Musiikin kustannustoiminta on kokenut vuosien varrella melkoisen metamorfoosin.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu 14.7.2009, päivitetty 2020-luvun alussa ja nyt hienosäädetty vastaamaan nykypäivän modernia musiikkimarkkinaa. Käytännössä musiikkiala on muuttunut alkuperäisestä julkaisupäivästä niin paljon, että lähes kaikki on pitänyt kirjoittaa uusiksi.
Pari asiaa on kuitenkin pysynyt ennallaan:
- Kustantajan rooli musiikkibisneksessä on usein (varsinkin tuoreille biisintekijöille) epäselvä.
- Kustannussopimus ei saa olla pakkokytkyssä julkaisusopimukseen (ks. kilpailuviraston ratkaisu).
Olen usein törmännyt siihen, että biisintekijä ei edes tiedä että kustannustoiminta ja julkaisutoiminta ovat musiikkialalla eri asioita. Tämä aiheuttaa harmaita hiuksia kummallakin puolella pöytää. Itse ajattelen, että on molempien osapuolten etu, jos kaikki ymmärtävät miksi sopimuksia tehdään (jos tehdään).
Termit ovat sekaisin vähän joka paikassa
Musiikkialan termiviidakko vaikuttaa olevan hakusessa vähän kaikkialla ja sekaannukset ruokkivat toisiaan. Eniten haittaa on varmaankin median sekoilusta ja maallikkotoimittajien tekemistä vääristä rinnastuksista.
Esim. kun lauluntekijät jyrähtävät, media saattaa otsikoida että artistit vastustavat jotakin asiaa.
Kuitenkin vain osa artisteista on lauluntekijöitä, ja heistäkin jotka ovat, vain pieni osa tekee biisinsä kokonaan yksin. Paljon yleisempää on, että biisejä tehdään tiimeissä.
Kun biisintekijöiden ja artistien roolit ovat näin epäselviä, on vaikea hahmottaa heidän sopimuskumppaneidensakaan asemaa. Kustantajat kuitenkin tekevät sopimuksia vain biisintekijöiden kanssa, kun taas julkaisija on tavallisesti artistin sopimuskumppani.
Eli:
- Kustantaja tekee kauppaa biisintekijöiden tekijänoikeuksilla joihin liittyy Teosto. Se hallinnoi luovan sisällön kustannusoikeuksia.
- Julkaisija tekee kauppaa tuottajan ja esiintyjien tekijänoikeuksilla, johon liittyy Gramex. Se hallinnoi äänitteen masteroikeuksia.
Ensimmäinen myy biisejä ja toinen levyjä (tai digiäänitettä). Äänitteeseen sisältyy siis kahdenlaista tekijänoikeuden alaista materiaalia: 1) sisältö, eli biisi ja 2) toteutus, eli esitys + tuotanto.
Biisintekijän osuus (eli sisältö) ei ole sidottu vain yhteen äänitteeseen. Kappaletta voi esittää myös itse soittamalla ja laulamalla livenä ja biisistä voidaan tehdä lukemattomia cover-versioita, jotka eivät tuota alkuperäiselle julkaisijalle tai alkuperäiselle esittäjälle senttiäkään.
Alkuperäisäänitteen tuottajat ja esiintyjät saavat tekijänoikeustuloa vain silloin, kun tuo nimenomainen äänite pyörähtää radiossa, Spotifyssa tai jossain muualla.
Muiden tekemistä coverversioista ja esityksistä menee kuitenkin alkuperäisille tekijöille, eli säveltäjille ja sanoittajille Teosto-korvausta aivan samalla tavalla kuin alkuperäisversiostakin. Jos siis esität Matti Eskon Rekkamiehen kitaralla laulaen jossain pubissa ja teet siitä esiintymisilmoituksen Teostoon, Matti Esko ei saa rahaa (hän on pelkkä alkuperäisesittäjä) vaan Teostotuloa menee tuosta esityksestä Esa Niemiselle (säveltäjä) ja Juha Tapanisen (sanoittaja) perikunnalle, sekä Musicmakers Oy:lle (kustantaja).
Usein julkaisijat käyttävät myös ulkopuolisia jakelijoita, jotka nekin ovat osa sitä ketjua, jonka kautta biisi päätyy lauluntekijältä kuulijan korvaan. Jakelija yleensä tekee jonkinlaisen provisiodiilin julkaisijan kanssa sitä vastaan, että saattaa biisin eri kanavien kautta ihmisten kuultavaksi ja kerää siitä esimerkiksi striimitulot molempien pussiin.
Miten kustannustoiminta on muuttunut?
Ehkä tämän artikkelin alussa mainittu kilpailuviraston päätös on osaltaan selkiyttänyt kustantajien roolia, mutta samaan aikaan ala on kehittynyt ja muuttunut todella paljon.
Suurten katalogien julkiasemattomien biisien katalogien aktivointi on harvinaisempaa kuin ennen, eli esiintyjille harvoin työnnetään valmiita biisejä levytettäväksi ja nykymusiikin puolella nuottien painaminen on lopetettu lähes kokonaan.
Sen sijaan lauluja tehdään usein tiimeissä mittatilaustyönä artistille (tai hänen kanssaan) jolloin co-write-sessioista voidaan myös maksaa tekijälle rahaa samoin kuin biitintekijöille ja tuottajille on ollut tapana. Kustantaja on usein tässä välittäjänä, eli he voivat myös konkreettisesti myydä toimeksiantoja omille tallikirjoittajilleen.
Yhteenvetona:
- Nuotteja ei enää paineta: Musiikkikustantajan rooli oli alun perin hyvin erilainen kuin nykyään. Aikojen alussa se tarkoitti ensisijaisesti nuottien painamista ja julkaisemista. Populaarimusiikissa nuottijulkaisuilla ei kuitenkaan enää nykyisellään ole juurikaan merkitystä.
- Nyt manageroidaan tekijöitä eikä teoksia: Moderni kustannustoiminta ei enää keskity vain suurten biisimassojen passiiviseen hallintaan, vaan enemmänkin biisien teettämiseen mittatilaustyönä ns. tallikirjoittajien avulla. Tilaajana on usein tuotantoyhtiö tai julkaisija.
- Biisejä tehdään tiimeissä: Nykyaikainen kustantaja järjestää yleensä myös biisileirejä, ryhmäyttää biisintekijöitä toistensa kanssa ja huolehtii siitä, että tekijät löytävät toisilleen sopivia cowrite-kumppaneita.
- Kustantaja tarjoaa fasiliteetit: Usein moderni kustantaja myös tarjoaa biisintekijöilleen paikan tehdä materiaalia, työkaluja ja mahdollisesti myös rahoitusta (esim. ennakon muodossa), mikä mahdollistaa luovaan työhön keskittymisen.
- IP-salkun varainhoito: Kustantaja toimii nykyään yhä enemmän luovan aineettoman omaisuuden (IP) varainhoitajana, jonka tehtävä on kasvattaa tekijän musiikkikatalogin arvoa pitkällä aikavälillä esimerkiksi synkronointidiilien (TV, elokuvat, pelit) ja kansainvälisten kontaktien kautta.
Mitä pitää varoa kun tekee kustannussopimusta?
Tyypillinen sudenkuoppa on tilanteessa, jossa bändi on saamassa julkaisusopimuksen ja ison levy-yhtiön kustantamo haluaa samalla solmia yhtyeen kanssa kustannussopimuksen. Näissä tapauksissa tilanne voi olla kiusallinen kaikille.
Huomioitavaa:
- Onko ymmärretty, että kustannussopimuksesta valuu kustantajalle rahaa myös keikoista?
- Aikooko kustantaja jollakin tavalla edistää biisin soittoa myös muualla kuin ko. äänitteellä?
- Onko ymmärretty, että kustannussopimus ei saa olla ehtona julkaisusopimukselle?
- Onko ymmärretty, että kustannussopimus on ainoastaan säveltäjien ja sanoittajien asia?
Jos bändissä on vaikkapa vain yksi biisintekijä ja kustannussopimus asetetaan julkaisusopimuksen ehdoksi, voi ryhmäpaine sen allekirjoittamiseen olla kova. Kustantajan osuus on 33,33 % biisintekijän teostotuloista, mutta se ei vaikuta millään tavalla bändin muiden jäsenten tulovirtaan.
Bändeissä on kuitenkin yleensä totuttu kollektiiviseen päätöksentekoon ja kustannussopimuksesta kieltäytyminen voi aiheuttaa muissa jopa suuttumusta.
Oleellista näissä tilanteissa on varmistaa, että kustantaja aidosti tarjoaa jotakin vastineeksi. Jos kustantaja ottaa pallon vaikkapa myös keikkamyynnistä tai panostaa myös keikkojen markkinointiin ja/tai pyrkii saamaan biisin myös muiden yhtyeiden ja artistien keikkaohjelmistoon, voi kustannussopimuksessa olla järkeä. On jopa yllättävää kuinka vähän kustantajat toteuttavat tarkoitustaan (esitysten saaminen teokselle) keikkamyynnin kautta.
Jos bändillä riittää keikkaa muutenkin, eikä yhtye (tai sen biisintekijät) halua kenenkään muun esittävän biisejään, kustannussopimusta ei välttämättä kannata tehdä.
Toisaalta kustantajan työ ei lopu siihen kun tekijästä aika jättää, vaan se jatkuu vielä teoksen suoja-ajan loppuun, eli 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeenkin. Usein olisi hyvä, että joku huolehtii teoksesta senkin jälkeen kun tekijä ei enää ole itse elossa. Jos itse saisin nyt syöpädiagnoosin, ryhtyisin heti etsimään teoksilleni loppusijoituspaikkaa, koska suvustani ei löydy ketään, joka kykenisi huolehtimaan katalogistani ammattimaisesti.
Loppuun vielä pieni musiikkisanasto:
Levy-yhtiö
Levy-yhtiöllä tarkoitetaan yleensä joko julkaisijaa, jakelijaa, kustantajaa tai niitä kaikkia kolmea. Se voi myös tarkoittaa yhtiötä, joka tekee noita kaikkia kolmea. Osa levy-yhtiöistä rahoittaa äänitetuotantoja, jolloin ne voivat ostaa artistilta valmiiden mastereiden oikeudet kokonaan itselleen tai lisensoida ne käyttöönsä tietyksi määräajaksi.
Musiikkikustantaja
Musiikkikustantajan tehtävä EI OLE ensisijaisesti julkaista biisiä äänitteellä, vaan saattaa kappale yleisön saataville ja saada se tuottamaan teostokorvauksia. Levyllä julkaiseminen on toki yksi keino. Teostokorvausta saa kuitenkin myös esimerkiksi tavan LIVE-keikoista ja monista muista lähteistä (kuten TV-sarjat ja mainokset), sekä tietysti radiosoitosta ja hieman myös striimeistä. Kustantajan pitäisi siis markkinoida biisiä ja pyrkiä hankkimaan sille esittäjiä alkuperäisesittäjän lisäksi. Yksi strategia on tietysti ratsastaa vain yhdellä hevosella ja tehdä jostakin laulaja-lauluntekijästä iso nimi. Tästä vastineeksi kustantaja saa osuutensa (yleensä 33,33 %) teostokorvauksista, soi biisi sitten äänitteeltä tai livenä.
Julkaisija eli Gramex-tuottaja
Julkaisija ja tuottaja ovat tässä kontekstissa yksi ja sama asia. Julkaisijan tehtävä on tuottaa, eli maksaa äänite. (Taiteellinen tuottaja on erikseen; hän saa yleensä rahaa kertakorvauksena tai rojaltina, jonka julkaisija maksaa.) Julkaisijan osuus on 50 % Gramex-korvauksista (loput menevät muusikoille, joista tuotantovetoisessa musiikissa taiteellinen tuottaja, mikäli luo kaikki instrumenttiraidat, saa yleensä puolet ja solisti eli artisti toisen puolen). Gramex-tuloa kertyy aina kun tuota samaa äänitettä esitetään esim. radiossa. Julkaisijalla on siis oikeudet tähän nimenomaisesti aikaansaatuun tallenteeseen (masteriin), mutta ei itse sävellykseen tai sanoitukseen, joiden oikeuksia vastaavasti hallinnoi musiikkikustantaja tai lauluntekijä itse.
Jakelija
Jakelijan tehtävä on julkaisijan (eli tuottajan) maksamien äänitteiden jälleenmyynti ja jakaminen esim. Spotifyhin, radioille ja muille alustoille. Usein julkaisija on myös jakelija, mutta vielä useammin jakelija tekee töitä suoraan julkaisijan (levy-yhtiön) alaisuudessa provisiopohjaisesti.
Teoksen suoja-aika
Usein kustannussopimuksessa lukee, että se on voimassa "teoksen koko suoja-ajan". Teoksen suoja-aika kestää tekijän kuolemaan saakka ja vielä 70 vuotta sen jälkeenkin. Tämä tarkoittaa, että kustannusoikeudet teoksiin ovat rahan arvoisia (pitkä häntä) vielä tekijän kuoleman jälkeenkin. Ikääntyvän (tai miksei nuoremmankin) tekijän voikin olla fiksua miettiä ajoissa koko biisikataloginsa kustannusoikeuksien myymistä kerta- tai könttäkorvauksella (niin sanottu exit-strategia), mikäli haluaa realisoida elämäntyönsä arvon jo elinaikanaan ja varmistaa, että asiantuntijataho edistää biisien soittoa vielä silloinkin, kun itse ei siihen enää pysty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti