On harvoja aloja, joissa menestys riippuu yhtä vähän tekijästä itsestään, kuin biisin tekijällä. Ainakin, jos puhutaan puhtaasta ammattiosaamisesta. Se että ihminen osaa säveltää ja sanoittaa upeita biisejä, ei vielä takaa hänelle oikein minkäänlaista menestystä alalla.
Miksi näin?
Siksi, että biisi tarvitsee ympärilleen myös tuotannon, kiinnostavan esittäjän ja julkaisijan, ennen kuin sillä on mahdollisuus vakuuttaa yleisöä yhtään mistään. Vaikka maailma on nyt pienempi kuin koskaan, on silti huomattavasti helpompi luoda tärkeitä kontakteja noihin edellämainittuihin: esiintyjiin, julkaisijoihin ja tuottajiin, jos asuu esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, eikä esimerkiksi Eurajoella.
Muutamat poikkeukset vahvistavat säännön, mutta suuri osa Turunkin kiinnostavimmista tekijöistä (ja esiintyjistäkin) on jossain vaiheessa uraansa päättänyt muuttaa Helsinkiin. Se on hirveä sääli, sillä tässä kaupungissa olisi mielestäni ihan hirmuisesti potentiaalia.
Itse rakastan Turkua, enkä aio lähteä täältä kuin korkeintaan jalat edellä. Jos täältä jossain vaiheessa elämää jonnekin muutan, niin korkeintaan Turun saaristoon.
Lauluntekijä on usein riiston ja luovan ryöstöviljelyn uhri
Lähes kaikilla aloilla ymmärretään nykyään kestävyyden päälle, mutta musiikkiala on edelleen monella tapaa poikkeus. Viimeaikoina on ollut paljon puhetta siitä missä vaiheessa artistin parasta ennen -päiväys umpeutuu ja kautta-aikain monissa levy-yhtiöissä on ollut tapana teettää biisintekijöillä yhtä levyä varten lähemmäs 100 biisiä, joista sitten valitaan timantit levylle.
Timantit? Luin juuri Cheekin tuoreet muistelmat: Missio vai mielenrauha, ja siinä Jare Henrik Tiihonen kertoo, että on koko uransa aikana jättänyt vain yhden tekemänsä biisin julkaisematta. Tämä on mielestäni se tehokkuusaste, johon aivan jokaisen biisintekijän tulisi pyrkiä.
Ei ole mitään syytä, miksi musiikkialalla pitäisi tuottaa hukkamateriaalia yhtään enempää kuin muillakaan aloilla. Itse uskonkin, että suuri hukan määrä johtuu ensisijaisesti seuraavista asioista:
- Valtaosa tekijöistä on amatöörejä, jotka onnistuvat vain välillä.
- Heille ei makseta työstä, joten biisejä ei kehitetä.
- Kokonaisuuksista vastaavat usein ihmiset, joista voisi käyttää nimitystä, joka viittaa erääseen sojottavaan elimeen.
- Tähän asiantilaan on totuttu.
Maailmalla on ollut etenkin ennen koronaa kovastikin vallalla jonkinlainen Pay for songwriters -liike, joka kannustaa maksamaan biisintekijälle heidän tekemästään työstä. Näin biisintekijän tulo ei olisi pelkästään kappaleiden menestyksen varassa. (Siis sen menestyksen, johon he koko tuotantoketjun alkupäässä voivat vähiten vaikuttaa.)
Onneksi yhä useammin biisintekijät ymmärtävät laskuttaa työstään.
Mitä tapahtui kun ensimmäisen kerran laitoin laskun sanoituksesta?
Lopetin laulujen sanoittamisen ilman erillistä työkorvausta joskus 10 vuotta sitten, aivan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Sen jälkeen tapahtui kumma juttu. Yhtäkkiä sanoitusten tilaajat lopettivat biisien jättämisen pöytälaatikkoon.
Joitain kuukausia sitten tapasin sattumalta erään sanoittajan, joka oli tehnyt tekstejä samalle yhtyeelle kuin minä, mutta sillä erotuksella, että kaikki minun heille kirjoittamaani kolme tai neljä sanoitusta on myös julkaistu, kun taas hänen parista kymmenestä tekstistään on julkaistu vain pari.
Rehellisesti voin myöntää, että hän on aivan yhtä hyvä kirjoittaja kuin minäkin. Egoni kestää tämän. Syy julkaisuvinoumaan ei ole laadussa, vaan siinä, että minun tekemiini sanoituksiin oli jo investoitu rahaa. Niiden julkaisematta jättäminen olisi ollut vähän sama asia kuin rahan heittäminen kaivoon.
Työn arvostus on suoraan verrannollinen siihen paljonko tekijä työstään veloittaa. Teosto-korvausten biisin menestyessä tulisi olla pelkkä mukava bonus, koska KUKAAN ei voi koskaan etukäteen taata, että biisistä tulee minkäänlaista hittiä.
Nykyaikainen biisituotanto on entistä sisältövetoisempaa
Nyt alkaa pikkuhiljaa olla uusi standardi, että biisien tekeminen sisällytetään tavalla tai toisella tuotantoon ja tästä on kiittäminen ehkä eniten niitä biittinikkareita ja tuottajia, jotka myös säveltävät ja sanoittavat kappaleita. He ymmärtävät, että tuo tuotantoketjun ensimmäinen vaihe on kaikkein tärkein.
Harva lähtisi taloakaan rakentamaan huonojen perustusten päälle, tai sellaisten, jotka on tehnyt joku amatööri. Jos homma tehtäisiin talkoilla, toivoisin kyllä että joku ammattilainen on edes valvomassa hommaa.
Teknologisen kehityksen myötä laadukkaiden tuotantojen tekeminen on jatkuvasti yhä nopeampaa ja helpompaa, mutta samalla ihmiset kaipaavat yhä enemmän aitoja sisältöjä, joissa on sielu. Siinä missä soundit ovat paljolti kiinni ajassa, hyvät biisit kestävät aikaa ja voivat elää uusina sovituksina vuosikymmeniä.
Hyvä sisältö, itse biisi, ei todellisuudessa vanhene koskaan. Se on se mihin kannattaa eniten panostaa. Hyvän biisintekijän työstä kannattaa maksaa niin hyvin, että hän tekee mielellään biisejä mittatilaustyönä, eikä ole pakotettu jatkuvasti tekemään yleispäteviä biisejä, joita on helppo kaupata eteenpäin.
Persoonallisuudesta kannattaa maksaa.
Persoonallisuudesta kannattaa maksaa.
Hyvä kirjoitus 👍
VastaaPoista