maanantai 8. helmikuuta 2016

Pyhimys - kehä kerrallaan

Tapasin Pyhimyksen Turun Klubin hautajais- ja inkarnaatiotapahtumassa 20.11.2015. 


© Tuomas Sinkkonen
Olin sanelukoneen kanssa mestoilla ja jututin Pyhimystä bäkkärillä jokusen tovin, mutta koska elektroniikka silloin tällöin pettää ja tässäkin tapauksessa äänitallenne ehti kadota taivaantuuliin ennen translitterointia, ei tässä postauksessa harrasteta suoria lainauksia. Dough!

Syy siihen miksi halusin haastatella juuri Pyhimystä on se, että olen tuntenut hengenheimolaisuutta lukiessani hänen blogiaan.

Erityisesti postaus: Kuinka elättää itsensä musiikilla ilman yhtään hittiä, on varsin asiallista luettavaa jokaiselle, joka miettii toimeentulokuvioita musa-alalla, mutta joutuu syystä tai toisesta operoimaan indie- tai DIY-pohjalta ja ehkä muutenkin.

Kyseessä on paitsi ansioitunut rap-artisti, niin myös genrerajojen yli breikkaava sanoittaja ja monenlaisissa musiikin infrastruksturaalisissa asioissa kunnostautunut musiikkialan monitoimimies.

Samaistun noista kolmesta asioista kahteen jälkimmäiseen, joten itseäni kokeneempana kehäkettuna Pyhimys on mulle myös ihan validi kohde benchmarkkaukselle (=esikuva-analyysille) eikä vähiten siksi, että tuon ei-niin-monta-vuotta-sitten tehdyn postauksen jälkeen miehen nimi on ollut kovassa nosteessa ja Pyhimyksen CV:ssä varsinkin co-writing -sarake näyttää vähän toiselta kuin silloin kesällä 2012.

Klubin bäkkärillä Pyhimys avasi mulle hieman sitä kuinka tähän on päästy. Pyhimyksen sanoin homma on mennyt "kehä kerrallaan":

Kehä 1 (harrasteluvaihe 2000-2007)

Aluksi oli lapsuudessa ja teini-iässä koulun bändikuvioita ja sen sellaista, mutta kun mies ei oikein oppinut soittamaan mitään instrumenttia ja laulamisenkin kanssa oli vähän niin ja näin, niin tilalle tuli kirjoittaminen ja räppikuviot.

Pyhimys teki Heikki Kuulan kanssa vielä 2000-luvun alussa räppiä englanniksi, koska siihen aikaan suomenkieliseen räppiin ei vielä oikein uskottu ja "suomi kuulosti paskalta", mutta muiden näyttäessä tietä ja osoittaessa että suomenkielinenkin räppi voi olla ihan vakavasti otettavaa, muuttui lopulta Pyhimyksenkin ääni kellossa, joka oli kuulemma ilmaisun kannalta hyvä asia.

2000-2003 homma oli vielä pelkkää harrastelua, mutta alkoi siitä hiljalleen muuttua ammattimaisemmaksi. Hommia tehtiin pitkään omakustannemeiningillä, kunnes vuonna 2006 Pyhimys siirtyi julkaisemaan Monsp recordsin kautta ja homma laajeni taas pykälän verran.

Kehä 2 (Ammattilaisvaihe 2007-2012)

Ensimmäinen kokopitkä albumi julkaistiin Monsp recordsin kautta 2007. Myös Teflon brothers, jossa Pyhimys vaikuttaa, julkaisi ensimmäisen levynsä niinikään Monspin kautta vuonna 2009. Homma alkoi olla jo varsin ammattimaista ja monipuolista.

Artistiuran ohella Pyhimys toimi (ja toimii edelleen) yrittäjänä/toimitusjohtajana omassa yhtiössään Yellowmic Recodsissa sekä Ramin välityksessä, joka hoitaa keikat ja jonka alaisuudessa toimii Katin tavara, joka taasen myy Mercandisea, eli bändipaitoja ja muuta sen sellaista.

Homma on tässä vaiheessa jo kevyesti sellaisella tasolla, että sillä elää.


Kehä 3 (Eskaloitumisvaihe 2012->)

Vuonna 2012 Teflonit siirtyvät Universal Musicin alaiselle Johanna Kustannukselle. Syntyy uusia kontakteja ja uusia yhteistyökuvioita erityisesti co-writing puolella. Iso yhtiö avaa uusia ovia.

Pyhimys tutustuu mm. Kasmiriin ja päätyy tekemään biisejä yhdessä esimerkiksi Han Solon kanssa.

Pyhimys on sanoittajana mm. sellaisissa biiseissä kuin Diandran Paha poika, Arttu Wiskarin Kun me diskossa suudeltiin, Mikael Gabrielin Älä herätä mua unesta, Robinin Yö kuuluu meille ja Kasmirin Vadelmavene.

Osassa projekteista Pyhimys toimii enemänkin tekstituottajana kuin sanoittajana, jolloin tarkoitus on pikemminkin auttaa esim. artistia kirjoittamaan parempaa tekstiä, eikä tehdä kaikkea sen puolesta.

Vuonna 2013 Pyhimyksestä tuli myös Johanna Kustannuksen tuotantopäällikkö.

Ei huonosti kaverilta, joka vielä vuoden 2012 elokuussa pohdiskeli blogissaan, että Kuinka elättää itsensä musiikilla ilman yhtään hittiä.

----

Kun kysyn, että onko vielä jokin asia minkä hän haluaisi muuttaa nykyisessä tilanteessaan, saan vastaukseksi, että hän on erittäin tyytyväinen nykytilanteeseen, mutta olisi kiva jos voisi tehdä enemmän ihan vaan tekstiä ja musaa, sen sijaan että tekee jatkuvasti myös kaikkea muuta.

Ramin välitys ja Katin tavara teettävät työtä edelleen ja kun homma on lähtenyt siitä että on kavereiden kanssa tehty asioita, niin kavereita ei myöskään halua "jättää kuseen".

On mielenkiintoista nähdä millaisiin mittasuhteisiin Pyhimyksen tekeminen vielä kasvaa. Nytkin jo tuntuu, että Pyhimyksen lyriikat hallitsevat melkoista osaa soittolistoista, eikä toistaiseksi ole vielä viitteitä tahdin hidastumisesta.

Aikamoista. Koivulahti kiittää ja kuittaa.

1 kommentti:

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Olen myös aikoinani kuunnellut paljonkin Pyhimystä, mutta pitääpä käydä kurkkaamassa myös tuonne blogin puolelle.
    Tartuin translitterointi sanaan alkupostauksessa, olen juuri perehtynyt enemmän litterointiin ylipäätään, mutta tähän en vielä ollutkaan törmännyt. Joka päivä oppii selvästi jotain uutta!

    VastaaPoista