Tämä artikkeli on 2020-luvun versio 14.7.2009 kirjoittamastani ohjeistuksesta. Käytännössä musiikkiala on tuosta päivämäärästä muuttunut niin paljon, että lähes kaikki on pitänyt kirjoittaa uusiksi.
Pari asiaa on kuitenkin pysynyt ennallaan:
Esim. kun lauluntekijät jyrähtävät, media saattaa otsikoida että artistit vastustavat jotakin asiaa.
Kuitenkin vain osa artisteista on lauluntekijöitä, ja heistäkin jotka ovat, vain pieni osa tekee biisinsä kokonaan yksin. Paljon yleisempää on, että biisejä tehdään tiimeissä.
Kun biisintekijöiden ja artistien roolit ovat näin epäselviä, on vaikea hahmottaa heidän sopimuskumppaneidensakaan asemaa. Kustantajat kuitenkin tekevät sopimuksia vain biisintekijöiden kanssa, kun taas julkaisija on tavallisesti artistin sopimuskumppani.
Eli:
Biisintekijän osuus (eli sisältö) ei ole sidottu vain yhteen äänitteeseen. Kappaletta voi esittää myös itse soittamalla ja laulamalla livenä ja biisistä voidaan tehdä lukemattomia cover-versioita, jotka eivät tuota alkuperäiselle julkaisijalle tai alkuperäiselle esittäjälle senttiäkään.
Alkuperäisäänitteen tuottajat ja esiintyjät saavat tekijänoikeustuloa vain silloin silloin, kun tuo nimenomainen äänite, pyörähtää radiossa, Spotifyssa tai jossain muualla.
- Kustantajan rooli musiikkibisneksessä on usein (varsinkin tuoreille biisintekijöille) epäselvä.
- Kustannussopimus ei saa olla pakkokytkyssä julkaisusopimukseen (ks. kilpailuviraston ratkaisu).
Termit ovat sekaisin vähän joka paikassa
Musiikkialan termiviidakko vaikuttaa olevan hakusessa vähän kaikkialla ja sekaannukset ruokkivat toisiaan. Eniten haittaa on varmaankin median sekoilusta ja maallikkotoimittajien tekemistä vääristä rinnastuksista.Esim. kun lauluntekijät jyrähtävät, media saattaa otsikoida että artistit vastustavat jotakin asiaa.
Kuitenkin vain osa artisteista on lauluntekijöitä, ja heistäkin jotka ovat, vain pieni osa tekee biisinsä kokonaan yksin. Paljon yleisempää on, että biisejä tehdään tiimeissä.
Kun biisintekijöiden ja artistien roolit ovat näin epäselviä, on vaikea hahmottaa heidän sopimuskumppaneidensakaan asemaa. Kustantajat kuitenkin tekevät sopimuksia vain biisintekijöiden kanssa, kun taas julkaisija on tavallisesti artistin sopimuskumppani.
Eli:
- Kustantaja tekee kauppaa biisintekijöiden tekijänoikeuksilla joihin liittyy Teosto. Se hallinnoi luovan sisällön kustannustoikeuksia.
- Julkaisija tekee kauppaa tuottajan ja esiintyjien tekijänoikeuksilla, johon liittyy Gramex. Se hallinnoi äänitteen masteroikeuksia.
Biisintekijän osuus (eli sisältö) ei ole sidottu vain yhteen äänitteeseen. Kappaletta voi esittää myös itse soittamalla ja laulamalla livenä ja biisistä voidaan tehdä lukemattomia cover-versioita, jotka eivät tuota alkuperäiselle julkaisijalle tai alkuperäiselle esittäjälle senttiäkään.
Alkuperäisäänitteen tuottajat ja esiintyjät saavat tekijänoikeustuloa vain silloin silloin, kun tuo nimenomainen äänite, pyörähtää radiossa, Spotifyssa tai jossain muualla.
Muiden tekemistä coverversioista ja esityksistä menee kuitenkin alkuperäisille tekijöille, eli säveltäjille ja sanoittajille Teosto-korvausta aivan samalla tavalla kuin alkuperäisversiostakin. Jos siis esität Matti Eskon Rekkamiehen kitaralla laulean jossain bubissa ja teet siitä esiintymisilmoituksen Teostoon, Matti Esko ei saa rahaa (hän on pelkkä alkuperäisesittäjä) vaan Teostotuloa menee tuosta esityksestä Esa Niemiselle (säveltäjä) ja Juha Tapanisen (sanoittaja) perikunnalle, sekä Musicmakers Oy:lle (kustantaja).
Usein julkaisijat käyttävät myös ulkopuolisia jakelijoita, jotka nekin ovat osa sitä ketjua, jonka kautta biisi päätyy lauluntekijältä kuulijan korvaan. Jakelija yleensä tekee jonkinlaisen provisiodiilin julkaisijan kanssa sitä vastaan, että saattaa biisin eri kanavien kautta ihmisten kuultavaksi ja kerää siitä esimerkiksi striimitulot molempien pussiin.
Huomioitavaa:
Jos bändissä on vaikkapa vain yksi biisintekijä ja kustannussopimus asetetaan julkaisusopimuksen ehdoksi, voi ryhmäpaine sen allekirjoittamiseen olla kova. Kustantajan osuus on 33,33% biisintekijän teostotuloista, mutta se ei vaikuta millään tavalla bändin muiden jäsenten tulovirtaan.
Bändeissä on kuitenkin yleensä totuttu kollektiiviseen päätöksentekoon ja kustannussopimuksesta kieltäytyminen voi aiheuttaa muissa jopa suuttumusta.
Oleellista näissä tilanteissa on varmistaa, että kustantaja aidosti tarjoaa jotakin vastineeksi. Jos kustantaja ottaa pallon vaikkapa myös keikkamyynnistä tai panostaa myös keikkojen markkinointiin ja/tai pyrkii saamaan biisin myös muiden yhtyeiden ja artistien keikkaohjelmistoon, voi kustannussopimuksessa olla järkeä. On jopa yllättävää kuinka vähän kustantajat toteuttavat tarkoitustaan (esitysten saaminen teokselle) keikkamyynnin kautta.
Jos bändillä riittää keikkaa muutenkin, eikä yhtye (tai sen biisintekijät) halua kenenkään muun esittävän biisejään, kustannussopumusta ei välttämättä kannata tehdä.
Usein julkaisijat käyttävät myös ulkopuolisia jakelijoita, jotka nekin ovat osa sitä ketjua, jonka kautta biisi päätyy lauluntekijältä kuulijan korvaan. Jakelija yleensä tekee jonkinlaisen provisiodiilin julkaisijan kanssa sitä vastaan, että saattaa biisin eri kanavien kautta ihmisten kuultavaksi ja kerää siitä esimerkiksi striimitulot molempien pussiin.
Miten kustannustoiminta on muuttunut?
Ehkä tämän artikkelin alussa mainittu kilpailuviraston päätös on osaltaan selkiyttänyt kustantajien roolia. Biisit tehdään yleensä tilaustyönä julkaisijalle. Nuottien painaminen on lopetettu lähes kokonaan ja biisejä tehdään tiimeissä, joita kustantajat organisoivat.
Yhteenvetona:
Yhteenvetona:
- Nuotteja ei enää paineta: Musiikkikustantajan rooli oli alunperin hyvin erilainen kuin nykyään. Aikojen alussa se tarkoitti ensisijaisesti nuottien painamista ja julkaisemista. Populaarimusiikissa nuottijulkaisuilla ei kuitenkaan enää nykyisellään ole juurikaan merkitystä.
- Nyt manageroidaan tekijöitä eikä teoksia: Moderni kustannustoiminta ei enää keskity vain suurten biisimassojen hallintaan, vaan enemmänkin biisien teettämiseen mittatilaustyönä ns. tallikirjoittajien avulla. Tilaajana on usein tuotantoyhtiö tai julkaisija.
- Biisejä tehdään tiimeissä: Nykyaikainen kustantaja järjestää yleensä myös biisileirejä, ryhmäyttää biisintekijöitä toistensa kanssa ja huolehtii siiltä tekijät löytävät toisilleen sopivia cowrite-kumppaneita.
- Kustantaja tarjoaa fasiliteetit: Usein moderni kustantaja myös tarjoaa biisintekijöilleen paikan tehdä materiaalia, ehkä työkaluja ja mahdollisesti myös silkkaa rahaa, esimerkiksi ennakon muodossa, mikä mahdollistaa luovaan työhön keskittymisen.
Mitä pitää varoa kun tekee kustannussopimusta?
Tyypillinen sudenkuoppa on tilanteessa, jossa bändi on saamassa julkaisusopimuksen ja ison levy-yhtiön kustantamo haluaa samalla solmia yhtyeen kanssa kustannussopimuksen. Näissä tapauksissa tilanne voi olla kiusallinen kaikille.Huomioitavaa:
- Onko ymmärretty, että kustannussopimuksesta valuu kustantajalle rahaa myös keikosta?
- Aikooko kustantaja jollakin tavalla edistää biisin soittoa myös muualla kuin ko. äänitteellä?
- Onko ymmärretty, että kustannussopimus ei saa olla ehtona julkasusopimukselle?
- Onko ymmärretty, että kustannussopimus on ainoastaan säveltäjien ja sanoittajien asia?
Jos bändissä on vaikkapa vain yksi biisintekijä ja kustannussopimus asetetaan julkaisusopimuksen ehdoksi, voi ryhmäpaine sen allekirjoittamiseen olla kova. Kustantajan osuus on 33,33% biisintekijän teostotuloista, mutta se ei vaikuta millään tavalla bändin muiden jäsenten tulovirtaan.
Bändeissä on kuitenkin yleensä totuttu kollektiiviseen päätöksentekoon ja kustannussopimuksesta kieltäytyminen voi aiheuttaa muissa jopa suuttumusta.
Oleellista näissä tilanteissa on varmistaa, että kustantaja aidosti tarjoaa jotakin vastineeksi. Jos kustantaja ottaa pallon vaikkapa myös keikkamyynnistä tai panostaa myös keikkojen markkinointiin ja/tai pyrkii saamaan biisin myös muiden yhtyeiden ja artistien keikkaohjelmistoon, voi kustannussopimuksessa olla järkeä. On jopa yllättävää kuinka vähän kustantajat toteuttavat tarkoitustaan (esitysten saaminen teokselle) keikkamyynnin kautta.
Jos bändillä riittää keikkaa muutenkin, eikä yhtye (tai sen biisintekijät) halua kenenkään muun esittävän biisejään, kustannussopumusta ei välttämättä kannata tehdä.
Toistaalta kustantajan työ ei lopu siihen kun tekijästä aika jättää, vaan se jatkuu vielä teoksen suoja-ajan loppuun, eli 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeenkin. Usein olisi hyvä, että joku huolehtii teoksesta senkin jälkeen kun tekijä ei enää ole itse elossa. Jos itse saisin nyt syöpädiagnoosin, ryhtyisin heti etsimään teoksilleni loppusijoituspaikkaa, koska suvustani ei löydy ketään, joka kykenisi huolehtimaan katalogistani oikein millään tavalla.
Loppuun vielä pieni musiikkisanasto:
Loppuun vielä pieni musiikkisanasto:
Levy-yhtiö
Levy-yhtiöllä tarkoitetaan yleensä joko julkaisijaa, jakelijaa, kustantajaa tai niitä kaikkia kolmea. Se voi myös tarkoittaa yhtiötä, joka tekee noita kaikkia kolmea. Osa levy-yhtiöistä rahoittaa äänitetuotantoja, jolloin ne voivat ostaaMusiikkikustantaja
Musiikkikustantajan tehtävä EI OLE ensisijaisesti julkaista biisiä äänitteellä, vaan saattaa kappele yleisöön saataviin ja saada se tuottamaan teostokorvauksia. Levyllä julkaiseminen on toki yksi keino. Teostokorvausta saa kuitenkin myös esimerkiksi tavan LIVE-keikoista ja monista muista lähteistä, sekä tietysti radiosoitosta ja hieman myös striimeistä. Kustantajan pitäisi siis markkinoida biisiä ja pyrkiä hankkimaan sille ehkä muitakin alkuperäisesittäjien lisäksi. Yksi strategia on tietysti ratsastaa vain yhdellä hevosella ja tehdä jostakin laulaja-lauluntekijästä iso nimi. Tästä vastineeksi kustantaja saa 1:3 teostokorvauksista, soi biisi sitten äänitteeltä tai livenä.Julkaisija eli Gramex-tuottaja
Julkaisija ja tuottaja ovat yksi ja sama asia. Julkaisijan tehtävä on tuottaa, eli maksaa äänite. (Taiteellinen tuottaja on erikseen, se saa yleensä rahaa kertakorvauksena, jonka julkaisija maksaa.) Julkaisijan osuus on 50% Gramex-korvauksista (loput menevät muusikoille, joista tuotantovetoisessa musiikissa taiteellinen tuottaja, mikäli luo kaikki instrumentti raidat saa yleensä puolet ja solisti, eli artisti toisen puolen). Gramex-tuloa kertyy aina kun tuota samaa äänitettä esitetään esim. radiossa. Musiikkituottajalla on siis julkaisuoikeudet tähän nimenomaisesti aikaansaatuun tallenteeseen, mutta ei kuitenkaan itse teoksiin, joiden oikeuksia vastaavasti hallinnoi musiikkikustantantaja tai lauluntekijä itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti