lauantai 28. marraskuuta 2009

Kaikki julkisuus EI ole hyvästä!

Markku "Talent" Laamasen tapaus oli äärimmäinen esimerkki siitä kuinka kaikki julkisuus ei aina ole hyvästä! Koko kansan suosikki teki itsestään finaalin inhotuimman henkilön vain muutamassa minuutissa, eikä siihen vaadittu (huolimattomien lausuntojen lisäksi) muuta kuin rikosrekisteri, keltainen lehdistö ja Facebook.

Jopa Talentin www-sivuilla huseeraava, mystinen NeitiX otti kantaa Laamasen omituiseen finaalikäytökseen.

Mm. legendaarinen mainosmies Claude Hopkins on joskus todennut, että kilpailijan haukkuminen on aina huono tie. Hän sanoi myös ettei pelkkä huomioarvo, ilman oikeanlaista sanomaa, välttämälttä lisää myyntiä.


Markun puheet siitä kuinka Motoriikka-Miikka kelpaa esiintyjäksi korkeintaan maatalousnäyttelyyn ja ettei Miikalle tule riittämään keikkaa kuten hänelle, olivat juuri sitä huonoa julkisuutta, josta on Markulle varmastikin enemmän haittaa kuin hyötyä.

Harmistus on toki ymmärrettävää kun kyse on suuren unelman lisäksi myös ilmeisen todellisesta rahapulasta. Ja kun vielä lisätään sekin että loppupeleissä Miikankaan esityksessä ei ollut juurikaan mitään omaa, niin kyllä muakin Markkuna harmittaisi.

Toisaalta, mitä omaa oli Markun esityksessä? Biisihän on hyvä, mutta kun sen osaa moni muukin. Näin ainakin Norjassa, Amerikassa ja Croatiassa. Australian talentissa yksi mies osasi soittaa sen sahalla.

Huolimatta siitä kuka tuon kappaleen esittää ja missä muodossa, se saa aina raivoisat aplodit jos kaveri osaa asiansa! Onko siis varsinainen talentti se biisintekijä?!

Niin tai näin - Markun lausunnot, käytös ja loppumetreillä saatu mediahuomio näyttävät olleen antimainontaa pahimmasta päästä. Pitää koskettaa ihmisiä todella syvältä saadakseen aikaan näin täydellisen vastareaktion.

Silti haluan todeta, että hän on valtavan upea laulaja. Riippumatta siitä, onko hänen saamansa negatiivinen huomio ansaittua vai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti