Näin musa-alalla operoivana näen jatkuvasti tapauksia, jotka ei levy-yhtiöille kelpaa, mutta joita yleisö rakastaa. Usein omakustanteen tuotto on ihan rahallisestikin taiteilijan näkökulmasta parempi kuin silloin jos saa julkaisunsa jonkun levylafkan b-listan kautta ulos.
Portinvartijat ovat menneen maailman hapatuksia
Aiemmilta vuosilta tuttu, perinteinen ajatusmallihan on, että jos teos ei kelpaa isolle levy-yhtiölle, se kannattaakin jättää julkaisematta. Kirjallisuuspuolella tämä kela on voimissaan edelleen, mutta musa-alalla tällainen ajattelu on jo todella vanhanaikainen. Se kuuluu aikaan, jolloin muutama portinvartija päätti, kenen ääni pääsi kuuluviin.
Tietyssä mielessä portinvartija-malli elää ja voi hyvin edelleenkin, mutta lähinnä vanhoissa medioissa, joissa se on jopa vahvistunut. Vielä 80-luvulla toimittajat saivat itse päättää mitä soittivat radio-ohjelmissaan ja homma oli lepsua, mutta nykyisin musiikki on päätty sotiaallisen tarkasti ennalta ja ristiinomistusten myötä yksi tiimi tai musiikkipäällikkö voi vastata jopa useammasta kanavabrändistä.
Samaan aikaan uusmediakenttä on äärimmäisen monipuolinen. Suoraan yhteyteen yleisön kanssa voi päästä vaikka TikTokin, YouTuben tai miksei vaikka SnapChatin kautta. Jatkuvasti tulee uusia alustoja, joista ensimmäiset isoa näkyvyyttä saavat artistit voivat tehdä hyvinkin nopeita nousuja kansallisesti ja jopa kansainvälisesti.
Tämän hetken tuoreimmat ja kirkkaimmat tähdet ovatkin pääosin suurille ikäluokille tuntemattomia ja nousseet heidän näkökulmastaan aivan tyhjästä.
Keskisormi pystyyn ja taloudellinen järki käteen?
Koska nousut ovat nopeita, ei takana useinkaan ole ollut alusta asti mitään suurta levy-yhtiötä tai vastaavaa tahoa. Ne ovat tulleet kuvioon vasta siinä vaiheessa kun ovat huomanneet, että nyt tapahtuu jotain, missä he eivät ole mukana.
Siinä vaiheessa kun DIY-artistin ensimmäinen biisi alkaa lähennellä kultalevyrajaa, joku isoista levy-yhtiöistä on todennäköisesti jo tullut tarjoamaan rahaa masteroikeuksista. Tässä yhteydessä avautuu usein ovet vähän samaan tapaan kuin Pyhimyksen biisissä: v!@%#mikko, johonkin sellaiseen mikä voi tuntua voitolta, mutta josta astuminen voi yhtä hyvin olla artistin uran näkökulmasta suurin mahdollinen virhe.
Joillekin indie-artisteille onkin selvää, että tässä vaiheessa yhteistyölle näytetään mieluummin keskisormea tai ovea, sillä koetaan ettei tukea uralle enää tarvita. Tämä ei ole vain ylpeyttä, vaan usein myös taloudellisesti järkevin siirto. Miksi luovuttaa merkittävä siivu tulevaisuuden tuotoista toimijalle, joka ei uskonut sinuun silloin, kun eniten tarvitsit tukea?
Toisaalta, joskus levy-yhtiön diili voi olla ihan hyväkin, mutta suuretkaan resurssit eivät takaa, että niitä käytettäisiin täysimittaisesti jokaisen artistin hyväksi ja joskus kyse voi olla vain siitäkin, että he haluavat haltuunsa vain sen yhden hitin masteroikeudet, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että sen lisäksi pitää roikottaa ylimääräistä jengiä vähän aikaa listoilla.
Tärkeintä on, että kun edistää artistiuraansa tai valitsee kumppaneita
edistämään sitä, kyse on todella kumppanuudesta, eikä jostakin muusta. Brändin
ei saa antaista sokaista itseään. Isotkin toimijat voivat tarjota huonoja
sopimuksia ja yllättävän usein myös tekevät niin.
Vaikka olisi
millainen firma, niin B-listalla markkinointipanokset ovat pienet ja artisti
jää helposti isompien nimien jalkoihin. Itsenäisenä toimijana taas jokainen
ansaittu euro tulee omaan taskuun, ja menestyksen katto on vain taivaissa.
Toki investoinnitkin pitää sitten kaivaa omasta ahterista.
Itsenäisyys vaatii uudenlaisia kumppaneita
Tämä uusi maailma, jossa artistilla on valta, vaatii myös uudenlaista tukiverskostoa. Itsenäinen artisti ei tarvitse portinvartijaa, vaan strategisen kumppanin, joka ymmärtää sekä luovan prosessin että liiketoiminnan lainalaisuudet. Kumppanin, joka auttaa rakentamaan uraa artistin omilla ehdoilla, eikä muiden sanelemana.
Tämä on juuri se rooli, johon itse olen koittanut asemoitua. Haluan auttaa
artisteja rakentamaan oman, kestävän polkunsa menestykseen. Aika usein iso osa
yhteistyötä on luovien sisältöjen tekemisen ja sparrailun ohella myös
toimintaympäristöön liittyvän ymmärryksen kartuttamista. Lisäksi
markkinointipuoli on ihan käsittämättömän usein täysin alibudjetoitu
osa-alue.
PS:
Millään muulla alalla ei kenellekään tulisi mieleenkään teettää
ensin 2000 euron arvoista tuotetta ja sitten katsoa, saisiko sitä
myytyä tuurilla. Vain viestintä ja markkinointi varmistavat, että yleisö saa
edes mahdollisuuden muodostaa mielipiteensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti