2008      

lauantai 11. lokakuuta 2008

Musiikintekijöidenkin olisi fiksua tehdä sopimus yhteistyöstään kirjallisesti

Kirjallisen sopimuksen tekeminen on ihan normaali käytäntö, silloin kun aloitetaan työnteko jossakin organisaatiossa. Kirjallisen sopimuksen tekeminen on melko tavallista myös silloin kun kaksi yritystä tekevät keskenään kauppaa. Tavallista se on silloinkin kun levy-yhtiö tekee sopimuksen artistin tai lauluntekijän kanssa, tai tilaa biisin toteutuksen studiolta.

Outoa kyllä, artistit ja biisintekijät keskenään tuntuvat liitelevän jossakin pumpulipilvien seassa. On ihmeellistä, kuinka vähän säveltäjien ja sanoittajien välisiä yhteistyösopimuksia tehdään. Vielä harvinaisempia tuntuvat olevan sopimukset joissa artisti sitoutuisi esittämään, vaikkapa edellä kuvatun työparin tai lauluntekijän luomia kappaleita.

Tilanteessa, jossa kuitenkin ollaan selkeästi tekemässä biisejä jonkun tietyn henkilön esitettäväksi, olisi vähintään kohtuullista että se jonka suuhun kappale on tehty, myös tulee biisiä esittämään. En tarkoita että artistin pitäisi sitoutua esittämään huonojakin kappaleita, vaan pikemminkin että artistin olisi sitouduttava oikeasti esittämään tietyllä aikavälillä niitä kappaleita, joille antaa alunperin hyväksyntänsä ja jotka ottaa ohjelmistoonsa. Yksityskohdissa voi tietysti olla pelivaraa.

Itselläni oli aikanaan laulunteko-projekti erään mukavaäänisen mieslaulajan kanssa. Teimme parin säveltäjäkumppanini kanssa vuoden aikana reilut 20-biisiä kyseiselle kaverille, ja lopulta tultiin siihen vaiheeseen jossa homma piti viedä seuraavalle tasolle. Mukaan saatiin yksi studio joka kiinnostui äänittämään kolme biisiä tuottajan ja soittajien gramex-osuuksia vastaan. Homma näytti oikein lupaavalta, kunnes viimemetreillä laulajamme kävi tuuraamassa erästä humppabändiä ja jäi sille tielle. Pojat bändissä sanoi että: "me ei mitään uusia biisejä haluta soittaa... vedät vaan tota rentunruusua ja semmosta niin hyvin menee". Homma siis kuivui kokoon juuri ennenkuin päästiin vaiheeseen, jossa projektin onnistumisesta tai onnistumattomuudesta oltaisin saatu lopullinen selvyys.

En tiedä olisiko kunnollinen sopimuskaan tehnyt kaverista yhtään selkärankaisempaa, vai olisiko hän ottanut joka tapauksessa hatkat. Sen kuitenkin tiedän että kaveri oltaisi saatu todennäköisesti edes jonkinlaiseen vastuuseen. Lisäksi jos olisimme sopimukseen kirjanneet muutamia yhteisiä pelisääntöjä jo alunperinkin kohdalleen, olisimme varmasti välttyneet monilta väärinkäsityksiltä.

Ylläkuvatun kaltaiset tarinat ovat musapiireissä ihan normaalia arkipäivää. Joskus tällaista sekoilua on bändienkin sisällä. Yhtyeen biisintekijät tekevät lauluja tyhjyyteen, kun yhtä-äkkiä jengi päättää että muutetaankin tyyliä ja ruvetaan soittamaan taiteellista psykopunkkia. Jos yhtye vie valtaosan vapaa-ajasta voi olla hieman hankalaa etsiskellä lauluilleen tulkitsijoita ulkopuolelta, ellei ole jotenkin onnistunut luomaan itselleen poikkeuksellisen hyviä kontakteja. Tämä on tietysti useammin ongelma uusissa bändissä. Muulloinhan koko homma perustuu enemmänkin perhekeskeiseen ajatteluun ja yhtye onneksi(?) yleensä hajoaa jos näkemykset eri musiikkityylien paremmuudesta eroavat liiaksi. Se joka on erimieltä, tai haluaa tehdä omaa juttua, yleensä häipyy bändistä ja muut jatkavat vanhalla linjalla, jolloin biisit eivät niin todennäköisesti mene hukkaan.

Artisti/säveltäjä/sanoittaja -akselilla tilanne on kuitenkin hieman toinen, sillä lähtökohtaisesti, jos asiintyjä ottaa hatkat, biisillä ei ole esittäjää. Jos sanoittaja ottaa hatkat, on sävel ja esittäjä ilman sanoja ja jos ei ole säveltäjää on jäljellä vain runot ja niiden lausuja ;)

Itse olen laatinut kirjallisen sopimuksen lähes jokaisen säveltäjäkumppanini kanssa. Artisitienkin kanssa ollaan nykyisin aina tehty jonkin sortin sopimus, ennenkuin on ruvettu järjestelmälliseen yhteistyöhön, jossa biisejä ei enää vain tarjota esitettäväksi, vaan tehdään mittatilauksena.

Mitä siinä sopimuksessa sitten pitäisi lukea? Esim. kahden tekijän välisessä sopimuksessa siihen olisi hyvä kirjata ainakin vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1. Kuinka monta musiikillista teosta esim. vuodessa pitäisi tehdä?

2. Mitä jakoa kaikissa teosilmoituksissa tullaan käyttämän?

3. Missä vaiheessa teoksen valmistumisprosessia teosilmoitus tehdään, jos tehdään?

4. Saako teosta levittää, miten ja missä tarkoituksessa?

5. Myönnetäänkö teosten mahdollisista uusintasovituksista ja käännöksistä muunteluosuuksia (molempien on hyvä tietää tämä)

6. Jos biisistä tehdään omakustanteita, merkitäänkö jompikumpi (vai molemmat) tuottajaksi?

7. Miten sopimuksesta voidaan poiketa (esim. tekemällä kirjallinen teosilmoitus)?

8. Voidaanko sopimusta muuttaa, muuten kuin kirjallisesti (yleensä ei)?

9. Milloin sopimus astuu voimaan ja koska/miten se raukeaa?


Artistin kanssa tehtävässä sopimuksessa voidaan sopia samaan tapaan pelisäännöistä. Jos esim. säveltäjä on myös sovittaja, sekä omaa tarvittavan kaluston ja ammattitaidon, voidaan vaikka sopia että säveltäjä sitoutuu toimimaan myös tuottajana. On mahdollista myös sopia etteivät biisintekijät artistisopimuksen voimassaoloaikana tarjoa biisejä muiden esitettäväksi. Lisäksi artistin kanssa tehtävä sopimus voidaan laatia myös niin ettei artisti mahdollisen levy-yhtiödiilin tullessa, voi hylätä vanhaa tuotanto-/biisintekijätiimiään. Se voisi olla levy-yhtiön kanssa käytävissä neuvotteluissa sekä etu että haitta, koska jos ulospääsyä ei lähtökohtaisesti ole, sitä ei myöskään voi vaatia. Itse ainakin haluaisin pitää tutut yhteistyökumppanini mahdollisimman tiiviisti ympärilläni. Mitä Irvinistä olisi koskaan tulut jos Veksi Salmi olisi heti kättelyssä joutunut väistymään vaikka Junnu Vainion tieltä?!

Näkisin että jonkinlainen sopimus yhteisistä pelisäännöistä olisi aina hyvä olla. Kyse ei niinkään ole siitä että pyrittäisi jotenkin rajoittamaan toimintaa, vaan pikemminkin helpottamaan yhteistyötä. On huomattavasti mukavampaa kun tietää jo suoralta kädeltä voiko biisin huoletta laittaa mikseri.netiin vai ei, tai voiko siitä luvata muunteluosuudet bändille joka haluaa sovittaa sen keikkaansa varten uusiksi.

Kun asioista on sovittu etukäteen, ei niistä tarvitse enää jälkikäteen vääntää kättä, eikä tarvitse pelätä että säveltäjä yrittää salaapitäen käyttää teosilmoituksissa tasaavaa muuntelujakoa ja merkkaa itsensä sovittajaksi, muutaman lisäprosentin toivossa.

On hyvä tietää että vastapuoli on samaa mieltä siitä tehdäänkö vuodessa 5 vai 25 biisiä. Muuten voi äkkiä syntyä tilanne jossa toiselta odottaisi hieman aktiivisempaa otetta tai itse alkaisi jo toivoa ettei toinen huohottaisi kokoajan niskaan musahommien kanssa.

Käytännössä sopimus kannattaa tehdä myös esim. sen vuoksi, että joskus voi tulla tilanne jossa yhteistyö pitäisi jotenkin todistaa. Tällainen paikka voi olla vaikkapa apurahahakemuksen kanssa. Lisäksi sopimuksesta on kätevä tarkistaa ihan itseäänkin varten, että millaisesta yhteistyöstä tässä nyt oikein on virallisesti kysymys. Varsinkin jos yhteistyötä tekee useiden ihmisten kanssa, niin ilman sopimusta voi olla välillä vaikea muistaa kenen kanssa piti käyttää perusjakoa ja kenen kanssa tasaavaa muuntelujakoa ja kenen biisejä saa levitellä netissä ja kenen kanssa tehtyjä kappaleita ei.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Kirjoittajan taisteluväsymysrutiini NRO 1: Huijaa itseäsi

Tänään, kuten joskus aiemminkin olen havahtunut siihen etten ole kirjoittanut viikkoon yhtään ainoata sanaa (paitsi asiakkaille töissä).

Joka kerta kun avaan henkilökohtaisen, nahkakantisen muistilehtiöni, alan kokea huonoa omaatuntoa, koska en ole vielä siirtänyt digitaaliseen muotoon vanhojakaan kirjoitelmiani. Joku varmasti nyt sanoo että viikko on lyhyt aika, mutta minun kohdallani viikon blokki tarkoittaa, sitä että joku muukin (yleensä säveltäjä) joutuu odottelemaan.

Kirjoitan paljon käsin. Se johtuu siitä että se pakottaa itsekritiikin juuri oikealle tasolle. Kun teksti menee suoraan paperille, josta sitä ei voi deletoida tulee sanoja punnittua tarkemmin. Samanaikaisesti itsekritiikki ei nouse liian korkealle koska kuulakärkikynällä kirjoittaa mieluummin itsensä huonosta sanavalinnasta ulos, kuin alkaa sotkea sivulla jo olevaa tekstiä. Tämä taas johtaa usein yllättäviinkin lopputuloksiin ja hienoihin oivalluksiin; toimintatapa on verrattavissa useiden säveltäjien käyttämään metodiin, jossa sävellysprosessissa käytettäväksi työkaluksi valitaan jokin sellainen instrumentti joka on itselle verrattain vieras. Epätietoisuus pakottaa kokeellisuuteen!

Kun alan tuntea taisteluväsymystä runon tai proosan kanssa, saattaa laululyriikan timpuroiminen valmiiseen melodiaan tuntua yllättävän kevyeltä. Sama toimii päinvastoinkin. Itselläni luovuus on siis hyvin harvoin kokonaan off-tilassa, vaan yleensä vika on pikemminkin välineessä, jonka kautta sitä yrittää kanavoida ulos.

Muutaman kuukauden putki pelkän laululyriikan parissa saa sieluni huutamaan vapaata mittaa. Ikävä kyllä en aina näe tätä asiaa ajoissa, vaan kirjoitan itseni taiteellisen turhautumispurkauksen partaalle. Vasta kun huomaan että paperille tarttunut viimeisen tunnin aikana vain ****** alan ymmärtää mistä on kyse. Tunnustan että sitä ***** tulee kirjoitettua kuukausittain jopa useita sivullisiakin.

Takin tyhjetessä on hyvä muistaa että itseään voi huijata! Tässä, tätä blogia kirjoittaessani alan jo tuntea kuinka lyyrinen ilmaisu pyrkii ottamaan sisälläni vallan ja joudun kamppailemaan päätelläkseni tämän artikkelin, ennenkuin siirryn taas hulluttelemaan vapaamittaisten runojen parissa. Minun ei tarvitse kirjoittaa kovin kauaa informatiivista tekstiä, saadakseni taas kiinni inspiraatiosta runon tai proosan parissa. Toinen tyylilaji on lepoa toisesta.

Nyt siis runoilemaan, vai pitäisiköhän sitä oikein irroitella kunnon tajunnanvirran kanssa. Musiikkia soimaan, pää tyhjäksi ja paperi täyteen tekstiä. Aikaa 5 min.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Pekingin Olympialaiset ja Yang Peiyi muistuttavat Pauliina Kumpulaisesta

Jo jonkun aikaa itseäni on mietityttänyt ulkomusiikillisten asioiden tärkeysaste kun puhutaan musiikista. Toisessa blogissani tutkailin asiaa jo viime huhtikuussa hieman toiselta kantilta. Nyt tässä tapauksessa kuitenkin ulkomusiikilliset seikat ovat nousseet jo itse musiikin edelle ja kyse on puhtaasti ulkonäöstä.

Suomessa viimeksi näistä asioista on keskusteltu kunnolla silloin kun Pauliina Kumpulainen jolla oli käsittämättömän tarkka sävelkorva ja upea lauluaani putosi idols finaalista. Tuolloin monet arvelivat että hän olisi päässyt kisassa pidemmälle jos olisi ollut ruumiinrakenteeltaan solakampi. Yleisö kuitenkin enemmistöllä päätti ettei hän kelpaa kuultavaksi ja lopputuloksena kilpailun voitti Ilkka Jääskeläinen joka riitaantui lopulta levy-yhtiönsä kanssa ja josta ei sittemmin ole kuultu. Hänen ja hänen veljensä keikkakalenterin mukaan viimeinen "Show" on vedetty 2007 puolella.

Tämä Peking2008 tapaus on mielestäni törkeä juuri siksi että tämä koko maailman silmissä liian rumaksi leimattu tyttölapsi hoiti hommansa niin hyvin kuin mahdollista, jonka jälkeen hänen henkilöllisyytensä päätettiin pitää salassa. Lisäksi kunnia hienosta esityksestä yritettiin vielä vierittää aivan toiselle henkilölle, eikä yleisöllä ollut koko asiasta mitään hajua. Kyseessä oli siis tietoinen kusetus.

Löysin tästä asiasta kertovan artikkelin. Oman tukensa jutulle on antanut myös laulaja/lauluntekijä Vesa Salmi sekä teatteripölyä ja valoa. Englanniksi asiasta on kirjoitellut mm. telegraph ja BBC. Suomen valtamedioista tätä on puinut mm. Helsingin Sanomat. AV-matskua uutisesta on löytettävissä täältä (ennen uutista on joku huonekalumainos).

Jos haluatte tukea Yang Peiyitä ja olette sitä mieltä että tällainen toiminta on väärin, Spotatkaa tämä artikkeli, digatkaa tuo av-linkki, liittykää tähän fabook ryhmään ja keskustelkaa ihmisten kanssa tästä aiheesta.

Itse en hyäksy tämän tyyppistä toimintaa lainkaan. Mielestäni ei ole merkityksellistä laulaako lavalla missi vai mammutti, suloinen vai "ruma" lapsi (eikä lapsi muuten voi olla koskaan ruma?!). Minä haluan nähdä mieluummin lavalla rumia jätkiä jotka soundaa helvetin hyvältä (niinkuin Hurriganes aikoinaan), kuin niitä urveloita jotka vetää huulisynkkaa ja kuulostaa sen takia livenä samalta kuin levyllä (en mainitse nimiä). Minusta sen pitäisi riittää että musikaalinen lahjakkuus on tarpeeksi korkealla tasolla.

Yang Peiyita käy kyllä todella sääliksi. En voi edes kuvitella kuinka pahalta 7-vuotiaasta pikkutytöstä voi tuntua!

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Laura Moisio - laulaja/lauluntekijä tajuttoman mageella laulusoundilla!


Laura Moisio on 21v laulaja/lauluntekijä Tampereelta. Törmäsin hänen musiikkiinsa ensimmäisen kerran mikseri.netissä ja ihastuin ensimmäiseksi upeaan laulusoundiin ja koskettavaan tulkintaan.

Äänessä on todella koskettavia sävyjä ja yksinkertaisetkin sanat hänen laulaminaan saavat äkkiä tipan linssiin. Lauran oma sanoitustyyli pohjaa minimalistisen realistiseen ilmaisuun, jossa jännite teksteihin syntyy tulkinnasta ja tapahtumien viitekehyksestä. Pienille yksityiskohdille on annettu syvällisiä merkityksiä. Oma ehdoton suosikkini on mikseristä löytyvä biisi: "Mitä kuuluu?".

Laura on tehnyt omia lauluja jo pikkutytöstä asti. "Jos haluan kunnon naurut, luen 10v lauran kirjoituksia:D". Pianotunneilla on myös käyty ihan pienestä ja sitä kautta luontainen lahjakkuus on saanut tuekseen teoreettista pohjaa.

Varsinainen sysäys omien biisien tekoon syntyi kuitenkin vasta rippikoulussa 2003, jossa Laura tutustui Perttu Tuomaalaan (tunnetaan myös nimellä dj tuntematon), jolla oli kotona omat nauhoituskamat. Perttu on nyt aikuisiällä perustanut oman tuotantoyhtiön, Preal Musicin ja toimii edelleen Lauran ensisijaisena tuottajana.

Laura itse on erittäin tekstiorientoitunut lauluntekijä ja tulkitsija: "sanoitukset ovat ne jotka merkitsee. Ei sinänsä ole väliä mistä biisi kertoo, kunhan sanat tulevat suoraan sydämestä. Silloin kun itsellä tulee tippa linssiin omaa biisiä soittaessa, tietää sen olevan aito ja luultavasti kolahtavan myös muihin".

Vaihto-oppilasvuoden jälkeen Lauralta syntyi myös englannin kielistä musiikkia, mutta suomi tuntui lopulta kuitenkin luontevammalta: "Omat ajatukset on helpompi pukea sanoiksi omalla äidinkielellä".

Parina viime vuotena, Laura ei ole keikkaillut paljoakaan, muutamia yksityistilaisuuksia lukuunottamatta: "Vuodet ovat tehneet kuitenkin hyvää, kuunnellessa muita artisteja, selkeyttäessä ajatuksia omasta musiikista, ja kehittäessä itseäni laulajana sekä lauluntekijänä".

Väliajallakin Lauran pöytälaatikkoon on syntynyt runsaasti materiaalia ja tavoitteet ovat juuri nyt todella korkealla. Laura sovittelee parhaillaan laulujaan yhdessä uuden bändin kanssa ja lähiaikoina on luvassa katiivisempi keikkailukausi. Laura kertoo saavansa live-esiintymisistä sellaista virtaa, ettei sitä voi oikein verrata mihinkään muuhun. Veri vetää lavalle, eikä sille voi mitään. Tähtäimessä on siis päätoiminen keikkailu ja levytyssopimus!

Lauran musiikkia on kuultavissa mikseri.net:issä, sekä My Spacessa.
Kuunnelkaa ja kommentoikaa!!!!

maanantai 4. elokuuta 2008

Tarinamuoto kestää parhaiten ajan hammasta

Eräänä päivänä tutkailin tekstiarkistojeni vanhimpia tekeleitä jotka minun tapauksessani on kirjoitettu vuoden 1999 kieppeillä. 

Minua nauratti ja vähän punastuttikin välillä, mutta joukossa oli muutamia yllättävän hyviäkin. Lopulta aloin miettiä että miksi nuo muutamat poikkeukset toimivat edelleen?

Huomasin että suurin osa niistä teksteistä jotka vaikuttivat kaikkein hirveimmiltä (ja noloimmilta) raapusteluilta, olivat juuri niitä jotka olin kirjoittanut tunnemyrskyssä "minä"-muotoon, siten että myös päähenkilönä olin minä itse ja vielä tässä ja nyt eli preesensissä. Monet olivat jopa niin rehellistä tilitystä että alkoivat mennä jo parodian puolelle.

16-vuotiaan teinin "minä" on siis jo tämän päivän näkökulmasta aivan liian naivi, enkä enää pystynyt samaistumaan hänen puheisiinsa. Vika ei aina ollut edes siinä mitä hän sanoi, vaan siinä miten hän asioita käsitteli. Kuluneimmatkin kliseet olivat tuolloin vielä suuria oivalluksia. Se mikä silloin tuntui syvälliseltä, näytti nyt vain typerältä yleistämiseltä.

Toisaalta tulin ajatelleeksi että ehkä olen vain kasvanut kohderyhmästä ulos? Osaa näistäkin teksteistä voisin nimittäin kuvitella (pienin muutoksin) vaikkapa Kristiina Braskin suuhun. Hänen kohderyhmänsä voisi olla juuri sopivaa ikäluokkaa, vaikka itse saisinkin jo omista kliseistäni ihottumaa ;-)

Kun tarkkailin niitä tomivampia tekeleitäni huomasin, että "minä", joka oli asettunut sivusta tarkkailijan asemaan, olikestänyt selvästi paremmin ajan hammasta.

Kun päähenkilö, tai keskipisteessä oleva tapahtumasarja oli oman itsen ulkopuolella, on sitä ehkä ollut helpompi tarkastella kokonaisuutena. Lisäksi teksteissä, joissa lähtökohtana on ollut jokin todellinen asia, on paperille tallentunut paljon tiedostamatontakin. Asioita jotka olivat pakottaneet tarttumaan kynään, mutta jotka itsekin vasta nyt, jälkikäteen tekstiä lukiessa, voi ymmärtää.

Sivustakatsojaksi asettautuminen, asettaa pääpainon kertojan sijaan tarinalle, jolloin lukija/kuulija voi keskittyä pelkkään sisältöön jos niin haluaa. Tällöin kuulijan ei välttämälttä tarvitse kokea fyysistä kertojaa (=artistia) mieleisekseen, kuten "minä"-muodon kanssa lähtökohtaisesti pitäisi olla. Riittää että kuulija pitää laulusta.

Ulkopuolista kertojaa onkin tullut eniten käytettyä juuri tapahtumien kuvaamiseen, silloin kun olen halunnut samalla ottaa niihin kantaa. Varsinkin punk-osasto on kestänyt tässä suhteessa hyvin, koska kannanoton kohteena olevat asiat eivät ole 90-luvun lopusta muuttuneet juuri miksikään.

Tällaista tänään. Saapi nähdä miltä tämän päivän tekstit vuosien päästä näyttävät :)

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

TAPIO = loistava PUNK -bändi !

Julkaistu alunperin 20.7.2008: Jo pelkästään TAPIO -yhtyeen demolevyllä olevien biisien nimet kertovat että kyseessä on varsin asiallinen punaniskapunkkarijunkkarijoukkio. "Pappa betalar", "Turbokapitalisti" ja "Pätkätyöläinen" saavat kyllä hymyn huulille, mutta saman aikaisesti rymistelyä kuunnellessa tulee selkeä tunne siitä että kolikolla on myös se toinen puoli. 

Yhtyeen sanoitukset ovat suoraviivaisia, ironisia ja usein oivaltaviakin rykäisyjä tämän hetken maailman menosta. Pääasiassa asioita tutkaillaan melko punaisten aurinkolasien läpi, mutta laajempaakin perspektiiviä meiningistä löytyy.

"Kuu-ukko" onkin jo sellainen kappale, jonka voisi jopa kuvitella kuulevansa joltain radiokanavalta. Kaikesta ryminästään, energiastaan ja kantaaottavuudestaan huolimatta TAPIO ei sorru lauluissaan itsetarkoituksellisuuksiin, eikä yli- tai ohilyönteihin, kuten eräs toinen hieman tunnetumpi punk-poppoo viime aikoina (siitä ehkä myöhemmin lisää). Tässä kuitenkin hieman taustaa käsillä olevista punkkareista:

Pieni historiikki

TAPIO perustettiin vuonna 1992 silkasta soittamisen ilosta. Alkuaikojen biisit olivat todella energisiä punkralleja. Sanoitukset ja sävellykset pääosin Jyri Hellevuon käsialaa. Myös Juha-Pekka Pellinen teki jo tuolloin joitakin lauluja. Yhtyeen linja on ollut alusta alkaen perin suomalainen. Sanat ovat olleet alustapitäen selvää suomen kieltä ja yhtyeen nimikin on tavallaan piruilua muka_cooleille englanninkielisille yhtyeen nimille, joita bändin perustamishetkellä oli ollut sen synnyinpaikkakunnalla, eli Suolahdella, runsaasti. Vastavetona pojat sitten päätti että: "me ollaan Tapio"! Kotiseuturakkautta ja ideologiaa tässä on sen verran mukana että nimi juontaa juurensa hämäläisten metsänjumala-Tapiosta.

Vuosien myötä osa porukasta vaihtunut ja työtavatkin ovat hiukan hioutuneet. Nykyään bändin keski-ikä on rapiat kolmekymmentä vuotta ja Juha-Pekka Pellinen vastaa entistä enemmän sanoituspuolesta, vaikkakin solistina toimiva Jyri Hellevuo tekee edelleen omiakin tekstejä. Biisejä on tekstitetty jonkin verran myös yhdessä. Sävellys on myös Hellevuo-Pellinen matskua, yhdessä ja erikseen. Kaikki biisit ovat koko bändin yhteisvoimin sovittamia.

Tapio -yhtyeessä homma toimii jotakuinkin niin että Hellevuo/Pellinen tuo biisin kuultavaksi treenikämpille, jonka jälkeen hyviä biisejä aletaan muokkaamaan porukalla valmiiksi, huonojen kappaleiden jäädessä sivuun ja kuollessa omia aikojaan pois. Jokainen saa myös sanoa biiseistä mielipiteensä ja vaikuttaa näin niiden lopulliseen muotoon.

Tapio on saanut myös pientä kilpailumenestystä ja vuonna 2007 pojat osallistuivat Laulunpätkiä Pätkätyöstä -lauluntekokilpailuun kappaleella "Pätkätyöläinen" (kuultavissa myspacessa). Yhtye sijoittui kolmanneksi, joka on varsin hyvä sijoitus kun ajattelee että kyseessä on tyylipuhdas punkbiisi.

Nyt Tapio on sellaisessa iskussa että pojat ovat päättäneet ryhtyä promoamaan itseään kunnolla. Käytännössä he pyrkivät nyt tekemään entistä enemmän keikkoja ja yrittävät etsijä itselleen sopivaa julkaisijaa. Poikien (jo melko valmiista) demosta ollaan ottamassa juuri parin sadan kappaleen painosta, josta muutama olisi tarkoitus myydäkin (keräilijät hoi!).

Kuulopuheiden mukaan tämän yhtyeen keikoilla on helvetin hyvä meininki ja punkkia kohtaan olemassaolevia ennakkoluuloja on kaadettu rytinällä alas, kun on nähty kuinka punkillakin voi myydä viisinkertaisen määrän olutta illan aikana. Odotan innolla että saan mahdollisuuden todeta tämä asian itse, henkilökohtaisesti ja käytännössä (pitäisiköhän koittaa kaupitella näitä kavereita vaikka jollekin jokilaivalle).

;)

Biisit:
http://www.myspace.com/tapiotheband

Bändi:
Jyri Hellevuo, akustinen kitara, laulu.
Juha-Pekka Pellinen, kitara.
Tero Hintikka, basso.
Sami Väisänen, rummut.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

TakAumA: Lyriikkavetoista SuomiHardRockia

Törmäsin TakAumA -yhteeseen Muusikoiden.netin musiikkipalvelimen Maihinnousu.netin kautta. Ensimmäinen korvaan osunut kappale oli "Hautajaiset" äänitteeltä: "Samassa veneessä". Mp3-linkkiä klikatessani en vielä tiennyt mitä odottaa, enkä oikein tiennyt sitä vielä lauluosuuden alkaessakaan, mutta siitä eteenpäin kaikki oli selvää.

TakAumA tekee lyriikkaveroista musiikkia, joka kaikessa selkeäsanaisuudessaan tuo tekstiensä osalta mieleen lähinnä Jarkko Martikaisen tai Heikki Salon -kappaleet. TakAumAn laulut tuntuvat kuitenkin tulevan enemmän sisältö edellä. Kaikissa biiseissä on kirkas perusidea eikä teksteissä ole sorruttu ylimääräiseen kikkailuun. Erittäinkin oivaltavaa riimittelyä on mukana, mutta kieli on selkeästi alistettu sisällön alle, kuitenkin niin että mikään ei särähdä korvaan. Sami Jumppanen ja Arto Pippola ovat yhtyeen lauluntekijöinä tehneet kerrassaan käsittämättömän hyvää työtä.

On todella kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan TakAumAn musiikki vielä tulevina vuosina kehittyy. Samoin kuin lyyrinen ilmaisu myös musiikki tuntuu olevan kappaleiden sisällölle alisteista, mikä tarkoittaa sitä että TakAumAlta voi odottaa tulevaisuudessa vaikka reggei-biisiä tai kunnon punkrymistelyä, jos se parhaiten tukee laulun perimmäistä viestiä. Itse yhtye kuvailee tekevänsä suomenkielistä hardrock/rock-musiikkia.

Lisää tietoa kyseisestä bändistä, kokonaisten mp3:sten ja keikkakalenterin kera löytyy täältä.

Kommentoikaa!

EDIT: Sain kuulla luotettavasta lähteestä että yhtyeeltä on tulossa uutta matskua loppukesän aikana.

torstai 3. heinäkuuta 2008

!!!!!!!! TURTA !!!!!!!!

Postausta muokattu 21.10.2015.
TURTA = juuri sellainen yhtye jonka esiinmarssia Suomessa olen odottanut. Kun löysin tämän bändin vuonna 2008 sain kuvan, että heidän tarunsa olisi ollut jo lopussa tai ainakin tauolla, sillä viimeinen äänite oli annettu internet-levitykseen kesäkuussa 2006. 

Yhtyeeltä on kuitenkin tullut sittemmin "uutta" materiaalia Spotifyyn. Viimeinen julkaisu siellä on vuodelta 2013 ja livetoiminta on ollut enemmän tai vähemmän aktiivista näihin päiviin asti. Facebookista löytyy live-taltiointia vuodelta 2023.

Yhtyeen soundi on konstailemattomassa, särökkäässä suoraviivaisuudessaan hätkähdyttävän toimivaa kamaa. Lyriikoissa on havaittavissa tyylilajia ajatellen poikkeuksellisenkin paljon verbaalista lahjakkuutta ja sanomaa. Vai johtuuko vaikutelma sittenkin siitä että tämän tyyppistä musiikkia on tyypillisesti totuttu kuulemaan ainoastaan englanniksi?!

Yhdyn edelleen alkuperäisen postaukseni näkemykseen siitä, että on lähes rikollista ettei tämän yhtyeen biisit jo ole RadioRockin soittolistalla! Esim. kappaleet "TURTA" ja "kymmeneltä illalla" ovat todellista hittipotentiaalia. Jos tämä yhtye on ikinä Turun seudulla keikalla olen minä ensimmäisenä heilumassa lavan reunalla.

Yhtyeen musiikkia on kuultavissa mm. Youtubessa: http://www.youtube.com/turtamusic

Kuuntele ja kerro palautteseen oma mielipiteesi poikien musiikista! 

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Sanoittaminen valmiiseen melodiaan

Sanoittaminen valmiiseen melodiaan tuntuu usein alkavasta tekstittäjästä kahlitsevalta: Vertaus pakkopaidasta ei ole lainkaan kaukaa haettu. 

Näin etenkin silloin jos sanoittaja on enemmän kirjoittaja kuin muusikko ja vieläpä tykästynyt riimeihin ja päntännyt laululyriikan metriikkaa. Itselläkin oli aluksi vaikeuksia laadukkaan tekstin tuottamisessa silloin kun rakennetta ei saanutkaan itse suunnitella.

Ongelmia tuotti mm. se etten osannut ottaa huomioon säveltäjän luomaa tunnelmaa ja yritin väkisin jyrätä omalla visiollani sen yli. Vielä suurempi ongelma oli kuitenkin työtavassa: Minä nimittäin hätäilin ja aloin poikkeuksetta kirjoittamaan liian aikaisessa vaiheessa, ennen kuin laulun kokonaisrakenne oli kunnolla mielessä ja sitten vielä lopetin kirjoittamisen liian aikaisin, enä malttanut hioa tekstejä tarpeeksi.

Nämä asiat yhdessä johtivat siihen että sävellys ja sanoitus olivat useimmiten lopulta eri paria ja vieläpä täynnä huonoja tai väkinäisiä lyyrisiä ratkaisuja, varsinkin silloin jos sävellys ei edustanut sitä ihan ominta musiikinlajia.

Kun tekstit eivät sitten kelvanneetkaan tilaajalle, olin tietysti syystäkin pettynyt itseeni. Nyt olen iloinen siitä etteivät nuo tekeleet koskaan päätyneet julkiseen esitykseen. Se olisi ollut noloa!

Mikä on siis muuttunut tavassani kirjoittaa tekstiä valmiiseen melodiaan?
Ensinnäkin, kuuntelen biisin läpi niin monta kertaa että muistan melodian ulkoa. Siihen voi mennä sävellyksestä riippuen tunti, kaksi tai jopa useampi päivä. Samalla kun kuuntelen laulua, opettelen pitämään siitä. Luit aivan oikein: Opettelen pitämään sävellyksestä, koska muuten en osaisi arvostaa sitä tarpeeksi, että saisin sille arvoisensa sanat. Teen siis kaikkeni, jotta saisin kiinni säveltäjän visiosta. Sitten mietin mikä tässä sävellyksessä on hienoa ja millaiset sanat siihen sopivat? Onko säveltä kuuntelemalla havaittavissa jonkinlainen kerronnallinen kaari? Sopisiko siihen jokin tarina? Olisiko parempi että sanat tukevat sävellystä, vai päinvastoin? Kuka tällaista musiikkia kuuntelee? Onko tämä tunnelmamusiikkia vaiko jotain ihan muuta.

Pikkuhiljaa ajatuksia pyöritellessäni minulla alkaakin jo olla laulusta ihan oma näkemys. Alan rakastua kappaleeseen ja rupean kalastelemaan sävellyksen koukkupaikkoja. Kuunnellessani biisiä läpi, annan vapaiden assosiaatioiden pälkähdellä päähäni ja kirjoittelen niitä ylös. Nämä ovat kuitenkin vasta pelkkää materiaalia. Yksittäisiä laulun melodiaan sidottuja oivalluksia, jotka voivat olla, tai olla olematta mukana lopullisessa sanoituksessa. Samalla kun kalastelen, mietin syntyjä syviä. Ajattelen biisin kokonaisrakennetta ja sen alkua ja loppua ja sitä mikä voisi olla koko kappaleen ydinviesti tai millainen rakenteellinen koukku siinä tulee olemaan.

Kun tämä vaihe alkaa olla kasassa tiedän jo useimmiten mitä on tulossa, vaikka välttämälttä sanaakaan lopullisesta tekstistä ei ole paperilla. Tiedän useimmiten mistä ja miten laulu kertoo ja millainen tunnelma lopullisella kappaleella tulee olemaan. Joskus saatan hylätä koko ajatuksen tässä vaiheessa ja aloittaa koko homman puhtaalta pöydältä. Usein kuitenkin pääsen nyt ns. uloskirjoitusvaiheeseen, jossa puoliksi laulan ja puoliksi kirjoitan sanat paperille. Tämä vaihe kestää noin tunnista kolmeen tuntiin, riippuen siitä kuinka helposti oma kieleni taittuu ko. melodiaan ja kuinka paljon käyttökelpoista saalista olen saanut kalasteluvaiheessa. Hyvätkin kalat menevät joskus hukkaan jos ne eivät palvele kokonaisuutta.

Uloskirjoitusvaiheen jälkeen tyhjennän taas pääni ja luen tekstin läpi. Mietin vielä kerran onko sanoituksessa mitään järkeä ja pelaako se varmasti yhteen sävellyksen kanssa. Jos se näyttää siltä että se toimii kokonaisuuden tasolla, ryhdyn tekemään viimeisiä korjauksia. Joskus mitään korjattavaa ei ole, mutta usein vaihdan vielä sanan sieltä, korjaan riimin tuolta tai saatan saada jonkun kuningasidean joka muuttaa koko laulun tai osan siitä toiseksi. Kun varsinainen sanoitustyö on tehty, jätän tekstin makaamaan (tietokoneen) työpöydälle ainakin muutamaksi tunniksi.

Lopulta palaan laulun pariin illalla tai vasta seuraavana päivänä, kun olen kerran jo sen hetkeksi unohtanut. Kun tulen takaisin paikalle otan mikrofonin käteen ja "laulan" kappaleesta ns. raakademon säveltäjälle. Demosta hän kuulee miten olen sanat sävellykseen sijoittanut ja missä on otettu vapauksia (jos on) ja hän kuulee missä olen venyttänyt jotakin kaksoisvokaalia kahdelle eri sävelelle etc. Tässä vaiheessa myös saan kätevästi tehtyä viimeiset pilkunviilaukset. Kun kuulen oman lauluni audiolta, se antaa taas uuden näkökulman (=kuulijan näkökulma) tekstiin.

---

Laulumelodian sanoittamiseen on muitakin työtapoja, eikä minun tapani kirjoittaa ole välttämälttä juuri sinulle se oikea!

Esim. Heikki Salo esitteli laululyriikan oppikirjassaan Kahlekuningaslaji, hieman toisenlaisen lähestymistavan: Hän kertoi tekevänsä melodiasta aina ensimmäiseksi rakennekartan, johon merkitsee ensin laulun osat allekain kokonaisrakenteen hahmottamiseksi, jonka jälkeen hän kirjaa ylös kuinka monta säveltä on kussakin säkeessä ja mitkä ovat niiden kestot ja sitten hän vielä merkitsee että missä kohdissa tavujen pitäisi olla painollisia. Näin hänelle syntyy laulusta metrinen kaavio josta käy ilmi minne kuuluu pitkä ja minne lyhyt tavu. Samassa kaaviossa on siis tavukartta ja laulun kokonaisrakenne.

Jotkut sanoittajat haluavat laulusta nuotinnoksen johon kirjoittavat. Tällöin heillä on käytössään valmiiksi tätä Heikin karttaa vastaava työkalu. Käytännössä ainostaan nuottien painoarvot näkyvät nuotinnoksesta huonosti. Pop/rock osastolla nuotteja voi olla kuitenkin aika hintsusti liikkeellä! ;)

---

Itse en osaa nuotteja juuri lainkaan, enkä soita mitään instrumenttia. Lisäksi kaikki matemaattiset kaaviot tuntuvat jotenkin vierailta. Sen sijaan kun melodia alkaa soida päässä se antaa omalle kirjoittamiselleni suuntaa ja parhaimmillaan tuntuu kuin laskettelisin jokea pitkin tai kuin olisin yhteydessä johonkin suurempaan luovuuden mereen.

Kannustan siis kaikkia etsimään itselleen sen sopivimman työtavan. Muiden kirjoittajien tekniikoita kannattaa kysellä ja tutkiskella, mutta sitten tehdä niinkuin itsestä tuntuu parhaalta.

PS:
Jorma Toiviaisen sanoin yksi asia kuitenkin on syytä pitää mielessä: "Valitettavasti teksti on sitä parempi, mitä enemmän sen kanssa viettää aikaa!"

torstai 19. kesäkuuta 2008

Laululyriikan metriikka pähkinänkuoressa

Minulta pyydettiin artikkelia laululyriikan metriikan perusteista. Tällä postauksella pyrin vastaamaan kaikkein yleisimpiin kysymyksiin. 

Erityisesti koitan valottaa niitä asioita, jotka itselleni olivat epäselviä silloin kun kirjoitin ensimmäisiä lyriikoitani.

Koitan ilmaista asiat mahdollisimman selkeästi, koska monet lukijoistani ovat pikemmin kirjallisuuden harrastajia kuin muusikoita. Muusikkolukijoilta pyydän sen verran apua, että oikaisevat rohkeasti jos minulta menevät termit jossakin kohtaa sekaisin.

---

Ihan ensimmäiseksi on sanottava että sanoittaja joka kirjoittaa tekstinsä aina valmiiseen sävellykseen ja omaa hyvän melodia- ja rytmikorvan, pääsee rakenteen osalta paljon helpommalla, koska tällöin säveltäjä on jo valmistanut sanoittajalle rytmisen muodon, eikä sanoittajan tarvitse kuin kirjoittaa teksti tähän valmiiseen kehykseen. Varsinainen ongelma onkin tässä tapauksessa se kuinka kirjoittaja pystyy kirjoittamaan tähän valmiiseen muotoon vapautuneesti, kielellisen rikkauden kärsimättä.

Enemmän työtä (mutta samalla liikkumavaraa) on sanoittajalla joka kirjoittaa tekstiä sävellettäväksi. Tällöin sanoittajan on hyvä tuntea keskeisimmät metriikan perusteet, jotta kykenee luomaan sanoitukselleen sellaisen rakenteen että se on ylipäätään sävellettävissä.

---

Ensimmäinen asia joka pitää tietää, on se että laulutekstit ovat pohjimmiltaan mitallista lyriikkaa jossa samat rakenteet toistuvat osioittain. Tämä tarkoittaa sitä että esim. laulun enimmäisen säkeistön(=A1) ensmmäisellä rivillä tavujen painot ja pituudet ovat suunnilleen samat kuin kertosäkeen jälkeisen säkeistön(=A2) ensimmäisellä rivillä. Tämä koskee myös jokaista seuraavaa riviä, eli jokaisella rivillä pitäisi olla aina pari siinä säkeistssä joka noudattaa tätä samaa kaavaa.

Jos näin ei ole, on kyseessä kokonaan uusi säkeistö, eli säkeistöstä A2 voisi tullakin B1, jolloin taas B1 -säkeistökin saattaisi vaatia itselleen parin ollakseen looginen.

Suomenkielessä paino on luonnostaan aina sanan ensimmäisellä tavulla ja jälkipaino sen jälkeen joka toisella.

Tavuja on kolmen mittaisia: lyhyitä, puolipitkiä ja pitkiä. Lyhyissä on yleensä vain yksi konsonantti ja yksi vokaali. Puolipitkät voi olla diftongejakin (=kaksi eri vokaalia peräkkäin: ai,ui,iu jne.) ja pitkät ovat melkein aina kaksoisvokaaleja. Junttikorva ei häiriinny kun puolipitkää tavua venytetään ja puolipitkä tavu taipuu jollallain lailla kestoltaan lyhyeenkin paikkaan, mutta jos lyhyttä tavua venyttää pitkäksi tai pitkää väännetään lyhyeksi niin se kuulostaa usein aika kököltä (ns. "kuusipuu = kusipuu" -ilmiö).

Näihinkin sääntöihin on kuitenkin lukemattomia poikkeuksia. Sanoja voi rytmittää myös niin että rivien keskellä on taukoja tai venytyksiä. Esim. yksi kaksoisvokaali voidaan venyttää vastaamaan vaikka kolmea pitkää tavua.

Sävellettäväksi sanoittavan tulisi tällaisissa poikkeuksissa silti jollain lailla onnistua välittämään tieto visiostaan myös säveltäjälle asti. Ellei sanoittaja ole kirjoittanut venytystä paperille tyyliin: "vaa-a-aa-aan" niin säveltäjän voi olla vaikea sitä itse oivaltaa. Jos teksti siis pitää sisällään kovin paljon tällaisia koukkuja, voi helposti syntyä käsitys että tekstissä ei mitään rakennetta olekaan.

---

Tavujen painotuksia VOI rikkoa! Mutta vain harkitusti. Martti Syrjä, Toni Wirtanen ja Kaija Koo, ovat toteuttaneet tätä menestyksellä. Rap-musiikin puolella tavujen painotusten "väärinkäyttö" on jo melkeimpä selviö.

Diftongit mahdollistavat varioimisen itse tavujen sijainnissa eli: "va-ri-oi-mi-sen" tai "va-rio-i-mi-sen" (esimerkki on hieman kömpelö mutta ajaa asian).

Diftongeillekin on olemassa sanakohtaiset kielitoimiston suositukset siitä kuinka tavut niihin "kuuluisi" laittaa, eli vaikka varioiminen on mahdollista, se ei tarkoita että se olisi kieliopillisesti oikein. Muistetaan kuitenkin että lauletussa kielessä noudatellaan puheen rytmiä eikä puhe aina tottele kielitoimistoa ;)

---

Laululyriikassa puhekielen käyttö on yleisempää ja hyväksytympää kuin runoudessa ja proosassa. Tämä johtuu nähdäkseni sen auditiivisesta luonteesta a siitä että ensimmäiset laulut levisivät aikoinaan suusta suuhun periaatteella.

Käänteiset sanajärjestykset (ja ns. runokieli) ovat laululyriikassa jo nykyään aika OUT, eli trendinä on mennä lähelle sitä kieltä mitä yleisö puhuu. Tähänkin on toki valtava määrä poikkeuksia. Joskus käänteinen sanajärjestys toimii teho- tai tyylikeinona. Jatkuva väärinpäin sanojen kirjoittaminen kuitenkin varsin epäluontevalta ja vaikeaselkoiselta kuulostaa ja siksi pois pitäisi siitä mieluummin pyrkiä.

---

Tavut ja painot saa helpoimmin natsaamaan työmelodian avulla (=vähän sama kuin kirjoittaisi valmiiseen säveleen, paitsi että työmelodiaa voi vaihtaa/muuttaa)

esim. ensimmäinen lause:

"minä olin väsynyt päätin mennä saunaan"

Tätä lauletaan läpi, uudelleen ja uudelleen kunnes se alkaa soida. Woela! Nyt sinulla on yhden rivin melodia. Kirjoitat säkeistön loppuun ja kun ryhdyt kirjoittamaan seuraavaa säkeistöä, laulat seuraavan säkeistön rivit paperille vuorotellen siten että ne vastaavat rytmisesti ylempiä vastineitaan. Periaatteeltaan vaikeasta asiasta ei siis ole kyse.

Yleensä säkeistöjen sisälläkin on yhteneväisyyksiä jotta biisin kyytiin olisi helpompi päästä. Joskus komeasti rakennettu säkeistö toimii sellaisenaankin. On myös mahdollista rakentaa biisi niin että vain osa säkeistöistä omaavat tällaiset vastinkappaleet. Jopa yksittäiset säkeet voivat omata vastineitaan ristiin rastiin, jos niin haluaa laulun rakentaa. Tällaisessa tapauksessa on jo melkein helpompaa jos sävellys on ensin olemassa, sillä rakenteen selostaminen säveltäjälle voisi muuten käydä jo aika vaikeaksi.

Rajoituksia on siis loppujen lopuksi hyvin vähän. Niistäkin mitä on, voi yleensä poiketa (hyvällä tai huonolla menestyksellä).

---

Yleisimmät lauluissa käytetyt perusrakenteet ovat:

aaa = säkeistö 1, säkeistö 2, säkeistö 3 (kaikki samalla kaavalla).
aaba = säkeisto 1, säkeistö 2, erilainen säkeistö ja säkeistö 3.
acacac = säkeistö 1, kertsi, säkeistö 2, kertsi, säkeistö 3 ja kertsi.
acacbc = (kahden ylemmän sekoitus) säkeistö 1, kertsi, säkeistö 2, kertsi, erilainen säkeistö ja kertsi.

-Nämä ovat sellaisia muotoja joihin ihmiset ovat jo tottuneet vuosien saatossa. Siksi esim. kertosäkeistöllä aloittaminen voi olla varsin hyvä herättäjä, koska se poikkeaa normaalista. Kaikenlaisia muitakin koukkuja voi kehitellä. Nämä edellämainitut eivät siis ole mitään kiveen kirjoitettuja muotoja vaan ainoastaan vakiintuneita käytäntöjä.

---

Yhteenveto:
Sama määrä tavuja säkeistöjen toisiaan vastaaville riveille, pitkät ja lyhyet tavut samoille paikoille. Venytyksillä ja diftongeilla voi hieman pelata tätä asiaa. Työmelodian käyttö helpottaa hahmottamista jos matemaattinen lähestymistapa tuntuu vieraalta.

Siinäpä se. Ja niin.. Nykyisin riimit ovat jo aika toissijainen asia. Enemmän merkitystä on kestoilla ja painoilla. Riimit kuulostavat hyvältä kun ne tulevat luontevasti. Kun metriikka on hallussa, niin riimitkin alkavat tunkea useammin paikoilleen. Se käy kuin itsestään, sivutuotteena.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Agatha Christie - Menestyksen salaisuutena kansantajuisuus

Katselin yhtenä päivänä televisiosta Agatha Christiesta kertovaa dokumenttia, jossa tutkimalla tutkittiin hänen kuuluisuutensa salaisuutta.

Jos jollekin kirjallisuuden harrastajalle on vielä epäselvää kenestä on kyse, olisi syytä hävetä. Agatha Christie on nimittäin kaikkien aikojen myydyin kirjailija heti William Shakespearen jälkeen. Agatha Christien kirjoja on myyty yli kaksi miljardia kappaletta ja käännetty ainakin 44 kielelle.

vielä 90-luvun lopussa ainoastan Raamattua oli käännetty enemmän kuin hänen kirjojaan Nykyään toki Harry Potterit vielä käännetyimpiä, mutta huomioitakoon että Agatha Christien ensimmäinen romaani (Stylesin tapaus) ilmestyi vuonna 1920, eikä silloin vielä ollut samanlaista markkinointikoneistoa edesauttamassa maailmanvalloitusta kuin nyt.

Agatha Christien menestys oli siis paljon suuremmassa määrin pelkästään kirjojen itsensä ansiota. Jokainen hänen kirjoittamansa tarina on todellinen pageturner. Niissä jokaisessa pätee vanha elokuvakäsikirjoittamisen nyrkkisääntö: "petaa, lataa, laukaise".

Suomennettuna:

  1. Petaa = Herätä mielenkiinto, luo miljöö ja alkutilanne joka jo kertoo lukijalle/katsojalle/kuulijalle että jokin on oudosti.
  2. Lataa = Vihjaa tai kerro lukijalle/katsojalle/kuulijalle suoraan että jotain tapahtuu ihan kohta.
  3. Laukaise = Täytä lupaus ja palkitse lukija/katsoja/kuulija siitä että hän on jaksanut odottaa.


Eli jos huoneessa on ovi auki, joku tulee sisään juuri silloin hänestä puhutaan selän takana pahaa. Jos pöydällä on ase, sitä käytetään viimeistään näytelmän lopussa.

Kiinnostava on juuri tuo välivaihe kun katsoja näkee kuinka se värään aikaan paikalle tullut henkilö seisoo ovella, mutta ei vielä sano mitään. Tämä on se vaihe jolloin Salattujen elämien jaksot yleensä päättyvät jatkuakseen seuraavalla kerralla jännästä kohdasta. Vanha konsti on usein parempi kuin pussillinen uusia.

Sama syy saa ihmisen katsomaan Salatut elämät seuraavana päivänä kuin mikä sai ihmisen käntämään sivua Agatha Christien kirjan kanssa yhä uudelleen ja uudelleen ja sen seurauksena valvomaan koko yön kunnes kirja on loppu.

Rautaisen dramaturgian tajun lisäksi Agatha Christien kirjoissa oli kuitenkin myös eräs toinen salainen ase. Se oli kieli. Äkkiseltään luulisi että tämän kaltainen menestyskirjailija kirjoittaisi poikkeuksellisen rikasta ja dynaamista kieltä, mutta sen sijaan Agatha Christie käytti mitä tavanomaisimpia ilmauksia ja vain vähän synonyymeja.

Kieli oli äärimmäisen helppotajuista ja yksinkertaista. Samat sanat toistuivat usein, etenkin silloin kun hän oli pakotettu käyttämään erikoisia sanoja. Näin hän opetti lukijalleen vähitellen sanan merkityksen niin ettei sitä tarvinnut enää myöhemmin erikseen miettiä. Agatha Christiellä oli ilmiömäinen kyky kirjoittaa selkeästi ja se helpotti lukijan uppoutumista itse tarinaan.

Kun kielelliset ilmaukset eivät häirinneet ja turha runoilu oli poissa, lukijan oli mahdollista seurata monimutkaisiakin juonellisia kuvioita, joita Agatha sitten viljelikin ja joihin hän oikeastaan koko elämäntyönsä perusti.

Koska kieli ei ollut pääosassa vaan kaikki kirjat tulivat tarina edellä, ne oli verrattain helppoa käännettävää, eivätkä kirjat kärsineet samanlaisesta kielellisestä köyhtymisestä kuin vaikkapa ranskalaisen Henri Mürgerin teokset, joissa tapa käyttää kieltä oli huomattavasti suuremmassa roolissa. Samasta syystä Agatha Christien tekstit olivat helposti sovellettavissa teatterikäyttöön ja sittemmin elokuviin.

Koska hän käytti yksinkertaista kieltä, kaikki ymmärsivät mitä hän halusi sanoa. Hän käytti myös paljon tunteen ilmauksia ja kuvasi tarkasti mitä kukakin henkilö tunsi sisällään. Henkilöhahmoihin samaistuminen oli siis helppoa myös. Useissa hänen romaaneissaan oli vieläpä useita eri henkilöhahmoja, jotka kaikki edustivat omanlaistaan ihmistyyppiä. Agatha Christie harrasti siis myös eräänlaista hakuammuntaa ja antoi lukijoilleen mahdollisuuden samaistua siihen henkilöön johon kulloinkin haluaa. Tässä suhteessa hän oli todella aikaansa edellä mitä tulee kohderyhmäajatteluun ja kuluttajaryhmien segmentointiin.

Ei ole täyttä varmuutta siitä oliko kaikki nämä asiat tarkoituksellisia. Sen tiedämme että nämä asiat tekivät hänen kirjoistaan maailmanlaajuisia myyntimenestyksiä. Joku voi silti olla toistakin mieltä. Jos Frank Sinatran menestymisen salaisuudeksi paljastettiin Mafia vasta nyt 2000 luvulla, niin ties mitä Agatha Christien takaa vielä voi paljastua. Jotkut asiantuntijat ovat sanoneet että hän toi esiin kirjoissaan sellaisia oikeuslääketieteellisiä yksityiskohtia, että ne herättävät kysymyksen siitä kuinka hän on nämä tietonsa hankkinut.

----

Mutta entä miten tämä kaikki liittyy sanoittamiseen ja laulujen kirjoittamiseen? Siten että myös laulunkirjoittajan on syytä ymmärtää että joissakin tapauksissa upeat riimit ja hienot kielikuvat saavat kuulijan ainoastaan tipahtamaan kärryiltä.

Joskus suoraviivainen tunteisiin vetoaminen ja helposti samaistuttava teksti tehoaa parhaiten. Joskus kieli saakin olla arkista ja helppotajuista. Joskus on tärkeämpää se mitä sanotaan ja missä järjestyksessä, kuin miten se sanotaan.

Kuulijan haastaminen älyllisesti ei saisi olla pelkkää vaikeaselkoisuutta. Paljon mieltä kutkuttavampaa on antaa selkeitä vihjeitä niin että kuulija todella odottaa saavansa vastauksen mielessä pyöriviin kysymyksiin.

Merkityksiä voi kyllä piilottaa tekstiin, mutta ennenkaikkea tekstissä pitäisi olla järkeä. Kun kuulija upottaa hampaansa kappaleeseen ja kuluttaa koko päivän kuunnellen sitä repeatilla ymärtääkseen sen sanoman läpikotaisin, olisi kurjaa jos hänelle jäisi käteen ainoastaan toteamus siitä että koko kappale onkin vain kasa satunnaisia, keskenään rimmaavia lauseita, joissa ei loppujen lopuksi ole mitään tolkkua.

Lauluntekijän tulisi pystyä perustelemaan jokainen tekemänsä ratkaisu. Vähintään hänen itsensä on tiedettävä, miksi teksti on hyvä ja mitä kaikkea hän on teokseensa sisällyttänyt.

Taiteilija joka ei tunne omaa teostaan on tekotaiteilija!

perjantai 23. toukokuuta 2008

Lauluntekijän benchmarking

Benchmarkingilla tarkoitetaan esikuva-analyysia, oman toiminnan vertaamista toisten toimintaan ja usein sillä hetkellä tehokkaimpana pidettyyn tapaan tehdä asioita. 

Benchmarkingin perusidea on toisilta oppiminen ja oman toiminnan kyseenalaistaminen vartailemalla.

Yritysmaailmassa tällainen toiminta on varsin tavallista. Melkeinpä enemmän käytäntö kuin poikkeus. Taidepiireissä sen sijaan tunnutaan olevan nihkeämpiä. Vaikuttaa jopa siltä että moni ajattelee että jokaisen tulisi keksiä pyöränsä itse.

Kaikki me kuitenkin opimme jäljittelemällä ensin puhumaan ja sitten riitelemään ja huutamaan, jotkut jopa laulamaan. Matkimalla opitaan ensin työkalut joita sitten ajan kanssa hiotaan terävämmiksi. Kilpailu on kuitenkin kovaa ja eristyksissä neljän seinän sisällä jää helposti jälkeen.

Jos perustaisin kännykkätehtaan, ottaisin ensimmäiseksi selvää, mitä Nokia ja Samsung ovat tehneet. Näin siksi että he ovat todennäköisesti jo ratkaiseet monia ongelmia joihin törmäisin väistämättä ominpäin sohiessani.

Jos minun pitäisi nyt kirjoittaa johonkin minulle vieraampaan lajityyppiin, vaikkapa reggei-biisiin, sopiva teksti, menisin ensimmäiseksi Youtubeen kuuntelemaan Bob Marleyn tuotantoa läpi. Sitten perehtyisin ko. musiikinlajijn historiaan ja uudempiin artisteihin ja sanoituksiin. Purkaisin alan merkittävimmät teokset osiin ja yrittäisin selvittää, mikä mistäkin biisistä tekee hyvän.

Sitten kirjoittelisin harjoituksen vuoksi pari käännöstä jotta laji tulee tutuksi myös tekemisen kautta. Kun tuntisin olevani valmis varsinaiseen työhön aloittaisin puhtaalta pöydältä ja alkaisin kirjoittaa reggei-biisiä, mitä luultavimmin täysin omalla tavallani, mutta niin että olen tietoinen siitä mitä teen.

Mielestäni juuri tämä asia on se joka erottaa jyvät akanoista. Kirjoittaja joka tietää mitä tekee oppii jokaisesta teoksestaan jotakin ja kykenee ottamaan oppia myös muiden oivalluksista. Jokaisesta teoksesta tulee siis oma pieni opintomatkansa.

En sano etteikö vähemmän analyyttiselläkin tavalla olisi mahdollista kirjoittaa hyvin, mutta jos oman tekstin analysoiminen on mahdoton tehtävä niin kirjoittajana kehittyminen on kyllä vaikeaa ja se taas on pidemmän päälle turhauttavaa.

Benchmarkingia voi harjoittaa myös luovasti ja soveltaen. Nykyrunoudesta voi löytää erityisen hienoja ilmaisutapoja sanoituksiin ja proosan puolelta voi ammentaa hienoja dramaturgisia kuvioita. Mietitään vaikkapa Arno Kotron kaksoismerkityksillä tanssivaa ilmaisua. Siinä olisi paljon opittavaa sanoittajilla. Johanna Sinisalon Ennen Päivänlaskua ei voi tai vaikkapa elokuva: Fightclub -antavat eväitä vaihtoehtoisen dramaturgian käytölle. Ydinasia on se että etsivä löytää.

Taiteen saralla benchmarkingia harjoitettaessa kannattaa kuitenkin pitää järki kädessä. Jos haluat kehittää itseäsi iskelmäsanoittajana ja vihaat Isto Hiltusen musiikkia, ei ehkä ole järkevää opiskella hänen tapaansa tehdä asioita. Sen sijaan jos vaikka Junnu Vainion sanailu kolahtaa paremmin ja pystyt sukeltamaan tarpeeksi syvälle, saatat onnistua viemään osaamistasi mieleiseesi suuntaan.

Kannattaa siis valita harjoittelukappaleiksi vain sellaisia tekijöitä, jotka ovat hyviä siinä mitä tekevät. Ja legendoja ei pidä kumartaa liikaa. Hekin ovat tekemisensä alkumetreillä olleet nuoria ja kokemattomia. Hekin ovat kirjoittaneet aikanaan huonoa tekstiä. Joten ei ole syytä pitää itseään tyhmänä, vaikka joku Junnun tai Juicen teksti tuottaisikin hienoisen pettymyksen syvällisemmässä tarkastelussa.

Älä keksi pyörää uudestaan. Maailma on jo muutenkin täynnä harjoituskappaleita. Keskity sen sijaan jatkokehittämään pyörää ja tee siitä parempi kuin muista.

perjantai 2. toukokuuta 2008

Huono sanoitus on makuasia

Olen sitä mieltä että periaatteessa sanoitus ei voi olla absoluuttisesti hyvä tai huono. Sen sijaan siinä voi olla hyvää ja huonoa. 

Useimmiten kyse on silti pelkistä makuasioista silloin kun teksti ylipäätään on laulettavissa.

Yksi mittari on kuitenkin olemassa! Jos kuulijasta tuntuu että sanoittaja ei ole tehnyt työtään kunnolla, hän todennäköisesti pitää koko biisiä surkeana. Jos kuulijan mielestä sanoissa ei ole mitään järkeä, on sanoittaja epäonnistunut ellei ole kirjoittanut nonsenseä tietoisesti. Tällöinkin sanoittajan tulisi tehdä se niin että kuulija ymmärtää että se on tarkoituksellista.

Kääntäen: Jos laulu on tehty ihmisten kuultavaksi, ei ole väliä onko sanoitus hyvä vai huono. Tärkeää on vain se pitääkö kuulija sitä hyvänä vai huonona. Makuasioita siis.

Juuri tästä syystä sanoittajan olisi hyvä tietää jo kirjoitusvaiheessa kenelle laulua tehdään. Ei ole ollenkaan huono asia jos sanoittaja on samanaikaisesti myös tuottaja. Kun sanoittaja tietää kirjoittaessaan kenelle hän puhuu hänen on mahdollista kirjoittaa sellaista kieltä jota hohderyhmä ymmärtää ja hänen on mahdollista viitata sellaisiin asioihin sanoituksissaan jotka ovat kohderyhmälle tuttuja ja herättävät paremmin vastakaikua. Kuka voisi inhota laulua joka herättää tuntemuksen että se on juuri sinulle kirjoitettu?

Kuulija pitää siis saada tekstin kyytiin, eikä hän saa pudota kärryiltä, koska pudotessaan kuulija ei kuitenkaan halua uskoa ettei olut kyllin fiksu tajutakseen tekstiä. Hän ajattelee mieluummin että sanoituksessa on vikaa. Ihminen löytää aina nopeammin virheitä muualta kuin itsestään.

Eri tyylilajeissa on myös erilaiset normit:

Punk-piireissä ei välttämälttä olla niin kauhean ryppyotsaisia, eikä taitava riimittely useinkaan ole se juttu. Sen sijaan Punk -sanoitusta pidetään usein huonona jos siinä ei sanota mitään mikä jotakuta ärsyttäisi.

Iskelmäsanoituksissa taas riimit ovat usein hyvinkin tärkeitä ja tekstin on oltava muutenkin soljuvaa ja laulullista. Teksti ei saisi myöskään ärsyttää ketään, eikä se saisi asettaa esittäjää huonoon valoon.

Voisi sanoa että nämä kaksi lajityyppiä ovat kordinaatiston vastakkaisilla laidoilla. Molemmille lähestymistavoille löytyy jotakuinkin yhtä suuri kannattajajoukko ja välissä, sekä ympärillä on satoja erilaisia variaatioita, muunnelmiakin ja kokonaan näistä poikkeavia tyylejä.

Ihan oma lajinsa on RAP-musiikki jossa lyyrinen ilmaisu on vähintään yhtä korkealle arvostettu asia kuin iskelmissä, mutta se sallii myös leikittelyä ja uudenlaisten ilmausten käyttäminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Samanaikaisesti RAP-lyriikat ovat myös äärimmäisen kantaaottavia, eivätkä häviä siinä suhteessa punkille.

Oopperoiden libretoissa korostuu laulullisuus ja tarinankerronta. Hevimusiikissa ravistellaan tabuja raskaan runollisesti tai nopeammin kuin missään muussa musiikinlajissa. Nu-metal ydistää keskenään RAP-musiikin ja raskaan hevin erityispiirteitä jne.

Sanoittajan on tunnettava jokaisen lajityypin ominaispiirteet ja ymmärrettävä millaista tekstiä juuri sen lajityypin kuulijat osaavat arvostaa. Sen lisäksi sanoittajan tulisi vielä kyetä kirjoittamaan sitä uskottavasti. Kun tyylilaji alkaa olla hallussa voi vasta ruveta varioimaan ja muodostamaan edes jollainlailla relevantteja mielipiteitä siitä millainen on huono RAP-lyriikka tai millainen punk-sanoitus on yhtä tyhjän kanssa.

Alkavana sanoittajana olen itsekin tietämättömyyttäni ollut joskus sitä mieltä että lähes kaikki iskelmäsanoitukset ovat paskaa. Nykyään tiedän että en vain silloin kuulunut kohderyhmään.

Makuasioita.

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Ulkomusiikillisten a(n)sioiden merkitys

"Keep it simple" on lausahdus johon törmää tuon tuostakin. Sanotaan että yksinkertaiset jutut vain toimivat parhaiten. 

Mutta pitäisikö kakkua kuitenkin kuorruttaa jotenkin?

Yksinkertainen biisi on helppo ymmärtää ja viesti menee paremmin perille. Se on yleensä helppo muistaa, kertosäkeistöä hyräilee mukana tahtomattaankin jne., mutta entä kun biisin kuulee yhä uudelleen ja uudelleen? Saako kuulija sitten myöhemmin enää biisistä mitään?

Yksinkertainen kappale kuluu nopeammin puhki ja lopulta sen suosion kestävyys on kiinni enemmänkin ulkomusiikillisista seikoista: Biisiä esim. halutaan kuunnella siksi, että se tuo mieleen vaikkapa kesän vuonna x ja y. Vielä kymmenen vuoden päästäkin laulu saattaa tuoda mieleen sen jonkin tietyn tilanteen ja paikan.

Jos ihminen tapaa rakastettunsa jonkun tietyn biisin soidessa, siitä tulee helposti "heidän laulunsa" ja sen jälkeen he kuuntelevat sitä useammin kuin mitään muuta. Mitä useammin kappale soi, sitä useamman laulu siitä tulee. Tämän vuoksi radiokanavalle kannattaa aluksi vaikka vähän maksaakin siitä että biisiä soitetaan.

Silloinkin kun kyse on vaikkapa kantaaottavasta punk-rymistelystä niin mahdollinen menestys perustuu paljolti ulkomusiikillisiin ansioihin. Menestykseen vaikuttaa se onko kappale ajankohtainen ja pitääkö yleisö merkityksellisenä niitä asioita joista punkkarit milloinkin huutavat. Monelle on myös tärkeää että esiintyminen on uskottavaa ja ulkoinen olemus on linjan mukainen.

Joskus menestys voi olla jopa kokonaan ulkomusiikillista aikaansaannosta: Monet artistit näyttävät nykyään niin hyvältä ja heidän laulunsa on niin pitkälle koneellisesti käsiteltyä että laulajan sijaan voitaisiin käyttää vaikka nimitystä "blayback-malli". Autotunen saa nykyisin mukaan live-esiintymisiinkin!

Myös jonkin uuden musiikkigenren esiinmarssin yhteydessä saattaa moni aallossa mukana oleva yhtye saada ulkomusiikillisista syistä suurtakin lisänostetta.

Monimutkaisempien laulujen menestys on hyvin harvoin välitöntä. Hankala biisi ei yleensä jää päähän ekalla kuuntelulla, mutta sitä vastoin se kestää kerrasta toiseen. Jokaisella kuuntelukerralla se avaa kuulijalle vähän lisää itseään ja jättää seuraavalle kerrallekin vielä jotain löydettävää.

Tällainen kappale ei kulu loppuun vaikka sitä soitettaisiinkin kaikkialla 24/7. Ongelma tällaisen biisin kanssa on se, että kun sen ytimeen ei heti pääse, se ei useinkaan ehdi avautua koko komeudessaan vaikkapa radion kiireiselle musiikkipäällikölle.

Tämän vuoksi ulkomusiikillisten asioiden olisi oltava kunnossa myös hankalamman biisin kanssa. Jos esittäjä näyttää hyvältä ja paketti on siististi kasattu niin menestymisen mahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat. Jos prosessissa on vieläpä mukana muutama "iso nimi" niin musiikkipäällikkö ehkä alkaa jo uskoa ettei vain jostain syystä ymmärrä tätä uutta taidetta.

Kautta aikain näitä kestohittejä on myös pompsahtanut sieltä kasetin b-puolelta kun kuulijat ovat saaneet tutustua lauluihin ajan kanssa ja alkaneet toivoa lemppareilleen radiosoittoa. Tällöin biisillä pitää kuitenkin vakuuttaa ensin ne kuulijat, ellei muuta niin käyttämällä ohituskaistaa, tai näyttämällä tosi coolilta ;-)

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Inspiraation herättely ja 17 kikkaa sanoituksen synnyttämiseksi

Suurin sudenkuoppa kirjoittajille on usein se että jäädään odottamaan inspiraatiota. Todellisuudessa inspiraatio kuitenkin tulee silloin kuin olosuhteet sen sallivat. 

Toisin sanoen luovaakin mieltä auttaa jos puitteet ovat kunnossa.

Jos kirjoittaja tarvitsee hiljaisuutta saadakseen jotain paperille tai tietokoneen ruudulle, niin silloin on syytä mennä vaikka komeroon tai kirjastoon. Jos kirjoittajaa ispiroi tietynlainen musiikki niin kannattaa satsata MP3-soittimeen ja ladata se täyteen inspiraatiota.

Luovalle ihmiselle erilaiset rituaalit ovat usein myös tärkeitä. Kuitenkin "rituaali" ei loppujen lopuksi ole sen kummempi asia kuin rutiini. Kirvesmieskin virittäytyy tekemään työtä kahvikupin ääressä tai starttaa makkaravoileivällä. Kirjoittaja voi lähteä käyntiin vaikka punaviinillä tai sitten ihan vain heittäytymällä luovaksi.

-----

Itsellä homma toimii jotakuinkin niin että käännän kytkimen aivoistani "taiteilija" -tilaan jonka jälkeen itsekritiikki on hetkellisesti poissa ja mieli ottaa arvaamattomia sivuaskelia joka suuntaan. Tässä tilassa suollan sivukaupalla tekstiä, jota sitten editoin, editoin ja jäsentelen.

Monet tekevät täsmälleen päinvastoin. Monelle on luontevaa lähteä rakentamalla rakentamaan tekstiä, siten että aluksi on järjestys, tarina ja juoni ja sitten se tarina kirjoitetaan valmiita raameja mukaillen.

------

Nämä kaksi työtapaa tuntuvat olevan ne pääluokat joihin kirjoittaminen voidaan jakaa. Toisaalta näitä kahta lähestymistapaa voidaan myös yhdistellä. Valmiisiin raameihinkin voi kirjoittaa luovasti. Raamien tehtävä on pitää tajunnan virta aisoissa. Vastaavasti myös tajunnanvirtakirjoittamistakin voi edeltää pitkä perehtyminen johonkin aiheeseen jolloin suollettu teksti saattaa sisällöllisesti rajoittua hyvinkin kapeaan sektoriin.

Lisäksi valmiiksi jäsennenltykin juonen kaari voi olla vain ehdotelma tai muuten löyhä jolloin se antaa enemmän tilaa assosiatiivisuudelle. Mielessä voi olla vaikkapa valmiiksi vain alku ja loppu. Laulussa valmiina voi olla myös vaikkapa pelkkä väittämä joka on otsikossa tai/ja kertsissä ja muut säkeistöt keskittyvät pyörittelemään asiaa eri kanteilta.

------

Jos inspiraation puute vaivaa siitäkin huolimatta että tavanomaiset rituaalit on tehty asianmukaisella tavalla ja olosuhteet ovat jotakuinkin kondiksessa, niin tässä muutamia vinkkejä laululyriikan synnyttämiseksi:

1.
Keksi melodia ja pyöritä sitä päässäsi repeatilla kunnes sanat alkavat juosta.

2.
Ota joku jo olemassaoleva hitti ja tee siitä oma versiosi. Korvaa kielikuvat toisilla. Sijoita tapahtumat uuteen aikaan ja miljööseen ja keksi tarinalle uusi juju. Lisää siihen jotain ajankohtaista ja lopeta kun biisissä ei ole enää mitään samaa kuin alkuperäisessä.

3.
Kuuntele ulkomaista undergroundmusiikkia ja blokkaa sieltä joku kiinnostava fraasi. Lähde sitten rakentamaan sen ympärille suomenkielistä kappaletta ja korvaa lopuksi fraasi toisella.

4.
Kirjoita monta riviä rytmisesti soljuvaa nonsenseä. Kiinnitä huomiota ainoastaan rytmiin ja soljuvuuteen sanojen järkevyyden sijaan. Unohda että osaat suomea. Pidä puolen tunnin tauko ja unohda koko homma ja katso sitten onko tekstissä järkeä ja editoi se dramaturgisesti ehjäksi kokonaisuudeksi.

5.
Kirjoita lyhyt tarina ja pätki se sopivan mittaisiksi riveiksi. Muotoile rivit uusiksi niin että riimit ja painot saavat jonkinlaisen loogisen järjestyksen.

6.
Ota joku klassikko-tarina esim. punahilkka, sijoita se nykyaikaan ja kirjoita se laulun muotoon.

7.
Ota lehtiartikkeli ja mieti millainen tapahtumasarja on johtanut ko. uutiseen. Mieti mitä kaikkea uutisessa ei lue ja kirjoita se lauluksi.

8.
Heittäydy kriittiseksi ja paheksu kaikkea. Tee huonotuulinen kierros kaupungissa ja vittuunnu pyöräilijöistä jotka eivät katso eteensä ja mummoista jotka tungeksivat busseissa. Kirjaa kaikki negatiiviset havaintosi ylös ja listaa ne kotona lauluksi.

9.
Heittäydy yltiöpositiiviseksi, hymyile ja rakasta kaikkea katso miten perhonen lentää kedolla ja linnut laulavat sydämensä kyllyydestä ja kirjaa havaintosi ylös ja kirjoita niistä laulu.

10.
Mene yksi, kaksi tai kolme vuotta ajassa taaksepäin ja kirjoita niistä tunteista jotka silloin koit.

11.
Etsi käsiisi luettelo vanhoista sananlaskuista ja tee biisi Lauri Tähkän tapaan. Laita vanha sananlasku kertosäkeistöksi ja keksi vain a-osat ympärille.

12.
Ota vanha sananlasku ja tuunaa se. Uudista se nykyajan lentäväksi lauseeksi ja tee biisi sen ympärille.

13.
Lue runoja ja varasta niistä joku idea, plagioimatta kirjailijaa.

14.
Kirjoita essee jostakin läheisestä ihmisestä ja käytä sitä materiaalina lauluun jossa hän on päähenkilönä. Liioittele ja poikkea faktoista, mikäli se tekee kappaleesta dramaturgisesti kiinnostavamman.

15.
Ota kantaa tuoreimpaan poliittiseen päätökseen ja perusttele laulun muodossa kantasi.

16.
Keksi laulujen otsikoita peräjälkeen kunnes joku niistä alkaa inspiroida sinua. Älä ole liian kriittinen, vaan anna mennä paperille huonotkin otsikot (niistä ei tarvitse koskaan tehdä laulua).

17.
Ota käsittelyyn joku yleinen väittämä ja vastusta sitä. Listaa argumentit joilla väittäisit väittämää vastaan jos olisit eri mieltä vaikka et olisikaan ja kirjoita väittämistä laulu. (kokeile onnistutko tekemään ironisen biisin)
------

Näillä pitäisi jo kielenkannattimien aueta. Aika suuri osa näistä kosteista on sellaisia joita monet kirjoittajat saattavat käyttää huomaamattaankin. On nimittäin vaikea sanoa että milloin päähän pälkähtävä letkautus on täysin originelli ja milloin se on vaikkapa repliikki elokuvasta tai romaanista.

Olemme joka päivä alttiina niin monille vaikuttimille että emme aina edes itse sitä huomaa. Kun epäilys plagioimisesta hiipii tajuntaan, paras ystäväsi on Google.

-Vaikka ylläolevista vinkeistä monet perustuvat jonkin jo olemassaolevan varioimiseen ja vääntelyyn, on hyvä pitää mielessä että todellista osaamista on se että pystyy luomaan jotain todella omaa ja originellia.

Uuden luominen ei koskaan ole pelkästään vanhan muuntelua ja yhdistelemistä, vaan mukaan täytyy löytää myös elementti x. Jokin tuntematon ja enennkuulumaton asia, joka erottaa teoksen kaikista muista teoksista.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Biisi tilauksesta! (eli mitä ollaan myymässä)

Tilaushommat ovat lauluntekijälle yksi mahdollisuus jolla voi jonkunlaista sivutuloa itselleen rakentaa. 

Rahaa voi pyytää mm. yksityishenkilöltä synttäribiisin tekemisestä tai tilauskappaleesta häihin tms., mutta myös yrityksiltä esim. tunnusmusiikista, mainosjingleistä jne.

Veloituksetta tehdään yleensä ne biisit, jotka esim. esiintyjä tilaa omaan keikkaohjelmistoonsa tai tulevalle levylleen.

Tilausbiisit yksityishenkilöille
Hinnoittelussa on huomioitava että yksityishenkilölle riittää yleensä se että hän saa laulun cd-levyllä itselleen tai kuulee sen LIVEnä tilaisuudessa johon se on tilattu. Sen jälkeen minkä biisintekijä voi yleensä tehdä biisillä mitä itse haluaa ja hyödyntää sitä tarpeen mukaan.

Tällöin eivät mitkään oikeudet vaihda omistajaa, eikä siitä siten voi myöskään kohtuuttomia veloittaa. Työn hinta tällaisessa yksityisen puolen projektissa voisi olla jotain 100€ + kulut.

Tilausbiisit yrityksille
Yrityksillä on usein myös muitakin intressejä kappaleelle. Sitä saatetaan haluta käyttää esim. radio- tai TV-mainoksissa. Tällöin biisistä tehdään yleensä myös muita sopimuksia ja esim. kustannusoikeudet saatetaan siirtää tilaajalle.

Tällöin biisintekijän luonnollisesti kuuluu veloittaa työnsä lisäksi myös myymistään oikeuksista. Hintahaarukka tällaisissa voi olla mitä tahansa maan ja taivaan välillä ja oleellista olisikin tietää, kuinka laajasta käytöstä on oikeasti kysymys.

Yksittäisen myymälän tiloissa soitettavan tunnusmusiikin hinta voisi olla hyvinkin huokea, mutta jättimäisessä TV- ja radiokampanjassa summien tulisi kohota tuhansiin.

Koska kappaleen tiet voivat olla yllättävänkin moninaiset ja biisit voivat päätyä yllättäen kovinkin moniin yhteyksiin, ei välttämälttä olisi ollenkaan huono idea myydä pysyvien käyttöoikeuksien sijaan määräaikaisia, jolloin lisenssin hintaa on mahdollista tarkistaa välillä.

Tilausbiisit levy-yhtiöille
Levy-yhtiöt harvoin maksavat sanoittajalle/säveltäjälle varsinaisesta työstä, ellei kyseessä ole ns. house-writer, talon oma lauluntekijä.

Sen sijaan levy-yhtiöt mielellään kuuntelevat biisejä jotka ovat jo valmiita. Tällöin he saattavat maksaa niiden kustannusoikeuksista, eli siitä että saavat yksinoikeuden toisintaa ko kappaleita, nuotteina ja/tai äänitteinä sekä saattaa muuten yleisön saataviin esim. tarjoamalla niitä esiintyjien keikkaohjelmistoihin.

Kustantajan tehtävä on siis saada kappaleille esityskertoja ja siten saada ne tuottamaan rahaa takaisin biisintekijälle. Tuon "myyntityön" vastineeksi kustantaja saa yleensä 1/3 Teostokorvauksista, jotka muuten menisivät tekijälle itselleen kokonaisuudessaan.

Toisinsanoen: Jotta kustannussopimus olisi kannattava, tulisi kustantajan saada biisi tuottamaan 33,33..% enemmän rahaa kuin ilman sopimusta. Jos kustannusoikeuksista ei haluta maksaa, kannattaa tekijän miettiä kannattaako oikeuksia luovuttaa ollenkaan.

Lain mukaan kustannussopimus ja levytyssopimus on pidettävä erillään siten, että kustannussopimuksen solmiminen ei saa olla ehtona levytyssopimukselle. Tämä on tärkeä tieto etenkin yhtyeille, jotka ovat tehneet omia biisejä.

Yhä useammin yhtiöt hyödyntävät sisäistä tuotantoketjuaan, jossa julkaisija briiffaa tulevan projektin kustannusyhtiölleen, joka sitten taas teettää juuri kyseiseen projektiin sopivat kappaleet omilla housewritereillaan.

(Tähän ketjuun yksittäisen biisintekijän on hyvin vaikea päästä väliin, mutta tarpeeksi hyvällä sopivalla biisillä ja juuri oikealla ajoituksella se on mahdollista.)

Tariffit
Hinnoittelusta vielä sen verran, että ELVIS ry:n (yleisradion kanssa sopimiin) tariffeihin kannattaa tutustua. Siinä on ihan hyvä lähtökohta, mutta niihinkään ei kannata sokeasti luottaa. Pääasia kuitenkin on että saat työstä sen verran kuin oletat ansaitsevasi. Amatöörin liksa on pienempi ja ammattilainen voi tuupata hintoihin lisäprosentteja.

Tilausbiisin tekeminen
Miten sitten tuollaiseen tilausbiisiin pitäisi pureutua? Itse heittäydyn toimitukselliseksi. Jos biisi on synttärisankarille niin kyselen hänen sukulaisiltaan kiperiä, mahdollisimman henkilökohtaisia kysymyksiä ja yllytän heidät tarinoimaan.

Kokoan kaiken materiaalin monisivuideen word-dokumenttiin ja sitten alan ammentaa sieltä mehukkaimpia juttuja. Mikä kuvaa 18-vuotiaan Liisan luonnetta parhaiten? Sekö kun hän tönäisi pikkuveljen kierreporteista alas 7-vuotiaana vaiko kenties se kun hän potkaisi poliisisetää kulkusille paikallisessa metrossa, koska häntä oli kielletty puhumasta vieraille?

Oli tilaaja kuka hyvänsä, niin hänellä on yleensä joku syy miksi hän haluaa hommaan juuri sinut! Ota siis selville ensimmäiseksi se syy ja sen jälkeen yritä saada mahdollisimman selkeä kuva siitä mitä tilaaja haluaa. Älä johdattele häntä vaan yritä olla salakavala ja oivalla mitä hän tahtoo ennenkuin hän tietää sitä itse. Vetoa taiteelliseen vapauteen ja kerro että aloitat homman kun inspiraatio tulee ja kiteytä ajatuksesi sitten vasta, äläkä unohda käyttää sitä lähdemateriaalia!

Mistään aiheesta ei kannata kirjoittaa googlaamatta asiaa ensin, varsinkaan jos et ole asiantuntija. Ansaitakseen olemassaolonsa jokaisen biisin pitäisi sisältää edes hyppysellinen tietoa. Muuten se on hömppää. Toimita, toimita ja toimita!

Kun duuni on valmis. Perustele. Kerro kuulijalle miksi tuossa kohdassa sanotaan noin eikä noin. Muuten hän ei ehkä sitä tajua (sinä olet ammattilainen, eikä hän)! Biisi saa puhua puolestaan vain silloin kun sitä ei ole mahdollista perustella. Osoita tilaajalle että olet nähnyt vaivaa. Todista ettei hän maksanut turhasta!

Siinä kai ne tärkeimmät?

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Puhekieltä, yleiskieltä vai kirjakieltä?

Meillä kaikilla on oma individuaalinen tapamme käyttää kieltä, painottaa sanoja,tavuja ja lauseita. Joillekin ihmisille tuottaa vaikeuksia ymmärtää savoa, kun taas toiselle stadin slangi on hepreaa.

Lisäksi on olemassa ammattislangeja ja pienten sisäpiirien omia sanontoja, lentäviä lauseita ja intertekstuaalisia viittauskäytäntöjä joita ulkopuolisten on mahdoton käsittää.

Vieläpä on niin että eri ryhmiin kuuluvat ihmiset lukevat tekstiä omasta viitekehyksestään, joten silloin kun teksti on mahdollista käsittää monella eri tavalla niin kukin ymmärtää sisällön niin kuin se parhaiten omaan päähän sopii.

Esimerkkinä voisi olla vaikkapa erään hautaustoimiston mainoksesta bongaamani teksti: "Täyden palvelun toimisto" -aika moni tulkitsee ilmauksen niin kuin se on tarkoitettukin, mutta monelle tulee mieleen että myös teloitus sisältyy hintaan!

Silti, vaikka jokainen tulkitseekin samaa tekstiä omasta näkövinkkelistään, voidaan sanoa että kaikki suomea puhuvat ymmärtävät yleiskieltä, kun taas ammatillisten termien ja murteisuuden lisääntyessä abstraktiotaso kasvaa.

Yleiskieli on kuitenkin persoonatonta jos sitä vertaa puhekieleen. Siinä missä yleiskieli toimii kaikkiin yhtälailla (eikä ärsytä), puhekieli herättää toisissa ihastusta ja toisissa vihastusta.

Myyntimiehen tärkein nyrkkisääntö on: "Puhu asiakkaan kanssa samaa kieltä". Mainostoimistocopylle sama sääntö kuuluisi: "Kirjoita sitä kieltä jota asiakkaasi asiakkaat puhuvat". Laulunkirjoittajalle se voisi olla: "Näytä millaista kieltä kuulijasi haluavat kuulla"

Tämä viimeinen poikkeaa edellisistä siksi, että laulunkirjoittaja on eri asemassa kuin muut. Laulunkirjoittaja on samassa asemassa kuin runoilija ja runoilija kirjoittaa runoutta, jonka tehtävä on, paitsi koskettaa, myös uudistaa kieltä.

Mainosoimistocopy käyttää työvälineenään kieltä joka on jo olemassa. Hänen tehtävänsä ei ole uudistaa sitä vaan haistella jo olemassa olevia trendejä ja tarttua niihin ensimmäisenä. Mainostoimistocopyn tulisi hallita erilaiset jo olemassa olevat tyylilajit suvereenisti ja jokaisessa tyylissä kyetä kirjoittamaan tekstiä joka jopa karrikoidusti osuu juuri siihen kohderyhmään jota tavoitellaan.

Copy pääsee uudistamaan vain silloin kun ollaan lanseeraamassa jotain mistä ei kukaan ole kuullutkaan. Silloin voi lähteä "Mokkula" -linjalle.

Tarkalleenottaen edes Mokkula ei ole uudissana, vaan kyse on juuri aiemmin mainitsemastani trendien haistelusta ja sanan merkityksen uudistamisesta. Mokkula -sana on ollut jo ennestäänkin olemassa rahvaanomaisessa puhekielessä(eli kohderyhmän kielessä).

Nyt Mokkula on jo niin tunnettu ilmaus että se alkaa olla yleiskieltä. Oikeastaan onkin. Kyse on vain siitä onko se yleiskielessä Mokkula vai onko Mokkuloiden lisäksi myös mokkuloita.

------

Meillä Suomessa on sikäli erikoinen tilanne että kielemme elää yhä voimakasta murroskautta. Tämä liittyy siihen että kirjallinen kielemme ei alkuaan ole omaamme. Se poikkeaa rakenteeltaan Suomessa käytetystä puhekielestä huomattavasti.

Ensimmäiset kirjalliset tekstimme olivat uskonnollisia kirjoituksia, jotka käännettiin suoraan latinasta. Näin syntyi hengellis-kristillisen tyyli, jossa latinalaiset lauserakenteet syrjäyttivät suomenkielisessä puheessa olevia ilmaisutapoja.

Toisin sanoen. Suomalainen kirjakieli ja puhe ovat olleet alusta asti hyvin kaukana toisistaan. Toki osa kirjoitetun kielen vaikutuksista siirtyi myös puhekieleen.

Latinan ohella suurimpia vaikuttimia kielessämme on ollut ruotsi. Ensimmäiset julkisen vallan kirjoitukset olivat käännöksiä ruotsista suomeen. Näiden ensimmäisten tekstien pohjalta meille syntyi lakityyli, joka jossain määrin sulautui aiemmin kehittyneeseen kristillishengelliseen tyyliin.

Aivan viimevuosiin asti painettua sanaa on kirjoitettu eri kielellä, erilaisin lauserakantein kuin mitä ihmiset puhuvat.

Aivan ensimmäisiä puhekieltä käyttäneitä kirjailijoita oli Aleksis Kivi. Hänkin silti kirjoitti puhekieltä vain lainausmerkkien sisään (ja sekin oli rohkeaa).

-----

Nyt on menossa mullistus! Käyttäjät tuottavat sisältöä itse sähköisiin viestimiin. Blogeja on enemmän kuin koskaan ja valtakunnallisten lehtien kolumnit ovat jo nyt puhekieltä. Jopa varsinaisissa artikkeleissa on nykyään nähtävissä kansantajuisempaa tekstiä kuin koskaan.

Lehdet ja TV-kanavat rahoittavat nykyään toimintansa mainostuloilla ja kuluttaja määrää sisällön jaloillaan. Ilman katsojia/lukijoita mikään media ei ole elinvoimainen. Markkinat segmentoituvat entisestään ja yleisöä on pakko koskettaa muullain kuin yleisellä tasolla.

Kirjoitettu sana ja puhuttu kieli eivät ole ikinä aikaisemmin olleet Suomessa yhtä lähellä toisiaan.

-----

Vastaus otsikon kysymykseen on seuraava:

1. Yleiskieltä massoille (ei ärsytä).
2. Puhekieltä segmentoidulle kohderyhmälle (vetoaa tunteisiin).
3. Kirjakieltä EgonKohotusEsseisiin ja -artikkeleihin, sekä virallisiin anomuksiin ja asioimiseen byrokraattisten tahojen kanssa (antaa arvokkaan vaikutelman).

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Ei ilmaiseksi turhaa työtä! ELVIS-tariffit

Törmäsin tässä hiljan aika huolestuttavaan tapaukseen. Eräs nimeltämainitsematon lauluntekijä, kumppaninsa kanssa pyysi apua sanoittamisessa ja sovimme että autan, korjaan, oikoluen ja toimin dramaturgina jos pistetään teostot kolmistaan tasan.

Homma oli ok ja elimme hetken siinä uskossa että tehdään yhteistyötä. Kun sitten annoin ensimmäiset alustavat arviot parista tekstistä ja meinasin ruveta ns. uudelleenkirjoitus-hommiin niin aika nopeasti paljastui karu totuus. Kaveri ilmoitti että:

”En voi valitettavasti taata että käytämme juuri sinun versiotasi, sillä nämä ovat tutkiskeltavana muutamalla muullakin sanoittajalla. Mutta mikäli niin käy
sopimuksemme pätee luonnollisesti näissäkin.”

Siis mitä ihmettä! Juurihan oli sovittu että Teostot laitetaan ko. biisien osalta kolmeen osaan?! Hän oletti että katson ja parantelen ilmaiseksi hänen teoksiaan ilman että on mitään takeita siitä että niitä korjattuja versioita koskaan hyödynnettäisiin millään lailla. Minulla ei olisi edes täyttä tekijän oikeutta korjailemaani ja parantelemaani versioon koska teoksen tekoon on osallistunut kaksi muutakin henkilöä.

Kun mukana olikin yhden sijasta monta dramaturgin roolissa olevaa ”apu-sanoittajaa” ja jokaisella näillä sanoittajista olisi ehkä 1:5 mahdollisuus saada työnsä läpi, niin oli pakko laittaa hanskat naulaan. Minä en löisi edes vetoa niin pienellä todennäköisyydellä. Miksi siis tekisin ilmaista työtä?

----

Alalla on vakiintunut käytäntö että sanoittaja ja säveltäjä kuittaavat toistensa työpanoksen tekemällään työllä, mutta hyvän tavan mukaisesti teoksia ei yleensä sävellytetä tai sanoiteta moneen kertaan ilman erityistä syytä tai pakkoa, eikä varsinkaan teetetä samaa työtä useilla eri henkilöillä samanaikaisesti tieten tahtoen, maksamatta siitä mitään korvausta.

Oikea toimintatapa tällaisessa tilanteessa olisi maksaa työstä korvaus vaikkapa ns. ELVIS-sopimuksen mukaisesti. Ko. sopimus löytyy EVIS ry:n sivuilta: www.elvisry.fi

Kohtuullisen reilua olisi vielä sekin että kun yhden sanoittajan työtä käytetään niin ne muut saisivat ELVIS-sopimuksen mukaisen korvauksen käyttämästään ajasta ja vaivasta.

Onneksi asetelman älyttömyys tuli esiin tarpeeksi varhaisessa vaiheessa kun en vielä ehtinyt tehdä mitään konkreettisempaa noiden biisien eteen, vaikka tuhraantui tuohonkin jokunen tunti sellaista aikaa jonka olisi voinut käyttää vaikka johonkin Antti Kuosmasen biisiin.

Kuitenkin huolestuttaa ne muut sanoittajat jotka projektissa ovat mukana. Tietävätkö he varmasti missä mennään?! Ja jos tietävät niin ovatko suostuneet siihen koska luulevat sen olevan normaalia?! Ko. kaveri nimittäin yritti minullekin väittää että: ”tällä alalla jos millä joutuu välillä tekemään turhaa työtä”. Vastasin että se on totta, mutta on tyhmyyttä tehdä niin tietoisesti.

ÄLKÄÄ TEHKÖ TURHAA TYÖTÄ!

lauantai 23. helmikuuta 2008

Parasta lyriikkaa TOP jotain

Joskus sanoittaja onnistuu kutomaan tekstiin sellaisia säkeitä että ne jättävät kuulijaan lähtemättömän vaikutuksen. Käytännössä tuntuu että lähes kaikki arvostetuimmat sanoittajamme ovat kirjoittaneet ainakin yhden käsittämättömän hienon säkeistön, tai riimiparin. Usein ko. kohta sisältää myös jonkin nokkelan oivalluksen.

Alle olen kerännyt ne 15 sanoituksen pätkää, jotka ovat minun mielestäni parasta lyriikkaa ikinä ja samalla kunkin sanoittajan henkilökohtaista parhaimmistoa (minun mielestäni). Alla olevat eivät kuitenkaan ole paremmuusjärjestyksessä, koska näkisin että jokaisen sanoittajan lähestymistapa on niin erilainen, ettei niitä oikeastaan edes voi ruveta vertailemaan.

Olisi muuten kiinnostavaa tietää kuinka moni tekijöistä on onnistumisestaan kanssani samaa mieltä ;)

Niin.. ja laittakaa palautteeseen että mitkä neronleimaukset jäivät huomiotta.



”Katu täyttyy askelista
elämä on kuolemista
pannaan käsi käteen ollaan hiljaa”

-Juice Leskinen-



”Valehtelisin jos väittäisin
öisin herääväni murehtimaan maailmaa
valehtelisin jos väittäisin
ettei se kiinnosta mua ollenkaan”

-Pauli Hanhiniemi-



”Jos posket ei näyt takaa päin niin missä vika on?
no sosiaalihuoltohan on ollut vastuuton
kas viina menee ensin poskiin, sieltä aivoihin
ja sieltä käsin vaikuttaa se kaikkiin vaivoihin”

-Martti Syrjä-



"Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö,
panin peliin koko elämän"

-Liisa Akimof-



”Made in Hong Kong
nainen mulla on”

-Heikki Salo-



”Täällä Pohjantähden alla
taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton
mä itselleni saan”

-Turkka Mali-



”Tiedän miltä tuntuu elämä kun opettaa
se heittää kuraa pulpettiin ja hyvää tarkoittaa
on sydämensä kanssa turhaa olla miestä
on vaikee suuntaa kääntää jos on jalat irti tiestä”

-Vesku Jokinen-



”Jumala kun aikain alussa loi maailmaa
tarvittiin myös kansaa kauas susirajan taa
vahingossa luoja oudon prototyypin loi
ja tuumi että pakkasessa nuokin elää voi”

-Vexi Salmi-



”Mitä kuuluu Marja-Leena I’m sorry
että sinulle soitan mä vieläkin
tänä iltana tyhjeni kaljakori
kun sun vanhaa kuvaa mä katselin”

-Gösta Sungwist-



”Minun piti viedä
mutta Doris veikin minut
hetken aikaa olin onnellinen”

-J.Karjalainen-



”Vain viivakoodit aukaisee
tien meidän hermokeskukseen
yön valot hakkaa tajuntaa
on kaikki h**vetin halpaa”

-Toni Wirtanen-



"Hetkeksi en sulle rupia
Iäksi en sulle kelepaa"

-Lauri Tähkä-



”Pillitä Elli pillitä
Pillitä Elli pillitä
Mä joskus tulen taas
Ja ryömin sun puutarhaas”

-Otto Grundström-



“On mulla bootsit ja mä soitan kitaraa
Jopa luulis että ei oo mua kovempaa”

-Pate Mustajärvi-



“Vaikka meille annettaisiin koko avaruus
vain hetki, kun sen saisin katoamaan
vaikka maailma eteeni polvistuisi, sen vain saisin palamaan
ja huomenna, taas huomenna olen surullinen“

-Jussi Selo-



"Pieni ja hento ote
siinä kaikki"

-Dave Lindholm-

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Miksi biisien pituus on vakiona n. 3 minuuttia?

Onko 20 minuutin biisille tilaa musiikkimarkkinoilla?

Tämä blogipostaus on aivan ensimmäisiä julkaisujani vuodelta 2008. Vaikka musiikin kulutustavat, tallennustilat ja alustat (kuten tekstissä ennakoitu algoritmiradio Zoice) ovat vuosien varrella muuttuneet, pohdinta pitkien kappaleiden dramaturgiasta ja kaupallisen radion lainalaisuuksista on yhä täysin pätevää. Tekstiä on kevyesti editoitu vuoden 2026 puolella.

Mistä kolmen minuutin standardi on peräisin?

Usein unohtuu, että kappaleiden ihannepituudet määrittyivät alun perin täysin ulkoa päin teknologisten rajoitteiden vuoksi. Yhdelle savikiekolle (yleisimmälle 10-tuumaiselle koolle) mahtui aikanaan vain noin 3–3,5 minuuttia musiikkia. Tämä fyysinen aikaraja on suurin syy siihen, miksi lähes kaikki pop- ja iskelmäbiisit ovat edelleen pituudeltaan noin kolme minuuttia.

Taustalla ei siis ole mikään psykologinen oivallus siitä, että kolme minuuttia olisi ihmisen keskittymiskyvylle täydellinen tai erityisen oivallinen pituus. Kyse on puhtaasta tottumuksesta ja siitä, että kaupallisten radioiden soittolistat rakennettiin aikanaan tämän teknologian saneleman aikataulutuksen ympärille.

Sama tekninen pituusrajoite asetti aikanaan standardit myös sille, minkä kokoisia kokonaiset albumit olivat. Levyn tyypistä riippuen fyysiset rajat menivät näin:

  • Single-levy (7-tuumainen, 45 RPM): Noin 4–5 minuuttia per puoli. Sisältää yleensä vain yhden biisin per puoli (A-puoli ja B-puoli).
  • EP-levy (Extended Play): Noin 10–15 minuuttia per puoli (usein 10- tai 12-tuumainen). Tällaiselle minialbumille mahtuu yleensä yhteensä 4–6 biisiä.
  • LP-levy (Long Play, 12-tuumainen, 33 RPM): Noin 20–23 minuuttia per puoli, eli yhteensä noin 40–45 minuuttia musiikkia. Tämä tarkoittaa noin 10–12 biisiä, ja se loi standardin perinteiselle pitkäsoittoalbumille.

Kaupallisen radion minuuttipeli

Radioille musiikki maksaa ja Teosto hinnoittelee sen minuuttiperiaatteella. Yhden lyhyen biisin soittaminen useampaan kertaan on kaupallisen radion kannalta kustannustehokkaampaa, kun väliin voidaan helposti tunkea mainoksia.

Tämän takia pitkä biisi jää helposti soittamatta kokonaan. Lisäksi 20 minuuttia on niin pitkä aika, että jos kuuntelija ei pidä biisistä, niin hän saattaa silloin jo kääntää kanavaakin (tätä ei lyhyen biisin kanssa juuri tapahdu).

Dramaturgia ja pitkän laulun jännite

Dramaturgista estettä pitkän kappaleen tekemiselle ei kuitenkaan ole. Suurimman ongelman muodostaa useimmiten idean riittämättömyys ja kirjoittajan dramaturginen taitamattomuus. On kuitenkin mahdollista rakentaa biisi siten, että se kasvaa pikkuhiljaa. Kirjoittaja (tai säveltäjä/sovittajakin) voi tiputella pommeja harkitusti niin, että laulu kehittyy koko ajan eteenpäin ja pitää otteessaan säkeistöstä säkeistöön kuin kunnon dekkari.

Pari pitkää biisiä on Suomessakin menestynyt, esim. Juice Leskisen Bluesia Pieksämäen asemalla, eikä siinäkään laulussa kauheasti sisältöä ole. Kerronnasta riippuu se, miten dramaturgia kestää ja päinvastoin. Ohutkin juoni voi siis kestää, jos se kerrotaan oikein. Ei silti, että sellaisessa mitään järkeä olisi.

Kestääkö kuulijan keskittymiskyky?

On myös esitetty, että ihmiset eivät jaksaisi keskittyä yhteen biisiin kolmea minuuttia kauempaa, mutta itse tiedän useitakin ihmisiä, jotka saattavat kuunnella kokonaisen CD-albumin yhdellä kuuntelukerralla. Joten 45 minuuttiakaan ei todellisuudessa ole liian pitkä aika hyvälle audionautinnolle. Lisäksi tällaiselle marginaalimusiikille on olemassa oma kohdeyleisönsä.

Täytyy myös todeta, että lukumääräänsä nähden menestyneitä pitkiä biisejä on suhteessa jopa enemmän kuin lyhyitä.

Elokuvateollisuudessa on myös sanottu, että ihmiset eivät jaksaisi kerrallaan istua tuntia kauempaa elokuvateatterissa, tai edes tv:n ääressä. Nykyisin leffat ovat kuitenkin jo keskimäärin kaksituntisia ja uusimmat kassamagneetit jopa kolmetuntisia spektaakkeleita (Million Dollar Baby / Sormusten herra).

Tallennustila ei ole enää tekosyy

On siis hyvin todennäköistä, että musiikkipuolella tulee tapahtumaan samankaltaista murrosta. Tätä vauhdittaa myös internet-piratismi ja musiikin verkkojakelu. Satojen gigojen kovalevyillä muutaman megan biisit eivät paljoa paina.

Koska musiikin tallentamiseen kuluva tila oli CD-aikakaudella rajallinen ja kahdenkymmenen minuutin biisi vei kohtuuttomasti tilaa, on senkin vuoksi ollut perusteltua rajoittaa biisien pituutta. Nykyään tallennusvälineisiin mahtuu useita tunteja materiaalia ja todella monet ovat sitä mieltä, että CD on ”katoava luonnonvara”. Voin sanoa, että en muista milloin itse olisin CD:tä kuunnellut.

Algoritmit ja kuuntelijan valta

Voidaan siis sanoa, että tallennusvälineiden säälittävät kokorajoitukset eivät enää ole rajoituksena biisien pituudelle. Lisäksi uusimmat nettiradiot alkavat saada jalansijaa ja ovat tuoneet kuvioihin kaksisuuntaisuuden. Kaksisuuntaisessa nettiradiossa, kuten esim. Zoice, kuuntelija viestittää radio-ohjelmalle mieltymyksistään ja pikkuhiljaa radio alkaa soittaa kunkin kuuntelijan henkilökohtaisten mieltymysten mukaista materiaalia. Mainoksia tulee biisien välissä niin kuin tavallisessakin radiossa, mutta kuulija päättää itse mitä kuuntelee. Kuulija voi myös hypätä suoraan seuraavaan biisiin, jos ei jostakin kappaleesta välitä. Näin pitkän biisin soittaminen ei aiheuta myöskään radiolle haittaa, kun ihmiset eivät vaihda kanavaa.

Käytännössä tällaisella nettiradiolla on ennen pitkää vain tyytyväisiä asiakkaita. Radion tehtäväksi jää lähinnä kattavan tarjonnan ylläpitäminen, jotta olisi sopivasti valinnan varaa.

Pitkän biisin on oltava "page-turner"

Tällaisessa bittien vapaassa liikehdinnässä ja tilanpaljoudessa kuulija voi valita. Hän voi kuunnella 20-minuuttisen biisin, jos niin haluaa. 20-minuuttisen biisin julkaisu on myös mahdollista melko ongelmattomasti ja lisäksi nykyiset uuden ajan radiot mahdollistavat sen, että pitkä biisi voi ylipäätään saada radiosoittoa.

Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään. Biisin pitää olla hyvä, jotta joku haluaisi sen kuunnella. Pitkässä biisissä pitää ottaa myös huomioon se, että kappaleen pitää viihdyttää ja saada kuulija otteeseensa ja sen otteen tulisi pitää loppuun asti. Tässä auttaa kunnollinen dramaturgian hallinta. Pitkän biisin pitää olla ”page-turner”. Muuten se skipataan nettiradiossakin säälimättä yli.

Suoratoisto vapautti formaatit – tarkoitus määrittelee pituuden

Tänä päivänä tällaisia fyysisiä pituusrajoitteita ei periaatteessa enää ole. Vaikka musiikkiala tuntuu tällä hetkellä panikoivan lyhenevien huomiovälien kanssa, ei ole ihan yksiselitteistä, että TikTokissa nopean koukun voimalla trendaava biisi olisi pitkäaikainen menestys myös Spotifyssa. Kuulijat haluavat usein viettää lempimusiikkinsa parissa pidempäänkin.

Jos katsotaan trendiä muiden suoratoistopalvelujen puolelta, niin esimerkiksi Netflixissä on sarjoja, joiden yksi jakso kestää puoli tuntia ja toinen tunnin tai jopa puolitoista. Myös elokuvissa puhtaasti tarkoitus määrittelee pituuden: on reilun tunnin mittaisia intensiivisiä rykäisyjä ja toisaalta eeppisiä kolmen tai jopa neljän tunnin teoksia.

Näkisinkin siis, että laulun pituutta ei tänä päivänä kannata miettiä juuri lainkaan, ellei tavoitteena ole nimenomaan trendata jollakin sellaisella alustalla, jossa pituus on oikeasti merkityksellinen tekijä.



tiistai 19. helmikuuta 2008

Hyvä sanoittaja (ja miten se määritellään)

Eräs nimeltämainitsematon laulunkirjoittaja sanoi kerran TV:ssä että sanoittaja on ainoastaan niin hyvä kuin hänen viimeinen tekstinsä.

Ajatus on hieman pelkistetty: On helppo ajatella, että uusin teksti kuvaisi aina sen hetkistä tasoa. Onnistumisia ei silti tule joka kerta. Muutenhan jokainen sanoittaja kirjoittaisi parhaan tekstinsä juuri ennen kuolemaansa.

Yleisölle tutuimmiksi tulevat yleensä vain ne "parhaat" (tuottajien suodattamat ja medioiden suosimat) laulut, jonka jälkeen klassikoiksi muuttuvat ne, jotka eivät satu soittolistoilta putoamaan.

Toiston vuoksi ne useimmin kuullut tekstit sitten syöpyvät mieleen ja muut lauluntekijän tekemät biisit jäävät huomiotta. Eri biisit ovat tietenkin voimasoitossa eri aikoihin.

On sinänsä hieman koomistakin, että esim. Juicen sanoittajataitojen määreenä on joulukuussa Sika, mutta muulloin se saattaa olla vaikka Syksyn sävel tai Kaksoiselämää. Marraskuun tienoilla Heikki Salon taitoja arvotetaan paljolti Marraskuu –kappaleen kautta ja muulloin hänen osaamistaan voi kuvastaa paremmin 506 ikkunaa tai Lapsuuden sankarille. Vertailukohtana käytetään sitä, mikä nyt sattuu kulloinkin kuulijan mielessä pyörimään.

Kummankaan kohdalla suuri yleisö ei siis arvota heidän osaamistaan viimeisen tekstin kautta (vaikka he itse toki voivat niin tehdä).

Yleisön silmissä sanoittaja on siis juuri niin hyvä kuin hänen soitetuin hittinsä. Lisäksi jos hittejä on useita, syntyy vaikutelma siitä että sanoittaja oikeasti osaa kirjoittaa eikä onnistunut vahingossa.

Onneksi radiosoiton lisäksi musiikkia on mahdollista kuunnella muistakin lähteistä ja koko kansan hittien lisäksi jokaisella voi olla henkilökohtaisiakin hittejä (henkilökohtaisessa voimasoitossa :D), joiden sanoitukseen ihminen on muodostanut ihan oman henkilökohtaisen ja persoonallisen suhteensa.

Jos biisi saavuttaa pienen piirin projektina tällaisen aseman 20 henkilön sydämessä, niin se kertoo laadusta ihan yhtä paljon, kuin se jos kappaletta rakastaisi 20 000 ihmistä, silloin kun se on Radio Novan voimasoittolistalla [*yök*].

Pelkkä biisien tunnettuustaso kertoo vasta onnistuneesta jakelusta - ei laadusta.

Tietenkin myös sävellys vaikuttaa siihen millaisena lyriikat näyttäytyy: Toisilleen epäsopivan sanoituksen ja sävellyksen liitto voi saada molemmat osapuolet näyttämään amatööreiltä.

PS:
Jokaisella tekstintekijällä on varmaan oma näkemys siitä, millaisia lyriikoita hyvä sanoittaja kirjoittaa: Toinen vannoo riimien ja rakenteiden nimeen ja toinen korostaa ilmaisun vapautta ja uuden löytämistä.
Ne ovat kuitenkin silkkoja maku- ja lajityyppiasioita >>>