sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Judoa ja Tetristä

Kirjoittamisen ohella kamppailulajit on olleet aina mun sydäntä lähellä. 


Siksi tämä viikko lukeutuu omasta näkökulmastani vuoden parhaimmistoon:

  1. Torstain ja perjantain välisenä yönä ilmestyi Vinin uusi single nimeltä TETRIS »
  2. Osallistuin judokilpailuihin ja voitin hopeaa Ryhti Shiaissa (miehet +90 kg) » 

TETRIS

Tetris singlen kansikuva label
Tetriksen taustalta löytyy myös hieman vaikutteita tosielämästä. Olimme juuri muuttamassa avopuolisoni kanssa uuteen kotiin kun Viniltä tuli biittiä mullepäin. 

Tekstiä oli vähän jo mulla valmiinakin, mutta muuttohommien inspiroimana TETRIS alkoi nopeasti lähestyä lopullista muotoaan. 

Ekaa kertaa Tetris-teema oli kyllä tullut mieleen jo paljon aikaisemmin, kun olin väliaikaisesti varastohommissa, jossa tosielämän tetristä joutui tekemään ihan työkseen.

Nykyisellään kun kuuntelen tota biisiä, niin se tuo mieleen kaikenlaisia kivoja muistoja.

JUDO

Samuli Koivulahti Judo
Judo oli joskus mun elämäni tärkein asia. Olin about 12-vuotias kun aloitin alkeiskurssin Rauman Judoseura Samuraissa, jota pyöritti Aulis Pihlajamäki.

Sain oppia mm. Kai Pesoselta ja Manne Isorannalta sekä monilta muilta silloisilta judokoilta. Tuolloin myös kilpailin ahkerasti ja hyvinkin tosissani n. 17 ikävuoteen asti ja voitin joitakin junnujen aluemestaruuksia.

Treenaamiseen tuli taukoa kun lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja loppui lyhyen paluuyrityksen jälkeen kokonaan n. 20 vuotiaana, jolloin loukkasin rintalastan.

Loukkaantuminen tapahtui eräässä uhrautumisheitossa ja sen jälkeen mm. punnerrusten tekeminen tuotti aina treenin jälkeen suurta kipua, eikä vaiva tuntunut häviävän millään.

Nykyisin olen sitä mieltä, että sain vähän huonoa hoitoa lääkäriltä, koska mitään röntgen- tai magneettikuvia ei otettu, vaan kuvaillessani oireita lääkäri vain totesi ykskantaan, että kannattaa lopettaa heti koko laji. Maailma musteni silmissä ja tuntui, että vuosien työ valui hukkaan. Uskoin tuon ehkä vähän liian helposti ja kyseenalaistamatta.

Pettyneenä valitsin korvaushoidoksi nyrkkeilyn, koska sekin on täyskontaktilaji. Nyrkkeilyn parissa menikin sitten useampi vuosi ja treenailin sitä parissakin eri seurassa, nousematta kuitenkaan millekään kovin mainittavalle tasolle.

Paluu tatamille 

Orastava haave paluusta tatamille heräsi vuoden 2011 tienoilla kun elämäntilanne muuttui siten, että minulla oli taas hieman enemmän aikaa itselleni. Lähdin kokeilemaan lukkopainia ja huomasin, ettei rintalasta enää, ainakaan sen lajin parissa, vihoitellut. 

Myöhemmin siirryin kokeilemaan brasialaista jujustsua, jossa oli hyvinkin judollisia piirteitä ja rakastamiani mattotekniikoita. Ehdin treenata muutaman kuukauden, ennen kuin loukkasin kyynärpään ja jouduin taas syrjään kamppailun maailmasta.

Kun pitkäksi venähtäneen taukoilun jäljeen tuli se hetki, jolloin tyttäreni päätti osallistua judon alkeiskurssille, maltoin pysyä tatamin reunalla vain hetken. Lähdin melko nollasta ja aloitin treenaamisen pikkuhiljaa, omaa kehoa kuunnellen ja lisäilin kierroksia vähitellen. 

Kohta olin tietenkin taas aivan judon vietävänä.

Paluu kisatatamille

Nyt vuonna 2018 ja 35 vuotiaana rohkenin osallistua pitkästä aikaa kilpailuihin. Judopassista ilmenee, että viimeiseksi jäänyt kisakokemukseni ennen tätä oli vuoden 2000 Samurai Cup, josta on siis jo 18 vuotta.

Saatan olla hieman ylpeä siitä, että onnistuin kuitenkin voittamaan Ryhti Shiaissa kaksi ottelua ja palasin kotiin hopeamitali kaulassa. Hävitytkin ottelut, olivat kohtalaisen hyvä taisteluita, joten jos paikat pysyvät ehjinä, niin ehkäpä otan seuraavaksi tavoitteeksi vastaavan kokeilun alle -90 kg:n sarjassa. 

Saapi nähdä. Ainakin joitain kisoja voisi olla kiva käydä kokeilemassa! :)

Biisi kultaa muistot

Oletettavasti kun jatkossa kuuntelen tätä tekemäämme TETRIS-biisiä, mieleen muistuu ainakin muutto ja nämä Judokisat (sekä ylipäätään palaaminen rakkaan harrastuksen pariin). 

Vähän samaan tapaan vaikuttavat monien muidenkin biisit, jotka laukaisevat aina jonkin muiston jostain tietystä elämänvaiheesta. Esimerkiski Bon Jovin "It's my life" symboloi mulle nyt ja aina 2000-luvun ensimmäistä kesää ja siihen liittyvää, melkein täysikasvuisen Sakon vapautunutta mielenmaisemaa.

It's my life
It's now or never
I ain't gonna live forever
I just want to live while I'm alive… 

PS:
Mikä biisi tuo sinulle mieleen erityisiä muistoja?
Kommentoi tähän Facebook-ketjuun »