Samuli Putro kertoo tarinaa kappaleesta Anna minun mennä

Joskus aikoinaan, kun kaimani ensimmäiset julkaisut tulivat kaiken kansan kuuluville, muistan kuitanneeni koko homman nonsensena.

Nonsensekeskustelua Putron kohdalla olen silloin tällöin päätynyt käymään myöhemminkin ja muistan ainakin yhden läheisen ihmisen näkemyksestä jopa kovasti loukkaantuneen.

Tarkempi tutustuminen tämän herran materiaaliin kuitenkin osoittaa, että sieltä löytyy paljon muutakin kuin mitä pintapuolisella vilkaisulla voisi luulla.

Samoin on selvää sekin, että nonsenseäkään ei ole kirjoitettu vahingossa, vaan järjettömyydellekin on perustelut olemassa. Tässäkin biisissä sen perusteeksi riittäisi jo pelkästään kappaleen teema.

Itse olen päässyt kaimani tarinoihin sisään kunnolla vasta ehkä viimeiset puolitoista vuotta. En edelleenkään tykkää kaikista kappaleista, mutta joitakin biisejä suorastaan rakastan.

Todella monet biisit sisältävät myös erinomaista käyttölyriikkaa. Esim. "Saaressa on aina sunnuntai" soi usein silloin kun ei ole kiirettä mihinkään. Lisäksi kuuntelen Putroa paljon lenkkeilyn lomassa :)

Tässä kuitenkin tämä video:

Paljonko lauluntekijä saa teostokorvausta per soittokerta?

Tätä otsikossa mainittua kysymystä kysellään jatkuvasti. Sitä kyselee minulta lähipiiri ja sitä kyselevät välillä ne biisintekijät, jotka vesi kielellä rahojaan odottavat. 

Vastaus on kuitenkin sikäli tylsä, että se on niin pitkä, että pääsääntöisesti kysyjä ehtii nukahtamaan, ennen kuin vastaaja on ehtinyt vastauksessaan edes puoleen väliin! :D

Koska en halua väsyttää blogini lukijoita kohtuuttomasti (omissa nimissäni) laitan vahingon kiertämään ja kuittaan kysymyksen linkillä. Kuorsatkaa mieluummin Voicelle ja lukekaa tästä >>>

Niille jotka eivät jaksa lukea koko rotlaa todettakoon, että YLEllä  summaan vaikuttaa kuulijoiden potentiaalinen pääluku ja yhdestä biisin soittokerrasta voi saada jopa kymppejä. 

Kaupallisilla kanavilla taas homma toimii niin, että kanava maksaa (arviolta) 5-10% liikevaihdostaan Teostolle, joka taasen jakaa sen summan kaikkien soittokertojen ja biisien kesken. 

Jos siis kaupallisella kanavalla menee hyvin, niin tekijöille tulee paljon rahaa, jos huonosti niin rahaa tulee vähän. Tyypillisesti YLEn maksamat korvaukset ovat jättimäisiä verrattuna mihinkään kaupallisiin kanaviin ja pienten kaupallisten tuotto tekijälle alkaa olla jo täysin merkityksetöntä.

Radiosoiton osalta kakkua on jakamassa yllättävän pieni joukko. Soittolistat ovat päivä päivältä lyhyempiä ja muutamille harvoille tuloutuu yhä enemmän korvauksia. Muut joutuvat hankkimaan tulonsa muualta kuin radiosoitosta.

LIVE-keikat onneksi tuottavat biisintekijöille sangen varmaa tuloa edelleen. Yksittäisen soittokerran tuotto on toki kohtuullisen pieni (osapuilleen 5€ / biisi), mutta jos biisin saa kolmen tai neljänkin esiintyjän keikkaohjelmistoon, niin se alkaa olla jo jotain, eikä soiton määrä ole oikeastaan muusta kuin esiintyjän motivaatiosta kiinni.

Sellaiset coverbändien lellikit kuin vaikkapa "Paratiisi" tuottavat vuosittain käsittämättömiä summia, radiosoitosta riippumattakin.

Kokonaisuutena kärki on joka tapauksessa kapea: Teoston jäseninä on yli 25 000 henkilöä ja heistä vain n. 200 saa teostoja yli 20 000 vuodessa. Järjelliseen elintasoon Teostotuloilla pääsee siis vähemmän kuin 1% lauluntekijöistä!*

Panoksen ja tuotoksen suhde ei silti ole automaattisesti aivan huono, koska kerran tehty biisi voi parhaassa tapauksessa tuottaa tekijälleen tuloa joka vuosi. Mikäli asia kiinnostaa enemmän, niin lue taannoinen postaukseni Lauluntekijän toiminnan taloudellisesta kannattavuudesta >>>

*Paljolti tästä vääristymästä voidaan toistaiseksi vielä syyttää radioita, mutta tilanne on paranemassa koska ihmisten henkilökohtaiset soittolistat syrjäyttävät sen pikkuhiljaa ja LIVE-kentälläkin on selvästi nähtävissä elpymisen merkkejä.

Lauluntekijä Timo Kiiskinen

Internetin uumenissa surffaillessani törmäsin sattumalta ammattinetissä(!) artikkeliin, jossa Timo Kiiskinen kertoilee lauluntekijyydestään. 

Kiiskinen lienee yksi niistä harvoista suomalaistekijöistä joiden teostokorvaukset ovat oikeasti sillä tasolla, että niillä voi elää.

Tässä kyseinen juttu Timo Kiiskisestä.

Lauluntekijä heittää jutun alussa ilmoille mielenkiintoisen vertauksen siitä, kuinka laulunteko muistuttaa käsityötä. Hän sanoo tekevänsä biisiä kuin venettä, tietämättä kuitenkaan että minkälaista.

Tämä on sinänsä mielenkiintoista, että itsellä homma toimii pääsääntöisesti juuri päinvastoin.

Mun inspiraatio on sellaista lajityyppiä, että idea pälkähtää päähän useimmiten kristallin kirkkaana ja sen jälkeen loppu on pelkkää toteutusta. Usein myös tiedän jo työhön tarttuessa että kenelle ja mitä olen tekemässä.

Joskus toki ideat tulevat sarjoissa, jotka sitten jalostavat sitä lopputulosta tekemisen lomassa, mutta veneenrakentajaksi, ilman jo valmiiksi tekemääni piirustusta, musta ei ehkä olisi. Mulle se piirustusvaihe on se kaikkein tärkein ja loppu on sitten sitä työtä.

Inspiraation ja sen "ison idean" (=sama asia?) pyydystäminen toki voi viedä aikaa.

Ehkäpä Timo tuossa tarkoittaakin enemmänkin sitä:
Metsästysmetodi vaan on ehkä vähän eri? Toisella ne ideat alkaa virrata kitaraa näppäilemällä. Mulla ne syntyy siitä kun juttelen artistin kanssa syntyjä syviä tai törmään sosiaalisessa mediassa uutiseen joka nostaa verenpainetta! :D

Miten teillä muilla?

Marian Jamit

Törmäsin Facebookiin perustamassani Lauluntekijät-ryhmässä mielenkiintoiseen musiikkiin. Kyseessä oli Marian Jamit -niminen projekti.

Biisien rytmiikka, laulajan soundi ja yllätyksellisyys kiehtoivat välittömästi ja halusin tietää mistä tällaiset laulut kumpuavat ja miten ne on tehty.

Laittelin siis viestiä Marialle ja kyselin, josko hän voisi vähän avata taustoja.

Seuraavassa juttua Marian omin sanoin:

Marian Jamit sai alkunsa etäprojektina. Etsin biisintekijää ja tuottajaa. Assica Jelban materiaali ensin mietitytti, lopulta ihastutti mielettömästi. Löysimme yhteisen sävelen ja mies kuunteli tarkasti ideointia siitä millaista musiikkia haluaisin laulaa. Tein myös joitakin demotuksia hänelle omalla karkealla soitollani. 

Yhteyttä käytiin pääosin mailitse ja edelleenkin näin, koska asumme eri paikkakunnilla. Itse pyöritän Helsingissä live-bändiäni, johon kuuluu itseni lisäksi 5 mahtavaa muusikkoa, heidän kanssaan keikkailemme ja hoidan bändin keikkabuukkaukset toistaiseksi (kaikki keikkabuukkaajat huom, tarvitsen pian apua! :-) ). 

Biisejä alkoi syntyä kovaa tahtia ja niiden taso alkoi olla niin ammattimasta, että teimme päätöksen julkaista levy. Kosiskelimme levy-yhtiöitä, mutta myöntävää vastausta ei tullut mistään. 

Useita yhteydenottoja ja kuunteluja tosin saimme levy-yhtiön ihmisiltä, kukaan ei kuitenkaan uskaltanut ottaa tuoreen bändimme kanssa riskiä, vaan halusivat katsoa mitä saamme itse aikaan. 

Marian Jamit äänityksiä tehtiin Helsingissä ja Jyväskylässä, masterointiin satsattiin ja päätimme tehdä sen Chartmakersilla Svante Forsbäckin käsissä. Promoa teimme itse paljon, mutta saimme myös auttavia käsiä Marian Jamit tiimiin soittamaan puheluita ja lähettämään postia radioille ja mediaan. 

Ensimmäinen sinkku "Helppoa ja soljuvaa" ilmestyi 25.3 ja samaniminen albumi 18.4. Levynjulkkareita vietimme hyvällä fiiliksellä Wallu Valpion Helatorstai-Klubilla. Tähän mennessä biisit saaneet vähän soittoa kolmella radiokanavalla (Radio Helsinki, YleX ja Ylen Radio Suomi). 

Nyt teen materiaalia jo seuraavaa levyä varten. Draivi ja rakkaus tähän kaikkeen on niin suuri, että sitä on vaikea sanoiksi pukea. Muut biisintekijät varmasti ymmärtävät mistä puhun, tunteesta joka saa ihon kananlihalle ja posket punastumaan!

Kerrotko vielä vähän lisää työtavoistanne? Millainen työjako teillä on? 

Oma osani biisinteossa oli taustojen valitseminen ja sanoittaminen, laulumelodian rakentaminen. Pyysin Assica Jelbaa karsimaan melodioita rankalla kädellä, äärimmillään tein pelkkien biittien päälle riimejä ja Assica rakenteli biisiä tämän jälkeen eteenpäin. 

Nyt kun hän jo tietää tyylini, tekee hän valmiita biisejä, joihin minun on helppo sanoittaa. 

Joitakin biisejä olen säveltänyt, Assica sovittanut ja säveltänyt eteenpäin. Bändin kanssa teemme livesovitusta jatkuvasti ja kuuntelen kokeneiden muusikoiden mielipiteitä mielelläni. Olen tyytyväinen, minulla on itseäni lahjakkaammat muusikot mukana bändissä, on hyvä leijua ja laulaa siinä porukassa! 

Olen impulsiivinen sanoittaja ja biisintekijä. Kun Assica laittoi biisin, parhaimmillaan siitä tunnin päästä mulla oli eka veto purkissa. Ja usein..ne parhaat vedot oli niitä ensimmäisiä, intohimoisia, raakoja ja täynnä jotain korvamaatonta energiaa. 

Rakastun uuteen biisiin aina niin, etten voi pitää siitä näppejäni erossa. Pitkän linjan hinkkaaminen, on taito mitä olen yrittänyt opetella, mutta uskon, että minun ei välttämättä sitä tarvitsekaan osata. Homma toimii näin.  

PS: Joku saattaa muistaa Marian myös varhaisemmasta, englanninkielisestä Mo & Mary -projektista, joka oli aikoinaan yksi Soundcloudin kuuunneltuimpia bändejä.

Spekulointia siitä kuinka laulaja-lauluntekijä Anssi Kelasta tuli netti-ilmiö

Anssi Kela on yksi niistä ensimmäisistä suomalaisista artisteista, jotka ovat onnistuneet SOME-markkinoinnissa oikein kunnolla.

Taustalla on kuitenkin monen vuoden työ:
Jo joskus Nummelan aikaan oli hänellä muistaakseni jo kotisivuillaan blogi (mikä oli tuolloin vielä erittäin harvinaista), minkä lisäksi hän vastaili poikkeuksellisen ahkerasti ihmisten lähettelemään fanipostiin ja viesteihin - vieläpä henkilökohtaisesti.

Muistan lukeneeni hänen blogistaan tuolloin, että tämä oli periaatekysymys. Hän ei kuitenkaan ajatellut sitä markkinointina, vaan koki että se on hänen velvollisuutensa.

Näin ulkoa päin katsoen, näyttäisi että tuo työ on tässä vuosien varrella kantanut hedelmää ihan tosissaan, sillä jopa silloin kun levyt eivät oikein ole myyneet, eikä keikoilla ole ollut väkeä, niin sosiaalisessa mediassa vankkumaton kannattajareservi on kuitenkin säilynyt koko tämän ajan ja jopa kasvanut.

Nyt aivan lähivuosina teknologia on tässä suhteessa kehittynyt huomattavasti ja sen kehityksen seurauksena ovat kasvaneet sekä SOME-palveluiden käyttäjämäärät, että itse palveluiden teho.

Irtauduttuaan vanhasta levy-yhtiöstään 2010-2011 Anssi Kelasta tulikin sosiaalisten verkostojensa tukemana varsinainen netti-ilmiö. Anssin omilla kotisivuilla asiaa kuvataan näin:

"Hänen ja Tommy Lindgrenin viiksienkasvatuskilpailu eturauhassyöpäkampanja Movemberin hyväksi herätti huomiota tv:n uutislähetyksiä myöten. Kelan YouTubessa julkaisema humoristinen Sykkivä eturauhanen -kappale levisi Facebookissa kuin ebola-virus. Hän oli myös näkyvässä roolissa Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjassa. Kelan kampanjaa varten kirjoittamia blogipostauksia jaettiin sosiaalisessa mediassa kymmeniä tuhansia kertoja ja hän oli mukana järjestämässä tukikonsertteja, jotka huipentuivat loppuunmyytyyn Helsingin Jäähalliin helmikuussa 2012."

Itse uskon että tämä kaikki oli mahdollista osaltaan juuri siksi, että verkostot olivat jo olemassa. Niin faneista kuin satunnaisemmistakin tykkääjistä ja blogin lukijoista oli pidetty hyvää huolta jo alusta alkaen.

Ennen ko. kampanjoitakin samankaltaisia lumipalloefektejä oli tapahtunut pienemmässä mittakaavassa ja nyt myöhemminkin näitä pikkulumipalloja on ollut tuon tuosta.

Kun Levoton tyttö julkaistiin LiveNationin kautta, se ampaisi suoraan listojen kärkeen ja tuhansien SOME-hipstereiden sydämeen. He ovat jakaneet YouTubevideota, linkkejä Spotifyyn ja muihin streamingpalveluihin, sekä ostaneet kappaletta ja koko Anssi Kela -albumia nettilataamoista tolkuttomia määriä.

Siinä sivussa on myyty myös ihan oikeaa, vanhanaikasita fyysistä äänitettäkin, arvostelijat ovat olleet pähkinöinä ja tämän kaiken seurauksena Anssi Kelan SOME-verkosto alkaa olla jo niin timanttia, että hämmästyn, jos hän vielä joskus joutuu esiintymään tyhjille katsomoille.

Sen sijaan, että hänen uransa olisi kokonaan ulkopuolisten markkinamiesten käsissä, hänellä on myös mahdollisuus vuorovaikuttaa suoraan yleisönsä kanssa.

Tilanne on hieman saman kaltainen kuin vaikka palveluyrityksellä, jolla on käsittämättömän laadukas asiakasrekisteri: Se on sen yrityksen arvokkain omaisuus. Ainoa asia, joka lopulta takaa jatkuvuuden vaikka mitä tapahtuisi.

Sosiaalinen media, fanit ja Levoton tyttö nostivat Anssi Kelan hetkessä undegroundista takaisin mainstreamiin. Jos hän vielä painuu maan alle, on hänellä sielläkin suurempi yleisö kuin monella maanpäällisellä lehdistön lellikillä.

PS: Tämä juttu on julkaistu myös Anssi Kelan yhteisössä >>>
Osallistukaahan keskusteluun myös siellä ;-)

Ketä vielä kiinnostaa radiosoitto?

Radiot ja niiden soittolistat ottavat monia päähän. On esim. puhuttu paljon siitä että musiikkialalla on epäterve kilpailurakenne. 

Totta: Monikansalliset yhtiöt ovat ulottaneet lonkeronsa joka paikkaan ja hallitsevat koko tuotantoketjua biisinteosta radioiden soittolistoihin.

Kuitenkin mun mielestä se epätervein ajattelu on siinä että vielä ylipäätään tuijotetaan ja tavoitellaan soittolistoja, sen sijaan että tavoiteltaisiin ihan oikeaa yleisöä!!!

Jalkatyöstä se homma lähtee:
LIVE-keikoille vaan ja niiden yhteydessä levyä jakoon!

Ketä vielä kiinnostaa radiosoitto, kun kuka tahansa voi kuunnella lempiartistiaan omilta soittolistoiltaan niin paljon kuin sielu sietää ja siinä järjestyksessä kuin itse haluaa?

Suomen kieli populaarimusiikissa

Tulin viettäneeksi eilistä Suomen kielen päivää osallistumalla "Suomen kieli populaarimusiikissa" -seminaariin Turun yliopistolla. 

Siellä opin muutamiakin uusia asioita populaarimusiikin historiasta ja kuulin mielenkiintoisia puheenvuoroja. Etenkin professori Hannu Salmen ensimmäinen osuus populaari- ja etenkin iskelmämusiikin historiasta oli mielenkiintoinen.

Hyvää juttua oli myös Sakari Pesolan (Kolmas nainen), K!rbyn (Ronskibiitti) ja Toivo Suden puheenvuoroissa.

Myös paikalle osuneen Lauri Tähkän kanssa tulin vaihtaneeksi hiukan ajatuksia biisien tekemisestä ja Suden kanssa hölistiin hetki mm. markkinointikuvioista ja levy-yhtiöiden lamaannustilasta.

Yksi asia josta seminaarissa virisi paljon keskustelua, oli myös se että onko laulujen tekeminen suomen kielellä myös jossain määrin kaupallinen kysymys?

Huutelin yleisöstä että tällaisen kysymyksen kohdalla on erotettava toisistaan levybisnes ja livebisnes. Kolikolla kun on kaksi puolta:

1. LIVE-keikalla kielimuuri on este yleisökontaktin luomisessa. Suomenkielinen teksti suomalaiseen yleisöön kohdisettuna menee suoraan ihon alle, eikä jätä niin helposti kylmäksi. Se menee kaikkien suodattimien läpi eikä kuulija voi jättää sitä huomiotta. Lisäksi suomen kielialueen sisällä keikkailu on kustannustehokasta joten viivan alle jää helpommin sen verran rahaa, että sillä voi jopa elää.
2. Levybisneksessä taas esim. englanninkielisellä julkaisulla on parhaimmillaan markkina-alueenaan puoli maailmaa, joten äänitteillä on teoreettinen mahdollisuus myydä käsittämättömän suuria määriä verrattuna Suomen markkinoihin. Lisäksi myös radiosoitosta saatava tulo ulkomailla on hieman toista luokkaa kuin täällä. Mahdollisuuksien ohella on kuitenkin myös kilpailu aivan eri luokkaa ja kulurakenne on väkisinkin kalliimpi. Ulkomailla breikkaaminen kun vaatii enemmän markkinointipanostuksia ja keikan heittäminen Suomesta käsin Berliiniin ei ole ihan halpaa verrattuna siihen että ajaisi kotimaassa paikasta toiseen.

Todellisuudessa olen kuitenkin melkovarma siitä, etteivät biisintekijät ja yhtyeet pääsääntöisesti valitse ilmaisukieltään kaupallisin perustein, vaan tykkään ajatella että taustalla ovat pikemminkin taiteelliset ambitiot. Se on ihan järkevä lähtökohta, sillä kummallakin mallilla voi musiikista tehdä elannon.

Myös seminaarissa mainittu luulo siitä, että suomen kieli ei vain soveltuisi joidenkin tiettyjen musiikinlajien ilmaisuun, on sellainen myytti joka on vuosien saatossa romuttunut täysin: 

Esim. vielä Hurriganesin aikaan oli tärkeämpää kuulostaa englannilta kuin osata sitä ja suomi kuulosti nynnyltä. Myöhemmin oltiin sitä mieltä että suomeksi ei voi tehdä räppiä muuten kuin huumorimielellä ja myös metallimusiikki suomeksi oli ennen Trio Niskalaukausta ja Viikatetta melkoinen harvinaisuus. 

Nyt on tilanne aivan toinen: Suomen kieli on kattavasti edustettuna joka genressä - olipa kyse sitten kevyestä tai raskaasta musiikista.

Itse kirjoitan suomeksi, koska se on se kieli mitä parhaiten osaan ja jolla ilmaisuni on kaikkein terävimmillään. Jos kuitenkin osaisin kaikkia maailman kieliä ja tavoittelisin mahdollisimman suurta yleisöä, en siltikään valitsisi ilmaisukielekseni englantia vaan kiinan! ;-)

PS: Tätä aihepiiriä sivuten bloggasin jo vuonna 2008: Miksi sanoitan suomeksi?

Facebook biisintekijöiden ja esiintyjien markkinoinnissa, verkostoitumisessa ja tiedonhankinnassa?

Facebook sitä ja Facebook tätä. Facebookista on hiljalleen tullut käsittämättömän tärkeä osa jokapäiväistä elämää, mutta voisiko siellä roikkumisesta olla jotain hyötyäkin? 

Jotkut esiintyvät taiteilijat, poliitikot ja yrittäjät ovat valjastaneet henkilökohtaiset Facebook-profiilinsa silkkaan markkinointikäyttöön.

Itseäni tällainen kuitenkin ärsyttää. Olen mieluummin henkilökohtaisen profiilini kautta yhteydessä vain lähipiiriini ja ihmisiin, jotka oikeastikin tunnen myös oikeassa elämässä.

Tämä on käsittääkseni myös Facebookin mielestä se oikea tapa.

Koska tuntemattomilta ihmisiltä kuitenkin tulee kaveripyyntöjä allekirjoittaneelle verrattain usein (ja niiden takana on pääsääntöisesti tekemiseni musiikin parissa) olen kuitenkin sallinut ihmisten tilata julkiset päivitykseni ja perustanut musiikkiasioista jauhamiseen erillisen Facebook-sivun.

Tämä on ollut mielestäni hyvä ratkaisu, sillä näin yksityiselämä pysyy paremmin erillään, enkä tule rasittaakseni "musiikkihömpötyksilläni" sellaisia läheisiä, joita ne eivät ollenkaan kiinnosta :D

Facebook-sivuissa on muitakin etuja suhteessa henkilökohtaisiin profiileihin: Sivuilla voi esim. kohdentaa päivitykset koskemaan pelkästään tiettyä maata, sukupuolta, ikäryhmää tai kaupunkia ja lisäksi vielä ajastaa julkaisuja tulevaisuuteen.

Jos siis on pakko soveltaa Facebokia markkinointikäyttöön, niin Facebook-sivut ovat siihen oikeampi työkalu. Henkilökohtaisissa profiileissaan spämmäämistä harjoittavat ystävät joutuvat ainakin itselläni varsin nopeasti rajoitetulle listalle ja tai putoavat muuten vaan pois syötevirrasta.

Mutta entäs verkostoituminen ja tiedonhankinta?
Oikea tapa verkostoitua Facebookissa ei ole kaveripyyntöjen lähettely random-kiinnostuksen kohteille ja julkkiksille. Jos he haluavat, että tuntemattomat voivat seurata heidän tekemisiään, heillä on todennäköisesti Facebook-sivu, tai sitten he ovat mahdollistaneet julkisten syötteidensä tilaamisen.

Jos mielessä on ihan konkreettinen yhteistyö, niin on toki ihan ok lähettää viestiä tai vaikkapa tökätä henkilöä.

Varsinaista tiedonhankintaa- verkostoitumista varten Facebookista kuitenkin löytyy "listat" ja "ryhmät". Kumpiakin on olemassa sekä julkisia, että piilotettuja ja jokainen käyttäjä voi perustaa omansa.

Jos kuulostaa vieraalta, niin tutustu vaikkapa näihin minun luomiini julkisiin listoihin, niin näet kuinka ne toimivat:

• Lauluntekijät ja lyyrikot (suomenkieliset) 
• Artistit ja yhtyeet (suomenkieliset) 

Ja tässä pari ryhmää, joissa kollegoiden on lupa jauhaa vapaasti niistä asioista, jotka muuta maailmaa ei kiinnosta ;-)

• Lauluntekijät 
• Laulajat 

Näiden kaltaisia ryhmiä ja listoja löytyy melkein joka alalta ja ne ovat erinomaisia paikkoja verkostoitumiseen ja ammatillisen tiedon päivittämiseen.

PS:
Myös hömppälistoja ja -ryhmiä on Facebook pullollaan. Ryhmistä mainittakoon ainakin Nokoset ja Puujalkavitsiyhdistys :D 

Lauluntekijän toiminnan taloudellinen kannattavuus (erittäin lyhyt oppimäärä)

Biisintekijän tulorakenne on sellainen, että varsinkin alkavan lauluntekijän voi joskus olla vaikea perustella lähipiirilleen, miksi on tekemässä näennäisesti lähes täysin tuottamatonta työtä. 

Todellisuudessa se mikä näyttää ulospäin vielä pieneltä puuhastelulta ei sitä (sanan varsinaisessa merkityksessä) välttämälttä enää ole, sillä vaikka lauluntekijä toimisikin ilman tilauspalkkioita, saa hän kuitenkin teostotuloa tekemistään kappaleista, sen mukaan minkä verran niitä julkisesti esitetään. 

Tämä tarkoittaa siis sitä, että biisit tuottavat rahaa aina kun ne soivat joko radiossa, TV:ssä, Spotifyssa (tai muussa streamingpalvelussa) tai sitten ihan LIVE-keikoilla. (Raha maksetaan tekijälle könttänä puolivuosittain.)

Monen maallikon (ja joskus muusikonkin) on hankala käsittää, että lauluntekijän leipä on todella kapea, mutta erittäin pitkä ja syntyy monista puroista.

1. Kapea siksi, että yhden laulun tuoma tulo vuodessa on yleensä vain muutamia euroja.
2. Pitkä siksi, että jokainen laulu (jos sitä esitetään) tuottaa teostotuloa läpi koko elämän ja vielä 70 vuotta kuoleman jälkeenkin (kuoleman jälkeen rahat valuvat perikunnalle).
3. Monista puroista se syntyy siksi, että laulu tuottaa tekijälleen ihan yhtä paljon rahaa/esityskerta riippumatta siitä kuka sen esittää. Yhteinen piirre eniten teostotuloa tuottavissa kappaleissa on siis se, että niistä on tehty kymmeniä ellei satoja covereita. Yhden esittäjän varassa biisistä voi kyllä tulla hitti, mutta ei kultakaivosta! ;-)

Suurin yksittäinen este lauluntekijän toimeentulolle on usein juurikin se, että tuo kolmas kohta ei toimi: Biisintekijällä itsellään (varsinkaan aluksi) ei ehkä ole sopivia kanavia kappaleiden jalkauttamiseksi kentälle, tai sitten kappaleita esittävä yhtye tai trubaduuri ei viitsi tehdä Teostoon keikkaraportteja (syystä että biisit eivät ole hänen omiaan ja raportin tekemisestä on olevinaan kovasti vaivaa). 

Alalla kaikki tietävät, että tästä aiheutuu teostotulojen jaossa vääristymää, jonka seurauksena saavat varminta tuloa ne jotka itse esittävät omia biisejään. 

Baarinpitäjät ja keikkajärjestäjät kuitenkin maksavat tavallisesti Teostolle vuosittaista lisenssimaksua, joka on könttäsumma. Rahat siis kuitenkin kerätään ja sitten jaetaan niiden Teostoon tehtyjen keikkaraporttien mukaan. Jos esiintyjä jättää raportin tekemättä, tulee esiintyjä epäsuorasti jakaneeksi käyttämiensä biisien esittämisestä kuuluvan palkkion joillekin väärille tekijöille!

Millä tahansa muulla alalla yllä oleva olisi rikos, mutta musiikkialalla vallitsee viidakon laki ;-) Siksi lauluntekijän kannattaa olla hyvää pataa biisiensä esittäjien kanssa ja huolehtia siitä, että keikkaraportit eivät jää esiintyjiltä (ainakaan tietämättömyyden takia) tekemättä.

Jokaisen esiintyjän olisi ehkä hyvä tietää, että biisintekijä näkee puolen vuoden välein Teoston toimittamasta tilityskirjeestä, että mitkä biisit ovat tuottaneet minkäkin verran ja kuinka monta kertaa kutakin kappaletta on esitetty ja millä kokoonpanoilla. Myös LIVE-keikat ja radiosoitto on raporteissa erotettu toisistaan.

Olen itsekin joutunut joskus tilanteeseen, jossa olen ollut tietoinen suuresta osasta artistin esiintymisistä, mutta saanut myöhemmin huomata Teoston tilityskirjeestä, että luvut eivät täsmää. Tällaisen jälkeen yhteistyö yleensä kuihtuu hyvin nopeasti, jollei esiintyjän selitys ole todella omaa luokkaansa. Etenkään tilaustöitä tällaisille epeleille ei tee mieli sorvailla, elleivät sitten halua maksaa niistä etukäteen selvää rahaa.

Onneksi biisin voi aina antaa muidenkin esitettäväksi. Onneksi on niitä muitakin puroja.

Teoston tilityskirjeestä löytyy toki välillä myös positiivisia yllätyksiä: Esim. jos tilityskirjeestä ilmenee, että ennestään tuntematon bändi X on tuottanut biisintekijälle yhden vuoden aikana vaikkapa 1000€ esittämällä cover-kappaletta Y, niin sellaisen jälkeen biisintekijällä hyvinkin voisi olla kiinnostusta tehdä yhtyeen kanssa enemmänkin sitä yhteistyötä.

Aika yleinen kysymys, jota minulle toistuvasti esitetään sieltä ja täältä, on että: "Kuinka paljon sä saat yhdestä biisistä rahaa?" 

Yleensä vastaan siihen jotain hyvin epämääräistä (tai siltä se ainakin maallikosta kuulostaa), koska sitähän ei oikeasti voi kukaan etukäteen tietää. Mistä minä voin tietää montako kertaa kappale soi ja montako kertaa niistä raportoidaan Teostolle?

Jotain laskelmia kuitenkin voidaan tehdä: Esim. jos mun tekemä biisi-X on Teoston tilityskirjeen mukaan tuottanut vaikkapa viimeiset kolme vuotta tasaiseen tahtiin 10€/vuodessa ja biisillä on useita esittäjiä ja voidaan olettaa sen pysyvän suunnilleen samana jatkossakin, niin biisin rahallinen tuottoarvo saadaan kertomalla tuo 10€ mun jäljellä olevilla elinvuosilla, höystettynä vielä 75 ylimääräisellä vuodella (koska biisi tuottaa rahaa vielä kuoleman jälkeenkin).

Jos vaikka oletetaan, että siitä eteenpäin kun biisi on ruvennut tuottamaan Teostotuloa, niin mulla olisi vielä 60-vuotta elinaikaa, niin laskukaava olisi seuraava:

60+70 = 130 vuotta
               x10€ = 1300€ 

(josta btw. vain 600€ tulee tekijälle itselleen ja 700€ perikunnalle!) 

Tämä on tietysti hyvin pelkistettyä matematiikkaa, eikä siinä oteta huomioon sitä että eri biisit voivat olla paremmin framilla eri aikoina, eikä myöskään sitä, että toiset hitit saattavat tahkota rahaa vain parina ensimmäisenä vuonna ja sitten tuottaa myöhemmin enää minimisummia. Lisäksi esiintyjätkin vanhenevat ja jos biisin soitto on vaikkapa vain yhden artistin varassa, niin se voi loppua milloin tahansa, jos esiintyjä niin päättää eikä kappaleesta ole muodostunut kunnon radiohittiä.

Sellainen se tulorakenne pähkinänkuoressa on. Kannattavuus tulee vasta pitkässä juoksussa, eikä pikavoittoja juurikaan ole.

PS:
Teosto ry:n asiakkaita on tällä hetkellä noin 26 000. Niistä vain vajaat 200 tekijää saa teostotuloa vuosittain yli 20 000€. Tämä tarkoittaa että valtaosa kuolisi nälkään, jos toimeentulo olisi pelkästään siitä kiinni. 

PPS: 
Eniten tienaavat ovat olleet pääsääntöisesti alalla hyvin pitkään ja heidän tulotasonsa perustuu siihen, että (uusien kappaleiden ohella) myös vanhat hitit elävät omaa elämäänsä maailmalla ja soivat yhä tänäkin päivänä.