tiistai 10. helmikuuta 2015

Maukka Perusjätkä ja kielletyt sanat

Olin viime viikonloppuna Maukka Perusjätkän vieraana ja teimme uusia biisejä. Biisipajassa mukana olivat myös Parta-John sekä Maukan kitaristi Jonatan Kurkela.  


Vaikka Maukka tunnetaankin yleisesti yhtenä uuden aallon punk-ikonina, ei hän (omien sanojensa mukaan) ole oikeastaan koskaan tehnyt varsinaisesti punkkia, vaan enemmänkin ihan vaan biisejä.

Vasemmalta oikealle: Jode, Maukka, Minä ja Parta

Jollain tapaa punk-estetiikka kuitenkin oli näissäkin ralleissa läsnä. Mä olin mukana sanoittajan roolissa, vaikka vähän melodioitakin tuli ideoitua.

Pari tekstiä kirjoitettiin paikan päällä Maukan ajatusten pohjalta ja inspiroimana, lisäksi otettiin käsittelyyn joitain etukäteen kirjoittamiani tekstirunkoja, sekä Parran tekstejä.

Se millaista on hyvä punk-lyriikka, niin siitä varmaan on monta näkemystä, mutta Maukalla ainakin oli selvä visio siitä mikä hänelle kelpaa.

Siinä missä vaikka iskelmätekstissä kiellettyjen sanojen listalla voisivat olla esim. kaikki kirosanat, jollain tavoin loukkaavat tai agressiiviset ilmaukset ja ehkä komiikkakin (iskelmässä rakkaus on vakava asia toisin kuin pop-kappaleissa), niin punk-lyriikoissa taas ei ole tapana kumarrella mitään eikä ketään ja sanavalinnoissa tehokkuus on sointuvuutta tärkeämpi.

Meillä kiellettyjen sanojen listalla olivat myös kaikki tilkesanat, kuten esim. "ja", "että", "mutta" jne. Pannassa olivat myös kaikki hienot sivistyssanat ja muuten vaikeat ilmaukset.

Pitkät rivit eivät myöskään olleet suosiossa, vaan koitettiin pitää ilmaisu tiiviinä ja jämäkkänä. Punkissa yksi rivi on usein yksi lause ja se lause usein päättyy huutomerkkiin. Kertosäkeisiin sopii huutohokemat ja sloganit. Puhekieli sopii ilmaisuun yleiskieltä paremmin ja käänteisten sanajärjestysten sijaan suositaan suoraa puhetta.

Noh, nyt sitten odotellaan ja jännitetään että paljonko biisit muuttuu hovissa. Yleisö voi sitten myöhemmin ihan itse päättää, että kuulostaako lopputulos punkilta, vaiko ihan vaan Maukka Perusjätkältä.

Luulisin, että molempia :)

Tähän loppuun vielä Youtube-klippiä Maukan vanhemmasta hittikappaleesta:

1 kommentti:

  1. Kirosanoista. Pelle Miljoonan eka levy oli Olen työtön. " Perrrr...kele!" Sen jälkeen hän ei kirosanoja käyttänyt, ehkä koskaan, en muista tarkkaan. Tuli vain mieleen, että ehkä kirosanojen käyttö punkissa on hiukan kliseistä. Toki on totta että niitä ei iskelmissä kuule, mutta minusta hyvä lyriikka, missä tahansa genressä, ei välttämättä tarvitse kirosanoja. Asiansa voi ilmaista toisinkin ja mielestäni kiroilu, lyriikoissa tai arkielämässä, osoittaa kyllä aikamoista mielikuvituksen puutetta. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

    VastaaPoista