Lauluntekijän verotus sukkaa!

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu tammikuussa 2011. Olen nyt vuonna 2026 päivittänyt ja hienosäätänyt tekstiä vastaamaan nykypäivää. Vaikka yksityishenkilönä toimivan taiteilijan verotus laahaa lainsäädännössä edelleen monin paikoin perässä, moderni musiikkiala ja yrittäjyys tarjoavat nykyään ratkaisuja – joskin niissäkin on omat koomiset sudenkuoppansa.

---

Vuoden 2011 yksityisen kopioinnin hyvitysmaksupolemiikin aikoihin (joka onneksi myöhemmin siirrettiin fiksusti suoraan valtion budjetista maksettavaksi) tuli mietittyä paljon tekijänoikeuskuvioiden lainsäädännöllistä puolta.

On erittäin valitettavaa, että biisintekijät (en tarkoita muusikoita, ne ovat eri asia) ovat niin tolkuttoman pieni vähemmistöryhmä, ettei sen ääni tahdo vieläkään kuulua eduskunnassa asti. Harhaluuloja ammatin harjoittamisen helppoudesta on liikkeellä enemmän kuin laki sallii.

Tämä meidän pienen pieni lauluntekijöiden ryhmä niputetaan usein automaagisesti samaan joukkoon kuin muutkin taiteilijat. Se on täysin luonnollista, kun meitä on kerran niin vähän. Ei meitä kukaan huomaa.

Yksityishenkilön verotus on yhä pielessä

Se mikä koko systeemissä alun perin sukkasi – ja sukkaa monilla aloittelevilla tekijöillä yhä edelleen – on se, että Suomen lain puitteissa lauluntekijän on todella vaikea tehdä kannattavaa liiketoimintaa pelkkänä yksityishenkilönä. Tilanne on kestämätön jos vertaa palkkatyöläiseen, ja epäreilu jos vertaa oikeaan yrittäjään.

Jos toimit luonnollisena henkilönä (eli saat teostotulot suoraan henkilökohtaiselle verokortillesi), kohtaat muun muassa nämä absurdit epäkohdat:

• Kulujen vähentäminen on kankeaa: Toiminta on yrittäjämäistä ammatinharjoittamista, mutta ammattimaisten vähennysten (kuten matkakorvausten, studiovuokrien tai laitehankintojen) tekeminen on huomattavasti vaikeampaa ja rajoitetumpaa kuin yrittäjällä.
• Veroa liikevaihdosta, ei tuloksesta: Biisintekijä maksaa teostokorvausten osalta veroa käytännössä puhtaasta liikevaihdostaan, kun taas yrittäjä maksaa veroa vasta kulujen jälkeisestä tuloksesta (voitosta).
• Ansiotuloa, ei pääomatuloa: Biisintekijän tekijänoikeustuloa ei veroteta kuten asuntolainaan rinnastettavaa passiivista pääomatuloa, vaan tiukalla progressiolla kuten palkkaa – aivan kuin tekisi sen saman biisin yhä uudelleen joka vuosi.
• Perikunnan veroetu: Ansiotulo muuttuu pääomatuloksi välittömästi, kun biisintekijä kuolee. Lauluntekijä maksaa siis omista biiseistään eläessään kovaa ansiotuloveroa, mutta kun hän kuolee, perikunta maksaa vain maltillista pääomatuloveroa. (Valtio ikään kuin kannustaa biisintekijöitä itsemurhiin?)
• Eläke ei kerry: Tekijänoikeustulo ei kerrytä automaattisesti työeläkettä.

Aineeton asuntolaina ja Kelan byrokratialoukku

Perusongelma on mielestäni se, että tekijänoikeustulon pitäisi olla aina ja automaattisesti pääomatuloa. Se nimittäin käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla kuin asunto-osake.

Luova työ teoksen luomiseksi tehdään kerran, usein kauan ennen kuin biisi tuottaa euroakaan. Kun kappale lopulta julkaistaan ja se alkaa soida, se tuottaa passiivista kassavirtaa hamaan tappiin asti – aivan kuten asunnon vuokratuotto. Käyttökorvaukset, joiksi näitä Teosto-tulojakin kutsutaan, ovat pohjimmiltaan aineettoman omaisuuden vuokraa: asiakas maksaa saadakseen luvan käyttää omaisuuttasi, mutta hän ei saa sitä omakseen.

Tämä tekijänoikeustulojen outo rooli ansiotuloverotuksen piirissä aiheuttaa massiivisia harmaita hiuksia myös sosiaaliturvaviidakossa. Kelan ja työ- ja elinkeinotoimiston virkailijoiden on usein täysin mahdotonta ymmärtää, miten joku voi saada tililleen "ansiotuloa" ja olla muka samalla työtön sekä kokoaikaisesti työmarkkinoiden käytettävissä.

Oikeastihan biisintekijä saattaa saada tänään rahaa monta vuotta sitten tekemästään hitistä. Työaika on käytetty kauan, kauan sitten. Jos siitä työnteosta olisi jokin karenssi pitänyt napsua, se olisi pitänyt kärsiä silloin menneisyydessä – eikä nyt, kun passiivinen "vuokratulo" vihdoin juoksee tilille.

Nykypäivän ratkaisut: Kaksi tapaa yhtiöittää tulo (ja niiden ongelmat)

Nämä asiat turhauttivat minua valtavasti vuonna 2011. Maailma on onneksi muuttunut, ja ammattilaisille on nykyään tarjolla työkaluja tieltojen siirtämiseksi osakeyhtiön taseeseen. Täydellistä ratkaisua ei kuitenkaan ole vieläkään olemassa.

Vaihtoehto 1: Teoston Yhtiömalli (Vain raskassarjalaisille)

Teosto mahdollisti myöhemmin ns. yhtiömallin, joka soveltuu ammattimaisille musiikintekijöille, joille musiikin tekijänoikeuskorvaukset ovat merkittävä tulonlähde. Kun IP-salkkusi on yrityksen taseessa, yrityksesi voi vähentää teostotuloista kulut täysimääräisesti, maksat viivan alle jäävästä voitosta yhteisöveroa (20 %) ja hallitset omaa YEL-eläketurvaasi palkanmaksun kautta.

Kuulostaa hienolta, mutta malli ei sovi pikkutekijöille, eikä se ole riskitön. Järjestelyssä yrityksesi maksaa sinulle vuosittain tekijänoikeuksiesi käypää arvoa vastaavan korvauksen. Tämä käypä arvo määritellään edeltävien viiden vuoden henkilökohtaisten Teosto-korvaustesi keskiarvona. Jos teostotulosi siis yllättäen romahtavatkin sopimuskauden aikana, yrityksesi on silti sitoutunut maksamaan sinulle tuota vanhoihin huippuvuosiin perustuvaa korkeaa lisenssimaksua – mikä voi helposti ajaa oman yhtiösi maksuvaikeuksiin.

Lisäksi vaikka Teosto ei itse laskuta mallin käyttöönotosta, sen pyörittäminen ja kannattavuuden arviointi vaativat käytännössä kirjanpitäjän apua, mistä muodostuu kuluja.

Vaihtoehto 2: Oma kustannusyhtiö (Ja se suuri epäkohta)

Huomattavasti kevyempi ja helpompi tapa on perustaa oma musiikkikustantamo (osakeyhtiö) ja tehdä "itsensä kanssa" kustannussopimus. Tällöin yrityksesi saa automaattisesti oman osuutensa tilityksistä suoraan yrityksen tilille y-tunnuksella, ilman monimutkaisia 1–5 vuoden lisenssimaksusopimuksia.

Tässä törmäämme kuitenkin jälleen kerran täysin hölmöön epäkohtaan: et voi tehdä Suomessa 100 % kustannussopimusta edes oman yhtiösi kanssa. Säännöt rajaavat kustantajan osuuden tyypillisesti maksimissaan 33,33 prosenttiin. Jos järjestelmä sallisi tekijän siirtävän koko IP-salkkunsa tulo-oikeuden 100-prosenttisesti omaan yritykseensä pelkällä kustannussopimuksella, koko himmeli olisi yrittäjämäisesti toimivalle taiteilijalle kaikin puolin yksinkertaisempi. Nyt tuo leijonanosa, eli vähintään 66,66 %, valuu väkisin edelleen sinne henkilökohtaiselle verokortillesi kireästi verotettavaksi ansiotuloksi, ellet lähde leikkimään aiemmin mainitulla raskaalla Yhtiömallilla.

Yhteenvetona: Olemme tulleet vuodesta 2011 pitkälle, mutta luovan työn ja yrittäjyyden yhteensovittaminen vaatii tekijältä edelleen melkoista pelisilmää – ja hyvää varainhoitajaa.