perjantai 10. elokuuta 2012

Kotisivut muusikolle 500€/kpl

Kuten suurin osa biisintekijöistä Suomessa, minäkin olen paiskinut musiikkiprojektien ohessa kaikenmoisia päivätöitä: Pääsääntöisesti ne ovat olleet markkinoinnin- ja mainonnansuunnitteluun liittyviä hommia. 

Olen jo vuosia ollut siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että aina kun päivätyöt loppuu, niin (ketutuksen jälkeen) on ollut mahdollisuus kiljaista ilosta! Voinhan olla onnellinen siitä, että taas on aikaa kirjoittaa lyriikoita ja sumplia studiosessioita. 

Mun luovuus on kuitenkin siinä mielessä kummallista, että se alkaa laiskistua kun kiireen tuntu katoaa! Sen vuoksi on taas ennen pitkää käärittävä hihat ja ryhdyttävä oikeisiin töihin ;-)

Nyt kun niitä oikeita töitä ei kuitenkaan ole, niin ammattitaitoni ja osaamiseni (myös markkinoinnin ja mainonnan puolella) on vapaasti kaikkien saatavilla.  

Tässä hiljattain rakentelin malliksi laulaja-lauluntekijä, Jari Uutelalle kotisivut. Ne on tehty kaveripohjalta, mutta jollekin muulle voisin tehdä tuon tasoiset kotisivut hintaan 500€+alv (laskutus Eezy Osk:n kautta). Ei kuukausimaksuja.

Jarin kanssa ollaan muutenkin vaihdettu paljon ajatuksia siitä, millaisella kombolla sitä voisi itsensä lyödä läpi, ilman ison yhtiön taustatukea: Yön pimeinä tunteina jauhettiin facebookin chatissa utopistisista visioista, joissa jaeltiin pitkäsoittoja ilmaiseksi ja luotiin (ensin itsellemme naureskellen) ihan mielenkiintoinen konsepti, josta voit lukea sivuilta lisää! ;-) 

Silkasta konsultoinnista en btw koskaan veloita mitään, joten mulle voi aika vapaasti lähetellä kyselyitä sähköpostilla - varsinkin, jos ollaan muutenkin yhteistyössä esim. biisien tekemisen merkeissä. 

Tässä nuo Jarin kotisivut:



PS:
Yhteystiedot löytyvät täältä >>>