Mieti mitä aivoihisi työnnät!

Ulkopuoliset ärsykkeet vaikuttavat meihin jatkuvasti. Ne määrittelevät päivittäiset keskustelun aiheemme ja suurin osa noiden ärsykkeiden lähteistä myös pyrkii vaikuttamaan näkemyksiimme tavalla tai toisella. Pommitus on kovaa ja luodit viuhuvat kaikkialla! Suojassa ei ole kukaan!

Kirjoittajakursseilla kouluttajat toistuvasti muistuttelevat kuinka tärkeää on lukea hyvää kirjallisuutta. Monet laulunopettajat suosittavat oppilailleen, että he kuuntelisivat (varsinkin alussa) enemmän solisteja, joiden äänenmuodostus on puhdasta. Tiedemiehet ahmivat toistensa tutkimustuloksia kilpaa, yhdistelevät niitä ja pyrkivät siten löytämään jotain uutta. Samoin tekevät taiteilijat (vaikkeivät sitä aina myönnäkään).

Kuinka oikeassa he kaikki ovatkaan!

Kaikki eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi, että kaikki mieleen painamamme asiat muuttavat meitä ihmisinä. Jokainen tiedonmuru, joka tallentuu tajuntaamme, aiheuttaa aivoissamme pieniä mutta pysyviä (ja fyysisiäkin) muutoksia.

- Näin ainakin Nobel-palkitun neuropsykiatrin Eric Kandelin mukaan.

Joskus olisikin hyvä miettiä millaisia vaikuttimia aivoihinsa päästää. Nykypäivänä kun kaikki on vain yhden klikkauksen päässä, eikä ole pakko tyytyä siihen mitä ykkönen, kakkonen ja kolmonen suoltaa!

Vuonna 2010 kukaan meistä ei enää ole sama ihminen kuin vuonna 2009. Jokainen voi kuitenkin itse vaikuttaa siihen, muuttaako seuraava vuosi meitä parempaan vai huonompaan suuntaan.

Hyvää uutta vuotta!

Työsuhdetekijänoikeus - uusi Sammon ryöstö

Esitys tekijänoikeuden työsuhdeolettamasta koskee yhtäläisesti kaikkien luovien alojen työntekijöitä ja freelancereita! Siksi jokaisen heistä olisi syytä nousta barrikadeille. NYT!

Ohessa alkuaan sarjakuvantekijöiden keskusteluun tehty avoin kirje Heikki Jokiselta (hänen luvallaan tietysti).

Opetusministeriön työryhmä on tehnyt esityksen tekijänoikeuden työsuhdeolettamaksi. Se tarkoittaa sitä, että kaikki työ- ja virkasuhteessa tehdyn työn tekijänoikeus menisi automaattisesti ja korvauksetta työnantajalle kun se nyt on ollut luovan työn tekijällä. Valtava omaisuusmassa siirrettäisiin yhdellä päätöksellä sadoilta tuhansilta yksittäisiltä ihmisiltä lähinnä media-alan suuryrityksille - jotka vielä ovat usein ulkomaisessa omistuksessa.

Se olisi uusi Sammon ryöstö. Tai ehkä sitä voisi verrata bolsevikkien vallankaappaukseen venäjällä 1917, nyt omaisuus tosin siirtyy suuryrityksille, ei niiltä pois.

Asia koskisi freelancereita siltä osin kuin ne tekevät työtä työsuhteessa. Tämä on tilanne monilla esittävillä taitelijoilla tai opetustyötä tekevillä. Myös radiolle ja televisiolle tehty free-työ on lakiemme mukaan työsuhteista. Työryhmä painottaa erityisesti, että "Yleisen olettamasäännöksen toimivuuden kannalta ei ole järkevää jättää tiettyjä suojakohteita olettaman ulkopuolelle." Muusikoiden ja näyttelijöiden esitysten oikeudet on siis siirrettävä johdonmukaisuuden vuoksi työnantajille.

On aivan varmaa, että tällaisen lain toteutuessa mediayhtiöt kääntäisivät kaiken tarmonsa freelancereiden oikeuksia vastaan. Kun (jo ennen nyt putkessa olevaa lakiesitystä) voitonvarma sanoma news perusteli virheellisesti freelancereiden kaikkien oikeuksien viemistä alan tavalla, ei ole pienintäkään toivoa uskoa mediayhtiöiden jättävän meitä rauhaan.

Sanoman ja nokian kaltaiset suuryritykset ovat ajaneet tätä yhdysvaltain mallia seuraavaa lakia jo kauan. Viime vaalien tulos ja nykyisen hallituksen muodostaminen oli ratkaiseva niitti. Elinkeinoelämän keskusliitto riemuitsi vuoden 2007 toimintakertomuksessaan:
”Eduskuntavaalien tulos mahdollisti EK:n vaalitavoitteiden huomioimisen hallituspolitiikassa. EK vaikutti poikkeuksellisen tiiviisti hallitusohjelman sisältöön.” ja: ”Hallitus sitoutui myös laatimaan kansallisen IPR-strategian, uudistamaan tekijänoikeuslakia ja selvittämään työsuhdetekijänoikeuskysymystä.”

Nyt lupaukset on pidetty. Tämä esitys valmisteltiin varmuuden vuoksi virkamiestyöryhmässä ilman kontaktia työntekijäosapuoleen kuten työelämän laeissa yleensä. Lain ideologinen malli on kopioitu yhdysvalloista, eurooppalainen ajattelu seuraa yleensä eri latuja. Meidät halutaan siirtää Euroopan sydämestä Yhdysvaltain takapuoleen.

Lakiesitys on kohtuuton ja virheellisesti perusteltu. Se väittää, että muutosta ei työmarkkinoilla tapahtuisi kuin marginaalisesti; asioista sovittaisiin edelleen yhdessä. Samalla laki määräisi, että ellei mitään sovita, kaikki siirtyy automaattisesti työnantajalle. Miksi ihmeessä kaikkia oikeuksia vuosia vaatineet yritykset enää sopisivat yhtään mitään? Jos ei sovita, ne saavat kaiken ilmaiseksi. "Ehdotettava pykälä noudattaa sopimusvapauden periaatetta", työryhmä kirjaa hurskaasti.

Esitystä väitetään tasapuoliseksi, koska se jättäisi myös työntekijälle oikeuden työnsä muuhun käyttöön. Tämä esitys on pikkunäppärää kikkailua. Työlainsäädäntö, työehtosopimukset ja työsopimukset kieltävät työntekijöiltä kilpailevan toiminnan. Jos työnantaja saa oikeuden myydä teoksia kenelle tahansa koska tahansa millaisina tahansa - kuten työryhmä esittää - voidaan kaikki toiminta tulkita sen kanssa kilpailevaksi. Syntyisi suosikkijärjestelmä: Yhtiön johdolle sopiva tekijä voisi saada luvan hyödyntää työtään – yhtiölle hankala ei.

Esitys on pulmallinen myös sananvapauden kannalta. Jos suuret mediayhtiöt painostavat kaikki yksinoikeudet freelancereilta itselleen ja saavat lakiesityksen mukaiset työsuhteisten oikeudet, pari suurinta mediayhtiötä voi määrätä valtaosasta mediassa julkaistun aineiston uudelleenkäytöstä. Ne asettavat ehdot ja hinnat, määräävät kuka saa ja mitä.

Journalistiliiton puheenjohtaja kommentoi esitystä laajasti liiton sivuilla, kannattaa lukea.


***

Entä nyt? Hallitus on tosissaan ja sillä on iso enemmistö eduskunnassa. Keskeisissä eduskuntaryhmissä on paimennettu aiemmin niskoitellutta väkeä esityksen taakse. Silti tilanne ei ole toivoton, asiaa kannattaa pitää esillä. On hyvä muistaa, että ministeri Wallin siirsi jo viime keväänä asian tähän syksyyn, koska ei LEX Nokian aiheuttaman närkästyksen vuoksi rohjennut tuoda samaan aikaan toista myrskyn nostavaa esitystä.

Tämäkin esitys syntyi vasta kun hallitus oli muuttanut opetusministeriön vastuusuhteita ja palkannut uuden virkamiehen vastaamaan työsuhdetekijänoikeuden valmistelusta.

Tekijöiden järjestöt ovat laajasti esitystä vastaan. On syytä huomata, että mukana on myös paljon luovan alan työnantajia, esimerkiksi elokuvatuottajat ja musiikkikustantajat vastustavat esitystä. Hyöty tästä "LEX-sanomasta" menisi lähinnä suuryrityksille. Seuraavana pölkylle talutettaisiin freelancerit.

Heikki Jokinen
Vapaa toimittaja

Heikin sanat uppoavat syvälle. Mikäli haluat kantaa oman kortesi kekoon tässä asiassa. Ota asiaan kantaa, kirjoita aiheesta blogiin, yleisön osastolle tai minne tahansa. Allekirjoita ainakin tämä adressi.

Asian liepeiltä vielä pari linkkiä
(lisään uusia sitä mukaa kun niitä löytyy):
Elvis Ry:n kommentti lakiesitykseen
Keskustelua työsuhdeolettamasta Uudessa Suomessa
Alanko-Kaihiluodon ja Ojansuun vetoomus
Lauri Ylösen kommentti Kauppalehdessä
Mm. ylläolevan muusikon ja monien muiden vetoomuksesta Hesarissa

Asian vastustamiseksi perustettu Facebook-ryhmä

Omistautuminen synnyttää "lahjakkuutta"

Jokaisen pitäisi joskus pysähtyä miettimään, miksi tekee elämässään juuri niitä asioita joihin aikansa kuluttaa. 

Tekevätkö ne jo itsessään sinut onnelliseksi, vai teetkö niitä vain siksi, että luulet että on pakko?

Mm. ajattelun ammattilaisen blogissa on tuotu esille parikin tähän liittyvää asiaa, jotka varmasti koskettavat ainakin niitä jotka toimivat luovilla aloilla:

1. Kutsumus on sitä missä oma intohimo ja maailman tarpeet kohtaavat
2. Synnynnäistä lahjakkuutta ei ole olemassa

Jollain tapaa samaa mieltä näyttäisi olevan myös Ville Valo (kiitos Palveluistajalle linkistä).

Itse allekirjoitan Ajattelun ammattilaisen näkemykset täysin: 26-vuotisen elämäni aikana olen ehtinyt kokeilla yllättävän monia asioita ja aina olen osoittanut "lahjakkuutta" juurikin sellaisissa asioissa, joiden tekemisestä olen eniten nauttinut. Ei siksi että olisin ollut niissäkään automaattisesti hyvä, vaan siksi, että niiden asioiden parissa olen kuluttanut käsittämättömän paljon ylimääräistä aikaa.

Jari Parantaisen mukaan näin ovat tehneet myös useimmat huippuviulistit.

Seth Godin kertoo miten kirjailija saa teoksensa kaupaksi

Seth Godin on pitkän linjan markkinointiguru, jonka opetuksia (ja opuksia) on ylistetty sekä täällä että ulkomailla.

Tässä videossa hän kertoo, miksi hänen teoksiaan on myyty niin tolkuttomia määriä. Vastaus ei niinkään ole sisällössä (vaikka sekin on hyvää) vaan siinä miten markkinointigurun matskua on markkinoitu ;)

Suurta osaa noista konsteista olisi mahdollista hyödyntää myös omakustanteiden markkinoinnissa, mikä näinä aikoina taitaa monille kirjoittajille olla hyvinkin varteenotettava vaihtoehto.

Eri tyylilajien tuntemus

Eri tyylilajien tunteminen on kirjoittajalle ensiarvoisen tärkeää, etenkin silloin kun teksti pitää kohdistaa tarkasti jollekin tietylle yleisölle. Stereotypiat jylläävät, vaikka niitä ei saisikaan pitää itsestäänselvyyksinä.

Jokainen joka on joskus työskennellyt vaikkapa myyjänä, tietää että monista asiakkaista näkee jo naaman perusteella, mitä he ovat tulossa ostamaan ja pelkästään puhetyyli paljastaa yllättävän paljon asenteista ja arvomaailmasta. Poikkeukset ovat suhteellisen harvinaisia, vaikka niitäkin joukosta löytyy.

Taitava kirjoittaja onkin myös hyvä näyttelijä! Hän pystyy eläytymään kohderyhmänsä ajatuksiin ja osaa ilmaista asioita aivan kuin olisi yksi heistä. Kaikkein parhailla kirjoittajilla ei välttämälttä ole "omaa tyyliä" lainkaan, vaan he pystyvät sulavasti liikkumaan tyylilajista toiseen ja ilmaisevat itseään uskottavasti lajityypistä riippumatta.

Joidenkin tekstintekijöiden harhaluulo näyttäisi olevan se, että yhdessä tyylilajissa pidättäytyminen olisi jo jonkinlaista tyyliä. Toinen yhtä yleinen käsitys on se että "oman äänen" löytäminen ja vaaliminen olisi kaikkein tärkein asia koko maailmassa!

Loppujen lopuksi on kuitenkin tärkeintä se, meneekö viesti perille vai ei ja se tunnistettavuus ("oma ääni") on lähinnä markkinoinnillinen jippo. Se helpottaa kirjoittajan myymistä (koska "asiakas" tietää nimen perusteella mitä on luvassa), mutta ei varsinaisesti paranna lopputulosta millään tavalla :)

Katleena Kortesuon blogissa oli taannoin mielenkiintoinen juttusarja "Kirjoittajan tyylikoulu", jossa valotettiin huumorin keinoin eri tyylilajien ominaispiirteitä. Suosittelen!

Salanimet, taitelijanimet ja motiivit niiden käyttämiseen

Satuin lueskelmaan Englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimusyksikön jäsenten ja vierailijoiden, (mainiota!) Kielen kannoilla -blogia, jonka eräässä artikkelissa pohdittiin RAP-artistien taiteilijanimiä.

Huhtikuun alussa tulin keskustelleeksi tämän cd-levyn julkistamistilaisuudessa, hieman samankaltaisesta asiasta veteraanisanoittaja Lasse Wikmanin kanssa.

Kyselin Lasselta; olisiko minunkin (markkinoinnillisesti) järkevää, ryhtyä kirjoittamaan eri pseudonyymien suojissa sanoituksia eri tyyppisiin projekteihin. Syy tähän olisi se, että "iskelmäsanoittajaa" on vaikea mieltää "rock-lyyrikoksi".

Arvelin että pseudonyymien takaa, olisi helpompi vakiinnuttaa jalansija tyylilaji kerrallaan.Lasse oli sitä mieltä ettei kannata "lähteä sellaiseen pelleilyyn".

Silti välillä tuntuu, että varsinkin iskelmäsäveltäjät ovat niin sisällä omassa genressään, etteivät kykene näkemään sen ulkopuolella mitään hyvää. Toinen juttu, mitä ei ehkä saisi sanoa ääneen, on se että monet säveltäjät eivät ymmärrä sanoittamisesta niin paljoa, että pystyisivät tekstien suhteen erottamaan jyviä akanoista!!!

Toivo Kärkimäinen työskentelytapa (jossa säveltäjällä on poikkeuksetta oikeus jyrätä sanoittajan visiot kaivinkoneella yli) elää edelleen nimenomaisesti iskelmälyriikassa, mutta vain "äijäkerhossa" ;)

Mutta, mutta:
Suomalaiset sanoittajat ovat käyttäneet pseudonyymejä varsin ahkerasti. Ensimmäisenä tulee mieleen Ile Vainio, joka on kirjoittanut mm. Kikalle ja Nylon Beatille tekstejä nimimerkillä "Sipi Castrén". Reino Helismaa käytti tarpeen mukaan nimimerkkiä: "Orvokki Itä" ja yllättäen sama nimimerkki säveltäjän kohdalla on todellisuudessa Toivo Kärki. Veikko "Vexi" Salmen käytössä on ollut "Emil Von Reteen" lisäksi myös vähemmän tunnettu: "PA".

Näiden perusteella tuntuisi, että ajatus pseudonyymin käytöstä ei siis ehkä kuitenkaan ole aivan typerä. Syyt käyttöön voivat kuitenkin olla erilaisia. Kun asiaa mietin, tulee mieleen ainakin tällaiset motiivit:

• Tekijän henkilöllisyyden salaaminen (johon voi olla montakin perustetta).
• Materiaali on niin rankkaa (tai kornia), ettei sitä kehtaa tehdä omalla nimellään (esim. pornolaulut, dance-musiikki).
• Omaan nimeen liitetään niin voimakkaita mielikuvia, että biisejä on jo vaikea saada kaupaksi.
• Oma nimi on pitkä, hankala tai muuten vaikea muistaa.
• Nimimerkillä halutaan välittää jokin tietty mielikuva kirjoittajasta.
• Tekijä haluaa että biisiä arvioidaan objektiivisesti, eikä sen perusteella kuka sen on tehnyt (esim. osallistuttaessa johonkin kilpailuun).

Tuleeko jollekin mieleen muita?

Hitin syntymiseen EI TARVITA HYVÄÄ BIISIÄ!

Meille lauluntekijöille on usein vaikea pala myöntää, että: "Hitin syntyminen ei välttämälttä tarvita edes hyvää biisiä". Sen sijaan se edellytää sitä että tarpeeksi moni ihminen diggailee kappaletta.

Syyt siihen miksi ihmiset yleensä alkavat pitää asioista, ovat kuitenkin muita kuin ne mitä äkkiseltään tulisi ajatelleeksi. Usein takana on jonkinlainen psykologinen ilmiö; ryhmäpaine, joukkohypnoosi tms. ja yllättävän harvoin se, mitä ainakin itse haluaisin pitää koko homman ytimenä, eli itse biisi.

Musapäällikö Jalosen blogissa asiasta on varsin osuva video ja postaus.

Sinänsä mielenkiintoinen asia on myös se, että ihmiset äärimmäisen harvoin muuttavat, asioista jo kerran muodostamaansa mielipidettä. Näin etenkin silloin kun kyse on makuasioista.

Ennenkuulumatonta (musiikkia) sulautui osaksi tätä blogia

Aiemmin ylläpitämäni Ennenkuulumatonta (musiikkia) -blogi, meinasi jäädä hieman lapsipuolen asemaan. Tämän johdosta siirsin siellä olleen sisällön tänne. Jatkossa siis kirjoittelen satunnaisesti tänne myös bändiesittelyjä.

Jos siis tiedät (tai "omistat") hyvän, valtavirralle tuntemattoman yhtyeen, niin kerro siitä minulle.

Teosto on tullut järkiinsä!

Mahtavaa! Teosto on viimeinkin tullut järkiinsä, millä tarkoitan sitä että nyt saa musiikintekijätkin laittaa omaa musiikkiaan omille webbisisivuilleen ilmaiseksi, ilman että se edellyttää ylivoimaisen mutkikasta ja hankalaa lupamenettelyä. JES! Hyvä TEOSTO!

Asia tuli mulle aivan puuntakaa. Vaikka olinkin antanut heille asiasta kirjallisen palautteen, en silti uskonut että he todella ryhtyisivät minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Noh, tuskinpa mun yksittäinen pään aukominen on asiaan vaikuttanut. Sen sijaan uskon että monet muutkin ovat reklamoineet lupakäytäntöjen hankaluudesta. Henk. koht. tiedän että ainakin Biisinurkan Kari on näin tehnyt.

Jos joku ei vielä tiedä uudistuksesta, niin täältä voit lukea kuinka homma nykyään toimii.

Ennenhän piti täytellä lomake ja lähettää se kaikille yhteistyökumppaneille erikseen allekirjoitettavaksi, mikä lisäksi lupa koski (poikkeuksetta) ainoastaan kustantamattomia kappaleita, eikä biisejä sen perusteella olisi oikeastaan saanut laittaa edes MySpaceen - vaikka kaikki niin tekivätkin.

Tänään tulivat myös Teosto-korvaukset niille, joille niitä tuli. Siitä ei ole mitään muuta sanottavaa kuin että tänäkin vuonna joudun reklamoimaan muutamasta radiosoittokerrasta, jotka ovat jääneet huomiotta. Kaikki radiot eivät mitä ilmeisimmin tee ilmoituksia esitetyistä kappaleista kuten pitäisi, eivätkä kaikki yhtyeetkään.

Jos heitätte keikkaa. Älkää toimiko samoin, tai muuten meikäläiset kuolevat sukupuuttoon ;)

Function in Disfunction: Omituisinta hyvää musiikkia jota olen koskaan kuullut

Function in Disfunction on omituisinta hyvää musiikkia jota olen koskaan kuullut. Yhtyeen energia- ja agressiotaso ovat aivan omaa luokkaansa ja kokonaisuus potkii perkeleen kovaa! En ole vielä tajunnut mitä tämä musiikki on, mutta uppoaa kyllä meikäläiseen. Taustalta löytyy seuraavan nimisiä kenkilöitä: Jaakko Mikkonen - rummut, Antti Sipilä - kitara, Jukka Hämäläinen - basso, Markus Levander - laulu

Yhtyeen tarina lyhyesti heidän itsensä kertomana:

Rytmiryhmä oli soitellut kokonaisen vuoden Helsingin Kalliossa latoen riffejä sekalaiseen järjestykseen ilman laulajaa, kunnes 2007 syksyllä inteerneetin välityksellä veisaajakin saatiin mukaan joukkoon sekavaan.

Aluksi kieroutuneet riffit tarvitsivat rotia, rakenteen, laulumelodiat, lyriikat ja munaa. Rytmiryhmä oli tehnyt riffejä kunnioittaen esim. Black Sabbathia, Led Zeppeliniä ja jopa Venomia, mutta nuori laulukukko toi 90-luvun grungen mukaan soppaan, jolloin AC/DC:tä kunnioittava perusrock n' roll kieroutui vinksahtaneeksi tarinankerrontaROKKIIN.

Lyriikoita raapusteltiin alkutalvi 2008 koko bändin voimin yksisarvisista, ihmissusiin ja antipodeista ja irstaisiin hekuman taivoittelijoihin. Teemoina oli maailman nykytilanne ja ihmisen eläimellinen perusluonne soviteltuna fantasiahahmoihin ja kuvitelmiin astraalitasosta.

Nimensä Function in Disfunction sai keväällä 2008, kun Jippu's crew ei muille kelvannut rumpalin ehdotuksesta kahden viikon pohdinnan jälkeen. Tärkeintä oli, että nimi kirjoitettiin tarkoituksella väärin Function in Disfunction eikä oikein Function in Dysfunction.

Ensimmäinen äänitys tehtiin halvalla takapihakellaristudiolla Helsingin Eirassa kesäkuussa 2008 ja miksattiin rujosti ja raa'asti omilla vehkeillä, kunnes vasta puolen vuoden jonon jälkeen paikka Harjun nuorisotalolle äänityksiin järjestyi lokakuussa 2008. Tuloksesta tuli lähtökohtiin nähden hjyvä ja arvosteluja sateli.

"Forssa" -kipale valittiin kahdeksi viikoksi Mikseri.netin Viikon biisivalinnaksi ja "Guantanamo Bay" -biisikkä kävi välillä Radio Rockin Demoskaban 2008 toisella sijalla. Radiosoitto neitsyys lähti, kun YLEX:n X-ryhmä nosti "Forssa"-veisun radio-ohjelmaansa yhdeksi illaksi.

Tutustu yhtyeen musiikkiin:
www.myspace.com/functionindisfunction
http://www.mikseri.net/artists/?id=109784

Jokaisessa laululyriikan alalajissa on täysin oma estetiikkansa

Mm. Toivo Kärki, Vexi Salmi, Reino Helismaa ja Junnu Vainio tunnetaan perinteisen iskelmän muoto-opin vaalimisesta. 

Tämän tyylisuunnan edustajiin voidaan lukea myös Raul Reiman ja Jukka Virtanen. Rock-musiikin puolelle tätä iskelmän muoto-oppia on vienyt mm. Juice Leskinen ja Heikki Salo.

Lähempi tarkastelu osoittaa että iskelmäsanoitukset ammentavat estetiikkaansa vaikutteita mm. klassisesta suomalaisesta runoudesta ja siten sellaisista ikoneista kuin Eino Leino ja Aaro Hellaakoski. Kielen käyttötapa (ja paljolti sanastokin) on samankaltainen. Jopa säkeistöjen riimikaavat ja painot Hellaakosken teksteissä noudattelevat lähestulkoon samoja rakenteita kuin tämän päivän iskelmät.

Vokaalisoinnun ja puhtaiden riimien ihannointi, sekä idiomaattisten kestojen ja painotuksien vaaliminen eri säkeistöjen välillä, ovat tärkeä osa tämänkin päivän iskelmäsanoitusten estetiikkaa. Ainoa oleellinen ero on tekstien kokonaisrakenteessa sillä perinteinen runomuoto ei suosinut (yhtä paljoa) kertosäkeistöjen käyttöä.

Heikki Salon ansiokas toiminta laululyriikan kouluttajana ja veteraanilyyrikkojen joskus hieman penseäkin suhtautuminen alan nouseviin kykyihin (ja etenkin uudistajiin), sekä tällaiset lausunnot eri medioissa antavat monelle alkavalle (ja joskus vähän pidemmällekin ehtineelle) sanoittajalle helposti mielikuvan siitä että on vain yksi oikea tapa kirjoittaa laadukasta laululyriikkaa.

On kuitenkin olemassa toinenkin tapa

Mm. Edu Kettunen on luonut valtaosan tuotannostaan vailla riimejä. Hänen tekstiensä muoto-oppi ammentaa vielä kauempaa kuin iskelmäsanoittajillamme. Edu Kettusen muoto-oppi ei pohjaa enää niinkään klassiseen, vaan enemmänkin eeppiseen runouteen. Kalevalaista alkusointua ja poljentoa on havaittavissa siellä täällä. Siellä täällä sitä on myös uudistettu ja rikottu, kuitenkin niin että teksti edelleen soljuu ja rullaa hienosti eteenpäin. Muun kuin muotonsa osalta Edun sanoitukset lähenevät paljolti tämän päivän vapaamittaista nykyrunoutta. Ilman sävellykseen nojaavaa muotoa, ne varmasti olisivatkin sitä.

Kettunen onkin sanonut pitävänsä loppusointua "rajoitavana ja suomenkieleen sopimattomana". Tässä on totuuden siemen, sillä loppusointu pesiytyi Suomeen vasta 1600-luvun jälkeen, uskonpuhdistusten myötä, kun kalevalaiseen mittaan tehtyjä lauluja alettiin pitää pakanallisena hapatuksena. Samaan aikaan virsissä käytetty loppusoinnullinen muotokieli alkoi kirkon vaikutuksesta levitä myös maallisiin lauluihin.

Loppusointu on siis pohjimmiltaan tuontitavaraa ja sen perinteet suomenkielessä ovat huomattavasti lyhyemmät kuin vaikkapa nelipolvisella trokeella.

Ja entä se kolmas sanoitustyyli?

Perinteisen iskelmälyriikan vastapainona maassamme on myös vankkumaton rintama lauluntekijöitä jotka mielellään rikkovat muoto-opillisia kliseitä ja uudistavat kieltä, sen sijaan että rajoittuisivat tavanomaisiin ilmauksiin. Tällaista lyriikkaa ovat tehneet mm. Martti Syrjä, Toni Wirtanen ja Egotripin pojat. Tavanomaisten painotussääntöjen rikkominen antaa teksteille sellaista yllätyksellisyyttä jota perinteisellä muoto-opilla on mahdotonta tavoittaa. Nykyisin näidenkin tekijöiden kyvyt jo tunnustetaan avoimesti. Apulanta kuitenkin joutui aikanaan perustamaan oman levy-yhtiön ennenkuin saivat mitään julki.

Toisaalta samankaltaisessa tilanteessa ovat olleet monet suomiräpin uranuurtajat. Muutamia luetellakseni vaikkapa Elastinen (=Rähinä), Pyhimys (Yellow Mick) ja jopa Cheek.

Näiltä kavereilta ei taas enää riimejä puutu, mutta riimien puhtausvaatimus on vähän erilainen. Räppäreillä tärkeämpiä ominaisuuksia tekstissä ovat flow, multiriimit ja muut koukut, jotka ottavat vaikutteita paljon laajemmalta skaalalta kuin moni osaa ajatellakaan.

Entäs vielä?

Vaikutusta on myös sillä miten sanoitus luodaan. Esim. yhtyevetoisten projektien työtapa antaa väistämättä oman leimansa lopputulokseen. Siinä missä artistivetoisissa hankkeissa säveltäjiltä ja sanoittajilta tulee usein valmista kamaa solistille laulettavaksi, niin yhtyevetoisissa proggiksissa tekstit usein elävät vielä treenikämpilläkin siinä missä sovitus ja sävellyskin. Lopputulemana biisit ovat lopulta juuri niin hyviä kuin bändi joka niitä esittää. Oma lukunsa ovat tietenkin myös laulaja-lauluntekijät.


Oikeita ilmaisutapoja on yhtä paljon kuin musiikkityylejäkin!
Asiat jotka tekevät hyvästä iskelmäsanoituksesta hyvän, eivät ole samoja asioita kuin ne joiden vuoksi Metallican Master of puppets möi hunajaa! Sen lisäksi että soundimaaima on aivan erilainen, niin eroa on myös siinä mistä laulut kertovat ja miten aiheita käsitellään.

Eri tyylilajien estetiikka on usein niin kaukana toisistaan, että toisen tyylilajin suvereeni hallitseminen saattaa asettaa sanoittajan kyvyt toisten silmissä kyseenalaiseksi silloin kun hän haluaa hypätä vastakkaisen tyylisuunnan projektiin. Olen itsekin välillä joutunut vakuuttelemaan, että osaan kirjoittaa rankkaakin tekstiä, vaikka ei kaikki kotisivuillani kuultavat biisit sellaisia olekaan. 

Yhden genren ihmistä on kuitenkin äärimmäisen vaikea saada näkemään metsää puilta. Suomi on täynnä taivastelijoita, jotka kuuntelevat korvalappustereoistaan pelkkää heviä ja ihmettelevät, kuinka joku voi nauttia Kari Tapion musiikista. Samanaikaisesti Kari Tapion fanit hämmästelevät pitkätukkien omituista musamakua, kumpienkin manatessa sitä kuinka jotkut pissikset oikeasti voivat väittää diggailevansa Rihannaa muutenkin kuin ulkoisten ominaisuuksien osalta.

Hyvän sanoituksen tekemiseen on yhtä monta esteettistä ja rakenteellista mallia kuin on tyylisuuntiakin. Näiden lisäksi joukkoon mahtuu läjäpäin variaatioita. Oman näkemykseni mukaan parhaaseen lopputulokseen pääsee kun opiskelee jokaisen tyylilajin ominaispiirteet ja syventyy sitten erityisesti niihin jotka itseä eniten viehättävät.

PS:
Varmaa on vain yksi asia: Kaikkein paraskin biisi on aina jonkun mielestä huono! Luultavasti sen on sitä kaikkien niiden mielestä jotka eivät kuulu kohderyhmään ;-)

PPS:
Laita viestiä jos tarvitset asiansa osaavaa ja kokenutta sanoittajaa>>>

(Juttua päivitetty syyskuussa 2017.)

Haastateltavana Julma Isäntä -yhtyeen nokkamies Mikko Huoviala

Julma isäntä on perustettu Valkeakoskella vuonna 2002. Nykyinen kokoonpano on Mikko Huoviala- laulu, Mika Rämä- kitara, Joni Rauta- basso, Pie Olllikka- rummut.

Julman isännän edellisestä ep:stä on kulunut jo jokunen vuosi. Nyt 2009 alkuvuodesta alkoivat ensimmäisen pitkäsoiton nauhoitukset. Levylle on koitettu hakea hiukan pirteyttä ja alkukantaisuutta sointukiertoihin. Lisäksi sanoituksissa on entistä enemmän huumoria mukana vaikka aihealueet liikkuvatkin aika synkissä jutuissa.

Mistä kaikki koko homma lähti liikkeelle - Mikko Huovila?
- Lauloin aikaisemmin "Moraali" nimisessä bändissä joka kuopattiin joskus 2000 alkuvuodesta. Loppuaikoina kokeiltiin joitain biisejä jotka eivät koskaan sitten kerinneet levylle asti "Moraalin" kanssa. Pidin yhtä niistä mukana muutaman vuoden erinäköisissä kokoonpanoissa sen vuoksi että halusin biisin päätyvän jossain vaiheessa levylle. Valkeakosken nuorisotoimi teki syksyllä 2002 erästä lyhytelokuvaa opetuskäyttöön ja minut oli pyydetty näyttelemään siihen. Jossain vaiheessa tuli puheeksi miten elokuvaan saataisiin teostovapaata musaa ja näin ollen kyseinen biisi eli "Näen ja kuulen kaiken" päästiin äänittämään ilman kustannuksia. Kiitos siitä Valkeakosken Nuorisotoimelle.

Mistä yhtyeen nimi tulee?
- Pakko on paljastaa että Julma isäntä nimi on lainattu Kolmannen Naisen kappaleesta Kovalla kädellä. Biisissähän lauletaan: Kovin kovalla kädellä, elämä, julma isäntä, joutuu koulimaan kovapäisiä poikiaan. Pidän itse Pauli Hanhiniemen lyriikkaa yhtenä esikuvana kirjoittamiselleni, joten oli luonnollista että bändi sai nimensä kyseisestä paljon puhuvasta lausahduksesta.

Kuvailisitko hieman musiikkityyliänne?
- Tämä on aina vaikein kysymys koska jokainen bändin jäsen varmaankin löytää musastamme juuri sitä tyyliä mitä on itse sinne höystänyt. Mun mielipide on kuitenkin se että Julma isäntä vois olla jotain suomenkielisen uuden-aallon ja 70-luvun Hardrockin välistä. Hiukan silti "grungehtavat" sanoitukset ja kertosäkeet. Mun puolesta meitä saa kuitenkin kutsua Suomirock- ja Härmärock- bändiksi.

Onko musiikkityylinne pysynyt aina samana?
- Ekat biisit eli "Näen ja kuulen kaiken" ja "Murhaaja" olivat mielestäni grungempaa kamaa kun myöhempi tuotanto. "Hyvät ja huonot päivät" EP:ltä on taas aika selvästi kuultavissa että bändi oli aika kokeilu asteella. Biisit olivat tosi melankolisia ja erikoisesti sovitettuja. Jollain tapaa kuitenkin tykkään siitäkin. "Seinät ja maalaukset" on taas paljon pirteämpi kokonaisuus jossa tuoksuu hiukan vanhempi punk. Joitain asioita on säilynyt alusta asti mukana, varsinkin hitaammissa biiseissä. Me ollaan kyllä aika paljon tietoisesti yritetty kehittää tyylisuuntaa rock and roll lähtöisemmäksi ja päästä irti ylimääräisistä soinnuista.

Onko matkanvarrella ollut miehistön vaihdoksia?
- Jape ja Taskinen olivat bändissä noin vuoden verran. Siinä alkoi olemaan aika paljon ongelmia aikatulujen sopimisten kanssa kun suurin osa jätkistä kävi armeijaa samaan aikaan. 2005 basistiksi tuli Esko Kusmin. Esko joutui muuttaamaan töiden takia Tampereelle aika pian isäntään tulon jälkeen mutta kävi kuitenkin muutaman vuoden reeneissä Koskissa. 2007 kuitenkin tiet erosivat Eskon työkiireiden vuoksi. Esko vaikuttaa nykyisin HC bändissä nimeltä Anti-Kontrol.

Joni Rauta tuli uudestaan bändiin mukaan joskus syksyllä 2007. Joni oli ollut tuuraamassa Eskoa jo kesällä keikalla Jämsänkoskella ja muutenkin oli tuttu kaveri. Homma kulki aikas hyvin heti alusta lähtien (olihan kaveri jo kolme kertaa aikaisemmin ollut kyseisessä bändissä) Nykyisin siis kokoonpano on Mikko Huoviala, Mika Rämä, Pie Ollikka ja Joni Rauta

Kuka tekee biisit/millainen työjako bändissä on?
- Aika sekava työjako sinänsä että välillä minä ja Mika molemmat tuodaan lähes "valmiita" biisejä kämpille kun taas välillä me tehdään täysin yhteistyötä niin että toinen sanoo seuraavan soinnun ja toinen seuraavan. Sanoitukset ollaan oikeastaan pidetty sellaisena ettei toiset paljon muutoksia niihin tee. Yleensä sen sitten huomaa että jos biisi katoaa bändin sisäiseltä soittolistalta muutaman reenin jälkeen niin se on ollut yleisesti huono. Mulla on vaan itsellä sellainen huono tapa että yritän tuoda joitain vanhoja biisejä uudelleen tyrkylle vaikka ne on jo kertaalleen tyrmätty. On tosin joku biisi joskus kai vahingossa yltänyt uudelleen harjoiteltavaksikin.
Sovituksia ollaan nykyisin koitettu hieroa normaalia enemmän bändin kesken ja ollaan tehty muutama suurikin muutos joka on tyydyttänyt kaikkia.

Miten levynteko/demokuviot toimii?
- Me ollaan nyt vuoden verran kasattu ohjelmistoa pitkäsoitolle jota aloitetaan äänittämään vuoden 2009 alussa. Me ollaan tehty hommia aika rauhassa, äänitelty joitain koenauhoja ja niitten perusteella mietitty sovituksia. Nyt taitaa olla kasassa kymmenen valmista biisiä mutta varmaan joitain muutoksia vielä tulee. Muutama coveri on tarkoitus ottaa mukaan levylle ja nekin ratkeavat lopullisesti vasta sit kun tiedetään kuinka hankalaksi lupa asiat muodostuvat.

Vielä ei tiedetä missä paikassa ja millä tavalla äänitykset toteutetaan. Edellinen demo tehtiin mun himassa. Se oli sinänsä mukavaa kun ei tarvinnut katsella kelloa koko ajan mutta onhan siinä vähän enemmän järjestelyjä siitä että missä mun perhe on sillä aikaa kun jätkät asuu meillä ja keittiön pöydällä on mixeri ja vessassa laulukoppi. Luultavasti tällä kerralla vuokrataan joku mökki tai vastaava missä voidaan rauhassa harjoitella viimesilaukset ja äänittää samassa paikassa pohjat levylle. Kitaroita ja lauluja me sitten yleensä äänitellään jälkeenpäin vähän missä milloinkin keritään. Meillä on sinänsä hyvä tilanne että muutamalla tutulla on hyvä liikkuva äänityskalusto jotka saadaan sopivasti vuokralle jollain könttäsummalla. Näin ollen saadaan tehtyä homma pienissä erissä ilman aikataulua.

Kuka myy keikat?
- Suurimmaksi osaksi järjestäjät soittelee mulle koska mun tiedot löytyy kotisivuilta. Sitten on kaikilla jätkillä niitä tapauksia että joku tutuntuttu oli kyselly. Mika on kai joskus oikein buukannutkin muutaman keikan. Sitten meillä on muutama hyvä tuttu jotka on järjestelleet meille esiintymisiä.

Millaiset ihmiset musiikkianne diggailevat?
- Varmaankin suurin osa on noin 20- 40 vuotiaita. Ehkä hiukan enemmän miehiä kuin naisia. Ei me kuitenkaan siinä suhteessa mikään Motörhead olla että keikalla ainut kauniimman sukupuolen edustaja olisi lipunmyyjä. Yleensä meidän keikoilla käyvät kuuntelevat kai aika paljon sanoituksia ja katsovat aika tarkkaan miten me soitetaan. Joskus sitten taas saattaa olla niinkin että melkein kaikki paikalla olevat innostuvat "tanhuamaan" Ne on tietysti aina hyviä keikkoja. Me ei olla oikeen koskaan oltu mikään virallinen paikkakunnan nuorison suosikki. Johtuu varmaan aika pitkälti siitä että lauletaan suomeksi ja tällä hetkellä englanninkielinen musa on valta asemassa nuorisorockbändien keskuudessa.

Millainen meininki keikoilla on?
- Keikoilla on alkanut olla aika hyvä jorausmeininki. Me ollaan hiukan tietoisesti otettu keikkasetteihin vähän menevämpiä rokkibiisejä. Vaikka itse olenkin aika pitkälti melankolisen musan ystävä niin on se näköjään yleisön mielestä mielenkiintosempaa katsella kun orkesterilla on hiki ja välillä jopa vähän naurattaa.

Millaista musiikkia yhtyeen jäsenet itse kuuntelevat?
- Mä kuuntelen aika paljon jotain seiskytluvun Bad Companya, Purplee, Neil Youngia ja Rollareita. Lisäksi kuuntelen näitä "uuden aallon" Suomalaisia kuten Hassisen kone, Eput, Ratsia, Pelle Miljoona. Rumputaitelijan mieli musiikkiin kuuluu seuraavia orkestereita:Ramones, Motörhead, Misfits, Goldfinger, Sisters of mercy. Sitten muutama kotimainen: The 69 eyes, Apulanta, Francine, Ne Luumäet. Kitaristi Mika kuuntelee hyvin monenlaista musaa, Willie Nelsonista Vesa-Matti Loirin kautta Stellaan. Joni puolestaan kuuntelee Beatlesia ja sitten jotain vanhempaa progea esim: Yes, Rush, Jethro Tull jne. Aika erilaisia meidän musamieltymykset ovat!

Oletteko tietoisesti ottaneet vaikutteita jostain muista yhtyeistä?
- Ei varsinaisesti olla otettu. Kyllä mulla tosin joskus tulee biisiä tehdessä mieleen jos on kuullut jonkun hyvän biisin että teempäs tuon tyylisen biisin mutta yleensä se ei onnistu. Myös sovitus vaiheessa me joskus keskustellaan jostain tietyistä biiseistä että vois yrittää vetää tän tohon tyyliin. Olen oikeastaan aika tyytyväinen kuitenkin siitä että meidän bändille on kehittymässä sellainen omanlainen aika "tilava" sointi mikä on yhdistelmä eri tyylisuuntia. Me kuunnellaan kaikki kuitenkin niin eri tyylistä musaa että on vaikeata tietoisesti lähtee tekemään jotain tietynlaista.

Yhtyeen historian aikana on varmaan sattunut monenlaista?
- Kerran oltiin menossa keskisuomeen keikalle. Me oltiin liikkeellä lainatulla ISOlla Mersulla jota myös humppakuutioksi kutsutaan ja pysähdyttiin kahville jossain Jämsän korvilla. Samalla ruvettiin ihmettelemään miksi polttoaine oli lopussa vaikka Tampereella oli tankattu kymmeniä litroja. Päästiin autosta pihalle ja kauhistuksemme huomattiin että koko auto oli yltäpäältä dieselissä uitettu. Ruiskutusjärjestelmästä oli pettänyt eräs putki ja arviolta kymmenen litraa löpöä oli roiskunut auton kylkiin kesäisellä ysitiellä.

Onneksemme bändistämme ei polttanut tupakkaa kuin neljä henkilöä ja lisäksi luottokuljettajamme Saku. Joka jätkä oli viimeiset puolituntia karistellut ja tumppaillut ikkunasta ulos. Ainoastaan yksi kytevä kipinä olisi luultavasti onnistunut ulkoistamaan bändistämme jokaisen soittajan soittimineen pitkin Eteläisen Keski-Suomen metsiä.

Onnea oli matkassa hyvin paljon sillä kerkisimme myös keikalle vielä samaisena iltana sillä paikalle sattui teiden ritari jonka kuorma-auton ilmaletku sopi mersun polttoaine järjestelmään kuin tehty. Palkkioksi kaveri sai tästä miehentyöstä tietenkin kahdentoista pullon kokoelman perinteisiä mietoja alkoholijuomia sekä melkein edesmenneen punk-orkesterin EP levyn. Tosin levyn jälleenmyynti arvo säilyi tälläkertaa normaalissa kahdessa eurossa.

Haluaisitko vielä kertoa jotain erityistä?
- Meidän "hovikuvaaja" Simo Rokka on kuvannut Julman isännän toimintaa videolle jo muutaman vuoden ajan. Nauhalle on tarttunut kaikkea mahdollista keikoista mukaviin automatkoihin ja bändin harjoituksia. Voipi olla että tästä materiaalista ruvetaan jossain vaiheessa kasaamaan jotain tallennetta. Sitten meillä on suunnitteilla kuvata Simon kanssa musiikkivideo jostain uuden levyn biisistä ensi kevään aikana. Mutta katsotaan miten hommat etenee.

Linkit yhtyeeseen:
http://www.julmaisanta.net/
http://www.myspace.com/julmaisanta

Ari Jalokinos kertoo biisien tekemisestä ja Viiala blues -albumin synnystä

Tässä artikkelissa vieraileva kirjoittaja lauluntekijä Ari Jalokinos kertoo The 6st Ring Project:in ensimmäisen täyspitkän albumin tekemisestä ja antaa vinkkejä muille samojen asioiden kanssa puuhasteleville.


------


Lähtökohtana oli soittaa, äänittää ja tuottaa 13 kappaleen CD omakustanteena. Levyn miksaus ja masterointi tehtiin Valinor Oy:n studiolla, josta kiitokset Niklas Vainiolle. Gramex-, ja Teosto laput täytin itse em. tahojen nettisivuilta löytyneiden ohjeiden ja kaavakkeiden avulla. Levy painettiin CD & USB Media Finlandissa. Projektiin meni aikaa 4 vuotta, rahaa karkeasti arvioiden 1000 euroa.


The 6st Ring Project syntyy

Joskus 2000-luvun alussa haeskelin soittamiseen uusia ideoita, joten rupesin käymään Hotelli Tornin juuressa olevassa O’ Malleys:issä. Kerran viikossa pidettävät jamit olivat paras mahdollinen paikka kehittää omaa soittoa. The Shenanigans esiintyi siellä usein, näistä soittajista tutuimmat minulle Imre Szabo ja Jonathan Hutchings. Heille jäin paljosta velkaa opetellessani irkkufolkin kiemuroita. Pian perustinkin jo omaa 6st ring folk-duota veljeni Riston kanssa. Kiertelimme pari vuotta Hämeessä ilman sen kummempaa menestystä. Pian 6st ringin telakoitumisen jälkeen sain kosketinsoittajan pestin Colttones bändistä. Cover-rock oli mielenkiintoista vaihtelua folkin jälkeen. Samaan aikaan valmistelin The 6st Ring Projectin levyä ’Viiala blues’ vaikka itse bändiä ei enää ollutkaan.

Viiala blues –albumi tuli painosta vuoden 2008 lopussa, neljän vuoden työstämisen jälkeen. Siitä kuulee kyllä että kyseessä on ensimmäinen lajiaan, mutta toisaalta se toimi loistavana keinona oppia kaikki kantapään kautta. Sävelsin, sanoitin, tuotin ja äänitin melkein kaiken käytännössä itse. Onneksi sentään älysin kysyä neuvoja Imre Szabolta joka toimikin sitten levyllä sekä apu-tuottajana että studiomuusikkona.

Colttones hajosi keväällä 2008, ja uusi bändi muodostui osin ex-Colttones soittajista. A-Groovement oli syntynyt. Siinäkin sain mitä halusin, eli olla vaan backline muusikkona eli koskettimet, kitara, taustalaulu. Jamihenkinen 7 –hengen soul/groove/funk poppoo on kuin kameleontti joka muuttaa soundiaan ja biisivalikoimaansa jatkuvasti. Ison bändin soittajana joutuu miettimään sovituksen merkitystä. Kun ei esiinny yksin, ei ole pakko soittaa koko ajan. Musiikin dynamiikka ei synny ainoastaan volyymivaihteluista vaan myös siitä että kullekkin soittimelle oikeasti mietitään mihin kohtaan mitäkin tööttää


Jammailu, teemat ja riffit laulujen raaka-aineina

Viiala blues –albumille äänitetty Kiilopää blues on syntynyt jammailun tuloksena. Ensin velimies pyöritteli jotakin riffiä joka tarttui korvaani. Otin oman kitarani ja kehittelimme siitä teeman jonka päälle hahmottelin sitten melodian ja tekstin tyyliin; pätkä melodiaa ja siihen pätkä tekstiä. Seuraava pätkä melodiaa ja pätkä tekstiä jne. Jammailuvaiheessa kokeilimme erilaisia sointukulkuja sekä rytmisiä rakenteita kunnes biisin runko oli kohtalaisen pitkälle mietitty.


Lyriikka, alku sotku ja loppu tarinan kerronnassa

Bluesin lähtökohtiahan ovat yleensä palanut talo, kuollut koira, häipynyt vaimo jne. Kun ymmärtää mistä blues alun perin on lähtöisin, on helpompaa hakea ideoita lyriikkaan. Muista tyyleistä vaikkapa folk oli ja on usein yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Tosin räpäyttelykin voi ottaa kantaa joten mikään musiikinlaji ei ole suljettu pois tästä lokerosta. Mutta yleisesti ottaen eri musiikintyyleillä on olemassa tiettyjä lähtökohtia joista voi ammentaa ideoita kun nikkaroi tekstiä.

Muutamia perusasioita pyrin noudattelemaan, kuten että kertosäkeen ensimmäinen virke tai sana olisi sama kuin laulun nimi. Lisäksi virkkeen loput soivat paremmin jos ne loppuvat vokaaliin. Myös solisti yleensä kiittää. Tekstin pitää olla laulettavaa, kertosäkeen tulisi jäädä päähän soimaan ja laulajan pitää pystyä eli ehtiä laulamaan kaikki sanat.


Melodian ja tekstin yhteen sovittaminen

Laulun laulaminen on tarinan kertomista. Viiala blues –levyllä oikeastaan kaikki laulut ovat omakohtaisia. Lyriikan laatiminen oli siksi aika helppoa. Vaikeampaa oli säveltää melodia joka tuki oikein ja oikeissa kohdissa tarinaa. Toisinaan kävi niin että melodia syntyi ennen tekstiä, mutta useimmiten melodia ja teksti kulkivat käsi kädessä; pätkä melodiaa ja siihen sanat, seuraava pätkä melodiaa ja lisää sanoja. Kun ensimmäinen hahmotelma laulusta on syntymässä on päätettävä mihin haluaa sen viedä. Miten laulu loppuu? Mikä on kertomuksen opetus?

Silta on se parin-kolmen soinnun pätkä joka tavallaan irrottaa biisin hetkeksi perusteemasta ja toisinaan tahtilajistakin. Siihen perään kertosäe, ehkä pariin kertaan toistettuna ja sitten finaali. Itselleni tämä on muodostumassa perustyökaavaksi vasta nyt. Rytminvaihdosta käytin ’Virtaavaa vettä’ –biisissä jossa B-osana toimii reggaen tapainen osio. Perään soolo ja siitä taas säkeistöön. Aikaisemmin tein lauluja onnellisen tietämättömänä mistään kaavoista tai rakenteista. Niinpä sitten suurin osa 80-luvun tuotannostani oli sellaisia pöytälaatikkosävellyksiä joiden käyttöönotto (mm. ’Kun mä lähdin’ Viiala blues albumilla) vaati rankkaa sovittamista sekä tekstin että rakenteen suhteen.

Säännöt on tehty rikottaviksi, tiedetään. Mutta ennen kuin voi sääntöjä rikkoa olisi hyvä myös tuntea ne. Kyllä se pätee laulujen tekemisessäkin.


Sovittaminen

Minulle se merkitsi levyä tehdessä lähinnä sitä että mitä soittimia halusin kuhunkin biisiin. Basistia en edes yrittänyt neuvoa, kävimme vain biisit yhdessä läpi ja Imre mietti itse omat sovituksensa. Sovittamista harrastin lähinnä niiden soittimien suhteen jotka soitin itse. Risto soitti huuliharppu osuudet, minä annoin vain joitakin suuntaviivoja kuten että pitääkö harpun soida haikeasti, rosoisesti vai puhkua kuin Wonder hurjimmillaan.

Sovittamisessa lähtökohtia ovat esim. mitä tyylilajia haetaan; blues, jazz, rock etc. Itse en ole mitenkään erityisen tarkka soitinvalintojen ja/tai soundien suhteen, homma meni enempi fiilispohjalta. Sen sijaan esimerkiksi luottokitaristini Järvisen Mikko mietti ja haki eri vaihtoehtoja Viiala bluesin nimikkobiisin sooloa varten. Jopa niin että päätyi lopulta virittämään kitaran avoimeen G:hen että sai haluamansa slidesoolon aikaiseksi.


Äänittäminen

Koska studioon ei ollut varaa, päätin äänittää kaiken itse. Niinpä työtiloina palvelivat mm. makuuhuone, musiikkiliikkeen alakerta, pesuhuone ja bändin treenikämppä. On selvää että akustiikka ei ollut optimaalinen, mutta kyllä levylle silti ihan kohtuullista jälkeä saatiin. Akustiikka on yksi juttu, toinen oli käytettävät mikit ja äänittäjän muut taidot. Melkein kaiken äänitin ilman mitään sävysäätöjä. Instrumentin omat sävysäädöt toki käytettiin, mm. sähkökitaran vahvistin vietiin toiseen huoneeseen, mikki sijoitettiin kartion reunan tuntumaan ja lopuksi koko komeus peiteltiin patjoilla ym. vaimentavalla materiaalilla niin että vain vähän ilmanvaihtoaukkoa jätettiin. Toimi yllättävän hyvin eikä naapuria häiritty. Vahvistinta sai myös luukuttaa nyt riittävästi että kunnollinen soundi saatiin irti.

Rummut olivat enimmäkseen Rolandin. Muutamassa biisissä käytettiin congaa, joissakin pelkkää virveliä ja Vieraissa teissä sekä rumpusettiä että bodhrania jonka äänitin laajakalvomikillä. Silti biisit mielestäni toimivat vaikka täysi rumpupatteri ei paukukkaan joka välissä. Tästä oivalluksesta kiitos Jake Hangaslammille, The 6st Ring Project:in rumpalille.


Tuottaminen

Oikea tuottaja kai miettisi biisivalintoja tehdessään musiikkimarkkinoita. Minne ko. biisiä tai levyä on tarkoitus myydä, mikä kohderyhmä jne. Itselläni ei näitä murheita ollut. Yritin lähinnä pitää pakettia kasassa niin ettei levystä tulisi kovin hajanainen erilaisten kappaleiden kaatopaikka. Sekä kappalevalinnat että soundimaailma ja sovitukset pyrittiin tekemään akustisessa folk-hengessä. Sorruin kuitenkin itse muutaman kerran heittämään tuon johtoajatuksen huut hiiteen ja käytin surutta muutamia linjasta poikkeavia juttuja. Helppoa silloin kun ei ole taloudellista vastuuta eikä pakkoa myydä.


Näin on nyt, miten tulevaisuudessa?

Oma roolini musakuvioissa on siirtynyt hissukseen co-writer / tuottaja –akselille. Teen melodioita valmiisiin teksteihin yhtenä Lyyrican jäsenistä. Tuottajapuoli tarkoittaa oikeastaan sitä että vastaan myös minulle sävellettäväksi annettujen kappaleiden demoista. Demot tehdään kotikutoisesti samalla luotettavalla 16-raitaisellani millä Viiala blues –albumikin. Paineita on demojen tason nostamiseen sillä pelkkä kitara ja mies –demoilu alkaa olla menneen talven lumia musabisneksessä. Mitä valmiimpi demo on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on menestyä.

Biisien tekemisessä verkottuminen kannattaa. Yksin ei kannata kaikkea nyhertää, kyllä tiimityössä on voimaa. Yhteisten aikataulujen sovittaminen voi olla hermoja raastavaa puuhaa, eikä valmista synny yhtä nopeasti kuin yksin tehden, mutta silti. Kokemus on jo osoittanut että kun kukin saa keskittyä siihen minkä osaa parhaiten niin tulos on yhdeksän kertaa kymmenestä parempi kuin yksin tehden.


Yhteenveto

Sitkeys ja kärsivällisyys palkitaan. Itse olen liiankin vauhdikas; haluan biisin purkkiin ja pihalle. Kypsyttely kannattaa, äänittelipä sitten yksin tai porukalla. Uusi, oma kappale bändin listalle otettuna kypsyy hyvinkin kuukauden pari ennen kuin on hakenut oman muotonsa. Siinä kohtaa olisi ehkä se otollisin hetki myös äänitykselle.

Edellistä levyä tehdessä oli tyypillistä että jos jokin oma tuore veto tuntui vuosisadan biisiltä niin kolme päivää myöhemmin saattoi olla ihan eri mietteet kun suurin kiihko oli laantunut. Objektiivisuus on sekin taitolaji.
Kun tekee paljon ja erilaisia biisejä niin siinä oppii. Myös soittaminen erilaisissa kokoonpanoissa vaikuttaa oman genrekorvan kehittymiseen sen lisäksi että soittotaito paranee.


Vinkkejä lauluntekijöille

1. Mieti alku, sotku ja loppu. Laulussa on hyvä olla tarina, eikä draaman kaarikaan haittaa. Eli kuvataan lähtötilanne, viedään kuulija ongelman ytimeen tai onnen huipulle ja lopuksi summataan kokemus johonkin fiksuun aforismiin joka on tietysti itse kehitelty yön pimeinä tunteina.

2. Kokeile biisin tekoa eri soittimilla jos taidot antavat periksi. Kokeile myös kaverin kanssa jammailua. Anna kamulle tehtäväksi vaikka kertosäkeen tekeminen, tai soolon kehittely. Soittakaa taas yhdessä ja kuulostelkaa. Sanoitusta kannattaa hioa ja kokeilla eri versioita. Alkuperäinen versio ei välttämättä muutu mutta tuleepahan varmuus siitä mitä haluaa.


------

Lisää infoa Ari Jalokinoksen puuhasteluista löydät täältä.

PS: Lisää vierailevien kirjoittajien tekstejä tunnisteella #vieraskynä.
PPS: Kiinnostaako blogiyhteistyö? Katso ohjeet tästä >>>

Pitäisikö sanoituksen olla alisteinen sävellykselle vai päinvastoin?

Työskentelin kerran erään säveltäjän kanssa jolle joku Toivo Kärkimäisesti teroittanut että: "säveltäjä on aina kunkku".

Yhteistyö luonnollisesti päättyi näkökulmaerojen takia varsin lyhyeen*, sillä itse näen säveltäjät ja sanoittajat mieluummin tasavertaisina yhteistyökumppaneina. Jäin kuitenkin mielessäni pohtimaan asiaa koska tämä ei ollut ainoa kerta kun olen törmännyt tällaiseen näkemykseen.

Jostain syystä jotkut säveltäjät luulevat että kun sanoittaja lähettää heille valmiin tekstin, he voivat lupaa kysymättä tehdä suuriakin muutoksia ja esim. vaihtaa kertosäkeiden ja a-osien paikkaa, tai jättää jonkun säkeistön kokonaan pois, vaikka useimmissa tapauksissa säkeistön paikan siirtäminen tai poistaminen (luonnollisesti) tuhoaa tekstin kerronnallisen dramaturgian.

Kun säveltäjä on työstämässä valmista tekstiä, pitäisi hänen kuitenkin ymmärtää että työn alla olevassa teoksessa todennäköisesti on jo kerronnallinen rakenne ja ns. palikat valmiina. Hänen tehtävänsä on kutoa sävellyksensä niiden rakenteiden varaan ja pyrkiä parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan musiikillaan sanoittajan ilmaisua. Jos tämä tuntuu ylivoimaiselta on parempi sopia sanoittajan kanssa muutoksista (tai tekstin sivuuttamisesta kokonaan).

Tilanne on tietysti täysin päinvastainen silloin, jos sävellys on olemassa ennen tekstiä. Silloin on sanoittajan tehtävä toimia annettujen raamien puitteissa ja tukea säveltäjän ilmaisua.

Kun sävellys ja sanoitus tehdään erikseen niin väkisinkin jompi kumpi on yleensä alisteinen toiselle. Toisaalta tällaisessa työtavassa sanoituksessa on sävellykselle (tai sävellyksessä on sanoitukselle) perustukset, aivan kuin taloa rakennettaessa tehdään ensin kivijalka sekä itse rakennus ja sitten vasta ruvetaan sisustamaan.

Parhaimmassa tapauksessa sanoittaja ja säveltäjä ymmärtävät toistensa maailmaa niin hyvin että 1+1 on lopulta enemmän kuin kaksi ja yhteistyön hedelmänä syntyy jotain sellaista johon kumpikaan ei yksin kykenisi. Silloin tällöin syntyy jopa teoksia joissa sävellys tai sanoitus itsessään ei vielä ole mitään, mutta ne yhdessä muodostavat mestariteoksen.

* Se että jompi kumpi haluaa olla diktaattori on huono tapa tehdä yhteistyötä ja johtaa harvoin parhaaseen lopputulokseen, silloin kun kyseessä on kahden kauppa.