Eikö levy-yhtiöitä kiinnosta? Ehkä se onkin hyvä asia!

 

Näin musa-alalla operoivana näen jatkuvasti tapauksia, jotka ei levy-yhtiöille kelpaa, mutta joita yleisö rakastaa. Usein omakustanteen tuotto on ihan rahallisestikin taiteilijan näkökulmasta parempi kuin silloin jos saa julkaisunsa jonkun levylafkan b-listan kautta ulos.

Portinvartijat ovat menneen maailman hapatuksia

Aiemmilta vuosilta tuttu, perinteinen ajatusmallihan on, että jos teos ei kelpaa isolle levy-yhtiölle, se kannattaakin jättää julkaisematta. Kirjallisuuspuolella tämä kela on voimissaan edelleen, mutta musa-alalla tällainen ajattelu on jo todella vanhanaikainen. Se kuuluu aikaan, jolloin muutama portinvartija päätti, kenen ääni pääsi kuuluviin.  

Tietyssä mielessä portinvartija-malli elää ja voi hyvin edelleenkin, mutta lähinnä vanhoissa medioissa, joissa se on jopa vahvistunut. Vielä 80-luvulla toimittajat saivat itse päättää mitä soittivat radio-ohjelmissaan ja homma oli lepsua, mutta nykyisin musiikki on päätty sotiaallisen tarkasti ennalta ja ristiinomistusten myötä yksi tiimi tai musiikkipäällikkö voi vastata jopa useammasta kanavabrändistä. 

Samaan aikaan uusmediakenttä on äärimmäisen monipuolinen. Suoraan yhteyteen yleisön kanssa voi päästä vaikka TikTokin, YouTuben tai miksei vaikka SnapChatin kautta. Jatkuvasti tulee uusia alustoja, joista ensimmäiset isoa näkyvyyttä saavat artistit voivat tehdä hyvinkin nopeita nousuja kansallisesti ja jopa kansainvälisesti.  

Tämän hetken tuoreimmat ja kirkkaimmat tähdet ovatkin pääosin suurille ikäluokille tuntemattomia ja nousseet heidän näkökulmastaan aivan tyhjästä. 

Keskisormi pystyyn ja taloudellinen järki käteen?

Koska nousut ovat nopeita, ei takana useinkaan ole ollut alusta asti mitään suurta levy-yhtiötä tai vastaavaa tahoa. Ne ovat tulleet kuvioon vasta siinä vaiheessa kun ovat huomanneet, että nyt tapahtuu jotain, missä he eivät ole mukana. 

Siinä vaiheessa kun DIY-artistin ensimmäinen biisi alkaa lähennellä kultalevyrajaa, joku isoista levy-yhtiöistä on todennäköisesti jo tullut tarjoamaan rahaa masteroikeuksista. Tässä yhteydessä avautuu usein ovet vähän samaan tapaan kuin Pyhimyksen biisissä: v!@%#mikko, johonkin sellaiseen mikä voi tuntua voitolta, mutta josta astuminen voi yhtä hyvin olla artistin uran näkökulmasta suurin mahdollinen virhe. 

Joillekin indie-artisteille onkin selvää, että tässä vaiheessa yhteistyölle näytetään mieluummin keskisormea tai ovea, sillä koetaan ettei tukea uralle enää tarvita. Tämä ei ole vain ylpeyttä, vaan usein myös taloudellisesti järkevin siirto. Miksi luovuttaa merkittävä siivu tulevaisuuden tuotoista toimijalle, joka ei uskonut sinuun silloin, kun eniten tarvitsit tukea?

Toisaalta, joskus levy-yhtiön diili voi olla ihan hyväkin, mutta suuretkaan resurssit eivät takaa, että niitä käytettäisiin täysimittaisesti jokaisen artistin hyväksi ja joskus kyse voi olla vain siitäkin, että he haluavat haltuunsa vain sen yhden hitin masteroikeudet, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että sen lisäksi pitää roikottaa ylimääräistä jengiä vähän aikaa listoilla.

Tärkeintä on, että kun edistää artistiuraansa tai valitsee kumppaneita edistämään sitä, kyse on todella kumppanuudesta, eikä jostakin muusta. Brändin ei saa antaista sokaista itseään. Isotkin toimijat voivat tarjota huonoja sopimuksia ja yllättävän usein myös tekevät niin.

Vaikka olisi millainen firma, niin B-listalla markkinointipanokset ovat pienet ja artisti jää helposti isompien nimien jalkoihin. Itsenäisenä toimijana taas jokainen ansaittu euro tulee omaan taskuun, ja menestyksen katto on vain taivaissa. Toki investoinnitkin pitää sitten kaivaa omasta ahterista.

Itsenäisyys vaatii uudenlaisia kumppaneita

Tämä uusi maailma, jossa artistilla on valta, vaatii myös uudenlaista tukiverskostoa. Itsenäinen artisti ei tarvitse portinvartijaa, vaan strategisen kumppanin, joka ymmärtää sekä luovan prosessin että liiketoiminnan lainalaisuudet. Kumppanin, joka auttaa rakentamaan uraa artistin omilla ehdoilla, eikä muiden sanelemana.

Tämä on juuri se rooli, johon itse olen koittanut asemoitua. Haluan auttaa artisteja rakentamaan oman, kestävän polkunsa menestykseen. Aika usein iso osa yhteistyötä on luovien sisältöjen tekemisen ja sparrailun ohella myös toimintaympäristöön liittyvän ymmärryksen kartuttamista. Lisäksi markkinointipuoli on ihan käsittämättömän usein täysin alibudjetoitu osa-alue. 

PS:
Millään muulla alalla ei kenellekään tulisi mieleenkään teettää ensin 2000 euron arvoista tuotetta ja sitten katsoa, saisiko sitä myytyä tuurilla. Vain viestintä ja markkinointi varmistavat, että yleisö saa edes mahdollisuuden muodostaa mielipiteensä.

---

Kuka saakelin Sako?

Co-Writing, suljetut tiimit ja miten linnakkeeseen murtaudutaan

Olin viime viikonloppuna mukana järjestämässä Co-Writing ja verkostoitumistapahtumaa Logomolla.

Tapahtumassa co-writattiin uusia biisejä, kuunneltiin Veepee Lehdon ja Kaiku Songsilta R Λ F Λ E L Elivuon puheenvuorot sanoittamisesta ja musabisneksen rakenteista ja rakennettiin uusia siltoja toistemme välille.

Oli hienoa olla järkkäämässä tällaista tapahtumaa juuri täällä Turussa, kun vastaavat tuppaavat sijoittuvan normaalisti enemmänkin tuonne pääkaupunkiseudulle.

Veepee Lehdon kaltaisen konkarin ja R Λ F Λ E L I N puheenvuoroissa korostui hienosti se muutos mikä alan rakenteissa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana.

Jos ennen muinoin kustantamot saattoivatkin etsiskellä yksittäisiä hyviä biisejä, niin nykyään etsiskellään pikemminkin ihmisiä; lauluntekijöitä, sanoittajia ja säveltäjiä, joilta materiaalia syntyy aina silloin kun sitä tarvitaan.

Jos ennen muinoin kustantajan paras työkalu oli valtava biisiarkisto, josta saattoi etsiä sopivia kappaleita, niin nykyään paras työkalu on tekijäreservi, josta voi koota tiimin tekemään biisejä projektikohtaisesti, nopeasti ja suoraan artistin suuhun.

Useinkaan ei etsitä parasta biisiä, vaan sopivinta, koska sopivin on samalla myös yleensä paras siinä viitekehyksessä mihin materiaalia tehdään.

---

Suljetut Co-Writing tiimit

R Λ F Λ E L puhui myös paljon tiimin merkityksestä ja siitä kuinka osa alan kovimpien nimien tiimeistä ovat hitsautuneet niin vahvasti yhteen, että jalansijaa välissä ei yksinkertaisesti ole. Niin kauan kun homma toimii on symbioosia turha lähteä rikkomaan.

Vaikka joitain avoimiakin projekteja löytyy, niin niissäkin kappaleita tehdään usein oman talon sisällä kustantajan omien house writerien kesken, eikä levy-yhtiöltä kustantamoon tulleet liidit välttämälttä juurikaan valu sitten enää kustantamon ulkopuolelle.

Näin ollen jalansijan saaminen irtolaisena on hyvällekin kirjoittajalle todella vaikeaa.

Käytännössä vaihtoehtona on joko vakuuttaa kustantamo siitä, että olet sellainen osaaja, joka kannattaa ottaa talliin house writer -sopimuksen alle, erilaisiin artistiprojekteihin paritettavaksi, tai sitten tehdä niin hyvä paketti jonkun esiintyjän kanssa, että hän vie sinut linnakkeen ovesta mukanaan.

Kuten sanottua, toimivaa symbioosia ei helposti lähdetä rikkomaan. Eri asia on tietysti silloin, jos esiintyjä on huippuhyvä, mutta biisit huonoja.

---

Hyvistä sanoittajista on huutava pula!

Musiikin tekeminen ja äänen tallentaminen on tänäpäivänä helpompaa kuin koskaan, mutta niistä ihmisistä on pulaa, jotka pystyvät luomaan kunnollista kontenttia.

R Λ F Λ E L I N puheenvuorossa tuli esille, että pelkällä blanco-tekstilläkin voi päätyä kustantamon suojiin, mutta lähettämällä pelkän demosävellyksen ilman sanoja, vastaava skenaario on hyvin epätodennäköinen.

Vasta sanoitus tekee biisistä laulun ja suomenkielisessä musiikissa sisältö on kuningas.

Se mitä hyvä sanoittaja tässä tapauksessa tarkoittaa, ei kuitenkaan välttämälttä ole sama asia kuin mitä moni sanoittaja itse pitää sen määritelmänä. Hyvä sanoittaja kustantamon näkökulmasta omaa hyvän työmoraalin, erinomaiset yhteistyötaidot ja kykenee olemaan samanaikaisesti visionääri, mutta silti myös tarpeen mukaan hyvin taipuisa ja antamaan muillekin tilaa.

Hän myös tietää, miksi joku perseenvatkausbiisi on hitti ja ymmärtää että sellaisessakin musiikissa tekstillä on todella väliä, ainakin jos se on sitä osastoa mihin kyseinen sanoittaja tekstiä tekee.

---

Joko kovan luokan demo tai sitten pelkkä rautalankamalli

Yksi ikuisuuskysymys, mitä monet lauluntekijät ja artistitkin miettivät lähestyessään kustantajia ja levy-yhtiöitä, on se että kuinka hyvä demo on tarpeeksi hyvä. R Λ F Λ E L antoi ymmärtää, että hyvä demo on joko lähellä kaupallista tasoa ja jopa sitä itseään, tai sitten vain pelkkä akkari+laulu, joka jättää tilaa mielikuvitukselle sovituksen ja soundien suhteen.

Välimuotodemo, jossa on vähän yritetty jo tehdä soundia ja jossa on monia instrumenttiraitoja mutta hommaa ei ole viety loppuun asti, sekoittaa ja ohjaa liiaksi tulkintaa, eikä kuitenkaan kerro mikä biisin todellinen potentiaali voisi olla.

Se osa mistä ei kuitenkaan kannata demossa tinkiä on lauluraita. Huono lauluraita voi pilata koko biisin, vaikka se olisi muuten kuinka hyvä.

---

Lopputulema

Tässä pelkistettynä tärkeimmät muistisäännöt breikkaamiseen.

1. Kanna erityishuolta siitä, että sanoitus ja lauluraita ovat demoissa timanttisia.
2. Hyvästä tiimistä kannattaa pitää kiinni. Artistin myötä ovet voivat aueta koko lauluntekijätiimille.
3. Jos tarjoat materiaalia kustantajalle, ole selkeä siinä mitä heiltä haluat ja osoita, että ole valmis tekemään hartiavoimin töitä.
4. Muista, että hyvä tuote voi menestyä myös ilman kustantajaa ja levy-yhtiötä, jos olet valmis panostamaan rahaa myös markkinointiin ja sinulla on hyvä artisti.
5. Onnistuneen omakustannejulkaisun jälkeen saatat olla ammattimaisten toimijoiden silmissä vieläkin haluttavampi.
6. Ei haittaa, vaikka aina ei onnistu. Rafaelinkin mukaan ammattikirjoittajan hyvä onnistumisprosentti on 15 ja monilla se on vielä pienempi.
7. Kirjoita paljon. Määrä tuo myös laatua ja ajan kanssa prosenttiluku kasvaa.

Toivottavasti näistä vinkeistä on apua. Jaa myös omat vinkkisi blogin kommenttiosiossa. Minulta saa myös tarvittaessa apua sanoitusten hiomiseen ja artistikuvan tuotteistamiseen. Luovaa syksyä kaikille!