sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Sanoittaminen valmiiseen melodiaan

Sanoittaminen valmiiseen melodiaan tuntuu usein alkavasta tekstittäjästä kahlitsevalta: Vertaus pakkopaidasta ei ole lainkaan kaukaa haettu. 

Näin etenkin silloin jos sanoittaja on enemmän kirjoittaja kuin muusikko ja vieläpä tykästynyt riimeihin ja päntännyt laululyriikan metriikkaa. Itselläkin oli aluksi vaikeuksia laadukkaan tekstin tuottamisessa silloin kun rakennetta ei saanutkaan itse suunnitella.

Ongelmia tuotti mm. se etten osannut ottaa huomioon säveltäjän luomaa tunnelmaa ja yritin väkisin jyrätä omalla visiollani sen yli. Vielä suurempi ongelma oli kuitenkin työtavassa: Minä nimittäin hätäilin ja aloin poikkeuksetta kirjoittamaan liian aikaisessa vaiheessa, ennen kuin laulun kokonaisrakenne oli kunnolla mielessä ja sitten vielä lopetin kirjoittamisen liian aikaisin, enä malttanut hioa tekstejä tarpeeksi.

Nämä asiat yhdessä johtivat siihen että sävellys ja sanoitus olivat useimmiten lopulta eri paria ja vieläpä täynnä huonoja tai väkinäisiä lyyrisiä ratkaisuja, varsinkin silloin jos sävellys ei edustanut sitä ihan ominta musiikinlajia.

Kun tekstit eivät sitten kelvanneetkaan tilaajalle, olin tietysti syystäkin pettynyt itseeni. Nyt olen iloinen siitä etteivät nuo tekeleet koskaan päätyneet julkiseen esitykseen. Se olisi ollut noloa!

Mikä on siis muuttunut tavassani kirjoittaa tekstiä valmiiseen melodiaan?
Ensinnäkin, kuuntelen biisin läpi niin monta kertaa että muistan melodian ulkoa. Siihen voi mennä sävellyksestä riippuen tunti, kaksi tai jopa useampi päivä. Samalla kun kuuntelen laulua, opettelen pitämään siitä. Luit aivan oikein: Opettelen pitämään sävellyksestä, koska muuten en osaisi arvostaa sitä tarpeeksi, että saisin sille arvoisensa sanat. Teen siis kaikkeni, jotta saisin kiinni säveltäjän visiosta. Sitten mietin mikä tässä sävellyksessä on hienoa ja millaiset sanat siihen sopivat? Onko säveltä kuuntelemalla havaittavissa jonkinlainen kerronnallinen kaari? Sopisiko siihen jokin tarina? Olisiko parempi että sanat tukevat sävellystä, vai päinvastoin? Kuka tällaista musiikkia kuuntelee? Onko tämä tunnelmamusiikkia vaiko jotain ihan muuta.

Pikkuhiljaa ajatuksia pyöritellessäni minulla alkaakin jo olla laulusta ihan oma näkemys. Alan rakastua kappaleeseen ja rupean kalastelemaan sävellyksen koukkupaikkoja. Kuunnellessani biisiä läpi, annan vapaiden assosiaatioiden pälkähdellä päähäni ja kirjoittelen niitä ylös. Nämä ovat kuitenkin vasta pelkkää materiaalia. Yksittäisiä laulun melodiaan sidottuja oivalluksia, jotka voivat olla, tai olla olematta mukana lopullisessa sanoituksessa. Samalla kun kalastelen, mietin syntyjä syviä. Ajattelen biisin kokonaisrakennetta ja sen alkua ja loppua ja sitä mikä voisi olla koko kappaleen ydinviesti tai millainen rakenteellinen koukku siinä tulee olemaan.

Kun tämä vaihe alkaa olla kasassa tiedän jo useimmiten mitä on tulossa, vaikka välttämälttä sanaakaan lopullisesta tekstistä ei ole paperilla. Tiedän useimmiten mistä ja miten laulu kertoo ja millainen tunnelma lopullisella kappaleella tulee olemaan. Joskus saatan hylätä koko ajatuksen tässä vaiheessa ja aloittaa koko homman puhtaalta pöydältä. Usein kuitenkin pääsen nyt ns. uloskirjoitusvaiheeseen, jossa puoliksi laulan ja puoliksi kirjoitan sanat paperille. Tämä vaihe kestää noin tunnista kolmeen tuntiin, riippuen siitä kuinka helposti oma kieleni taittuu ko. melodiaan ja kuinka paljon käyttökelpoista saalista olen saanut kalasteluvaiheessa. Hyvätkin kalat menevät joskus hukkaan jos ne eivät palvele kokonaisuutta.

Uloskirjoitusvaiheen jälkeen tyhjennän taas pääni ja luen tekstin läpi. Mietin vielä kerran onko sanoituksessa mitään järkeä ja pelaako se varmasti yhteen sävellyksen kanssa. Jos se näyttää siltä että se toimii kokonaisuuden tasolla, ryhdyn tekemään viimeisiä korjauksia. Joskus mitään korjattavaa ei ole, mutta usein vaihdan vielä sanan sieltä, korjaan riimin tuolta tai saatan saada jonkun kuningasidean joka muuttaa koko laulun tai osan siitä toiseksi. Kun varsinainen sanoitustyö on tehty, jätän tekstin makaamaan (tietokoneen) työpöydälle ainakin muutamaksi tunniksi.

Lopulta palaan laulun pariin illalla tai vasta seuraavana päivänä, kun olen kerran jo sen hetkeksi unohtanut. Kun tulen takaisin paikalle otan mikrofonin käteen ja "laulan" kappaleesta ns. raakademon säveltäjälle. Demosta hän kuulee miten olen sanat sävellykseen sijoittanut ja missä on otettu vapauksia (jos on) ja hän kuulee missä olen venyttänyt jotakin kaksoisvokaalia kahdelle eri sävelelle etc. Tässä vaiheessa myös saan kätevästi tehtyä viimeiset pilkunviilaukset. Kun kuulen oman lauluni audiolta, se antaa taas uuden näkökulman (=kuulijan näkökulma) tekstiin.

---

Laulumelodian sanoittamiseen on muitakin työtapoja, eikä minun tapani kirjoittaa ole välttämälttä juuri sinulle se oikea!

Esim. Heikki Salo esitteli laululyriikan oppikirjassaan Kahlekuningaslaji, hieman toisenlaisen lähestymistavan: Hän kertoi tekevänsä melodiasta aina ensimmäiseksi rakennekartan, johon merkitsee ensin laulun osat allekain kokonaisrakenteen hahmottamiseksi, jonka jälkeen hän kirjaa ylös kuinka monta säveltä on kussakin säkeessä ja mitkä ovat niiden kestot ja sitten hän vielä merkitsee että missä kohdissa tavujen pitäisi olla painollisia. Näin hänelle syntyy laulusta metrinen kaavio josta käy ilmi minne kuuluu pitkä ja minne lyhyt tavu. Samassa kaaviossa on siis tavukartta ja laulun kokonaisrakenne.

Jotkut sanoittajat haluavat laulusta nuotinnoksen johon kirjoittavat. Tällöin heillä on käytössään valmiiksi tätä Heikin karttaa vastaava työkalu. Käytännössä ainostaan nuottien painoarvot näkyvät nuotinnoksesta huonosti. Pop/rock osastolla nuotteja voi olla kuitenkin aika hintsusti liikkeellä! ;)

---

Itse en osaa nuotteja juuri lainkaan, enkä soita mitään instrumenttia. Lisäksi kaikki matemaattiset kaaviot tuntuvat jotenkin vierailta. Sen sijaan kun melodia alkaa soida päässä se antaa omalle kirjoittamiselleni suuntaa ja parhaimmillaan tuntuu kuin laskettelisin jokea pitkin tai kuin olisin yhteydessä johonkin suurempaan luovuuden mereen.

Kannustan siis kaikkia etsimään itselleen sen sopivimman työtavan. Muiden kirjoittajien tekniikoita kannattaa kysellä ja tutkiskella, mutta sitten tehdä niinkuin itsestä tuntuu parhaalta.

PS:
Jorma Toiviaisen sanoin yksi asia kuitenkin on syytä pitää mielessä: "Valitettavasti teksti on sitä parempi, mitä enemmän sen kanssa viettää aikaa!"

2 kommenttia:

  1. Kuvasti hyvin miten kauan kestää ennen kuin pääset laulun "sisään" ja ymmärrät säveltäjän visiota. Mieleeni tuli että olen muutamia lauluja sanoittanut uusiksi ihan vain sen vuoksi että niitä kuunneltuani on omat sanat ikään kuin "tupsahtaneet mieleeni". Tätä ennen olen kuitenkin kuullut laulun kymmeniä ellei jo satoja kertoja. Ei tulisi mieleenikään julkistaa omia räpöstyksiäni, mutta kun pitkällä työmatkalla kirjoitin uudet sanat Stratovariuksen Forever nimiseen biisiin, niin silloin fiilis oli että "tästähän tuli ihan jees". Sitten on kyllä niitäkin biisejä joiden omia sanoituksia olen myöhemmin lukenut läpi naama punaisena.. :)

    VastaaPoista
  2. Tästä juuri on kyse. Mikä tahansa biisi tarvitsee kymmeniä ellei satoja soittokertoja ennenkuin se alkaa elää omaa elämäänsä kuulijan päässä.

    Jos sanoittamisen aloittaa ennenkuin laulu herää henkiin, tekstittäminen alkaa helposti muistuttaa sanaristikon tekemistä.

    VastaaPoista