Miten oman kappaleen saa soimaan radiossa?

Taas tehty hikipäässä töitä oman biisin eteen, hiottu ja nähty vaivaa, mutta soittolistajumalat eivät ole suotuisia. Miksi, voi miksi?

Ei se ole helppoa kellään. Suomen suurimpien radioiden soittolistoista vastaa tällä hetkellä vain kourallinen ihmisiä. Näillä musiikkipäälliköillä on siis paljon valtaa ja varsin vähän aikaa käytettävissä.

Hierarkia on selvä:

• Tutut nimet saavat yleensä aina mahdollisuuden lunastaa paikkansa soittolistoilla.
• Tuntemattomat nimet sen sijaan joutuvat ensin raivaamaan tiensä parrasvaloihin.

Tämän mukaan on elettävä, ellei ole käytössä jonkinlaista ohituskaistaa. Tällainen kaista voisi olla esimerkiksi major-levy-yhtiön luja usko artistiin. Majoreilla on mahdollisuus esitellä julkaisuja soittolistavastaaville suoraan ja tämä antaa mahdollisuuden tehdä nostoja, joihin muut eivät pysty.

Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Tämä tarkoittaa sitä, että saadakseen biiseilleen soittoa, on ensin tultava joksikin. Kaupalliset radiot eivät ole tie kuuluisuuteen, vaan ne ovat sen päätepiste.

Nimi pitää iskostaa yleisön mieliin jossakin muualla.

Spotifysta esimerkiksi on hyvä aloittaa, mutta sielläkin virallisia listoja hallinnoivat samanlaiset musiikkipäälliköt kuin radioitakin. Onneksi listoja on kuitenkin paljon ja mukana on myös algoritmisia listoja, joilla biisit soivat robotin valitsemana. Tällöin kaikilla on aidosti mahdollisuus tulla kuulluksi.

Rakenna yhteisö, joka ❤️ sinua ja musiikkiasi

Oleellista on yhteisön rakentaminen. Kun artistilla on aidosti paljon seuraajia, se korreloi kyllä myös saadun soiton kanssa. Mitä jos kaikki julkaisusi striimaisivat Spotifyssa miljoonan riippumatta siitä, pääseekö biisisi soittolistoille lainkaan?

Mitä tähän tarvitset?

Vain miljoona aidosti tekemisistäsi kiinnostunutta fania. Aloita siis yhteisön rakentaminen viimeistään tänään, jos haluat soida radiossa vaikkapa viiden vuoden päästä. Järkyttääkö tuo viisi vuotta? Älä järkyty, vaikutuksen tekemiseen menee aikaa. Vasta kun artisti tai bändi alkaa muuttua ilmiöksi, se todella huomataan kaikilla mahdollisilla tasoilla. Soitto seuraa perässä.

Yhteisöä voi rakentaa vaikkapa YouTubessa, TikTokissa, Instagramissa tai kaikissa näistä. Lisäksi LIVE-esiintymiset ovat älyttömän tärkeitä. Kanssakäyminen somen kautta jää usein hyvin pinnalliseksi, jos LIVE-toiminta puuttuu kokonaan.

YouTubesta on noussut tässä 2010–2020-luvuilla monia nimiä kuten vaikkapa Alexanteri Hakaniemi, Tuure Boelius ja Arttu Lindeman. Kaikki heistä tekivät alun perin aivan muuta kuin musiikkisisältöä YouTubeen. Siinä vaiheessa kun he alkoivat julkaista musiikkia, heillä olikin jo erittäin aktiivinen ja sitoutunut fanikunta valmiina.

YouTube-scenen ulkopuolelta katsoen vaikutti kuin nämä kaikki olisivat ilmestyneet pystymetsästä Suomen suurimmille lavoille. Näin ei ollut, vaan yhteisöä oli rakennettu kaikkien kohdalla YouTubessa useita vuosia ja myös tämä ei-musiikillinen kontentti on ollut vähintäänkin koukuttavaa, ellei jopa hyvää.

Valloita perinteiset mediat

Vaikka radiosoittoa ei tulisikaan, voit silti olla lehdistön lellikki. Jos sinulla on kiinnostava tarina artistiutesi tai musiikkisi takana, lehdistö voi hyvinkin kiinnostua siitä.

Olethan kuitenkin ymmärtänyt, että medioita ei kiinnosta se onko joku nimetön artisti julkaissut uuden levyn, vaan he ovat kiinnostuneita ensisijaisesti tarinoista julkaisujen takana ja ympärillä?

Kun Teflon Brothers aikanaan pestasi pokerihai Ilari Sahamiehen yhtyeeseensä, se sai lehdistössä mojovasti palstatilaa. Se oli hauska "uutinen", jonka siivellä yhtye ja julkaisukin sai näkyvyyttä. Toisinpäin homma ei toimi.

Pestaa itsellesi tiedottaja, joka osaa kirjoittaa tarinasi niin hyvin, että jutut voi vaikka kopioida suoraan lehteen. Älä maksa siitä, että joku lähettää lyhyen julkaisutiedotteen, jossa on typistetysti pelkkä pääasia. Jutun kirjoittaminen tuntemattomasta artistista itse on usein liian työlästä.

Erikseen toimitettujen henkilökuvajuttujen aika on sitten myöhemmin. Sitten kun vastaantulijat tietävät nimesi jo valmiiksi.

Käytä rahaa musiikkisi markkinointiin

Nyt painan nappia, joka saattaa ärsyttää. Oletko valmis? Jos käytät enemmän rahaa kappaleiden tuotantoon kuin mitä investoit niiden markkinointiin, saatat olla idiootti. Rahasi menevät suurimmaksi osaksi hukkaan ja tuotantoon investoimasi rahan tuottoaste on todennäköisesti todella huono.

Tämä siis etenkin indie-artistilla.

Indienä sinulla ei ole levy-yhtiötä, joka tekisi markkinointipanostuksia musiikkisi näkyvyyden eteen, joten joudut tekemään sen itse. Jos et osaa, palkkaa hommaan joku joka osaa.

Pidä huolta, että budjetoit markkinointiin yhtä paljon rahaa kuin itse tuotantoon. Tai budjetoi edes puolet siitä. Älä yritä uskotella itsellesi, että sauhuaminen somessa vastaisi 500 euron digimainoskampanjaa. Ei se vastaa, koska kaikki muutkin pitävät meteliä itsestään, mutta yllättävän harvan oma hype näkyy muille kuin kavereille. Mainonta taas tavoittaa muitakin ja sillä on todellista arvoa, ellei yhteisösi ole valtavan suuri.

Mikä lasketaan markkinointiin? Tiedotus ja PR voivat olla osa markkinointisuunnitelmaasi, mutta esimerkiksi musiikkivideo YouTubessa ilman minkäänlaista mainosbudjettia, jolla sille ajetaan katsojia, ei ole vielä markkinointia, vaan toiveajattelua.

Mainonnan tehtävä ei ole vakuuttaa ketään. On ihan OK, että musiikkisi puhuu puolestaan. Sen tehtävä on varmistaa, että ihmisillä on ylipäätään mahdollisuus luoda musiikistasi mielipide. Tämä mahdollisuus jää käyttämättä, jos he eivät koskaan edes kuule kappalettasi.

...ja radion ovet aukeavat melkein kuin itsestään

Kun kaikki edellä mainitut asiat ovat kunnossa. Kun sinulla on miljoonia faneja ja yleisö jonottaa keikoillesi. Kun lehdet kirjoittelevat sinun ja yhtyeesi toikkaroinnista niitä näitä. Kun julkaisuihisi liittyvät digimainokset viuhuvat musiikkipäälliköidenkin naamalla, sinun tarvitsee enää toimittaa kappaleesi radiokanaville hyvissä ajoin kuultavaksi ja sen jälkeen olla hyvä haastateltava radio-ohjelmissa.

Yleisimmät sudenkuopat matkalla

Suurimmat esteet radiosoiton ja artistin välissä on se, että työtä oman uran rakentamiseen ei joko tehdä tarpeeksi pitkäjänteisesti tai tosissaan. Joko siihen ei käytetä riittävästi aikaa, tai sitten siihen ei käytetä riittävästi rahaa. Sisältö on usein timanttia ja yhä useammin tuotantokin, mutta kaikkea ulkomusiikillista väheksytään ja siksi biisit eivät soi.

Usein ei myöskään hahmoteta, että kyse on kokonaisuudesta. Ei riitä, että näytetään hyvältä lavalla, jos promokuvat ovat sutta ja sekundaa ja IG-tilillä on vain kolme kuvaa ja päivitetty viimeksi vuosi sitten.

Välillä näkee sellaistakin, että hyvin tehty ja tuotettu biisi on postattu liikkeelle niin alkeellisilla kansigrafiikoilla, ettei koko julkaisua voi mitenkään ottaa tosissaan. On surkea totuus, että pelkkä hyvä biisi ei vain riitä. Kaiken muunkin pitää toimia.

Anteeksi.

---

Kuka saakelin Sako?

Punkista politiikkaan?

"Herraviha". Oletteko kuulleet tällaista sanaa enää 2000-luvulla?

Tämä teksti on alun perin julkaistu keväällä 2021, jolloin olin ehdolla Turun kuntavaaleissa. Vaikka vaalit ovat jo takanapäin, tekstin ydin, eli se, miten nuoruuden auktoriteettivihasta kasvoi ymmärrys yrittäjyyteen ja halu vaikuttaa rakenteisiin, on edelleen minulle 100-prosenttisen totta. Siksi se ansaitsee paikkansa arkistossa sellaisenaan.

Sain aikanaan sellaisen asennekasvatuksen, jossa suomalaista yhteiskuntaa ja sen päättäjiä mollattiin jatkuvasti.

Opin jo lapsena ajattelemaan, että eduskunta on täynnä ääliöitä ja idiootteja, jotka tekevät vain typeriä päätöksiä ja tavoittelevat omaa etuaan.

En koskaan osannut kyseenalaista näitä ajatuksia. Ne syötettiin minulle jo äidinmaidon joukossa.

Minusta tuli opettajien painajainen. Auktoriteettiongustainen ja rauhaton lapsi. Teininä olin vielä auktoriteettiongelmaisempi nuori.

Kaikki yhteiskunnan varoilla tuotettu toiminta näyttäytyi, jonkinlaisena ääliömäisenä teatterina. Peruskoulukin oli minulle pelkkää sirkusta ja näissä valtion ja kuntien ylläpitämissä laitoksissa työskentelevät ihmiset olivat tietenkin typeryksiä. En ymmärtänyt lainkaan, että miksi en voisi opiskella vain niitä asioita, jotka minua kiinnostivat.

Sanomattakin on selvää, että tällaisella asenteella koulu ei mennyt kovinkaan hyvin.

"Haistakaa paska koko valtiovalta" ja muita vahingollisia kansanviisauksia

90-luvun ihmispentuna kuuntelin aluksi metallimusiikkia, koska kaikki muutkin tekivät niin. En tajunnut englanninkielisistä lyriikoista tuon taivaallista.

Asia muuttui kun kuulin ensimmäisen kerran The Offspringiä ja punk vei mennessään. Laulut oli kivasti pinnassa ja kieli selkeää, niin että tyhmempikin tajuaa mitä biiseissä sanotaan.

Aloin kiinnittää entistä enemmän huomiota biisien sanoituksiin. Kerran kun bongasin radiosta Irwin Goodmanin kappaleen Härmäläinen perusjuntti totesin, että The Offspringkin jää kauas kakkoseksi tämän kantaaottavuuden rinnalla:

"Joskus aikain alussa, kun luotiin maailmaa,
Niin tarvittiin myös kansaa kauas susirajan taa.
Vahingossa Luoja oudon prototyypin loi
Ja tuumi, että: "Pakkasessa tuokin elää voi."

Aloin nauhoitella c-kaseteille Irwinin kappaleita ja kirjoitin sanoituksia korvakuulolta talteen. Aloin löytää teksteistä rakenteita ja lainalaisuuksia, sillä Irwinin hovisanoittaja Vexi Salmi oli tarkka siitä, että riimit ja painotukset ovat aina paikallaan.

Pian aloin itsekin kirjoitella laululyriikkaa ja sen myötä muutakin tekstiä. Äidinkielen numero nousi.

Kirjoittamisen kannalta tämä oppimateriaali oli laadukasta, mutta yhteiskuntakelpoiseksi yksilöksi kehittymistä Irwinin kappaleisiin samaistuminen lähinnä haittasi. Alla muutamia otteita Vexi Salmen Irwinille kirjoittamista lyriikoista:

Haistakaa paska koko valtiovalta:

"Haistakaa paska koko valtiovalta
ette osaa muuta kuin verottaa
muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
kaikki pitäis kerralla erottaa"

Terveisiä perseestä:

"Terveisiä perseestä yhteiskunnan luteet
prässihousut ja liituraitakuteet
terveisiä perseestä politiikot loiset
joita työllänsä elättävät toiset"

Mutakuono ja lakupelle:

"Ulos mutakuono ja joka lakupelle
joita viidakossa on grillannut helle
Tää maa on suomalaisten
ryynästen ja horttanaisten"

Tällaiset kappaleet osoittivat varsin selväsanaisesti, mihin suuntaan kaiken teiniahdistuksen voisi huoletta kanavoida. Valtiovalta oli kaiken pahan alku ja juuri. Lisäksi esimerkiksi maahanmuuttajia sopisi hyvin humauttaa nyrkillä, jos sellaisia tulisi vastaan. Ja ellei puhe auta niin puukko jumalauta.

Lopulta Irwinin jokseenkin häpeilemätön rasistisuus ja junttius vieroitti minut hiljalleen hänen ja Vexi Salmen musiikista. Tilalle tuli Eppu Normaali, Maukka Perusjätkä, Miljoonasade, Juice ja omat sanoitukset. Vielä hieman myöhemmin iski ytimiin asti myös Trio Niskalaukaus.

Jäljelle jäi siis pelkkä yhteiskuntakriittisyys.

Herravihaa ja antikapitalismia

Ensimmäiset sanoitukseni käsittelivät lähes yksinomaan yhteiskunnallisia aiheita, joko suoraan tai epäsuorasti. Vailla juuri minkäänlaista elämänkokemusta katsoin asiakseni haukkua poliitikkoja ja argumentoida selväsanaisesti yleistä typeryyttä vastaan.

Vastustin myös kapitalismia, kuten tästä 2000-luvun alusta säilyneestä kertosäkeistöstä käy hyvin ilmi:

"Minä olen multimiljonääriosakeyrittäjä
kultalusikka perseessä synnynnäinen menestyjä
raha antaa valtaa ja mulla sitä on
edessäni presidenttikin on avuton"

Julkaisemattomaksi jääneessä kappaleessa kritisoitiin karikatyyrisen henkilöhahmon kautta siis sekä valtiovallan korruptoituneisuutta, että rahan valtaa. Biisin nimi oli Multimiljonääriosakeyrittäjä.

Biisi jatkui raivokkaana:

"jos joku kilpailija astuu varpailleni
soitan sihteerille ja tapatan sen heti
jos joku nostaa kanteen mua vastaan
turha luulla että teoistani vastaan
vaikka mulla tuskin parta kasvaa
voin syöstä niskaasi ties kuinka paljon paskaa
minä voin lahjoa tuomarin
tai tilata sinulle rikosrekisterin"

Samojen teemojen ympärillä pyöritiin vielä vuoden 2008 julkaisemattomissa biiseissä. Tämä kertsi on biisistä nimeltä Tuskin varaa ruokaan:

"tää työ vie multa hengen
ei palkka riitä mihinkään
ei mikään ole niinkuin ennen
tää on nyt köyhää elmää
niin ja joskus musta tuntuu siltä
että saatais enemmän
työttömänä kortistossa
jos yritettäis vähemmän"

Jälkimmäisen kappaleen kohdalla oli sikäli sävyjä myös omasta elämästä, että törmäilin noihin aikoihin aika tömäkästi erilaisiin kannustinloukkuihin.

Koitin hankkia elantoa ensin päivätöissä pienipalkkaisena graafikkona, sitten pätkätyöläisenä, itsensätyöllistäjänä, opiskelijana työn ohessa, kahta työtä tekemällä jne. Käytännössä byrokratiavapainta oli tehdä säännöllistä päivätyötä tai lusia tukien varassa.

Olin todella turhautunut yhteiskuntamme rakenteisiin. Tuntui väärältä, että muutaman kympin tienaaminen jotain sivuvasemmalta aiheutti armottoman byrokratiakierteen ja odotusaikojen pitenemistä erinäisten tukirahojen suhteen.

Niinpä aloin haaveilla taloudellisesta riippumattomuudesta. Aloin ajatella kaikessa tekemisessäni isoa kuvaa ja suuntasin katseeni tulevaisuuteen.

Musiikkiprojekteissakin aloin hakeutua yhä nykyaikaisemman ilmaisun pariin.

Iso kuva, opinnot ja yrittäjyys

Kun pätkätöissä ja tukiviidakossa rämpiminen alkoi tosissaan ottaa kupoliin ymmärsin, että jonkin on muututtava, jos haluan elää itselleni mielekästä elämää. Yksi muutettava asia oli oman osaamiseni verifiointi.

Olin hankkinut työelämästä kokemusta todella monipuolisesti eri tehtävistä, mutta minulla ei ollut ainuttakaan virallista tutkintoa. Vaikka en itse piitannut papereista, niin potentiaalisille työnantajille ne tuntuivat olevan kauhean tärkeitä. Työhaastatteluissa osaamiseeni ei uskottu ilman niitä.

Lopulta hankin melko nopealla tahdilla töiden ohessa ja oppisopimuksilla paperitodisteet osaamisestani, jotta työelämässä olisi helpompaa.

Hankin:

1. AV-viestinnän ammattitutkinnon
2. Merkonomin paperit
3. Markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinnon ja
4. Kulttuurituottajan AMK-tutkinnon.

Kulttuurituottajaopintojen jälkeen olin vielä pari vuotta normaalissa päivätyössä digimarkkinoinnin parissa ja lisäksi sivutyössä Veikkauksella. Yllättäen työt kuitenkin loppuivat molemmissa yrityksissä samaan aikaan (joka oli täysin sattumaa).

Putosin kannustinloukkuun, enkä saanut ansiosidonnaista päivärahaa, joten perustin SAKON STUDION.

Palaset alkoivat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen. Oman yritystoiminnan myötä olen päässyt työskentelemään niiden asioiden parissa, joiden kanssa haluan eniten aikaani viettää. Parasta on se, että olen pystynyt oman toimintani kautta auttamaan myös muita.

Miten lämpenin politiikalle?

Politiikka alkoi avautua hiljalleen uudesta kulmasta kun liityin Suomen Musiikintekijät Ry:n jäseneksi vuonna 2011. Jäsenyyteni myötä aloin saada yhä enemmän tietoa siitä, kuinka paljon kulissien takana tehdään poliittista työtä mm. musiikkialan tekijöiden hyväksi.

Näin myös, kuinka muutamassa vuodessa yhdistys on saanut aikaan merkittäviä parannuksia biisintekijöiden asemaan. Aloin ymmärtää, etteivät asiat muutu koneistoa haukkumalla, vaan tekemällä rakentavia kehitysehdotuksia sen sisällä.

Maailmasta voi tulla parempi paikka vain dialogin kautta, eikä kukaan halua käydä keskustelua solvaajien kanssa.

Koronapandemia ja siihen liittyvät tukitoimet ovat osoittaneet, että poliittiseen päätöksentekoon tarvitaan henkilöitä, jotka tuntevat kunnolla kulttuurialaa ja siihen liittyviä erityispiirteitä.

Kulttuurialan ansaintalogiikka ja termistö (tekijänoikeusmaksut, käyttökorvaukset, esityskorvaukset, lisenssimaksut) eivät avaudu useimmille tavan tallaajille, saati poliitikoille, kovinkaan selkeinä. Ilman tällaista ymmärrystä esimerkiksi koronatukia on ollut vaikea kohdentaa oikein.

Sen ohella, että toimin luovalla alalla, identifioidun myös itsensätyöllistäjäksi ja pienyrittäjäksi.

Nämä ryhmät ovat politiikassa aliedustettuna. Juuri siksi järjestelmä onkin niin byrokraattinen ja täynnä kannustinloukkuja. Se on luotu suosimaan ensisijaisesti vanhanaikaista työelämälähtöisyyttä, jossa ihmiset tekevät samassa työpaikassa töitä koko ikänsä. Tämä toteutuu nykyisin enää todella harvoin.

Nykyaikainen työura on yhä useammin rikkonainen, pätkittäinen, polveileva ja yhdistelee yhä useampia tulonlähteitä. Monilla on harrastetöitä ja monet haluavat ylläpitää erikoisosaamistaan myös päätyönsä ohella. Lisäksi alanvaihtajia piisaa ja yhdessä työpaikassa viihdytään yhä lyhyempiä aikoja.

Lähdin keväällä 2021 ehdolle Turun kuntavaaleihin, koska koin, että minulla on poikkeuksellisen paljon kokemuspohjaista tietoa siitä, mitä kaikki tämä tarkoittaa henkilökohtaisella tasolla. Ehdokaskampanjani virhekooditeema (404) oli silmänisku sille, että yhteiskunnallisissa rakenteissa on vielä paljon korjattavaa.

---

Kuka saakelin Sako?

---