Mikä ihmeen IRL?

Tehtiin Vinin kanssa biisi nimeltä IRL (In Real Life).

Kyseessä on suomen kielinen kappale siitä kuinka joku on oikeassa elämässä vieläkin ihanampi kuin netissä. 

Tuo lienee harvinainen, mutta usein toivottu tilanne tällaisella Tinderin ja Instagramin aikakaudella, missä kanssakäymistä IRL muiden ihmisten kanssa on yhä vähemmän.

IRL ihmetyttää

Biisi julkaistiin viikko sitten ja siitä on tullut pääasiassa yksinomaisesti hyvää palautetta. Muutamat kuuntelijat ovat kuitenkin ihmetelleet, että kuka toi IRL on? Kenen nimikirjaimet on kyseessä!!! :D

Hommahan on niin että suomen kielen sanasto elää omaa elämäänsä ja imee alati vaikutteita myös muista kielistä. IRL on lyhenne englannin kielen sanoista "In Real Life" eli vapaasti suomennettuna se on yhtä kuin oikeesti, oikeassa elämässä tai jossain tapauksissa ja tulkinnoissa myös aidosti.

Ensin Keskinkertainen debyytti 

Ennen IRL:ää julkaistiin Vinin kanssa kappale nimeltä Keskinkertainen ja se sai parissa kuukaudessa reilut 30 000 streamia, joka ei sinällään ole valtavan paljoa, mutta hyvä saavutus debyytille kun kyseessä on täysin tuntematon artisti, jonka takana ei ole minkäänlaista koneistoa.

Kuuntele Keskinkertainen tästä:

• Spotify: https://open.spotify.com/track/0xjZ4BdRf8AopYpWsQgRks 
• Lyriikat: https://www.sakonstudio.fi/2018/04/keskinkertainen.html 

Tiedän monia, joilla kuuntelut ovat jääneet pysyvästi alle parin tonnin, joten jotain on ainakin tehty oikein. 

Biisi saikin soittoa kivasti muutamilta Spotifyn omilta soittolistoilta kuten "Iskelmä kuuluu kaikille" ja "Suomirock tänään" ja soittoja tuntuu tulevan edelleenkin jonkinverran, vaikka just noilla edellämainituilla listoilla ei enää taidakaan roikkua. 

IRL sai hyvän startin 

IRL on herättänyt pääasiassa positiivisia tuntemuksia ihmisissä ja sekä mulle että Vinille on satanut YV:llä positiivista palautetta. Ihan pari ihmistä on kommentoinut, että kertsin kirjainyhdistelmä ei aukea, mutta sen kanssa saatetaan pystyä elämään! :D Eiköhän niillekin sitten aukea joskus, että mitä se IRL tarkoittaa. LOL. 

Viimeistään sitten kun lukee tän blogipostauksen, jos nyt ylipäätään tätä lukevat.

Nyt maanantaina 9 pv laitellaan vähän tiedotteita medioille, josko jotakuta tahoa sattuisi tuotoksemme kiinnostamaan myös Spotifyn ulkopuolella. 

Spotifyssa IRL on jo soinut melko mallikkaasti mm. Suomen 50 viraalisinta -listalla, New Talent -listalla ja Uuden suomalaisen musiikin listalla. Tästä ollaan Vinin kanssa tosi kiitollisia.  

Kuuntele IRL tästä:

• Spotify: https://open.spotify.com/track/5o8zlsKEk8EpV0NSy0csT8 
• Lyriikat: https://www.sakonstudio.fi/2018/07/IRL.html 

Kappaletta saa tietenkin jakaa, jos haluaa edistää sen leviämistä laajemmaltikin. Biisistä on tulossa myös musavideo, johon on jo löydetty sopivat näyttelijät ja kuvaaja. 

Mikä on homman nimi?

Mehän ollaan Vinin kanssa nyt tehty yhteistyötä ehkä puolisen vuotta ja tuona aikana biisejä on syntynyt melko hyvällä tahdilla. Muutamien kulmien kautta päätettiin sitten laittaa uusi vaihde silmään ja sovittiin että otan hieman enemmän roolia hommassa ja hyppään sanoittajan pallilta myös managerin rooliin. 

Vini säveltää ja tuottaa kappaleensa itse ja mä jeesaan sanoitusten kanssa. Ideoita pallotellaan kokoajan mm. Whatsappissa. Sinänsä hauskaa, että ei olla ees vielä nähty toisiamme koskaan IRL! :D

Proggikseen on löydetty myös muita timanttisia osatekijöitä ja esim. viimeisimmän ILR-biisin on miksannut ja masteroinut Petri Nakkila ja pianot on sellaisen lahjakkaan daamin käsialaa kuin Lumi Milou. 

Kun on oikeat ihmiset ympärillä, hommat etenee ja rullaa kevyesti ja pakottoman tuntuisesti mikä ehkä toivottavasti näkyy myös lopputuloksesta.

Talent management: Väärin ajoitettu kritiikki on tuhoisaa

Puhutaanpa hetki kritiikistä: Törmään toistuvasti lahjakkuuksiin, jotka ovat joutuneet jossakin elämänsä vaiheessa liian varhaisen kritiikin uhriksi.

Jos laulajalta, urheilijalta tai keneltä tahansa odotetaan täydellistä suoritusta silloin kun hän vasta harjoittelee ja hän joutuu kuulemaan välittömästi suorituksensa jälkeen vain luettelon kaikista tekemistään virheistä, on ymmärrettävää jos sen jälkeen tekee mieli sulkea suunsa kokonaan tai jättää menemättä tuleviin treeneihin.

Suoritusten välissä tarvitaan lähinnä laajentavia ohjeita: "kannattaa kokeilla myös..", "tuossa voisi toimia tämäkin.." ja vahvuuksien boostaamista: "erityisen hyvää oli.."

Kritiikin aika on sitten myöhemmin kun tunteet ovat viilenneet ja asioita voidaan vaikka yhdessäkin analysoida järjen kanssa nauhalta.

Yllättävän usein ihmisillä, joilla ei ole mitään ymmärrystä talent managementin perusteista, on vankkumaton luulo siitä, että he voivat arvioida ihmisen koko potentiaalin jo harjoitteluvaiheessa vain yhden tai kahden suoritteen perusteella.

Keskeneräisyyden sietäminen tuntuu olevan monille ylivoimaisen vaikeaa ja usein juuri he, joiden tulisi tukea lahjakkuutta lamaannuttavat sen kokonaan.

Mistä on kyse kun itsensä markkinoiminen hävettää?

Kun taiteilija haluaa elää tekemisellään, on väistämättä ruvettava pohtimaan toiminnan taloudellista kannattavuutta. Moni kuitenkin karsastaa itsensä markkinoimista. 

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö esimerkiksi laulaja-lauluntekijä haluaisi elää tekemällään musiikilla, vaan taustalla on muut syyt. Yksi niistä on se, että osa taiteilijoista eivät oikein tunne oloaan kotoisaksi myyntimiehen roolissa ja itsensä markkinoiminen hävettää.

Ilman myyntiä ei kuitenkaan raha liiku.

Tällaisessa tilanteessa taiteilijalla on muutamia vaihtoehtoja: Joko hän voi jäädä harrastelijaksi, tai sitten hän voi palkata avukseen managerin. Kolmas vaihtoehto on pyrkiä häpeästä eroon, joko rohkaistumalla tai parantamalla tuotetta jos siinä on vikaa.

Harvoin taiteilija on toivoton tapaus markkinointimiehenäkään, varsinkaan jos puhutaan esiintyjistä, jotka ovat tottuneet olemaan valokeilassa. Väitän, että valtaosa niistä esiintyjistä, jotka lehtiemme palstoja koristavat, ovat taistelleet tiensä parrasvaloihin. 

Julkisuus ei toki ole itseisarvo (ellei kyse ole huomiohakuisesta persoonallisuudesta), vaan enemmänkin työkalu, jota tarvitaan uskottavuuden rakentamiseen. Varsinkin nuorisokohderyhmien keskuudessa fanittaminen tapahtuu sopulimaisissa laumoissa ja median lellikeistä tulee helposti yleisön suosikkeja ja päinvastoin. 

Tuotteen pitää kuitenkin olla kunnossa, jotta se kelpaisi millekään yleisölle. Jos omat biisit eivät ole tarpeeksi hyviä, on parempi soittaa covereita tai kerätä kunnon tiimi tekemään parempia originaaleja. Jos teksit ovat huonoja, on aika ottaa avuksi ammattisanoittaja. Jos vika on sävellyksissä kannattaa hankkia parempia. Olipa paketissa sitten mikä hyvänsä asia rempallaan, on aivan varmaa, että jos esiintyjällä/yhtyeellä on motivaatiota ja lahjoja, niin joku osaava ottaisi tontin mielellään hoitaakseen jos siihen annettaisi mahdollisuus. 

Se että taiteilija siirtyy joissain asioissa toteuttavalta tasolta strategiselle tasolle ja tekijästä tilaajaksi, ei suinkaan tarkoita että samalla luovutaan taiteellisesta kunnianhimosta tai omasta äänestä. Tilanne on pikemminkin päinvastainen. He joille minä olen kirjoittanut tekstejä, ovat sanoneet kyselijöille, että "Samuli pukee mun ajatukset sanoiksi paremmin kuin mä ite". Jos näin ei olisi, ei hommassa olisi paljoakaan järkeä. Tilaustöissä kyse on siis edelleen pitkälti heidän ajatuksistaan ja ambitioistaan. Hyviä, valmiiksi suuhun sopivia pöytälaatikkobiisejä löytyy harvoin. Sama koskee valokuvia, grafiikoita ja kaikkea muutakin. Custom on uusi musta ja kokonaisuus ratkaisee.

Jos jokainen tiimin jäsen keskittyy tekemään sitä mitä parhaiten osaa, sen sijaan että koittaa väkisin hoitaa myös osa-alueita, joissa on keskinkertainen tai jopa huono, päästään varmimmin lopputulokseen jonka markkinoiminen ei hävetä. Kun taiteilija ja koko tiimi tietää että lopputuote on timanttia, sitä haluaa luukuttaa ja tuoda esiin joka paikassa! Biisien pitää olla niin kovia, että niiden takana voi seistä vaikka mikä olisi. Lopputulos on tärkein, ei se mitkä ovat tekijänoikeusprosentit (100% nollasta on kuitenkin tosi vähän)!

Kun vielä silloinkin, kun kappaleista saa rehellisen paskaa palautetta, tuntuu siltä että vastapuoli on ihan selvästi väärässä eikä vain tajua hyvän päälle, ollaan siinä tilanteessa, jossa tuote alkaa olla kunnossa!

Saadakseen itselleen yleisöä on taiteilijan ja hänen tukijoukkojensta kuitenkin tehtävä lujasti töitä. Homma alkaa ruohonjuuritason keikkamyynnistä ja ensimmäisten kuulijoiden sitouttamisesta livenä tai internetissä. Monella homma kusee jo tässä vaiheessa, koska jos fania ei tänä päivänä arvosteta, vaihtaa yleisö helposti suosikkinsa johonkuhun interaktiivisempaan, joka on vuorovaikutuksessa seuraajiensa kanssa kokoajan. Jos itseltä ei interaktiivisuus onnistu, niin suosittelen etsimään yhteisömanagerin tai opettelemaan, mieluiten molempia.

Moni taiteilija haluaa ajatella, että musiikki puhukoon puolestaan, mutta ei sisäistä sitä tosiasiaa, että puhe on turhaa ilman yleisöä. Itseään on siis pakko markkinoida.

Toisaalta sellaistakin perseilyä näkyy, että kun ensimmäinen keikka on saatu, niin se kämmätään epäammattimaisella toiminnalla. Ei treenata, juodaan talon piikkiin niin paljon kaljaa kuin pystytään, soitetaan huonosti ja mennään keikalle puutteellisella kalustolla niin, että jos vahingossa soittaisikin hyvin niin se kuulostaa huonolta koska laitteet ovat riittämättömät.

Tällainenkin toiminta on yhdenlainen suojamekanismi. On helpompi ottaa vastaan negatiivinen palaute vasemmalla kädellä hoidetusta hommasta kuin tosissaan tehdystä yrityksestä.

Oikeasti bändin tai artistin pitäisi suhtautua jokaiseen keikkaan kuin se olisi Voice Of Finlandin esikasinta, missä jokainen yleisön edustaja pitäisi saada kääntymään. Jokaista keikkaa pitäisi myös markkinoida itse, eikä jättää sitä yksinomaan järjestäjän huoleksi, sillä varmimmin uuden keikan saa, jos tupa on täynnä.

Pitää ymmärtää, että keikkapaikan omistaja ei tee hyväntekeväisyyttä, vaan esiintyjän tehtävä on kerryttää joko lipputuloja tai kasvattaa alkoholimyyntiä. Yleensä mieluiten molempia. 

Hyvä tuote on hintansa väärtti, eikä sen markkinoiminen hävetä. Jos taas tuntuu, että homma on kesken ja kokonaisuudessa jokin rempallaan, ei oikein tekisi mieli huudella asiasta kenellekään. Itseään kun kauppaa esiintymään, pitäisi olla enemmän annettavaa kuin mitä keikasta saa.

Siitä on kyse kun itsensä markkinoiminen hävettää.

Vika on joko tuotteessa tai itsetunnossa.