tiistai 30. heinäkuuta 2013

Lauluntekijä Timo Kiiskinen

Internetin uumenissa surffaillessani törmäsin sattumalta ammattinetissä(!) artikkeliin, jossa Timo Kiiskinen kertoilee lauluntekijyydestään. 

Kiiskinen lienee yksi niistä harvoista suomalaistekijöistä joiden teostokorvaukset ovat oikeasti sillä tasolla, että niillä voi elää.

Tässä kyseinen juttu Timo Kiiskisestä.

Lauluntekijä heittää jutun alussa ilmoille mielenkiintoisen vertauksen siitä, kuinka laulunteko muistuttaa käsityötä. Hän sanoo tekevänsä biisiä kuin venettä, tietämättä kuitenkaan että minkälaista.


Tämä on sinänsä mielenkiintoista, että itsellä homma toimii pääsääntöisesti juuri päinvastoin.

Mun inspiraatio on sellaista lajityyppiä, että idea pälkähtää päähän useimmiten kristallin kirkkaana ja sen jälkeen loppu on pelkkää toteutusta. Usein myös tiedän jo työhön tarttuessa että kenelle ja mitä olen tekemässä.

Joskus toki ideat tulevat sarjoissa, jotka sitten jalostavat sitä lopputulosta tekemisen lomassa, mutta veneenrakentajaksi, ilman jo valmiiksi tekemääni piirustusta, musta ei ehkä olisi. Mulle se piirustusvaihe on se kaikkein tärkein ja loppu on sitten sitä työtä.

Inspiraation ja sen "ison idean" (=sama asia?) pyydystäminen toki voi viedä aikaa.

Ehkäpä Timo tuossa tarkoittaakin enemmänkin sitä:
Metsästysmetodi vaan on ehkä vähän eri? Toisella ne ideat alkaa virrata kitaraa näppäilemällä. Mulla ne syntyy siitä kun juttelen artistin kanssa syntyjä syviä tai törmään sosiaalisessa mediassa uutiseen joka nostaa verenpainetta! :D

Miten teillä muilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti