Avin Alyasin debyyttisingle ulos 7.2.2020 » SAKON BLOGI      

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Avin Alyasin debyyttisingle ulos 7.2.2020

Joku mun tekemisiäni pidempään seurannut saattaakin muistaa Avin Alyasin vuosilta 2013–2014.

Tämä teksti on julkaistu alun perin tammikuussa 2020. Vaikka Avin ei ole enää aktiivisesti musiikkialalla, tämä postaus on minulle tärkeä arkistokappale. Se on paitsi hieno tarina manageroitavan paluusta tuttuun talliin vuosien maailmankiertueen jälkeen, myös tärkeä palanen edesmenneen ystäväni Marko Auttin sävellystyön julkaisuhistoriaa.

Avin oli ensimmäisiä artistikiinnityksiäni, silloin kun vasta aloittelin managerointihommia kulttuurituottajaopintojen ohessa.

Avin teki tuolloin keikkoja mm. Benjamin Hakalan ja Roni Välikankaan kanssa, ja settiin kuului ulkomaisia covereita ja muutamia mun sanoittamia biisejä.

Sittemmin laitettiin soppari katkolle ja Avin kävi pyörähtämässä vuoden 2015 Voice Of Finlandissa ja ulkomailla. Siellä tutuksi tuli niin isot lavat, että en varmaan itse ole sellaisia koskaan nähnytkään! :D

Paluu tuttuun talliin

Reilun viiden vuoden tauon jälkeen päätettiin jatkaa yhteistyötä hieman uusilla kuvioilla, joista ensimmäinen oli julkaisutoiminnan aloittaminen ja keikkojen starttaaminen Jonatan Snapirin kanssa.

Vuoden 2020 aikana Avinilta tuotiin ulos useampikin julkaisu, joiden tiimoilta kuultiin paitsi Avinin laulua, myös hänen sävellyksiään. Ensimmäiseksi singleksi valikoitui kuitenkin kappale, jolla on itselleni erityisen suuri merkitys.

Hämillään

Hämillään kertoo elämän ainutkertaisten hetkien merkityksestä. Alkuperäissävellyksen biisiin on tehnyt Oulussa vaikuttanut säveltäjäystäväni Marko Autti, joka menehtyi traagisesti vuonna 2015.

BirdyHead lisättiin kolmanneksi tekijäksi perikunnan luvalla, koska Marko eläessään olisi halunnut niin toimittavan.

Teimme Markon kanssa useita hienoja biisejä ennen hänen kuolemaansa, ja hän usein puhui siitä, että olisi hienoa, jos joku muu saattaisi biisit lopulliseen muotoonsa. Silloin ei kuitenkaan löytynyt sopivaa tuottajaa, eikä biisiä saatu yrityksistä huolimatta myytyä millekään levy-yhtiölle.

Kun Avin palasi Suomeen, niin näin taitavan laulajan kanssa oli helppo houkutella BirdyHead tuottajaksi. Halusin kunnioittaa Markon toivetta, joten otin yhteyttä perikuntaan, jotta biisi saataisiin tehtyä loppuun nykyaikaisesti kolmikantana.

Biisinä Hämillään on lopullisessa muodossaan yhdistelmä uutta ja vanhaa. BirdyHeadin taidokkaasti laatimat vocalchops-efektit aloittavat ja lopettavat biisin tyylikkään modernisti, ja Avinin laulu toimii kappaleessa upeasti. Uskon, että jos Marko kuulisi tämän, niin hän olisi varmasti mielissään.

Hänkin tykkäsi Avinin soundista eläessään todella paljon ja olisi halunnut kuulla biisejään hänen laulamanaan, joten siinä mielessä yksi ympyrä vähän tässä sulkeutuukin.

Biisi on vähän kuin maalaus, jossa palaa tulenpunainen taivas. Päähenkilö astuu ulos ovesta ja koko maailma on auki niin kuin elämä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti