, jotka on ensisijaisesti luotu pelaajien suosimille kuulokeympäristöille.

4D ja 5D äänet ovat tulleet jäädäkseen. Enää ei biisituotantotaso, jossa sovitetaan biisi optimaaliseksi ja jätetään homma siihen. On nähtävä paljon pidemmälle ja sovitettava kappale myös tämän hetken urbaaneihin trendeihin. On mietittävä kokonaisuutta ja sitä kuinka se resonoi juuri tässä hetkessä. 

Ajat muuttuvat esk.. siskoseni

Vielä 10 vuotta sitten artistin jäljittelemätön laulusoundi oli vielä se elementti, joka poikkeuksetta identifioi biisiä kaikkein eniten. Nykyisin biisiä identifioi ensisijaisesti tuottajan kädenjälki. Mukava ilmiö on ollut myös naistuottajien ja lauluntekijöiden esiinmarssi. 

Rehellisyyden nimissä pitää kyllä myöntää, että näen ilmiössä myös positiivisen diskriminaation piirteitä, mutta se kai kuuluu asiaan, että kun heiluri lähtee heilahtamaan, se heilahtaa ensin vähän yli, ennen kuin tasapaino löytyy. 

Toivottavasti alalla tullaan näkemään jatkossakin yhä enemmän mimmejä ja toivottavasti mahdollisimman nopeasti päästään tilanteeseen, jossa kukana ei koe, että sukupuolella olisi jotain merkitystä tällä alalla pärjäämiseen. 

Tähän loppuun vielä esimerkin tapaisesti NORATURIN debyytti-single. Tässä biisissä Gamer Girl -vibat yhdistyy vahvasti tuottaja-artistiuteen.


PS:
Onko seksismiä, jos sanon, että onhan tuo meininki myös melkoisen HOT?!