tiistai 7. marraskuuta 2023

Sisällöntuotannon ja tekoälyn epäpyhä liitto

Tekoäly on uinut osaksi sisällöntuottajienkin arkea hyvässä ja pahassa. Vaikuttaa siltä, että tekstinikkareita on juuri nyt vapailla markkinoilla enemmän kuin koskaan. Moni on siis saanut monoa persuuksille, koska tekoäly hoitaa. Auts!

Sakoa ja Paavoa nettiteksti naurattaa. Kuva: Studio Vini

Heti alkuun pahoittelut! En ole ehtinyt vastata jokaiseen hakemukseen, mitä SAKON STUDIOKIN on viimeaikoina saanut. Olemme kyllä kiinnostuneita hyvistä kirjoittajista, mutta tässä ajassa ja hetkessä on pakko vähän katsella ympärilleen ja odottaa, että mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Tällä hetkellä uskon vahvasti, että tekoälyavusteinen sisällöntuotanto on tullut jäädäkseen, mutta samalla luotan siihen, että ihmiskirjoittajille on silti tilausta. Ihmisiltä kuitenkin vaaditaan nyt paljon enemmän kuin ennen. Ei riitä, että osaa kirjoittaa 100 sanaa tunnissa, vaan sanojen takana pitää olla entistä enemmän ajatusta. ChatGPT nimittäin tuottaa saman määrän höttöä viidessä sekunnissa. 

Yllä olevassa kuvassa luemme ystäväni Paavo Virtasen kanssa erään verkkokaupan tuotetekstejä. Ne ovat melko varmasti tekoälyn käsialaa. Sokeasti siis tekoälyn tuottamaan tekstiin ei varsinkaan voi luottaa. Nyt tätä kirjoittaessa se on vielä hyvä renki, mutta huono isäntä. 

Perinteisen sisällöntuottajien ja tekstinikkareiden sijaan tämän päivän tekstiammattilaisilta vaaditaankin ennen kaikkea tekstisuunnittelijan taitoja. Pitää ymmärtää isompaa kuvaa, pitää kyetä käskyttämään tekoälyä oikein ja pitää osata tarvittaessa ottaa itse ohjat kun tekoäly ei kykene suoriutumaan. 

Yleistyvä tekoälyn käyttö vaikuttaa sisältökilpailuun etenkin SEO-kentällä 

Työkseen verkkosisältöjen kimpussa ahertavat ovat huomanneet, että tekoälyn myötä monien verkkosivustojen sisällöt ovat kasvaneet ja blogit heränneet eloon. Tämä on ymmärrettävää, koska kevyen sisällön tuottaminen on tekoälyn avulla todella helppoa. 

Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi hakukoneiden huomiosta kilpailevien sisältöjen määrä on kasvanut viimeaikoina todella rajusti. Lisäksi sisältöjen keskipituus on kasvanut, joten näkyminen Googlessa edellyttää entistä pidempien ja silti koukuttavampien sisältöjen luomista. Sisältökilpailussa kun pärjäävät ne, joiden sisältöjen parissa vietetään eniten aikaa.  

Toistaiseksi tekoälyllä on kyllä helppo tuottaa pituutta, mutta tekstin persoonallinen ote ja kertojaääni jää usein melko valjuksi. Tämäkin kyllä kehittyy jatkuvasti ja varmasti erilaisilla syötteillä saadaan tulevaisuudessa aikaan yhä kiinnostavampaa tekstiä. Siihen asti vaihtoehtoina on joko kirjoittaa ihmisaivoilla tai työskennellä hybridinä, eli shakkitermein "kentaurina", jotta sisältö myös kyllin koukuttavaa, että sitä jaksaa lukea. 

Millaisen tekstin tuottamisessa tekoäly on parhaimmillaan? 

Hmm... kysytäänpä tätä tekoälyltä itseltään. Mitä siis vastaa ChatGPT: 

------

"Tekoäly, kuten GPT-3, on parhaimmillaan monenlaisissa tekstintuottamistehtävissä. Tässä on joitakin esimerkkejä tilanteista, joissa tekoäly voi loistaa:

Tiedon tiivistäminen: Tekoäly voi auttaa tiivistämään laajoja tekstimassoja lyhyemmiksi ja helpommin ymmärrettäviksi kappaleiksi. Se voi olla hyödyllistä esimerkiksi oppimateriaalien laatimisessa tai uutisartikkelien kirjoittamisessa.

  1. Käännökset: Tekoälyt, kuten GPT-3, voivat tuottaa sujuvia käännöksiä eri kielillä. Ne ovat hyödyllisiä, kun tarvitaan nopeita ja tarkkoja käännöksiä.

  2. Luovuutta vaativat tehtävät: Tekoäly voi auttaa luomaan runoja, tarinoita, lauluja ja muita luovia tekstejä. Esimerkiksi mainostoimistot voivat hyödyntää tekoälyä ideoinnissa.

  3. Chatbotit ja asiakaspalvelu: Tekoälyohjelmat voivat käyttää tekoälyn tuottamia vastauksia asiakkaiden kysymyksiin. Ne voivat auttaa tehostamaan asiakaspalvelua ja tarjoamaan nopeita vastauksia.

  4. Tutkimus ja tieteelliset julkaisut: Tekoäly voi auttaa generoimaan tieteellisiä artikkeleita, tiivistelmiä ja raportteja. Tämä voi olla hyödyllistä tutkijoille ja akateemisille kirjoittajille.

  5. Koodin generointi: Tekoälyt voivat myös auttaa ohjelmoijia kirjoittamaan koodia ja skriptejä nopeasti ja tarkasti eri ohjelmointikielillä.
On kuitenkin tärkeää huomata, että vaikka tekoäly voi olla erittäin hyödyllinen monissa tekstintuottamistehtävissä, se ei korvaa inhimillistä luovuutta, harkintaa ja asiantuntemusta kaikissa tilanteissa. Tekoälyn tulisi usein toimia yhteistyössä ihmisten kanssa, erityisesti silloin, kun on kyse monimutkaisista tehtävistä, jotka vaativat syvällistä ymmärrystä tai eettistä harkintaa."  

------

Oma näkemykseni testailun perusteella on, että käännöksissä tekoäly tosiaan toimii usein paremmin kuin sanakirjapohjaiset työkalut. Näin siksi, että esimerkiksi ChatGPT ymmärtää jonkin verran myös kontekstia. 

Mitä tulee runohin ja tarinohin, niin aika ontuvaa on kerronta vielä toistaiseksi. Eritoten tekoälyn kirjoittama laululyriikka suorastaan huonoa.  

Asiakaspalvelussa näen potentiaalia, etenkin pitkällä tähtäimellä. Tieteellisten tekstien referointi tuntuu myös onnistuvan tekoälyltä varsin mukavasti. Koodauskin on sen verran johdonmukaista touhua, että tekoäly pärjää monessa pikkujutussa aika kivasti, mutta ei se silti oikeaa koodaria päihitä. 

Taitavan sisältöarkkitehdin tavoin myös taitava ohjelmistosuunnittelija varmasti saa työhönsä paljon iloa tekoälystä, jos käyttää sitä oikein. Rengin ja isännän roolit ovat kuitenkin vielä toistaiseksi erittäin selvät ja näin varmaan tulee olemaan vielä pitkään.

Tekoälyn vaikutus omaan tekemiseeni kirjoittajana

Kaikenkaikkiaan olen kiinnostuneen odottavalla kannalla tekoälyn suhteen. Tällä hetkellä tekoäly ei kirjoita asiakkaideni tekstejä, mutta joissakin projekteissa saatan hyödyntää sitä tukena. Jos esimerkiksi haen uusia näkökulmia tai suuntaa, tai jos tarvitsen vaihtoehtoja jonkin asian muotoiluun, niin tekoäly on tällaisissa oiva apu. 

Koska veloitan sisältötekstien kirjoittamisesta kuluvan ajan mukaan ja ajat ovat melkolailla vakiintuneet, saavat asiakkaani tätä nykyä samaan rahaan yleensä hieman enemmän tekstiä kuin ennen. Näin sisällöt eivät jää ainakaan pituutensa vuoksi sisältökilpailussa alakynteen. 

PS: 
Aiheeseen liittymättä, julkaisimme Jarno Hiltusen kanssa hiljattain tekoälyttömän kappaleen nimeltä "Tanssi mun kanssani aamuun", johon minulla (Sakolla) oli kunnia tehdä lyriikat. Ohessa musiikkivideo. Biisi löytyy myös Spotifysta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti