sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Biiseihin kohdistuvasta mustasukkaisuudesta


Esiintyjän ja lauluntekijän välisessä yhteistyössä, biisintekijän ei tulisi suhtautua kappaleisiinsa liian mustasukkaisesti. 

Liikkumavaran antaminen tulkitsijalle johtaa yleensä huomattavasti parempaan lopputulokseen.

Parhaassa tapauksessa biisit hiukan elävät ja hakevat muotoaan, vielä senkin jälkeen kun ne on bändin kanssa treenattu kuntoon ja niitä on ruvettu keikoilla esittämään.

Vasta silloin esittäjä ja yleisö pääsevät kappaleen kanssa keskinäiseen dialogiin, jossa käyvät ilmi myös biisin mahdolliset heikkoudet livetilanteissa.

Ylipäätään lauluntekijän on hyvä tiedostaa, että esiintyjän näkökulmasta yksi biisi on vain rakennuspalikka isomman esityskokonaisuuden (keikan) koostamisessa. Ei siis kuitenkaan mikään elämän ja kuoleman kysymys! ;-)

Se että annetaan liikkumavaraa, ei tietenkään tarkoita, että esiintyjän olisi fiksua aina väännellä sanoja ja sointuja uusiksi. Optimaalinen tilanne olisi että lauluntekijä ja esittäjä pyrkisivät yhdessä varmistamaan sen, että molemmat pystyvät seisomaan kappaleen takana koko sydämellään. Ylpeys ei kuitenkaan saisi tulla yhteisymmärryksen tielle.

PS:
Joskus tuota biiseihin kohdistuvaa mustasukkaisuutta esiintyy myös esiintyjien puolella. Se on täysin turhaa, sillä ei se ole esiintyjältä pois jos joku muu samaa laulua esittää - etenkään silloin kun molemmat tekevät kappaleesta oman näköisensä version.

5 kommenttia:

  1. Mun mielestäni siitäkin huolimatta, että biisin tekijä on se joka luovan työn on tehnyt, niin laulaja kuitenkin viime kädessä päättää kuinka tulkitsee kappaleen. Erityisesti jos biisi on nimenomaan tehty juuri jollekkin tietylle artistille, hänellä on oikeus "muuttaa" se omaan suuhun sopivaksi(Sanat ja perusmelodian tietysti säilyttäen).

    Itselläni on ikävä kokemus bändistä, jossa kitaristi teki biisit ja minä lauloin ne. Hän ei kuitenkaan antanut minulle juuri yhtään omaa tulkinnanvaraa, vaan kävi useammankin kohdan kanssani lävitse miten mikäkin täytyy vetää. Tuli todella tukala olo ja se yhteistyö päättyikin sitten.

    Ymmärrän perustellut syyt miksi joku pitää esittää jollain tietyllä tavalla (Esim. Tarinassa painotetaan joitain tiettyjä kohtia) Mutta jos syy on pelkästään se, että biisintekijä nyt sattui sen tekemään tällä tavalla, niin silloin ollaan kyllä liian mustasukkaisia tekeleestä.

    Nimenomaan yhteistyö ja se että tosiaan KUMPIKIN pystyvät seisomaan biisin takana olisi hyvä päämäärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvin kiteytetty VJ. En voisi enempää olla samaa mieltä! :D

      Ajattelen myös että jollain tapaa, on oikeastaan solistin tehtäväkin puhaltaa biisiin vähän lisää henkeä. Ja mieluiten mahdollisimman omaperäisellä tavalla.

      Mulla on aina olo kuin jouluna, kun kuulen biisistä kokonaan uuden, omaperäisen, version!

      Poista
  2. Hyviä kommentteja, olen samaa mieltä. Biisin tekijänä ajattelen aina tehneeni lapsen ja laitan sen sitten maailmalle kasvamaan. Parhaassa tapauksessa se löytää tiensä osaaviin käsiin ja nousee uudelle huikealle tasolle. Miksi olisin mustasukkainen, kun se alkuperäinen biisihän ei mihinkään katoa tekijältään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä: Lauluntekijä tosiaan laittaa biisin nimenomaan "kasvamaan maailmalle". Siellä ne sitten saavat löytää myös itse itsensä :)

      Poista
  3. Moi Samuli:
    "1.7.2012

    Biiseihin kohdistuvasta mustasukkaisuudesta". Tervehdys Samuli. Mielipiteseesi, sekä seuraavaat 3 tuntui hyvältä lukea. Satasella samaa mieltä;).Ps.omaa filosofiaa: Hyvinvointi edellä paras tapa saavuttaa, hyvinvointi edellä paras jatkaa matkaa.

    VastaaPoista