Menkää muusikot oikeisiin töihin!

Musa-alalla aika moni tähteydestä haaveileva pohjaa toimintansa aivan järjettömään strategiaan.

Taiteilija vuodattaa kaiken sydänverensä upeiden biisien tekemiseen ja sitten lähettää ne sellaisenaan maailmalle oman onnensa nojaan. Mitään kehitystyötä ei tehdä, eikä varsinkaan mitään oikeaa markkinointia, koska se on jotenkin noloa. Ihan kuin oman somekuplan sisällä meuhkaamisesta olisi jotain hyötyä (selkääntaputuksia sillä kyllä saa).

Sitten kun radiosoittoa tai striimisuosiota ei tule, niin masennutaan tai katkeroidutaan kun kukaan ei löydä sen oman musiikin äärelle. Seuraavan julkaisun kanssa toimitaan taas ihan samalla tavalla. Mikään ei muutu.

Moni julkaisee siis vuosi vuoden perään biisejä toistensa jälkeen ja odottaa, että jostain tulisi omalla painollaan hitti. Ihan kuin ura alkaisi sitten vasta, jos onnistuu tekemään hitin! Kun ottaa huomioon kuinka paljon alalla on yrittäjiä, niin tuolla mallilla onnistuminen on yhtä todennäköistä kuin lottoamalla.

Kehottaisinkin kaikkia wannabee-artisteja menemään oikeisiin töihin, eli keikoille. Kun aikansa myy itselleen keikkoja ja oppii liikuttelemaan yleisöä livenä, alkaa hiljalleen tajuta miten sama temppu tehdään myös virtuaalimaailmassa. Samalla hahmottuu kysynnän ja tarjonnan laki, eli se millaisesta esityksestä ollaan valmiita maksamaan.

Keikat toimii myös erinomaisena koelaboratoriona biiseille. Yleisön reaktioiden perusteella kappaleita voi myös kehittää eteenpäin jo ennen kuin ne sementoidaan levytyksen muotoon. Näin myös mahdollisuudet sen hittiosuman aikaansaamiseksi paranee.

Hyvä olisi myös käsittää, että artistius ei ole työpaikka, vaan pikemminkin startup-yritys.

Harva kävelee levy-yhtiön ovesta sisään ja alkaa saamaan noin vain kuukausipalkkaa. Kyllä se tavallisempi polku on se, että ensin myydään itse itselleen keikkaa ja opitaan bisnes ja tekemään kunnollista matskua. Jossain myöhemmässä vaiheessa sitten ehkä tehdään sen levy-yhtiön kanssa kumppanuussopimus, jos sellainen koetaan tarpeelliseksi. 

Kumpa joku olisi kertonut tämän kaiken minulle, silloin kun olin vielä nuori! 

PS: 
Meillä SAKON STUDIOLLA tullaan panostamaan tänä vuonna erityisesti keikkamyyntiin. Tällä hetkellä etsimme rosteriin yhtä tai useampaa henkilöä, joka tekee ensisijaisesti pelkkää DJ-keikkaa. 

---

Kuka saakelin Sako?

Miten oman kappaleen saa soimaan radiossa?

Taas tehty hikipäässä töitä oman biisin eteen, hiottu ja nähty vaivaa, mutta soittolistajumalat eivät ole suotuisia. Miksi, voi miksi?

Ei se ole helppoa kellään. Suomen suurimpien radioiden soittolistoista vastaa tällä hetkellä vain kourallinen ihmisiä. Näillä musiikkipäälliköillä on siis paljon valtaa ja varsin vähän aikaa käytettävissä.  

Hierarkia on selvä: 

• Tutut nimet saavat yleensä aina mahdollisuuden lunastaa paikkansa soittolistoilla. 
• Tuntemattomat nimet sen sijaan joutuvat ensin raivaamaan tiensä parrasvaloihin. 

Tämän mukaan on elettävä, ellei ole käytössä jonkinlaista ohituskaistaa. Tällainen kaista voisi olla esimerkiksi major-levy-yhtiön luja usko artistiin. Majoreilla on mahdollisuus esitellä julkaisuja soittolistavastaaville suoraan ja tämä antaa mahdollisuuten tehdä nostoja, joihin muut eivät pysty. 

Mitä tämä sitten tarkoittaa? 

Tämä tarkoittaa sitä, että saadakseen biiseilleen soittoa, on ensin tultava joksikin. Kaupalliset radiot eivät ole tie kuuluisuuteen, vaan ne ovat sen päätepiste. 

Nimi pitää iskostaa yleisön mieliin jossakin muualla. 

Spotifysta esimerkiksi on hyvä aloittaa, mutta sielläkin virallisia listoja hallinnoivat samanlaiset musiikkipäälliköt kuin radioitakin. Onneksi listoja on kuitenkin paljon ja mukana on myös algoritmisia listoja, joilla biisit soivat robotin valitsemana. Tällöin kaikilla on aidosti mahdollisuus tulla kuulluksi.

Rakenna yhteisö, joka ❤️ sinua ja musiikkiasi

Oleellista on yhteisön rakentaminen. Kun artistilla on aidosti paljon seuraajia, se korreloi kyllä myös saadun soiton kanssa. Mitä jos kaikki julkaisusi striimaisivat Spotifyssa miljoonan riippumatta siitä, pääseekö biisisi soittolistoille lainkaan? 

Mitä tähän tarvitset? 

Vain miljoona aidosti tekemisistäsi kiinnostunutta fania. Aloita siis yhteisön rakentaminen viimeistään tänään, jos haluat soida radiossa vaikkapa viiden vuoden päästä. Järkyttääkö tuo viisi vuotta? Älä järkyty, vaikutuksen tekemiseen menee aikaa. Vasta kun artisti tai bändi alkaa muuttua ilmiöksi, se todella huomataan kaikilla mahdollisilla tasoilla. Soitto seuraa perässä.

Yhteisöä voi rakentaa vaikkapa YouTubessa, TikTokissa, Instagramista tai kaikissa näistä. Lisäksi LIVE-esiintymiset ovat älyttömän tärkeitä. Kanssakäyminen somen kautta jää usein hyvin pinnalliseksi, jos LIVE-toiminta puuttuu kokonaan. 

YouTubesta on noussut tässä 2010-2020 -luvuilla monia nimiä kuten vaikkapa Alexanteri Hakaniemi, Tuure Boellius ja Arttu Lindeman. Kaikki heistä tekivät alunperin aivan muuta kuin musiikkisisältöä YouTubeen. Siinä vaiheessa kun he alkoivat julkaisemaan musiikkia, heillä olikin jo erittäin aktiivinen ja sitoutunut fanikunta valmiina. 

YouTube-scenen ulkopuolelta katsoen vaikutti kuin nämä kaikki olisivat ilmestyneet pystymetsästä suomen suurimmille lavoille. Näin ei ollut, vaan yhteisöä oli rakennettu kaikkien kohdalla YouTubessa useita vuosia ja myös tämä ei-musiikillinen kontentti on ollut vähintäänkin koukuttavaa, ellei jopa hyvää.

Valloita perinteiset mediat 

Vaikka radiosoittoa ei tulisikaan, voit silti olla lehdistön lellikki. Jos sinulla on kiinnostava tarina artistiutesi tai musiikkisi takana, lehdistö voi hyvinkin kiinnostua siitä. 

Olethan kuitenkin ymmärtänyt, että medioita ei kiinnosta se onko joku nimetön artisti julkaissut uuden levyn, vaan he ovat kiinnostuneita ensisijaisesti tarinoista julkaisujen takana ja ympärillä? 

Kun Teflon Brothers aikanaan pestasi pokerihai Ilari Sahamiehen yhtyeeseensä, se sai lehdistössä mojovasti palstatilaa. Se oli hauska "uutinen", jonka siivellä yhtye ja julkaisukin sai näkyvyyttä. Toisinpäin homma ei toimi.  

Pestaa itsellesi tiedottaja, joka osaa kirjoittaa tarinasi niin hyvin, että jutut voi vaikka kopioida suoraan lehteen. Älä maksa siitä, että joku lähettää lyhyen julkaisutiedotteen, jossa on typistetysti pelkkä pääasia. Jutun kirjoittaminen tuntemattomasta artistista itse, on usein liian työlästä. 

Erikseen toimitettujen henkilökuvajuttujen aika on sitten myöhemmin. Sitten kun vastaantulijat tietävät nimesi jo valmiiksi.

Käytä rahaa musiikkisi markkinointiin 

Nyt painan nappia, joka saattaa ärsyttää. Oletko valmis? Jos käytät enemmän rahaa kappaleiden tuotantoon, kuin mitä investoit niiden markkinointiin saatat olla idiootti. Rahasi menevät suurimmaksi osaksi hukkaan ja tuotantoon investoimasi rahan tuottoaste on todennäköisesti todella huono. 

Tämä siis etenkin indie-artistilla. 

Indienä sinulla ei ole levy-yhtiötä, joka tekisi markkinointipanostuksia musiikkisi näkyvyyden eteneen, joten joudut tekemään sen itse. Jos et osaa, palkkaa hommaan joku joka osaa. 

Pidä huolta, että budjetoit markkinointiin yhtä paljon rahaa kuin itse tuotantoon. Tai budjetoi edes puolet siitä. Älä yritä uskotella itsellesi, että sauhuaminen somessa vastaisi 500 euron digimainoskampanjaa. Ei se vastaa, koska kaikki muutkin pitävät meteliä itsestään, mutta yllättävän harvan oma-hype näkyy muille kuin kavereille. Mainonta taas tavoittaa muitakin ja ain sillä on todellista arvoa, ellei yhteisösi ole valtavan suuri.

Mikä lasketaan markkinointiin? Tiedotus ja PR-voi olla osa markkinointisuunnitelmaasi, mutta esimerkiksi musiikki video YouTubessa ilman minkäänlaista mainosbudjettia, jolla sille ajetaan katsojia, ei ole vielä markkinointia, vaan toiveajattelua.

Mainonnan tehtävä ei ole vakuuttaa ketään. On ihan OK, että musiikkisi puhuu puolestaan. Sen tehtävä on varmistaa, että ihmisillä on ylipäätään mahdollisuus luoda musiikistasi mielipide. Tämä mahdollisuus jää käyttämättä, jos he eivät koskaan edes kuule kappalettasi. 

...ja radion ovet aukeavat melkein kuin itsestään

Kun kaikki edellämainitut asiat ovat kunnossa. Kun sinulla on miljoonia faneja ja yleisö jonottaa keikoillesi. Kun lehdet kirjoittelevat sinun ja yhtyeesi toikkaroinnista niitä näitä. Kun julkaisuihisi liittyvät digimainokset viuhuvat musiikkipäälliköidenkin naamalla, sinun tarvitsee enää toimittaa kappaleesi radiokanaville hyvissä ajoin kuultavaksi ja sen jälkeen olla hyvä haastateltava radio-ohjelmissa.  

Yleisimmät sudenkuopat matkalla

Suurimmat esteet radiosoiton ja artistin välissä on se, että työtä oman uran rakentamiseen ei joko tehdä tarpeeksi pitkäjänteisesti tai tosissaan. Joko siihen ei käytetä riittävästi aikaa, tai sitten siihen ei käytetä riittävästi rahaa. Sisältö on usein timanttia ja yhä useammin tuotantokin, mutta kaikkea ulkomusiikillista väheksytään ja siksi biisit eivät soi.

Usein ei myöskään hahmoteta, että kyse on kokonaisuudesta. Ei riitä, että näytetään hyvältä lavalla, jos promokuvat ovat sutta ja sekundaa ja IG-tilillä on vain kolme kuvaa ja päivitetty viimeksi vuosi sitten. 

Välillä näkee sellaistakin, että hyvin tehty ja tuotettu biisi on postattu liikkeelle niin alkeellisilla kansigrafiikoilla, ettei koko julkaisua voi mitenkään ottaa tosissaan. On surkea totuus, että pelkkä hyvä biisi ei vain riitä. Kaiken muunkin pitää toimia. 

Anteeksi.

---

Kuka saakelin Sako?

Don Draper

Miksi Mad Menin (fiktiivinen) luova johtaja, Don Draper on oikeastikin kiinnostava hahmo?

Don Draper. Jähmeä  ja hiljainen luovan työn ammattilainen. Ihminen, jonka henkilöbrändi on merkittävämpi kuin se yritysbrändi, jonka alla hän kulloinkin työskentelee.

Huh! Ja aikana, jolloin monet yritysbränditkin olivat vielä paljolti henkilöbrändejä.

Kuten:

• Sterling, Cooper, Draper, Pryce.  

Vain yksi nimi joukossa merkitsee, mutta miksi? Koska Don Draper on muutakin kuin pelkkä nimi henkilöbrändille. Don Draper on myös tuote. Hänen nimensä on lupaus ideoista, jotka tulevat laatikon ulkopuolelta, eivät sen sisältä.

Don Draper ei ole vain yksi mainostoimistonsa omistajista, vaan jotakin mitä kovan luokan mainostoimisto myy, jotakin sellaista mitä ilman se ei tule toimeen. Jotakin, mitä Pete Campbell ja Roger Sterling voivat kaupitella, mutta mihin he eivät itse ikinä pystyisi.

Tarinat liikuttavat vaikka väkisin

Tarinankerronta on markkinointialan uusi musta. Taiteessa ja viestinnässä sillä on ollut paikkansa aina. 

Tarinoita on käytetty vuosisatoja ihmisten viihdyttämiseen, mutta myös manipuloimiseen.

Kuulijoiden ja lukijoiden aivoissa tapahtuu kummallisia asioita kun asiasisältö on tarinamuodossa. Tarinallisuus tekee lähes mistä tahansa kertomuksen sisään upotetusta väitteestä uskottavamman ja helpommin muistettavan.

Kun lukee vaikkapa Magneettimedian, MV-lehden tai Nykysuomen artikkeleita, huomaa että ne on usein kirjoitettu tarinamuotoon. Osa artikkeleista on täyttä huuhaata, mutta jotkut uskovat niihin, koska tarinat on kirjoitettu tunteisiin vetoavasti ja päähenkilö tai uutistarinan uhri herättää samaistumisen tunteita tai vaihtoehtoisesti voimakasta myötätuntoa.

Välillä artikkelit ovat kopioita muista artikkeleista, mutta tarinaan on tehty hiuksen hienoja muutoksia. Esim. kun valtamedia kirjoittaa: "Ikätestit paljastavat: lähes 70% Suomessa testatuista 'alaikäisistä' turvapaikanhakijoista onkin aikuisia" saattaa MV-lehti kirjoittaa: "Ikätestit paljastavat: lähes 70% 'alaikäisistä' turvapaikanhakijoista onkin aikuisia", joka äkkiseltään näyttää melko samalta, mutta sisältää jo merkittävästi uutissisältöä vääristävän asiavirheen, koska vain ne maahanmuuttajat testataan, joiden epäillään valehdelleen ikänsä, eli käytännössä murto-osa ja heistäkin 30% saa ikätestistä puhtaat paperit.

Samankaltaisesta uskottavuusharhasta oli kyse myös Enkeli-Elisan tapauksessa, jossa koulukiusatusta ja itsemurhan tehneeksi väitetystä 15-vuotiaasta tytöstä kirjoitettiin kirja lapsen vanhempien haastattelujen pohjalta.

Tarinan tapahtumia esiteltiin tosina monissa tiedotusvälineissä, kunnes heinäkuussa 2012 Helsingin Sanomien Kuukausiliite kyseenalaisti tarinan todenperäisyyden ja poliisi aloitti tapauksen rikostutkinnan, jonka seurauksena tarinan kirjoittaja myönsi kuulustelussa, että Elisan vanhemmat eivät ole todellisia henkilöitä. Tätä ennen Elisan tarina sai kuitenkin aikaan valtavasti keskustelua sosiaalisissa medioissa ja tiedotusvälineissä ja sen tiimoilta perustettiin myös mm. koulukiusaamisen vastainen yhdistys.

Joanna Sinclairin väitöstutkimuksen mukaan ihan tavallinen tiedotekin menee paremmin läpi, jos se on kirjoitettu tarinamuotoon.

Kun 137-päinen joukko taloustoimittajia arvioi eri tiedotteiden uutisarvoa, sekä laadullisesti että antamalla tiedotteiden uutisarvolle arvosanan, tarinamuoto lisäsi uutisarvoa kaikissa tiedotteissa. Lisäksi toimittajat arvioivat antavansa tarinamuotoisille tiedotteille enemmän palstatilaa jos päätyvät kirjoittamaan aiheesta.

Henkilöbrändien puolella tarinat näyttelevät myös suurta roolia ja varsinkin musiikkialalla tarinallistamisella on luotu monia tähtiä. Esim. tositelevision musiikkiohjelmissa Susan Boyle ja Markku Laamanen olivat toki hyviä laulajia, mutta ennen kaikkea he ylittivät uutiskynnyksen tarinansa vuoksi.

Kummassakin tapauksessa yhteinen nimittäjä oli näennäisesti täysin musiikkialan ulkopuolelta tulleen henkilön ilmiömäinen salattu lahjakkuus. Todellisuudessa Markku Laamanen oli entinen ammattimuusikko ja Susan Boyle oli aloittanut laulamisen 12-vuotiaana, esiintynyt kirkkokuorossa ja pärjännyt muutamissa karaokekilpailuissa.

Joissakin tapauksissa tarinaa on tehty jopa ihan tekemällä tikusta asiaa, tai sellainen olo ainakin itselle tuli vuoden 2008 tienoilla kun lahjakasta laulaja-lauluntekijä Chisua vasta tuotiin koko kansan tietoisuuteen ja monet lehdet kirjoittelivat siitä kuinka Christel Sundberg on tehnyt särkänniemen kummitusjunan musiikit 16-vuotiaana ja hylkäsi "huipputuottajakoulun" englannissa.

Yleisesti ottaen tarinallistaminen kannattaa aina ja puolivillainenkin tarina on parempi kuin ei tarinaa ollenkaan ja jos tarina on hyvä, se leviää kulovalkean tavoin riippumatta siitä onko siinä totuuden hiventäkään.

Usein vaikuttavimmissa tarinoissa lienee kuitenkin totta edes toinen puoli ja mukana on PR-alan ammattilaisia masinoimassa huhumyllyä. Parhaimmillaan pienikin juttu voi kastaa itseään suuremmaksi episodiksi samaan tapaan kuin Alice Cooperin kana!

Mistä on kyse kun itsensä markkinoiminen hävettää?

Kun taiteilija haluaa elää tekemisellään, on väistämättä ruvettava pohtimaan toiminnan taloudellista kannattavuutta. Moni kuitenkin karsastaa itsensä markkinoimista. 

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö esimerkiksi laulaja-lauluntekijä haluaisi elää tekemällään musiikilla, vaan taustalla on muut syyt. Yksi niistä on se, että osa taiteilijoista eivät oikein tunne oloaan kotoisaksi myyntimiehen roolissa ja itsensä markkinoiminen hävettää.

Ilman myyntiä ei kuitenkaan raha liiku.

Tällaisessa tilanteessa taiteilijalla on muutamia vaihtoehtoja: Joko hän voi jäädä harrastelijaksi, tai sitten hän voi palkata avukseen managerin. Kolmas vaihtoehto on pyrkiä häpeästä eroon, joko rohkaistumalla tai parantamalla tuotetta jos siinä on vikaa.

Harvoin taiteilija on toivoton tapaus markkinointimiehenäkään, varsinkaan jos puhutaan esiintyjistä, jotka ovat tottuneet olemaan valokeilassa. Väitän, että valtaosa niistä esiintyjistä, jotka lehtiemme palstoja koristavat, ovat taistelleet tiensä parrasvaloihin. 

Julkisuus ei toki ole itseisarvo (ellei kyse ole huomiohakuisesta persoonallisuudesta), vaan enemmänkin työkalu, jota tarvitaan uskottavuuden rakentamiseen. Varsinkin nuorisokohderyhmien keskuudessa fanittaminen tapahtuu sopulimaisissa laumoissa ja median lellikeistä tulee helposti yleisön suosikkeja ja päinvastoin. 

Tuotteen pitää kuitenkin olla kunnossa, jotta se kelpaisi millekään yleisölle. Jos omat biisit eivät ole tarpeeksi hyviä, on parempi soittaa covereita tai kerätä kunnon tiimi tekemään parempia originaaleja. Jos teksit ovat huonoja, on aika ottaa avuksi ammattisanoittaja. Jos vika on sävellyksissä kannattaa hankkia parempia. Olipa paketissa sitten mikä hyvänsä asia rempallaan, on aivan varmaa, että jos esiintyjällä/yhtyeellä on motivaatiota ja lahjoja, niin joku osaava ottaisi tontin mielellään hoitaakseen jos siihen annettaisi mahdollisuus. 

Se että taiteilija siirtyy joissain asioissa toteuttavalta tasolta strategiselle tasolle ja tekijästä tilaajaksi, ei suinkaan tarkoita että samalla luovutaan taiteellisesta kunnianhimosta tai omasta äänestä. Tilanne on pikemminkin päinvastainen. He joille minä olen kirjoittanut tekstejä, ovat sanoneet kyselijöille, että "Samuli pukee mun ajatukset sanoiksi paremmin kuin mä ite". Jos näin ei olisi, ei hommassa olisi paljoakaan järkeä. Tilaustöissä kyse on siis edelleen pitkälti heidän ajatuksistaan ja ambitioistaan. Hyviä, valmiiksi suuhun sopivia pöytälaatikkobiisejä löytyy harvoin. Sama koskee valokuvia, grafiikoita ja kaikkea muutakin. Custom on uusi musta ja kokonaisuus ratkaisee.

Jos jokainen tiimin jäsen keskittyy tekemään sitä mitä parhaiten osaa, sen sijaan että koittaa väkisin hoitaa myös osa-alueita, joissa on keskinkertainen tai jopa huono, päästään varmimmin lopputulokseen jonka markkinoiminen ei hävetä. Kun taiteilija ja koko tiimi tietää että lopputuote on timanttia, sitä haluaa luukuttaa ja tuoda esiin joka paikassa! Biisien pitää olla niin kovia, että niiden takana voi seistä vaikka mikä olisi. Lopputulos on tärkein, ei se mitkä ovat tekijänoikeusprosentit (100% nollasta on kuitenkin tosi vähän)!

Kun vielä silloinkin, kun kappaleista saa rehellisen paskaa palautetta, tuntuu siltä että vastapuoli on ihan selvästi väärässä eikä vain tajua hyvän päälle, ollaan siinä tilanteessa, jossa tuote alkaa olla kunnossa!

Saadakseen itselleen yleisöä on taiteilijan ja hänen tukijoukkojensta kuitenkin tehtävä lujasti töitä. Homma alkaa ruohonjuuritason keikkamyynnistä ja ensimmäisten kuulijoiden sitouttamisesta livenä tai internetissä. Monella homma kusee jo tässä vaiheessa, koska jos fania ei tänä päivänä arvosteta, vaihtaa yleisö helposti suosikkinsa johonkuhun interaktiivisempaan, joka on vuorovaikutuksessa seuraajiensa kanssa kokoajan. Jos itseltä ei interaktiivisuus onnistu, niin suosittelen etsimään yhteisömanagerin tai opettelemaan, mieluiten molempia.

Moni taiteilija haluaa ajatella, että musiikki puhukoon puolestaan, mutta ei sisäistä sitä tosiasiaa, että puhe on turhaa ilman yleisöä. Itseään on siis pakko markkinoida.

Toisaalta sellaistakin perseilyä näkyy, että kun ensimmäinen keikka on saatu, niin se kämmätään epäammattimaisella toiminnalla. Ei treenata, juodaan talon piikkiin niin paljon kaljaa kuin pystytään, soitetaan huonosti ja mennään keikalle puutteellisella kalustolla niin, että jos vahingossa soittaisikin hyvin niin se kuulostaa huonolta koska laitteet ovat riittämättömät.

Tällainenkin toiminta on yhdenlainen suojamekanismi. On helpompi ottaa vastaan negatiivinen palaute vasemmalla kädellä hoidetusta hommasta kuin tosissaan tehdystä yrityksestä.

Oikeasti bändin tai artistin pitäisi suhtautua jokaiseen keikkaan kuin se olisi Voice Of Finlandin esikasinta, missä jokainen yleisön edustaja pitäisi saada kääntymään. Jokaista keikkaa pitäisi myös markkinoida itse, eikä jättää sitä yksinomaan järjestäjän huoleksi, sillä varmimmin uuden keikan saa, jos tupa on täynnä.

Pitää ymmärtää, että keikkapaikan omistaja ei tee hyväntekeväisyyttä, vaan esiintyjän tehtävä on kerryttää joko lipputuloja tai kasvattaa alkoholimyyntiä. Yleensä mieluiten molempia. 

Hyvä tuote on hintansa väärtti, eikä sen markkinoiminen hävetä. Jos taas tuntuu, että homma on kesken ja kokonaisuudessa jokin rempallaan, ei oikein tekisi mieli huudella asiasta kenellekään. Itseään kun kauppaa esiintymään, pitäisi olla enemmän annettavaa kuin mitä keikasta saa.

Siitä on kyse kun itsensä markkinoiminen hävettää.

Vika on joko tuotteessa tai itsetunnossa. 

Jälleenmyyjät pilaavat Googlen maineen ja sisältömarkkinointi pelastaa sen

Eräässä vanhassa työpaikassani sain kerran ihmetellä kovasti kun toimitusjohtamme kertoi "Googlelta" saamastaan puhelusta.  

Joku oli kuulemma soittanut "Googlen palveluista" ja sanonut, että maksamalla heille selvää rahaa, olisi mahdollista saada yrityksensä Googlen hakutuloksissa ensimmäiseksi.

Tietenkään ikääntynyt johtajamme ei ymmärtänyt, että oikeasti kyseessä oli Google Ad Words -jälleenmyyjä, joka ei todellisuudessa työskennellyt Googlelle, vaan aivan toisen nimiselle yritykselle. Toimarillemme ei myöskään valjennnut, että kyseessä oli Googlen mainospaikat eivätkä suinkaan ne "oikeat" hakutulokset.

Käytännössähän Ad Words on ihan hyvä tuote, mutta ei sillä ole Googlen orgaanisten hakutulosten kanssa mitään tekemistä.

Myöhemmin tuosta samaisesta firmasta yhytettiin myös minut. "Hei, olen Xxxxxx Xxxxxxxxx ja soitan teille Googlen karttapalveluista...". Väite kuulosti sen verran hurjalta, että oli ihan pakko kuunnella myyntipuhe loppuun. Myyjä tarjosi yrityksen lisäämistä Googlen karttapalveluun 390e:n hinnalla (päälle toki ALV).

Myyjä hämmentyi kun kysyin mistä hän oikeastaan aikoo veloittaa kun informaation lisääminen Googlen karttapalveluun on täysin ilmaista. Kyselin myös firman nimeä, jolloin hän ensin änkytti jotain Googlesta, mutta päätyi lopulta kakaisemaan yrityksensä nimen.

Nokkelampihan tuosta sanamuodostakin jo tajuaa, että myyjän käyttämä aloituslause on huolella mietitty: Kun sanotaan, että soitetaan "Googlen palveluista" tai "Googlen karttapalveluista", annetaan kyllä ymmärtää että ollaan Googlella töissä, mutta sanamuodon voisi teoriassa ymmärtää niinkin, että "Googlen palvelut" ovat vain sen puhelinsoiton aiheena.

Kaunis tämä suomenkielemme on, mutta ei aina niin kovin yksiselitteinen :-/

Käytännössä tämä esimerkkiyritys veloittaa tuon 390e +alv siitä, että uppaavat informaation asiakkaan puolesta ilmaiseen Google mapsiin.

Olen töideni puitteissa lisännyt Googlen karttapalveluun useammankin yrityksen. Hommaan menee keskimäärin ehkä puoli tuntia.

Sinällään on ihan ok veloittaa työstä joka tehdään asiakkaan puolesta, mutta tällainen toiminta, jossa annetaan ymmärtää, että tietojen lisääminen "Googlen palveluihin" itsessään maksaisi jotain ja että soitto tulee Googlelta, on eettisesti jo hyvin arveluttavaa.

Henkilökohtaisesti olen vähän hämmentynyt siitä, että Google ei näkyvästi puutu tämän kaltaisiin tapauksiin, vaikka Googlen koko yrityskuva rakentuu nimenomaan sen ajatuksen ympärille, että kaikki peruspalvelut ovat käyttäjille ja sisällöntuottajille ilmaisia.

Jos Googlen karttapalvelusta jää uupumaan yrityksiä sen takia, että jotkut epäeettisesti toimivat tahot saavat yrittäjät luulemaan, että karttapalvelussa näkyminen on maksullista, saa kuluttaja toistuvasti pettyä karttapalveluun esim. etsiessään lähintä kahvilaa, apteekkia, keilahallia tms. (Luonnollisesti kaikkien liikkeiden kuuluisi sieltä löytyä kun kerran tietojen lisääminen sinne on ilmaista.)

On myös aidosti tehokasta markkinointia näkyä karttapalvelun kautta esim. Android-puhelimien navigaattoreissa!

Googlen tavoitteena on tarjota käyttäjilleen kulloinkin juuri sitä tietoa, mitä he ovat etsimässä. Hakutulosten ykköseksi ei siis pääse rahalla, vaan siten, että tarjoaa lukijoilleen/asiakkailleen aidosti tarpeellista ja ajankohtaista sisältöä oikea-aikaisesti, oikeassa paikassa.

Joskus se tarkoittaa firman tietoja karttapalvelussa, joskus blogipostausta, joka ravistelee ja avartaa mieltä.

PS:
Jos tarvitset apua sisältömarkkinoinnin suunnittelussa tai liiketoimintasi pukemisessa kirjalliseen tai visuaaliseen muotoon, katso miten voin auttaa sinua >>>

Kotivideo on paras keikkamyynnin työkalu

Joulupukki toi minulle viime jouluna videokameran. Sillä on kätevä kuvailla treenivetoja ja keikkoja jälkikäteen analysoitavaksi ja ihmeteltäväksi :)

Muutenkin on hyvä olla olemassa muutakin materiaalia esiintyjistä kuin pelkkää ääntä: Soundcloud-demot ja mp3-tiedostot harvoin antavat esiintyjistä kovin totuudenmukaista kuvaa.

Siinä missä yhteen mp3-tiedostoon pakatut ääniraidat on voitu äänittää ties kuinka monessa osassa, niin vapisevin käsin kuvattu videokameratallenne on aika armoton ja juuri siksi myös kaikkein paras työkalu esim. keikkamyynnin tueksi.

Ajattelen että on huomattavasti mukavampaa kaikille jos ravintoloitsijan tai keikkajärjestäjän ei tarvitse ostaa sikaa säkissä, saati pettyä kokoonpanoon, joka kuulostaa hyvältä demolla mutta on LIVE-tilanteessa jotain ihan muuta.

Virallinen musiikkivideokin on lähes poikkeuksetta liian hiottu todellisuuteen verrattuna, mutta brutaali keikka- tai treenivideotallenne vakuuttaa varmasti, jos esiintyjä vain osaa hommansa.

Jos itse olisin tilaamassa bändiä keikalle, en olisi kiinnostunut heidän uusimmasta singlestään tai pitkäsoitostaan (joita monet lykkivät keikkajärjestäjien kätösiin). Sen sijaan voisin hyvinkin tilata esiintyjän vaikkapa oheisessa soittimessa olevan materiaalin perusteella.

Näillä mun kokeiluvideoilla esiintyy ystäväni Jari Uutela, Turussa, Papa Joe -jokilaivalla. (Ääntä tai kuvaa ei ole käsitelty millään tavalla.)

Spekulointia siitä kuinka laulaja-lauluntekijä Anssi Kelasta tuli netti-ilmiö

Anssi Kela on yksi niistä ensimmäisistä suomalaisista artisteista, jotka ovat onnistuneet SOME-markkinoinnissa oikein kunnolla.

Taustalla on kuitenkin monen vuoden työ:
Jo joskus Nummelan aikaan oli hänellä muistaakseni jo kotisivuillaan blogi (mikä oli tuolloin vielä erittäin harvinaista), minkä lisäksi hän vastaili poikkeuksellisen ahkerasti ihmisten lähettelemään fanipostiin ja viesteihin - vieläpä henkilökohtaisesti.

Muistan lukeneeni hänen blogistaan tuolloin, että tämä oli periaatekysymys. Hän ei kuitenkaan ajatellut sitä markkinointina, vaan koki että se on hänen velvollisuutensa.

Näin ulkoa päin katsoen, näyttäisi että tuo työ on tässä vuosien varrella kantanut hedelmää ihan tosissaan, sillä jopa silloin kun levyt eivät oikein ole myyneet, eikä keikoilla ole ollut väkeä, niin sosiaalisessa mediassa vankkumaton kannattajareservi on kuitenkin säilynyt koko tämän ajan ja jopa kasvanut.

Nyt aivan lähivuosina teknologia on tässä suhteessa kehittynyt huomattavasti ja sen kehityksen seurauksena ovat kasvaneet sekä SOME-palveluiden käyttäjämäärät, että itse palveluiden teho.

Irtauduttuaan vanhasta levy-yhtiöstään 2010-2011 Anssi Kelasta tulikin sosiaalisten verkostojensa tukemana varsinainen netti-ilmiö. Anssin omilla kotisivuilla asiaa kuvataan näin:

"Hänen ja Tommy Lindgrenin viiksienkasvatuskilpailu eturauhassyöpäkampanja Movemberin hyväksi herätti huomiota tv:n uutislähetyksiä myöten. Kelan YouTubessa julkaisema humoristinen Sykkivä eturauhanen -kappale levisi Facebookissa kuin ebola-virus. Hän oli myös näkyvässä roolissa Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjassa. Kelan kampanjaa varten kirjoittamia blogipostauksia jaettiin sosiaalisessa mediassa kymmeniä tuhansia kertoja ja hän oli mukana järjestämässä tukikonsertteja, jotka huipentuivat loppuunmyytyyn Helsingin Jäähalliin helmikuussa 2012."

Itse uskon että tämä kaikki oli mahdollista osaltaan juuri siksi, että verkostot olivat jo olemassa. Niin faneista kuin satunnaisemmistakin tykkääjistä ja blogin lukijoista oli pidetty hyvää huolta jo alusta alkaen.

Ennen ko. kampanjoitakin samankaltaisia lumipalloefektejä oli tapahtunut pienemmässä mittakaavassa ja nyt myöhemminkin näitä pikkulumipalloja on ollut tuon tuosta.

Kun Levoton tyttö julkaistiin LiveNationin kautta, se ampaisi suoraan listojen kärkeen ja tuhansien SOME-hipstereiden sydämeen. He ovat jakaneet YouTubevideota, linkkejä Spotifyyn ja muihin streamingpalveluihin, sekä ostaneet kappaletta ja koko Anssi Kela -albumia nettilataamoista tolkuttomia määriä.

Siinä sivussa on myyty myös ihan oikeaa, vanhanaikasita fyysistä äänitettäkin, arvostelijat ovat olleet pähkinöinä ja tämän kaiken seurauksena Anssi Kelan SOME-verkosto alkaa olla jo niin timanttia, että hämmästyn, jos hän vielä joskus joutuu esiintymään tyhjille katsomoille.

Sen sijaan, että hänen uransa olisi kokonaan ulkopuolisten markkinamiesten käsissä, hänellä on myös mahdollisuus vuorovaikuttaa suoraan yleisönsä kanssa.

Tilanne on hieman saman kaltainen kuin vaikka palveluyrityksellä, jolla on käsittämättömän laadukas asiakasrekisteri: Se on sen yrityksen arvokkain omaisuus. Ainoa asia, joka lopulta takaa jatkuvuuden vaikka mitä tapahtuisi.

Sosiaalinen media, fanit ja Levoton tyttö nostivat Anssi Kelan hetkessä undegroundista takaisin mainstreamiin. Jos hän vielä painuu maan alle, on hänellä sielläkin suurempi yleisö kuin monella maanpäällisellä lehdistön lellikillä.

PS: Tämä juttu on julkaistu myös Anssi Kelan yhteisössä >>>
Osallistukaahan keskusteluun myös siellä ;-)

Facebook biisintekijöiden ja esiintyjien markkinoinnissa, verkostoitumisessa ja tiedonhankinnassa?

Facebook sitä ja Facebook tätä. Facebookista on hiljalleen tullut käsittämättömän tärkeä osa jokapäiväistä elämää, mutta voisiko siellä roikkumisesta olla jotain hyötyäkin? 

Jotkut esiintyvät taiteilijat, poliitikot ja yrittäjät ovat valjastaneet henkilökohtaiset Facebook-profiilinsa silkkaan markkinointikäyttöön.

Itseäni tällainen kuitenkin ärsyttää. Olen mieluummin henkilökohtaisen profiilini kautta yhteydessä vain lähipiiriini ja ihmisiin, jotka oikeastikin tunnen myös oikeassa elämässä.

Tämä on käsittääkseni myös Facebookin mielestä se oikea tapa.

Koska tuntemattomilta ihmisiltä kuitenkin tulee kaveripyyntöjä allekirjoittaneelle verrattain usein (ja niiden takana on pääsääntöisesti tekemiseni musiikin parissa) olen kuitenkin sallinut ihmisten tilata julkiset päivitykseni ja perustanut musiikkiasioista jauhamiseen erillisen Facebook-sivun.

Tämä on ollut mielestäni hyvä ratkaisu, sillä näin yksityiselämä pysyy paremmin erillään, enkä tule rasittaakseni "musiikkihömpötyksilläni" sellaisia läheisiä, joita ne eivät ollenkaan kiinnosta :D

Facebook-sivuissa on muitakin etuja suhteessa henkilökohtaisiin profiileihin: Sivuilla voi esim. kohdentaa päivitykset koskemaan pelkästään tiettyä maata, sukupuolta, ikäryhmää tai kaupunkia ja lisäksi vielä ajastaa julkaisuja tulevaisuuteen.

Jos siis on pakko soveltaa Facebokia markkinointikäyttöön, niin Facebook-sivut ovat siihen oikeampi työkalu. Henkilökohtaisissa profiileissaan spämmäämistä harjoittavat ystävät joutuvat ainakin itselläni varsin nopeasti rajoitetulle listalle ja tai putoavat muuten vaan pois syötevirrasta.

Mutta entäs verkostoituminen ja tiedonhankinta?
Oikea tapa verkostoitua Facebookissa ei ole kaveripyyntöjen lähettely random-kiinnostuksen kohteille ja julkkiksille. Jos he haluavat, että tuntemattomat voivat seurata heidän tekemisiään, heillä on todennäköisesti Facebook-sivu, tai sitten he ovat mahdollistaneet julkisten syötteidensä tilaamisen.

Jos mielessä on ihan konkreettinen yhteistyö, niin on toki ihan ok lähettää viestiä tai vaikkapa tökätä henkilöä.

Varsinaista tiedonhankintaa- verkostoitumista varten Facebookista kuitenkin löytyy "listat" ja "ryhmät". Kumpiakin on olemassa sekä julkisia, että piilotettuja ja jokainen käyttäjä voi perustaa omansa.

Jos kuulostaa vieraalta, niin tutustu vaikkapa näihin minun luomiini julkisiin listoihin, niin näet kuinka ne toimivat:

• Lauluntekijät ja lyyrikot (suomenkieliset) 
• Artistit ja yhtyeet (suomenkieliset) 

Ja tässä pari ryhmää, joissa kollegoiden on lupa jauhaa vapaasti niistä asioista, jotka muuta maailmaa ei kiinnosta ;-)

• Lauluntekijät 
• Laulajat 

Näiden kaltaisia ryhmiä ja listoja löytyy melkein joka alalta ja ne ovat erinomaisia paikkoja verkostoitumiseen ja ammatillisen tiedon päivittämiseen.

PS:
Myös hömppälistoja ja -ryhmiä on Facebook pullollaan. Ryhmistä mainittakoon ainakin Nokoset ja Puujalkavitsiyhdistys :D 

Kotisivut muusikolle 500€/kpl

Kuten suurin osa biisintekijöistä Suomessa, minäkin olen paiskinut musiikkiprojektien ohessa kaikenmoisia päivätöitä: Pääsääntöisesti ne ovat olleet markkinoinnin- ja mainonnansuunnitteluun liittyviä hommia. 

Olen jo vuosia ollut siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että aina kun päivätyöt loppuu, niin (ketutuksen jälkeen) on ollut mahdollisuus kiljaista ilosta! Voinhan olla onnellinen siitä, että taas on aikaa kirjoittaa lyriikoita ja sumplia studiosessioita. 

Mun luovuus on kuitenkin siinä mielessä kummallista, että se alkaa laiskistua kun kiireen tuntu katoaa! Sen vuoksi on taas ennen pitkää käärittävä hihat ja ryhdyttävä oikeisiin töihin ;-)

Nyt kun niitä oikeita töitä ei kuitenkaan ole, niin ammattitaitoni ja osaamiseni (myös markkinoinnin ja mainonnan puolella) on vapaasti kaikkien saatavilla.  

Tässä hiljattain rakentelin malliksi laulaja-lauluntekijä, Jari Uutelalle kotisivut. Ne on tehty kaveripohjalta, mutta jollekin muulle voisin tehdä tuon tasoiset kotisivut hintaan 500€+alv (laskutus Eezy Osk:n kautta). Ei kuukausimaksuja.

Jarin kanssa ollaan muutenkin vaihdettu paljon ajatuksia siitä, millaisella kombolla sitä voisi itsensä lyödä läpi, ilman ison yhtiön taustatukea: Yön pimeinä tunteina jauhettiin facebookin chatissa utopistisista visioista, joissa jaeltiin pitkäsoittoja ilmaiseksi ja luotiin (ensin itsellemme naureskellen) ihan mielenkiintoinen konsepti, josta voit lukea sivuilta lisää! ;-) 

Silkasta konsultoinnista en btw koskaan veloita mitään, joten mulle voi aika vapaasti lähetellä kyselyitä sähköpostilla - varsinkin, jos ollaan muutenkin yhteistyössä esim. biisien tekemisen merkeissä. 

Tässä nuo Jarin kotisivut:

http://jariuutela.com/

PS:
Yhteystiedot löytyvät täältä >>>

Jari Aaltosen (astetta raflaavampi) saatekirje

Half & Half -yhtyeen tiukkaakin tiukempi basisti Jari Aaltonen julkaisi huhtikuun lopulla soolosinkkunsa: Älä yritä muuttaa minua.

Yllättäen kävikin niin, että promolätyille oli jos jonkinlaista kysyntää. Niitä tuupattiin (ehkä vähän turhankin anteliaasti) sinne tänne, sillä seurauksella että niitä jäi radioille postitettavaksi enää kourallinen.

Mikä neuvoksi, kun varsinainen tarkoitus oli kumminkin saada biisille radiosoittoa?

- Istuimme hetkeksi alas ja pohdimme eri vaihtoehtoja: Lisälevyjen painattaminen tuntui liian työläältä ja kuoretkin osoitteineen olivat jo pöydällä odottamassa. Hinku päästää tuotos maailmalle oli kova, eikä projektin venyminen ollut mikään vaihtoehto.

Jossain vaiheessa päähämme pälkähti pöhkö idea rahan* lähettämisestä radiokanaville. Mitäpä jos yksinkertaisesti lahjoittaisimme kanaville sen verran rahaa, että niillä on varaa käydä lataamassa biisimme musiikkikaupasta?

Lopputuloksena syntyi oheinen, astetta raflaavampi, saate: Jari Aaltosen saate (PDF)
 
*Lähetimme kuhunkin kohteeseen yhden euron.

Epäkaupallinen lähestymistapa myy paremmin?

Törmäsin nettisurffailuni lomassa Santeri Salosen blogikirjoitukseen, siitä kuinka (varsinkin internetissä) epäkaupallinen lähestymistapa (kaupallisellakin sisällöllä) tuottaa usein huomattavasti parempia myyntituloksia kuin perinteinen markkinointipuhe.

Salosen mukaan aivot käyvät ylikierroksilla suodattaessaan yrittäjän itsekehua ja käyttökokemuksesta tulee kokonaisuudessaan huono.

Lisäksi Googlekin pitää sisältöä höttönä kun kehusanat ovat niin yleisiä, minkä seurauksena taas hakukonesijoitukset jäävät alhaisiksi. Sivujen konversio-astekin on kuulemma parempi jos tekstisisältö pysyy objektiivisena.

Onko nyt siis niin, että innovaatiofirmojen ja mainostoimistojen pitäisi ottaa mallia suomalaisten taiteilijoiden nöyrästä ja maanläheisestä tavasta tuoda itseään esiin?

Mikään kaupallinenhan ei voi olla hyvää. Eihän?

Seth Godin kertoo miten kirjailija saa teoksensa kaupaksi

Seth Godin on pitkän linjan markkinointiguru, jonka opetuksia (ja opuksia) on ylistetty sekä täällä että ulkomailla.

Tässä videossa hän kertoo, miksi hänen teoksiaan on myyty niin tolkuttomia määriä. Vastaus ei niinkään ole sisällössä (vaikka sekin on hyvää) vaan siinä miten markkinointigurun matskua on markkinoitu ;)

Suurta osaa noista konsteista olisi mahdollista hyödyntää myös omakustanteiden markkinoinnissa, mikä näinä aikoina taitaa monille kirjoittajille olla hyvinkin varteenotettava vaihtoehto.