Yrittäjyyteen kuuluu olennaisesti kaksi asiaa: vapaus ja riski. YEL-uudistukset suhtautuvat molempiin ristiriitaisesti.
Kirjoitin vasta huhtikuussa 2026, että tämä tulisi olemaan ensimmäinen ja viimeinen YEL-postaukseni. Lainsäädäntöä on kuitenkin myllätty uuteen uskoon, ja alkuperäinen tekstini happani melko nopeasti, joten nyt 10. syyskuuta 2026 oli aika muokata tätä ja katsoa, miten aiemmille ennustuksilleni kävi. Samalla esitän uuden ennustuksen siitä, mihin tämä korttitalo seuraavaksi kaatuu.
Me yrittäjät rakennamme liiketoimintaa, luomme uutta ja kannamme vastuun omasta menestyksestämme. Suomen kaikista yrittäjistä lähes 96 % on mikro- ja yksinyrittäjiä, ja heistä suurin osa kaltaisiani yksinyrittäjiä. Meitä on Suomessa yli 230 000, eli yksinyrittäjät muodostavat noin 70 prosenttia maan kaikista yrittäjistä. Isot firmat ovat vähemmistö!
Me yksinyrittäjät emme ole palkkataulukoiden yläpäässä, eikä perinteinen työntekijät vs. työnantajat -vastakkainasettelu sovi meihin lainkaan. Emme riistä ketään, vaan koitamme vain itse tulla omillamme toimeen. Silti päättäjät ovat säännönmukaisesti olleet valmiita heittämään tämän yhteiskuntamme tukipilarin bussin alle. Edunvalvontamme on olematonta ja siitä kärsivät kaikki, eritoten me yksinyrittäjät itse. Emme ole myöskään meitä koskevassa päätöksenteossa mukana, koska suurimmalla osalla meistä ei ole aikaa, koska painamme ympäripyöreitä päiviä.
Ennustukseni osui: Fiktio väistyy (vihdoin!)
Aiemmin kritisoin raskaalla kädellä sitä kafkamaista järjestelmää, jossa YEL-maksu revittiin eläkeyhtiön arpomasta "mielikuvitustulosta". Yrittäjä ei maksanut eläkettä todellisista ansiotuloistaan kuten palkansaaja, vaan keksitystä summasta, joka perustui alan mediaanipalkkaan. Se oli katastrofi monialayrittäjille ja pienituloisille.
Mutta kuinkas kävikään? Olin itsekin kääntämässä eläkelaivaa Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n (MYRY) hallituksessa, ja lopulta paine tuotti tulosta. Orpo-Purran hallitus ajoi läpi uuden YEL-mallin, joka astuu voimaan 2028. Uudessa mallissa yrittäjä saa vihdoin valita ansiotulojen tai laskennallisen työtulon väliltä.
Tämä on meille pienyrittäjille lyhyellä tähtäimellä ehdottomasti paras ja huojentavin uutinen vuosiin. Se tarkoittaa, että nollatulosta tai pientä tulosta tekevä toiminimiyrittäjä voi maksaa YEL-maksunsa todellisen, pienen tulonsa mukaan, eikä hänen tarvitse enää pelätä eläkeyhtiön lähettämää satojen eurojen mielikuvituslaskua, joka ajaa firman konkurssiin.
Uusi ennustukseni: Järjestelmä näivettyy silti
Mutta älkäämme avatko samppanjaa vielä. Kuten politiikassa aina, tämäkään laastari ei korjaa juurisyytä.
Marinin hallituksen alkuperäinen tavoitehan oli aikoinaan estää alivakuuttaminen. Nyt luotiin himmeli, joka mahdollistaa aivan päinvastaisen kehityksen.
Tässä on uusi ennustukseni tuleville vuosille:
Isot yrittäjät ja osakeyhtiöiden omistajat voivat kiertää maksut entistä helpommin nostamalla tulonsa fiksusti pääomatuloina, jolloin ansiotulo jää nollaan. Samaan aikaan toiminimellä toimivat pienituloiset yksinyrittäjät saavat luvallisen "alennuksen", koska he tekevät töitä toimeentulon rajalla ja maksavat todellisten, matalien ansiotulojensa mukaan.
Lopputulos? Eläkkeitä kertyy järjestelmään kokonaisuutena todennäköisesti vähemmän kuin koskaan aiemmin. Hallituksen vaikutusarviot ovat täysin pielessä, koska niissä ei ymmärretä asiantuntijatasolla sitä, miten monella eri tavalla yrittäjä todellisuudessa pystyy tulojaan firmasta nostamaan ja optimoimaan. Siksi tämäkään uudistus ei todellakaan ole järjestelmän päätepysäkki.
Mikä koko sosiaaliturvassa mättää edelleen?
Vaikka pahin mielikuvitustulon giljotiini on nyt (vuodesta 2028 alkaen) poistumassa, järjestelmässä on yhä perustavanlaatuisia valuvikoja, joita juhlapuheet eivät korjaa:
1. Yhdistelmävakuutus ja väärin ymmärretty yrittäjän turva
Hallituspuolueet ehtivät jo hehkuttaa, kuinka he toivat työttömyysturvaan kauan kaivatun yhdistelmävakuutuksen. Jatkossa voit kerryttää ansiosidonnaisen työssäoloehtoa yhdistelemällä palkkatuloja, yrittäjän tuloa ja apurahoja.
Tässä kohtaa julkisessa keskustelussa menevät kuitenkin puurot ja vellit sekaisin. Moni tuntuu ajattelevan, että vakuutuksen pitäisi mahdollistaa osa-aikainen yrittäjyys yhteiskunnan tukien varassa. Minä taas en allekirjoita sellaista lainkaan. Työttömyysturva ei kuulu aktiiviseen yrittäjyyteen, eikä sillä kuulu kompensoida kannattamatonta liiketoimintaa.
Jos firma ei elätä, edessä on se yrittäjyyden peruskamppailu, jossa riski punnitaan. Silloin pitää tehdä valintoja: otatko lainaa vai koitatko kituuttaa ja puskea firmaa väkisin eteenpäin, niin että saat siitä päätoimisen elinkeinon, vai laitatko firman kokonaan säppiin? Tämä on kovaa, mutta reilua.
Oikean yrittäjän näkökulmasta yhdistelmävakuutusta ja aitoa turvaa tarvitaan vasta siinä vaiheessa kun se firma oikeasti laitetaan säppiin. Silloin on reilua, että yrittäjäkin saa ansiosidonnaista, jos on kerran maksanut pitkän pennin vakuutusmaksuja.
Nyky-yhteiskunnassa moni kerää elantonsa useista puroista: yritystulosta, Teosto-korvauksista (kuten minulla), luottamustehtävistä ja mahdollisesta palkkatyöstä. Jos työt loppuvat ja ovet suljetaan, ansiosidonnaisen pitää tietenkin määräytyä näiden yhteenlasketun tulon perusteella. Ei niin, että jokin yksittäinen tulonlähde nollaa kaiken muun. Jos on maksanut vakuutusmaksut kaikista tuloistaan, pitää turvankin kertyä kaikista tuloista.
2. YEL on edelleen jätetty rahastoimatta
Toisin kuin palkansaajien TyELissä, jossa osa maksuista rahastoidaan kasvamaan korkoa, yrittäjien eläkejärjestelmä on yhä 100-prosenttinen jakojärjestelmä. Tänään hommia paiskivan yrittäjän rahat menevät suoraan nykyisten eläkeläisten tilille. Systeemi on kroonisesti alijäämäinen. Tätä mustaa aukkoa ei voida paikata purkkaviritelmillä. Järjestelmä vaatisi aidon rahastoinnin aloittamista ja maksupohjan laajentamista.
Vertailu: Kun arvio heittää, yrittäjä maksaa
Vaikka yrittäjä saa 2028 alkaen valita maksaako YEL:iä todellisten tulojensa vai laskennallisen työtulon mukaan, maksu perustuu aina etukäteisarvioon. Jos vuosi menee penkin alle, karu ero palkansaajaan paljastuu. Esimerkki: Molempien tulotavoite on 30 000 €, mutta todellisuudessa tienataan vain 20 000 €.
| Ominaisuus | Palkansaaja (TyEL) | Yrittäjä (YEL) |
|---|---|---|
| Maksun peruste | Maksetaan aina toteutuneesta palkasta. | Maksetaan etukäteen arvioidusta summasta. |
| Jousto huonoina kuukausina | Joustaa heti. Ei palkkaa = ei maksua. | Ei jousta. Lasku tulee, oli tuloja tai ei. |
| Esimerkin lopullinen maksu | n. 4 960 € (Peritään vain tienatusta 20 000 eurosta) | n. 7 230 € (Peritään arvioidusta 30 000 eurosta) |
| Liikaa maksetun palautus | Ei tarvetta palautukselle, koska peritään reaaliajassa. | Et saa yli 2 200 € erotusta koskaan takaisin. |
| Rahastointi tulevaisuuteen | Kyllä. (Osa maksuista laitetaan kasvamaan korkoa). | Ei. (100 % jakojärjestelmä, rahat menevät heti jakoon). |
| Todellinen maksuprosentti (suhteessa oikeisiin tuloihin) |
n. 24,8 % (Pysyy vakiona) |
Yli 36 %! (Koska maksat 24 % maksua 30 000 € työtulosta, etkä todellisesta 20 000 € tulostasi) |
Työnantajan maksamat sivukulut vaikeuttavat kuvion ymmärtämistä, koska työntekijä näkee palkkakuitissa vain työntekijän oman osuuden eläkemaksusta (n. 7–8 %), mutta työnantaja maksaa sen päälle "piilossa" leijonanosan eli noin 17 % (TyEL). Yksinyrittäjällä tällaista kulujen jakajaa ei ole, vaan koko eläkemaksu (n. 24–25 %) on revittävä omasta selkänahasta ja omasta laskutuksesta.
SAKON MALLI: Näin homma viedään oikeasti maaliin
Olen sitä mieltä, että emme voi jatkaa laastarien liimailua uppoavaan laivaan. Vaikka 2028 voimaan astuva uudistus korjaa yhden räikeän vääryyden, se ei tee järjestelmästä kestävää. Tässä askeleet, joilla aito YEL-uudistus viettäisiin oikeasti maaliin tulevilla hallituskausilla:
1. Aito yhdistelmävakuutus ja ennakkoveromalli
Vakuutusmaksujen tulisi toimia täsmälleen samalla logiikalla kuin yrittäjien ennakkovero: maksuja maksetaan pitkin vuotta oman arvion mukaan, ja verotuksen vahvistuessa tehdään automaattinen tasaus. Oikean tulotason mittaaminen jälkikäteen on nykyteknologialla täysin automatisoitavissa.
2. TE-toimiston mielivallan purkaminen
Kuten aiemmin sanoin, aktiivisen yrittäjän kuuluukin kantaa riskinsä, eikä silloin pidä roikkua tukiluukuilla. Mutta jos kannattamaton liiketoiminta joudutaan laittamaan oikeasti säppiin, työkkärin nykyinen rajanveto "työmarkkinoiden käytettävyydestä" on päivitettävä 2020-luvulle.
Otetaan esimerkki: Valokuvaajatuttuni joutui lopettamaan yrityksensä, mutta häneltä evättiin työttömyysturva, koska hänen portfolionsa löytyi edelleen netistä. TE-toimiston mielestä verkkosivusto tarkoitti "liiketoiminnan jatkumista". Luovalla alalla on kuitenkin mahdotonta saada edes tavallista palkkatyötä ilman kunnollisia työnäytteitä. Työnhaku on nykypäivänä oman osaamisen markkinointia, ja toimeksiantoja voi tehdä myös verokortilla. Byrokraatin papereissa portfolio teki hänestä lainsuojattoman yrittäjän. Samanlaista ongelmaa ei ole esimerkiksi putkimiehellä, jonka ei tarvitse pitää netissä kuvagalleriaa asennetuista lavuaareista työllistyäkseen. Tämä digitaalisen ajan ymmärtämättömyys on korjattava laissa.
3. Tukilogiikan porsaanreikien tukkiminen molemmista päistä
Nykylogiikka on irvokas: edellä mainittu valokuvaaja jää ilman turvaa, mutta samaan aikaan voit olla passiivisena osakkaana isin firmassa, nostaa muhkeita pääomatuloja ja saada täyttä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, koska pelkkä osakkeiden omistaminen ei estä olemasta "työmarkkinoiden käytettävissä" eivätkä pääomatulot leikkaa päivärahaa. Reilu järjestelmä sitoo oikeuden työttömyysturvaan todellisiin tuloihin ja varallisuuteen, ei kellotettuihin tunteihin tai pöytälaatikkoyhtiöihin. Jos nostelet isoja pääomatuloja, työttömyysturvan luukulle ei pitäisi olla asiaa.
4. Reilu solidaarisuuskatto
Tarvitsemme eläkejärjestelmään solidaarisuuskaton (esim. 150 000 – 200 000 euron vuositulon kohdalle). Tähän kattoon asti jokainen maksaa tulojensa mukaan, mikä estää rikkaimpien täydellisen verosuunnittelupaon ja turvaa järjestelmän solidaarisuuden. Katon ylittävältä osalta katsottaisiin, että yrittäjä on "hoitanut tonttinsa", ja hän saa sijoittaa yli jäävät tulonsa vapaasti.
5. Historiallinen velka kuuluu valtiolle
Kuka maksaa nyt eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeet, kun uusi malli pienentää maksuvirtaa? Vastaus on suoraselkäinen: valtio. Me nykyiset yksinyrittäjät emme ole vastuussa siitä, että aiemmat poliitikkosukupolvet jättivät YEL-maksut rahastoimatta. Menneisyyden laskuvirheitä ei saa maksattaa nykypäivän yrittäjillä.
Poliitikot haluavat viedä riskin – minä haluan pitää sen
Viime aikoina olen törmännyt somekeskusteluissa ja poliitikkojen puheissa toistuvaan vaatimukseen siitä, että yrittäjyyden riskejä pitäisi pienentää. Järjestelmään pitäisi kuulemma luoda laajoja turvaverkkoja, jotta yhä useampi uskaltaisi ryhtyä yrittäjäksi. Sosiaaliturvaa peräänkuulutetaan ja paheksutaan sitä, jos työtön ei voi täysin riskittömästi "kokeilla" yrittäjyyttä ilman pelkoa tukien menetyksestä.
Kuten otsikossa vihjasin, yrittäjyyteen ja näihin YEL-uudistuksiin liittyy vahvasti vapaus ja riski. Minä haluan kantaa oman riskini. Suurin syy, miksi alun perin lähdin tälle tielle, oli vapaus nousta ja kaatua täysin omilla ehdoillani. Inhoan kaikkea byrokratiaa, enkä halua joutua koskaan hakemaan mitään tukia mistään.
En siis missään tapauksessa halua, että valtio kohtelee minua kuin työntekijää. Sosiaaliturvalla on aina hintansa, ja se hinta on suoraan pois siitä, mitä viivan alle jää. Molempia, eli täyttä vapautta ja täyttä turvaverkkoa, ei voi saada.
Yrittäjyyden ei tarvitse, eikä sen kuulukaan, olla ihan kaikkia varten. Se, että pelissä on oma nahka, toimii terveenä suodattimena. Jos me vaadimme valtiota poistamaan yrittäjyyden riskit, pyydämme samalla valtiota rajoittamaan meidän vapauttamme. Järjestelmän ei siis pidä yrittää tehdä yrittäjyydestä riskitöntä palkkatyön korviketta, vaan sen ainoa tehtävä on varmistaa, että pelisäännöt ovat reilut ja ymmärrettävät. Riski saa ja pitää jäädä meille.
Järjestökentän sokeat pisteet ja reilu kilpailu
Kuten yllä totesin, olin itsekin runttaamassa näitä asioita MYRY:n hallituksessa vuosina 2024–2025, kunnes petyin yhdistyksen tapaan tehdä päätöksiä ja sanoin itseni irti joulukuun 2025 lopussa. Koin myös, ettei järjestökentän poteroituminen edistänyt aitojen ratkaisujen syntymistä.
Suomen Yrittäjät (SY) tuntuu miettivän vain suurimpien jäsentensä asiaa, kun taas MYRY edusti lähes yksinomaan kaikkein köyhimpien yrittäjien näkövinkkeliä, unohtaen sen, miten menestyvät yrittäjät pidetään mukana maksamassa pottia. Tarvitsemme järjestelmän, joka on reilu kaikille, ei vain tietylle etujärjestölle.
Lopuksi tullaan vielä markkinatalouden ytimeen: pitäisikö sivutoimiset vapauttaa maksuista? Ei missään nimessä. Jos osa-aikainen yrittäjä vapautetaan eläkemaksuista, se luo markkinoille epäreilun kilpailuedun, jota päivätöidensä ohessa yrittävä ei todellakaan tarvitse. Se polkee koko alan hintatasoa niiden vahingoksi, joiden leipä ja elanto ovat kokonaan yritystulojen varassa. Tämä sama koskee ALV-alarajaa. Sitä ei todellakaan olisi saanut nostaa, vaan reilua olisi, että verot maksetaan aina.
Reiluuden nimissä sääntöjen on oltava kaikille samat. Jos myyt työtäsi markkinoilla, sen pitää kerryttää turvaa ja siitä pitää maksaa sivukulut samojen periaatteiden mukaan, olitpa sitten kokopäiväinen konkari tai sivutoiminen kokeilija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti