torstai 1. syyskuuta 2016

HITTEJÄ TIIMITYÖLLÄ: Musiikintekijöiden huipputiimin elementit

Heinäkuun postauksessa heitin tänne Theseuksesta pari tärppiä niille jotka etsivät musa-alan kirjallisuutta. 


Nyt yllättäen muistin, että Theseuksesta löytyy sellaistakin materiaalia, jossa on selvitelty muiden muassa myös minun edesottamuksiani co-writingista vuonna 2012.

Tomi Riipisen opinnäytetyössä tiimityöskentelyä musiikkialalla valottavat myös Teoston varatoimitusjohtaja Kari Paananen, Elements Musicin A&R manageri Eero Tolppanen sekä muusikko Jani Kivelä.

Riipinen itse on kirjoittanut omaa musiikkia säännöllisesti vuodesta 1997 lähtien. Musiikkia on tehty osittain ammattimaisesti kaupalliseen tarkoitukseen ja osin harrastusmielessä. Näistä suurin osa on syntynyt ryhmätyönä.

Riipisen opinnäytetyön voi lada PDF-tiedostona suoraan tästä:
Mikäli linkki ei jostain syystä toimi, niin tässä on julkaisun pysyvä osoite

TIIVISTELMÄ 
Opinnäytetyöni HITTEJÄ TIIMITYÖLLÄ – Musiikintekijöiden huipputiimin elementit on kvalitatiivinen tutkimus musiikintekijöiden tiimityöstä Suomessa. Työn tavoitteena on tutkia, kuinka tiimit rakentuvat ja miten ne toimivat. Työn tuloksena esitellään elementit ja toimintamalli musiikintekijöiden huipputiimin rakentamiseksi kaupallisessa musiikissa. 

Musiikintekijöiden tiimityö on toimintamallina tätä nykyä kasvussa. Yhä useampi artisti ja bändi etsii heille sopivia teoksia esitettäväksi niin keikoilla kuin levyillään. Nykyisin artistille sopivan teoksen on tehnyt jokin tiimi. Tiimityönä toteutettu teos on nopeammin ja laadukkaammin tehty, kun sitä on työstämässä useampi alan ammattilainen. Lisäksi musiikin tekemisestä ollaan parhaillaan rakentamassa polkua harrastajasta ammattilaiseksi. Hankkeen vetäjänä toimii Teosto Ry:n MusaPumppu -niminen hanke. Tiimimuotoinen musiikintekeminen on yksi sen tärkeimpiä osa-alueita. 

Tutkimusta varten haasteltiin neljää henkilöä, jotka ovat musiikintekijöitä ja kustantajia. Lisäksi musiikintekijöille tehtiin Digium-kysely, johon kerättiin 16:sta eri tekijältä vastaukset. Työssä on löydetty malli huipputiimin elementeistä ja toimintatavasta. Koska musiikissa hyvä teos voi syntyä joskus jopa puolivahingossa ilman tiimityötä, huipputiimin malli ei ole välttämättä siirrettävissä kaikkien musiikintekijöiden tiimimuotoiseen tekemiseen.
http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304295400 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti